Translate

tiistai 4. elokuuta 2020

2.8.2020 Simonkylä - Nauvo

Pitkien yöunien jälkeen heräsin kuin uutena ihmisenä valmiina päivän koitoksiin. Päivän ohjelmana oli kävellä toisen etapin loppumatka sekä kolmas alle 10 km etappi Nauvon kirkolle.

Istuskelimme kaikessa rauhassa aamiaispöydän ääressä. Jälkiviisaana voi todeta, että ehkä olisi kannattanut lähteä liikkeelle tuntia aikaisemmin. Kotiinpaluun liikenneyhteydet eivät valitettavasti olleet parhaat mahdolliset.

Kahden aurinkoisen päivän jälkeen taivas oli nyt pilvessä ja tuuli melko reippaasti. Päätimme kuitenkin selvitä lyhyillä lahkeilla. Aluksi kuljimme jälleen Saaristotien laitaa, mutta sitten reitti kääntyi Lillandetintielle. Sillä liikenne oli satunnaista ja maasto vaihtelevaa. 

Metsän laidassa näkyi ensimmäiset punaiset puolukat. Olimme edellisenä iltana jutelleet majapaikan emännän kanssa myös marjasadoista. Emäntä kertoi, kuinka hänen lapsuudessaan heillä oli kaikki hillot ja mehut tehty mesimarjoista. Yhdessä totesimme, että niitä ei tänä päivänä juuri löydy. Minäkin olin edellisen kerran nähnyt ja syönyt niitä lapsena mummolassa Savossa. Ihmetys olikin suuri, kun metsänreunassa alkoi näkyä punaisia marjoja ja ihan mesimarjan lehden näköisiä. Tien ja metsän välissä oli leveä oja. Yllytin tyttäreni menemään ojan yli poimimaan marjoja näytille. Ne olivat kuitenkin vasta yksittäisen siemenen käsittäviä marjan alkuja. Selitin että niiden pitäisi muistuttaa muodoltaan vadelmaa. Maistoin yhden, mutta se oli aika mauton, varmaan raaka. Vähän matkan päästä marjoja löytyi lisää. Nyt niissä alkoi olla jo oikeaa muotoakin. Mielikuvani mausta oli erilainen kuin mille marjat maistuivat, mutta ihan hyviä nämäkin.




Kulkiessamme kuulimme kurkien huutoa ja näimmekin kaksi pariskuntaa. Melkein säikähdimme kun läheltämme lähti merikotka lentoon. Oli kyllä vaikuttava näky, kun pystyi hahmottamaan, kuinka pitkä siipienväli sillä oli.

Laitumella hirnahdellut Suomen hevonen sulatti tyttäreni sydämen. He kävivät pitkän keskustelun. Minä ehdin sillä välin jopa ikuistaa yhden nokkosperhosen tienpinnalta.



Ajoituksemme oli täydellinen, kun saavuimme tienhaaran, josta käännyttiin Västergård B&B:n yhteydessä olevaan kahvilaan. Oli nimittäin kahvilan aukeamishetki.
Otimme kahvin ja teen seuraksi moussekakunpalat. Kakku meinasi viedä kielen mennessään. Saimme kahvilasta myös leiman passeihin. Tämä ei ole faktaa, mutta näytti, että majoitustilat olivat entisessä tallissa tai navetassa. Rakennusta vastapäätä oli pihasauna, jonka kulmalla oli palju. Ympäristö vaikutti oikein viehättävältä ja on varmasti hyvä majoitusvaihtoehto.



Kahvitauolla rupesin lopulta selvittämään paluuyhteyksiä kotimatkaa varten. Nauvosta lähti bussi Turkuun 13.15 ja 16.55. Jälkimmäinen on perillä Turussa samaan aikaan kuin Helsingin juna lähtee. Seuraava juna lähti vasta puoli yhdeksän maissa, mikä tarkoitti, että ehtisimme kotiin vasta ennen puoltayötä. Tyttäreni piti vielä valmistaa eväät töihin ja herätä jo viideltä. Niinpä ehdotin, että yrittäisimme kävellä tosi reippaasti Saaristotien varteen bussipysäkille, jotta ehtisimme 13.15 bussiin.

Lähdimme vauhdikkaasti liikkeelle. Minä kävelin edellä. Kuljettuamme ehkä pari kilometriä katsoin taakseni ja totesin tyttäreni tulevan kaukana jäljessäni. Jäin odottamaan häntä. Kävimme uuden keskustelun asiasta ja lopputuloksena ostin meille junaliput puoli yhdeksän junaan. Meille ei kummallekaan tullut mieleen tarkistaa, olisiko Turusta lähtenyt aiemmin bussia, johon olisimme ehtineet.

Nyt meillä olikin reilusti aikaa ja kävelimme kaikessa rauhassa. Reitti siirtyi asfaltoidulta tieltä soralle ja edelleen metsätielle. Ohitimme järven, jonka vastakkaisella rannalla oli harmaahaikara.






Loppujen lopuksi saavuimme takaisin Saaristotielle yllättävän nopeasti. Kun pysähdyimme sillalle kuvaamaan, bussi ajoi ohitsemme. Olimme ehkä 200 m päässä pysäkiltä. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska mieli oli jo hyväksynyt paluuaikataulun.


Pian tulimme Norrströmmenin sillalle, joka on 320 m pitkä. Siltä oli hienot näkymät ja taas oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Jälleen kuljettiin hetki ja sitten reitti poikkesi Westerholmin kulttuuripolulle. Reitin varrella oli useita opastetauluja. Yhdessä kerrottiin, että tammen iäksi oli 2013 tehdyssä tutkimuksessa saatu 280 vuotta. Samassa yhteydessä oli kerrottu mitä historian tapahtumia puu oli elämänsä aikana saanut seurata.





Kun kulttuuripolulta palattiin kevyenliikenteenväylälle Saaristotien laitaan, oltiinkin jo melkein Nauvon kylässä. Kävelimme suoraan kirkolle. Ovet olivat auki ja leimasin pöydällä. Leimaisimme passimme ja sen jälkeen tutustuimme kirkkoon lähemmin. Myös Nauvon kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko. Se on Pyhän Olavin kirkko. Oletetaan että jo 1200-luvulla samalla paikalla olisi ollut puukirkko.





Kirkon portin ulkopuolella on jälleen Pyhän Olavin reitin kivipaasi. Kivipaadessa näkyvät jäljellä olevat kilometrit, 1170 km, jättivät mieleen kytemään ajatuksen, että vaellus jäi kesken ja odottamaan jatkoa.


1.8.2020 Parainen - Simonkylä

Olimme edellisenä päivänä tai oikeammin iltana saaneet reitin ensimmäisen etapin päätökseen, kun saavuimme Paraisten kirkon suljettujen ovien eteen. Päivämme lähti hitaasti käyntiin, mutta lopulta reput oli jälleen pakattu ja mökki siivottu luovutuskuntoon. 

Palasimme kirkolle, josta reitin toinen etappi alkaa. Tällä kertaa onni oli myötä ja pääsimme sisään. Leimasinta ei ollut esillä, mutta yhytin kanttorin, joka oli tullut harjoittelemaan soittoaan. Kysyin häneltä leimaa ja hän soitti jonkun, ehkä suntion, paikalle. Tämä kävi hakemassa leimasimen ja sain itse leimata passimme. Hän kertoi, että leimasin oli otettu pois esiltä koronaviruksen vuoksi. Kanttori oli tällä välin kiivennyt urkujen ääreen ja saimme viettää hetken hänen soittoaan kuunnellen. Paraisten kivikirkko on peräisin keskiajalta.


Kirkolta reitti jatkui Paraisten vanhan kaupungin, malm:n, läpi ja kotiseutumuseon ohitse kalkkikivilouhoksen näköalapaikalle. Näkymää louhokselle ei voi kuvata kauniiksi, mutta vaikuttava se on. Reitti jatkuu Saaristotien varteen ja seuraa sitä orjallisesti muutamaa lyhyttä koukkausta lukuunottamatta.




Vajaan 10 km kohdalla Sattmark:ssa on suosittu taukopaikka. Kahvilan parkkipaikan vierestä lähtee luontopolkuja, mutta me jätimme ne väliin. Täältä on mahdollista suunnata vaihtoehtoiselle reitille Pensarin saareen, joka on lauttamatkan päässä. Olen yöpynyt saarella, kun kiersin saariston rengasreittiä pyörällä. Saari oli todella kaunis.

Nauvon lauttarantaan oli taukopaikalta matkaa vielä noin 8 km. Matkan varrella on Lenholmenin luonnonsuojelualue, jonka luontopolkua kehutaan. Minua painoi edellisen päivän rasitus edelleen ja eteneminen oli vähän väkinäistä suorittamista. Ei siis mitään luontopolulle poikkeamista tällä kertaa.

Yhteyslautalle oli monta sataa metriä pitkä autojono. Oli mukavaa kävellä tyynesti autoja ohitellen. Lauttarannassa on kahvila, mutta kun lautta oli sopivasti rannassa, me menimme sen kyytiin. Vastarannallakin on kahvila, mutta emme jääneet siihenkään pitämään taukoa. Tien toisella puolella olevalle wc:lle oli sen sijaan käyttöä.



Jatkoimme matkaa kohti majapaikkaa tien reunassa kulkien. Pientareesta ei juuri ollut tietoa. En tiennyt tarkkaan paljonko meillä oli matkaa jäljellä. Reittikuvauksen yhteydessä oli tieto, että Skuulan B&B olisi 24 km päässä. Oliko matka laskettu etapin alkupisteestä, Paraisten kirkolta, vai mistä? Oliko kilometreissä mukana lauttaylityksen välimatka? Sen verran katsoin kelloani lauttarannassa ja perille saapuessamme, että nyt osaan kertoa meidän kulkeneen reilut 5 km.

Huomasimme tieltä Parolabacken hyppyrimäen korkealla kalliolla. Näimme parkkipaikalla autoja, joten päätimme poiketa sinne. Hyppyrimäen vierestä olisi päässyt jälleen yhdelle luontopolulle. Edelleen olimme tyttären kanssa samaa mieltä, ettemme tarvinneet mitään ylimääräisiä lenkkejä. Tytär päätti kuitenkin kiivetä hyppyritorniin. Mäen alla oli jonkinlainen maja, jonka katetulla terassilla oli tuoleja. Minä kävin siihen istumaan ja kaivoin loppuja eväitä esille. 


Viereisestä metsästä nousi useammassa erässä lintuja lentoon. Tytär erotti joukosta ainakin korpin. Joku haukka ajoi toista lintua takaa. Näimme mielestämme myös kotkan. Majapaikkamme emäntä sanoi, että olisimme voineet nähdä myös kalasääsken. 

Energiatankkaus auttoi ja loppumatka meni yhdessä hujauksessa. Majapaikassamme meidät ohjattiin suoraan kahvipöytään. Sitten majoituimme yläkerrassa olevaan huoneeseen. Talossa on kissa ja kaksi rescue-koiraa. Emäntä oli kertonut niistä jo varausta tehdessäni. Kissa suhtautui meihin uteliaasti, mutta sisällä ollut Martta-koira oli selvästi arka ja kulki kiinni emännässään.



Varausta tehdessäni olimme sopineet, että saamme liittyä talon väen seuraan illalliselle. Ennen ruoka-aikaa ehdimme käydä suihkussa ja istuskella hetken pihakeinussa. Pertti-koira tuli tarkastamaan vieraat kunnon turvavälin päästä. Ilmeisesti emme olleet kovin kiinnostavia, kun Pertti siirtyi pötköttelemään vähän matkan päähän.


Illallisella oli fetasalaatin lisäksi tarjolla paistettuja ahvenfileitä ja sienimuhennosta. Emäntä oli itse tehnyt valtavan hyvää ruislimppua. Ruokailun lomassa saimme kuulla paljon Simonkylän tarjoamista retkeilymahdollisuuksista sekä eläimistä, joita alueella voi nähdä. Majapaikka on saanut Skuulan nimensä samalla tontilla olevasta saaren ensimmäisestä suomenkielisestä koulusta. Simonkylä onkin suomenkielinen ja emäntämme kertoi, että suomenkielisten osuus on nykyään selvästi kasvanut saaristossa. Emmepä mekään koko matkamme aikana puhuneet yhtään ruotsia.

Pidimme lyhyen ruokalevon ja lähdimme sitten vielä etsimään emännän vinkkaamaa muinaishautaa. Ohjeeksi hän sanoi, sen olevan 300 m päässä heidän takapihaltaan. Kun kysyin, meneekö sinne selkeä polku, emäntä naurahti. Hän sanoi, että maasto on hyvä vastakohta päivän asfaltille. Saisimme mennä ylös ja alas pehmeällä sammalalustalla, varvikossa sekä kalliolla. Olisimme kulkeneet jo haudan ohi, kun meri tai kesämökkejä tulisi vastaan. Näillä ohjeilla lähdimme kokeilemaan onneamme. Emmehän edes olleet varmoja, miltä hauta näyttäisi. Emäntä puhui kiviröykkiöstä. Oli jo oma lukunsa selvitä takapihalta melko jyrkästi nousevalle kalliolle. Sitten vain rohkeasti eteenpäin mustikanvarpujen sekään. Jokunen marja löysi tiensä suuhuni. Usko haudan löytymiseen alkoi hiipua. Olimme nähneet jo meren ja muutaman mökin katon. Ehdotin jo paluuta talolle, kun huomasin haudan. Kun käveli sen vierelle, näki keskellä kuopan, jossa vainaja on ilmeisesti aikanaan ollut. Emäntä kertoi, että alueelta on löydetty useita muinaishautoja. Kaikki ovat olleet ryöstettyjä, mutta kiviröykkiöiden koosta on voitu päätellä, kuinka merkittävä henkilö kuhunkin on ollut haudattuna.




Kun palasimme talolle, minä olin valmis siirtymään yöpuulle. Tytär jäi lukemaan mukaan ottamaansa kirjaa. Vaikka emäntä oli kertonut upean kruunun omaavan hirven tulevan usein ikkunastamme näkyneelle pellolle iltahämärässä, ei kumpikaan meistä jaksanut jäädä vahtimaan sen saapumista. Sängyllä oli vastustamaton vetovoima. 

31.7.2020 Kaarina - Parainen via Kuusisto

Minä heräsin aikaisin ja kävin heti seitsemän aikaan kaupassa ostamassa evästä päiväksi. Olimme illalla päättäneet, että menemme bussilla katsomaan Kuusiston piispanlinnan raunioita ja aloitamme päivän vaelluksen sieltä. Käytänössä tämä tarkoitti varsinaisen reitin osalta yhden bussipysäkkivälin jäämistä kävelemättä. 

Ehdimme hyvin nauttia runsaan aamupalan ja olla ajoissa pysäkillä odottamassa linjan 801 bussia. Matkasimme Saaristotielle Linnanrauniontien pysäkille ja siirryimme toiselle puolelle tietä odottamaan bussia K2, jolla pääsimme vajaan kilometrin päähän raunioista.

Aamu oli kaunis ja ympärillä avautuva maisema sai odotukset nousemaan korkealle. Matkalla raunioille ohitimme Kuusiston kartanon, joka toimii nykyisin taidekartanona. Se oli suljettu, mutta ihailimme komeaa vanhaa päärakennusta tieltä. Rakennus on yksi Suomen vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia. Se on rakennettu 1732.



Piispanlinnan raunioilla oli entisöintityöt käynnissä, mutta raunioille pääsi kuitenkin kiertelemään. Linna on aikanaan ollut komea. Se rakennettiin pääosin 1300-luvulla ja laajimmillaan se oli 1500-luvun alussa. Uskonpuhdistuksen aikana Kustaa Vaasa määräsi linnan purettavaksi. Puretun linnan kiviä on uudelleenkäytetty mm. Turun linnaan.




Raunioiden vieressä on viehättävä pieni puutalo, jossa toimii kesäkioski. Alueelta löytyy myös saniteettitilat ja tulipaikka rannasta. Raunioiden vierestä lähtee luontopolku, joka kiertää Kappelinmäen. Luontopolulta pääsee palaamaan tielle kartanon kohdalla. Kiipeäminen Kappelinmäelle kannatti. Sieltä aukeni hieno maisema Kuusiston ylle.







Luontopolun jälkeen lähdimme kulkemaan kohti Saaristotietä ja varsinaista reittiä. Kuljimme asfaltoidun maantien kapeaa piennarta, mutta vastaan tulleet autoilijat antoivat hienosti tilaa. Eteneminen oli melko verkkaista. Välillä piti pysähtyä poimimaan vadelmia. Muutaman kerran pelloilla ilmeisesti aterian haussa olleet kurjet saivat meidät pysähtymään. Oli hienoa katsella suurten lintujen levittävän siipensä ja lennähtävän matalalla.



Pidimme lyhyen tauon Kuusiston kirkon pihamaalla. Kirkko oli suljettu, mutta wc oli käytettävissä. Ilmoitustaululla oli mainos piispanpäivän tapahtumasta, joka oli seuraavana päivänä, 1.8. Linnanrauniontien ja Saaristotien kulmauksessa on kauppa. Sen edustalla oli kesäkioski. Pysähdyimme siinä jäätelötauolle ja ostimme mukaan pensasmustikoita.


Risteyksessä on kyltti, jonka mukaan Paraisille on matkaa 12 km. Se ei tuntunut pahalta, vaikka olimmekin onnistuneet käyttämään koko aamupäivän Kuusiston vierailuun. Melkein koko matka Paraisille kuljetaan asfaltoitua kevyenliikenteen väylää vilkkaan Saaristotien välittömässä läheisyydessä. Reitin parasta antia  olivat siltaa pitkin siirtymiset saarelta toiselle.



Kun kohdalle ei osunut mitään taukopaikkaa ja alkoi tulla nälkä, pysähdyimme aivan tien viereen sopivasti sattuneelle kivelle. Käänsimme selän tielle päin ja katselimme metsikön suuntaan. Onnistuin sulkemaan korvani liikenteen ääniltä.


Iltapäivän aurinko oli paahtava ja kuljetut kilometrit alkoivat painaa jaloissa. Pidimme vielä yhden jäätelötauon, kun matkaa Paraisille piti olla enää noin 4 km. Joko kelloni GPS mittasi matkaa väärin tai opasteiden matka oli mitattu taajaman alkuun. Kävelimme kelloni mukaan kuutisen kilometriä, emmekä olleet vielä silloinkaan keskustassa.

Olin varannut meille yöpymismökin Sollidenin leirintäalueelta. Sinne käännyttiin juuri ennen kanavaa. Oli yllättävää, että leirintäalueelle ei ollut opasteita tulosuunnastamme, vain leirintäalueen oma mainos toisella puolella tietä. Onneksi ei väsyneinä kävelty ohi.

Saimme mökin avaimen ja lähdimme nousemaan mäkeä kohti mökkiä. Se oli tietysti se kaikkein kauimmainen. Todellisuudessa leirintäalue on aika pieni ja matka oli vain muutama sata metriä. Minulla ei vain ollut enää yhtään voimia jäljellä. Kun reput oli laskettu kuistille ja minun piti avata ovi, ei avainta löytynyt mistään. Tutkin taskut useampaan kertaan ja repun päälilokeronkin pengoin. Kun ei ollut, niin ei ollut. Käskin tytärtäni palaamaan etsimään avainta. Hänkin taisi olla väsynyt, kun mutisi äkäisenä mennessään. Kesti jonkun aikaa ja hän palasi avaimen kanssa. Hän oli jo kävellyt puoliväliin matkaa, kun vastaan oli tullut nainen pienen lapsen kanssa. Tämä oli löytänyt avaimen ja tarjosi sitä tyttärelleni, kun huomasi hänen tutkivan tarkasti maata.

Mökki oli pieni mutta täysin riittävä. Kalustuksena oli kerrossänky sekä yksittäinen sänky. Lisäksi oli 2 jakkaraa ja jääkaappi. Petivaatteet olivat valmiina, mutta lakanat ja pyyhkeet piti vuokrata tai tuoda omat tullessaan. Meillä oli omat pyyhkeet ja silkkilakanapussit mukana.


Suihkun jälkeen olimme valmiita suuntaamaan keskustaan. Lähdimme kävelemään kirkolle toiveissamme saada leimat passiin. Olin selkeästi juonut liian vähän päivän aikana. Minulta oli veto täysin pois ja kanavaa seurannut reitti tuntui pitkältä. Pysähtelin vähän väliä ottamaan kuvia. Näistä pysähdyksistä sain hieman myöhemmin kuulla kunniani. Saavuimme kirkolle paria minuuttia vaille seitsemän. Kirkon piti olla auki seitsemään, mutta ovet olivat jo kiinni. Syy oli tietysti minun, kun myöhästyimme.






Kävelimme kanavan toista puolta takaisin päin. Pysähdyimme pelaamaan minigolfia. Maksulla sai pelata 9 reikäisen radan kahteen kertaan. Minulle riitti kerta. Siirryin kahvion puolelle tankkaamaan nestettä, kun tytär kiersi radan toisen kerran. Kivennäisvesi helpotti hieman oloani. Suuntasimme paikalliseen Lidliin. Olimme päättäneet nauttia tapas-illallisen, kun heillä oli Espanjan viikko. Mukaan lähti perunamunakasta, chorizoa, serranon kinkkua, juustoa yms.

Mökkimme lähellä kalliolla oli pöytä ja penkit. Asetuimme sinne syömään ja nauttimaan tummuvasta illasta sekä kauniista auringonlaskusta. Ainakin meidän kohdallamme piti mainoslause 'hyvä ruoka parempi mieli' täysin paikkansa. Jälkiruoan syötyämme siirryimme iltatoimiin ja melko pian jo käperryin lakanapussiini untenmaille.