I started my walk from Vigy around eight am. It had been raining during the night and the path was muddy. Walking felt good though. At some point I turned to look back and there were Sarah and Wim coming. I waited for them and we walked together to Metz. Metz looked so French but Wim said that actually many buildings were built by Germans.
Both Sarah and I had planned to stay in Metz but after a lunch (and without a room) we ended up continuing the walk with Wim. Wim had got an address for a cheap hotel in Jouy-aux-Arches. There is still part of an aqueduct, that used to provide water for Metz.
Olimme kävelleet jo yli 30 km ja aloimme olla väsyneitä. Edellinen päivä painoi jaloissa. Kysyimme useammalta henkilöltä, missä hotelli on. Kukaan ei tiennyt juuri sitä hotellia, mutta kaikki sanoivat, että meidän pitää palata kolme kilometriä takaisin päin. Moottoritien liittymän luona olisi monta hotellia. Lähdimme kävelemään takaisin päin. Vaikka Sarah oli selvästi aivan loppu, hän kulki reipasta vauhtia edellämme. Yhden talon edessä mies pysäytti meidät ja kysyi mitä etsimme. Selitin ranskaksi tilanteen ja hän sanoi samaa hotelleista. Sitten hän sanoi, että voimme yöpyä hänen talosaan. Hän vaikutti täysin vilpittömältä, joten kutsuin Sarah:n takaisin. Saimme majoittua heidän poikansa huoneeseen. Suihkun jälkeen meitä odotti alakerrassa ruoka. Isäntämme David sekä Pascal olivat molemmat liikunnanopettajia. Meillä oli todella ikimuistoinen ilta heidän luonaan.
Saimme vielä aamupalankin seuraavana aamuna sekä ohjeet, kuinka parhaiten pääsemme takaisin reitille. Wim:llä oli kunnianhimoinen suunnitelma myös perjantaille. Dieulouardiin on oppaan mukaan noin 36 km matka. Kaupungissa on oppaan mukaan hotelli, jossa pyhiinvaeltajat saavat yöpyä tosi edullisesti.
Reitti seurasi Moselia ja enimmäkseen kuljimme asfaltilla. Olimme lähteneet liikkeelle liian vähän veden kanssa. Yhdessä kylässä Wim kysyi, mistä voisimme saada vettä. Mies neuvoi, että löytäisimme noin 300 m päästä jonkinlaisen kaivon. Löysimme penkin. Jätin reppuni ja otin tyhjät pullomme ja lähdin 'kaivolle'. Se oli puinen ja vesi virtasi siihen letkusta. Täytin pullomme ja otin kuvan 'kaivosta', jotta Sarah ja Wim voisivat sanoa mielipiteensä, voiko vettä juoda. Huomasin läheisen talon pihalla naisen. Menin hänen luokseen ja kysyin, onko vesi juomakelpoista. Hän epäili sitä ja sanoi hakevansa minulle vettä. Hän palasi kahden puolentoista litran pullon kanssa. Pahoittelin, että voin maksaa vain 10 € setelillä. Hän sanoi itsekin vaeltavansa ja että oli ilo auttaa, eikä vesi maksa mitään.
Pysähdyimme Vandiers-nimisessä pienessä kaupungissa. Sen ainoa hotelli oli suljettu. Löysimme kebab-baarin, joka oli jo oikeasti sulkenut lounasajan jälkeen. Omistajapariskunta lupasi kuitenkin meille ruokaa. Mies oli todella ystävällinen. Hän teki meille paketin, johon hän laittoi ylijääneet ranskalaiset, vähän lihaa ja leipää. Lisäksi hän täytti vesipulloni. Hän tuli jopa vielä ulos vilkuttamaan meille hyvästit.
Koska taivas oli uhkaavan musta, päätimme jättää varsinaisen reitin. Se olisi vienyt meidät kukkuloille ja metsään. Jatkoimme matkaa joen rannalla ja aina välillä satoi. Sitten alkoi jyristä ja salamoida. Saavuimme sopivasti kylään, josta löytyi baari. Odottelimme siellä, että ukkoskuuro meni ohi. Pyysin, että Wim menee juttelemaan baarissa olleiden miesten kanssa ja varmistaa reittimme. Miehet olivat kiinnostuneita vaelluksestamme. Wim näyttää jotenkin nauttivan siitä, kun hän pääsee sanomaan, että minä olen Suomesta ja kävellyt kotiovelta asti tänne. Reaktioista päätellen Suomi kuulostaa ranskalaisista hyvin kaukaiselta ja eksoottiselta.
Saavuimme todella uupuneina Dieulouardiin joskus seitsemän maissa illalla. Kyselimme hotellia, eikä kukaan tuntunut tietävän sitä. Lopulta yksi nuori pariskunta kertoi, että hotelli oli lopetettu jo kaksi vuotta sitten. Lähimpään hotelliin meillä olisi ollut puolentoista tunnin kävely. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Olin matkalla ehdottanut, että soittaisimme ja varmistaisimme, että heillä on meille vapaa huone. Päädyin läheiseen baariin pyytämään apua. Sieltä löytyi englantia puhuva mies. Hän ja toinen mies soittivat moneen paikkaan, mutta eivät onnistuneet löytämään meille huonetta. Sarah ehdotti, että kävisimme "pappilassa" kysymässä, voisivatko he auttaa. Englantia puhuva mies antoi ohjeet minne mennä. Sarah lähti yksin matkaan, koska minä en yksinkertaisesti jaksanut kävellä. Hän palasi parinkymmenen minuutin kuluttua ja sanoi, että saamme yöpyä heidän luonaan. Kun saavuimme talolle, ihmettelin vähän, koska minusta se oli maatila. Rouva, Elisabeth, otti meidät sydämellisesti vastaan. Me saimme Sarah:n kanssa yhteisen huoneen ja Wim sai omansa. Saimme jälleen ruokaa. Illan mittaan kävi ilmi, että emme olleet pappilassa. Kaupungissa ei ole ollut omaa pappia enää muutamaan vuoteen. Elisabeth on itse kävellyt le Puysta Pyreneitten yli Roncesvallesiin.
Tänään lauantaina jatkoin aamupalan jälkeen matkaa Wim:n kanssa. Sarah poikkeaa pariksi päiväksi Nancyyn. Olen varma että näen hänet taas pian. Elisabeth lähti saattamaan Wim:iä ja minua. Aamun keskustelumme ui todella syvissä vesissä ja jäähyväisistä tuli tunteelliset. Ehkä vielä jonain päivänä ymmärrän Caminon salaisuuden, kuinka lyhyessä hetkessä voi syntyä vahva tunneside oikeasti täysin tuntemattomaan ihmiseen. Tapasin Saksassa monta ihanaa ja ystävällistä ihmistä. Täällä Ranskassa olen jo parissa päivässä pakahtua kiitollisuudesta kaikesta siitä, mitä olen saanut kohdata.
Meidän oli tarkoitus kävellä tänään Touliin asti. Se olisi ollut jälleen lähes 30 km etappi. Meillä on pari puhelinnumeroa, joista voimme kysyä huonetta. Sovimme, että soitamme lounastauolla. Edelliset pitkät päivät painoivat todella lihaksissa. Etenimme todella hitaasti. Pysähdyimme lopulta paikkaan, jossa ei ole muuta kuin yksi ravintola ja vieressä chambres d'hote -talo. Päätimme lounaalla, että käymme kysymässä sieltä, onko heillä tilaa. Vaikka heidän virallinen check-in aika on vasta klo 18, pääsimme sateelta suojaan. Tekee tosi hyvää levätä ja sain myös pyykit pestyä.
Tarkoitukseni oli lopettaa kirjoittaminen jo monta tuntia sitten ja julkaista tämä. Sitten Wim saapui kertomaan, että omistaja tuli tarjoamaan autoansa meille. Lähdimme käymään kaupassa ostamassa salaattitarpeet illaksi ja evästä. Kun olimme saaneet salaattimme tehtyä, saimme seuraa kahdesta saksalaisesta pyhiinvaeltajasta, Margaritasta ja Ritasta. Pyysimme omistajalta pari lautasta lisää, jotta voimme kutsua heidät syömään. Omistaja toi lautasten mukana patonkia, syl
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti