I think it was bit too ambitious to want to arrive in Langres tomorrow, on Friday. Most of the way has been on asphalt and it is not any easier to walk on in my ultralight running shoes. The last two days have been really hard.
Yesterday morning Wim came to meet me at my hotel and we started our stage. We had three options where to stay. Wim wanted to camp and as the campingsite had some chatlets I agreed to go there. Our guidebook said that the place is 900m off the trail. So we were supposed to walk approx. 29 km. The weatherforecast had promised +27 C.
Reittimme kulki edelleen roomalaisella tiellä. Nyt alkuosa oli valitettavasti vilkasliikenteistä maantietä. Etenimme hyvää vauhtia ja iloksemme Pierremont:ssa oli leipomo, josta saimme kahvia. Valitsemamme leivonnaiset olivat suussasulavia. Kahvitauon jälkeen siirryimme pienemmälle tielle.
Päätimme pitää lounastauon Nijon:ssa. Löysimme puistikon, jossa oli penkit ja pöydät. Pöydät olivat kiveä. Tuntui taivaalliselta riisua kengät sekä sukat ja nostaa jalat pöydälle. Kun olimme syöneet, jäimme vielä makaamaan nurmikolle. Wim oli lähempänä penkkejä ja hänen leponsa keskeytyi, kun viereisestä talosta tuli mies juttelemaan. Kun he lopettivat, kömmin minäkin pystyyn. Vaikka oli suorastaan tuskaisen kuuma, lähdimme eteenpäin.
Seuraavaan kylään oli vain kolme kilometriä. Minulla virtasi hiki pitkin kasvoja. Aurinkorasvan lisääminen ei ainakaan vähentänyt hikoilua. Olin parisataa metriä Wimiä edellä. Täällä on ollut tosi paljon Jean d'Arc kaivoja ja patsaita. Tässäkin kylässä oli kaivo katoksen edessä. Katoksessa oli vesialtaita ja penkkejä. Menin sinne odottelemaan. Wim ei huomannut minua, vaan käveli ohi. Kun olin saanut repun takaisin selkään ja palannut kadulle, Wim keskusteli jo yhden talon edessä naisen kanssa. Meidät kutsuttiin sisään juomaan.
Talo oli pariskunnan miehen, Luc, lapsuuden koti. Nyt talo toimii heidän loma-asuntonaan. Talossa oli ihanan viileää. Saimme juotavaksi oranginaa. Se on ranskalainen appelsiinilimsa, jossa on myös oikeaa appelsiinia. Rouva jopa täytti meille molemmille yhdet juomapullot sillä. Kun Luc kuuli että olen Suomesta, hän alkoi heti kertoa, mitä Arto Paasilinnan kirjoja hän on lukenut. Wim oli aivan innoissaan, sillä on täysi Paasilinna-fani.
Meille esiteltiin vielä koko rakennus ja puutarha. Se oli mielenkiintoista. Paikalliset talot rakennettiin ennen aina saman kaavan mukaan. Sitten Luc halusi viedä meidät autolla vähän matkan päähän. Hänen mukaansa hänen reittinsä olisi lyhyempi kuin varsinainen reitti sekä paljon kauniimpi. Hän ajoi todella jyrkkää rinnettä ylös metsän laitaan. Sieltä aukesi mahtavat näkymät laaksoon. Saimme ohjeet jatkaa kiipeämistä ja sen jälkeen laskeutua seuraavaan laaksoon.
Toiseenkin laaksoon oli upeat näkymät. En tiedä ymmärsimmekö ohjeet jotenkin väärin, mutta päädyimme kulkemaan liian pohjoiseen. Se puolestaan merkitsi useampaa ylimääräistä kilometriä polttavan auringon alla. Kun pidimme taukoa bussipysäkin katoksessa ja tyhjensimme oranginapullomme, muotoilin meille päivän lauseeksi: "ei ole ilmaista oranginaa".
Saavuimme lopulta reilun kymmenen tunnin kulkemisen jälkeen leirintäalueelle. Suunnitelma oli, että Wim nukkuu teltassa ja minä otan jonkinlaisen mökkimajoituksen. Kysyin mitä heillä on tarjota minulle. Mies sanoi, jos pelkkä sänky riittää, saan sen 11€. Kun Wim kuuli tämän, hänkin halusi sängyn. Mies kysyi, kelpaako meille yhteinen huone, mutta sanoimme ottavamme mieluummin omat. Jostain syystä mies halusi kuitenkin antaa meille 'huoneet' 2hh hinnalla eli yhteensä 15€.
Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet palata läheiseen kylään syömään. Leirintäalueelta ei saanut ruokaa. Onnistuimme ostamaan juomien lisäksi vain pussin sipsejä. Uni tuli melkein heti, kun laskin pään tyynyyn.
Heräsin aamulla aikaisin sateen ropinaan. Olimme sopineet, että lähdemme jo seitsemältä. Kuulin kun Wim:n puhelin herätti hänet kuudelta. Pakkasin reppuni valmiiksi ja siirryin kuistille odottamaan. Kun Wim:n puolella oli kovin hiljaista, koputin ja kysyin joko hän on valmis. Hän oli nukahtanut uudelleen. Kello oli yli kahdeksan, kun lopulta pääsimme lähtemään.
Löysimme hyvin reitille. Reilun tunnin kävelyn jälkeen saavuimme kylään, jossa olisi pitänyt olla kahvila. Sitä ei enää ollut. Seuraavaan kylään oli yli kahden tunnin matka. Emme pystyneet kävelemään reippaasti. Minulla oli vasemman jalan nilkka turvoksissa edellisen päivän jäljiltä ja Wim:llä kipeä rakko kantapään alla. Matkan varrelta ei löytynyt minkäänlaista paikkaa, jossa olisi voinut levähtää. Olimme jo valmiita istumaan tielle, kun päätimme kiivetä vielä yhden mäen päälle, katsomaan näkyisikö kylä.
Siellähän kylä oli ja yhden talon ympärillä oli paljon pakettiautoja pysäköitynä. Talon päädyssä luki haalistuneilla kirjaimilla cafe restaurant. Talon edessä oli muutama muovituoli ja pöytä. Mistään ei olisi arvannut, että siinä on ravintola. Kun menimme avoimesta ovesta sisään, tulimme kuin tavalliseen keittiöön. Siitä pääsi sitten ruokasaliin. Meidät ohjattiin reppuinemme ulos.
Ikkunassa oli lappu: menu 12€, alkupala, pääruoka, juusto, jälkiruoka, kahvi. Alkupalaksi sai valita melonia tai salaatin. Muilta osin saimme vain odottaa, mitä meille tuodaan eteen. Hyvää oli!
Olimme varmaan näkemisen arvoisia, kun lähdimme taas liikkeelle. Molemmat köpöttelimme mateluvauhtia, kunnes lihakset taas vertyivät hieman. Meillä oli vielä melkoisesti matkaa edessä. Pysähdyimme seuraavassa kylässä juomaan, koska sen jälkeen ei ollut odotettavissa enää taukopaikkoja.
Reitti on tänään kulkenut täysin keskellä maaseutua. Täällä kasvatetaan paljon lihakarjaa. Meitä huvitti pitkin päivää, kun laitumella olevat sonnit tulivat aina aidan viereen ihmettelemään meitä. Monta kertaa ne seurasivat meitä niin pitkälle kuin pysyivät.
Yhden maatilan puutarhassa touhusi vanha mies. Hän avasi keskustelun ja niin taas päädyimme yhteen taloon, tällä kertaa kahville. Jostain syystä mies suorastaan liikuttui vaelluksestamme. Kun jatkoimme matkaa, keskustelimme Wim:n kanssa Caminosta. Kyse ei ole pelkästään omasta vaelluksesta tai toisten vaeltajien kohtaamisesta. Kyse on myös paikallisten ihmisten kohtaamisesta. He saavat hyvän mielen, kun voivat tarjota kulkijoille levähdyshetken ja juotavaa. Me puolestamme olemme kiitollisia vieraanvaraisuudesta ja saamme nähdä ja kuulla heidän arjestaan.
Tänään yövymme Montigny le Roissa. Wim meni jälleen leirintäalueelle ja minä lähdin etsimään huonetta. Olin katsonut netistä, että kaupungin ainoassa hotellissa huone maksaa satasen. Päätin yrittää ensin yksityismajoitusta. Kaupunki on rakennettu mäen rinteeseen sekä päälle. Kiipesin mäen päälle. Sieltä löytyi infotaulu ja osasin sen perusteella suunnistaa oikeaan suuntaan. Suunta oli toista tietä takaisin alas. Minun tuurilla huoneita tarjoavassa talossa ei ollut ketään paikalla. Ei auttanut kuin kiivetä takaisin. Hotelli löytyi helposti ja sain huoneen. Ilokseni hintakin oli vain 60€.
Aamulla lähdemme kohti Langresia. Sää jatkuu ilmeisesti sateisena. Toivottavasti ehdin perille ajoissa hakemaan pakettini postista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti