Translate

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Viestipyhiinvaellus22: 2.6. Paluu kotiin

 Kännykkään viritettyä herätystä en tarvinnut. Siitä piti huolen hyttyset. En tiedä mistä niitä tuli aina uusia, kun sain edelliset eliminoitua. Vähän viiden jälkeen luovutin ja nousin ylös.

Koitin pakata tavarani mahdollisimman hiljaa. Huoneen siivoaminen ja tuvan lattian lakaisu onnistuivat myös lähes äänettömästi. Sen sijaan sähköpattereiden säätimien suojana oli muovisuojukset, joiden irrottamisesta ja paikalleen laitosta lähti ikävä ääni. En silti tainnut onnistua herättämään muita.

Puoli seitsemän maissa laitoin kahvin tippumaan ja tein itselleni voileivät. Olin jo syömässä, kun Terhi ja Arto nousivat.

Minä olin edellisenä iltana sopinut ystäväni kanssa, että hän tulisi ottamaan minut kyytiinsä Varkaus-Pieksämäki -tien varresta kymmenen maissa. En ollut varma, kuinka pitkä matka minulla oli käveltävää, mutta uskoin 2,5h riittävän.

Ennen kuin lähdin, kävimme vielä läpi, mitä Terhille ja Artolle jäi tehtäväksi ennen lähtöä. Merja oli luvannut tulla keräämään loput ruoat ja ottamaan jääkaapin pois päältä sekä viemään roskamme.

Kävely sujui ihan mukavasti. Katsoin aina välillä taakseni, mutta pyöräilijöitä ei näkynyt. Maaveden risteykseen selvisin tunnissa. Siitä Arton ja Terhin pitäisi kääntyä, kun minä puolestani jatkaisin edelleen suoraan. Käännyin taas katsomaan taakseni ja sieltähän he saapuivat juuri sopivasti.



Vaihdoimme vielä viimeiset toivotukset ja erityisesti toivoimme, ettei ennustettu sade alkaisi aamupäivällä.

Olin suunnitellut käveleväni kaikessa rauhassa ja pitäväni juomataukoja. En ehtinyt kävellä kuin hetken ja sain ensimmäisen sadekuuron niskaani. Seuraava ensimmäistä kovempi kuuro tuli pienen tauon jälkeen. Ehdin kulkea ehkä 200m sateenvarjo suljettuna, kun sade alkoi taas. Tällä kertaa ei kyse ollut enää kuulostaa vaan jatkuvasta sateesta.

Eipä siinä huvittanut pysähtyä kaivamaan juomapulloa repun sadesuojan alta. Lopputuloksena saavutin vaellukseni päätepisteen reilun kahden tunnin kävelyn jälkeen. Onneksi ystäväni saapui sovitusti ja pääsin suojaan sateelta.

Automatkalla purin tuntojani vaelluksesta. Vaikka kaikki ei sujunut ihan kitkattomasti ja suunnitelmiin tuli muutoksia, jäi vaelluksesta niin positiivinen kokemus, että harkitsen osallistuvani kesän mittaan joillekin osuuksille.

Viestipyhiinvaellus22: 1.6. Huutokoski - Metsä-Weljien kämppä, Maavesi

 Olin syömässä aamupalaa, kun puhelin kilahti viestin merkiksi. Merja siellä pyysi soittamaan. Soitin hänelle samantien. Hän halusi tietää, mitä ruokatäydennystä tarvittaisiin. Saisin iltapäivällä seuraa yöpymään tulevasta pariskunnasta. Merja lupasi tulla heti aamulla ja veisi minut lyhyelle paikalle.

Merja saapui jo puoli yhdeksän maissa. Laitoimme ruokatarpeet kylmään ja lähdimme läheiselle harjupolulle. Kämppä sijaitsee Valkeisen rannalla. Vastakkaisella rannalla kulkee harju. Harju laskeutuu järveen ja muodostaa kapean salmen jatkuen taas salmen toisella puolella. Salmi yhdistää Valkeisen ja Sakastin. Jussi kertoi edellisenä päivänä, että Sakasti on 30-40 m syvä. Veden alla näkyy sopivat astinkivet, joita pitkin salmen voisi ylittää. Me käännyimme kuitenkin nousemaan takaisin harjulle ja palaamme kämpälle.







Merja ehdotti että ajaisimme Huutokoskelle kosken rantaan ja kulkisimme siellä toisen polun. Sain kuulla tarinaa siellä aikoinaan (1858-1877) olleesta rautaruukista ja kuinka piiat olivat joutuneet kuljettamaan tarjottavia korkealla rinteellä olleeseen huvimajaan. Nykyisin paikalla on laavu, mutta alkuperäiset kiviportaat ovat yhä jäljellä.






Kun palasimme takaisin autolle, Merja tarjoutui ajamaan minut takaisin kämpälle. Minä kuitenkin päätin kävellä takaisin, niin tulisi kuljettua edellisenä päivänä väliin jäänyt matka.

Minä kiitin aamun ohjelmasta ja lähdin kulkemaan maantien reunaa. Tiellä oli jonkin verran liikennettä, mutta kaikki autoilijat antoivat minulle hyvin tilaa ja lähes kaikki nostivat käden tervehdykseen.

Aurinko paistoi jo melko kuumasti ja minä riisuin päällimmäisen paidan. Olin iloinen, että olin ottanut kivennäisveden mukaan kämpältä. Maantiellä kävelyä riitti puolitoista tuntia. Viihdyin itseäni ottamalla kuvia pientareella kasvavista kukista ja maisemista.









Lopulta pääsin kääntymään Italiantielle, joka vei Italiankylälle. Jussikaan ei tiennyt, mistä moiset nimet olivat tielle ja kylälle siunaantuneet. Kuljin huolettomasti tien reunaa kunnes näin heinikosta tulossa olleen kyyn. Se oli kuollut, mutta se sai silti minut siirtymään keskemmälle tietä.

Minulla meni noin tunti hiekkatieosuuteen. Käytetyn ajan perusteella arvioisin matkan olleen 10-12 km välillä. Kävellessä ehti tulla nälkä ja tein itselleni lounasta.

Tamperelainen pariskunta, Arto ja Terhi, kurvasivat pyörillään pihaan iltapäivällä. He olivat olleet edellisen yön Pieksämäen Partaharjulla, mihin seuraava etappi päättyisi. He ajaisivat vain tämän yhden osuuden ja palaisivat sitten kotiin.

Sillä aikaa kun me Terhin kanssa juttelimme, Arto pani tapahtumaan. Hän lämmitti rantasaunan ja teki meille tulet nuotiopaikalle. Grillasimme makkaraa ja söimme sitä lisukkeiden kanssa.




Minä sain ensimmäisen saunavuoron. Uskaltauduin jo toistamiseen järveen. Tällä kertaa vesi ei tuntunut kamalan kylmältä ja jopa uin muutaman vedon.

Kun Terhi ja Arto palasivat saunasta, sain kuulla, että heille oli selvinnyt seuraavan aamun lähtöaika. Viestikapulan siirto Joroisten seurakunnalta Pieksämäen seurakunnalle tapahtuisi jo 8.45 Maaveden koululla. Se tuntui aikaiselta ajankohdalta, kun otti huomioon, että kämpältä oli matkaa koululle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus yöpyä koulun lähellä nuorisoseuran talolla.

Joimme vielä iltateetä ja juttelimme odotuksistamme vaellukselle ja olisiko meillä mahdollisuutta osallistua myöhemmille osuuksille. Vetäydyimme huoneisiimme toivoen, että jaksamme herätä tarpeeksi aikaisin.

Viestipyhiinvaellus22: 31.5. Joroisten kirkko - Huutokoski

 Maanantaina oli välipäivä vaelluksesta. Minä kulutin aikaa kulkemalla keskustan lähellä olevia ulkoilureittejä. Iltapäivällä Merja vei minut ajelulle ja näytti mm. kotiseutumuseon. Hän kertoi myös, että alueella oli käynnissä sotaharjoitus.





Olin jo käymässä nukkumaan, kun kolme hornetia teki ylilennon ja saivat ikkunat helisemään. Hornetit herättivät minut kertaalleen kahden aikaan yöllä, mutta sain kuitenkin nukuttua tarpeeksi.

Aamulla oli kokoontuminen torilla kellotapulin edessä. Kun saavuin paikalla oli jo päivän oppaamme. Riina. Pian saapui myös kolme rouvaa sunnuntai-illan kirkkokahveilta.

Meitä tuli haastattelemaan paikallislehden toimittaja. On kiva, että viestipyhiinvaellus saa huomiota. Sen sijaan olin jälleen vähän vaivautunut, kun minua haastateltiin.

Paikalle saapui vielä 4. luokan oppilaat opettajineen. He lähtisivät saattamaan meitä ensimmäiset 3 km. Kirkkoherra Anu kertoi meille viestipyhiinvaelluksen teemoista. Kaikesta näki, että hän on tottunut puhumaan lapsille. Hän kertoi asiat selkeästi ja yksinkertaisesti. Hän myös lupasi, että koululaiset saisivat kuljettaa viestikapulaa. Vapaaehtoisia kantajia oli monta.



Kun olimme valmiita lähtemään, Merja tuli kertomaan minulle, että majoitus oli vaihtunut Huutokoskelta Maaveden puolelle. Majoittuisin kaksi viimeistä yötä samassa paikassa. Tämä tarkoitti myös, että minulla olikin suunniteltua pidempi etappi edessä.

Vaeltajat lähtivät liikkeelle. Koululaiset pitivät reipasta tahtia yllä.  Jouduin kiristimään vauhtia, etten olisi jäänyt muista jälkeen. Välillä koululaisia piti pyytää hieman hidastamaan, mutta kaikenkaikkiaan kulkumme Juhanalan kartanolle sujui hienosti.

Kartanolla meille oli järjestetty kahvi- ja mehutarjoilu. Vaikka tauko osuikin heti alkumatkaan, se oli mukava pysähdys. Kartanolta koululaiset palasivat koululle ja me viisi naista jatkoimme kohti Huutokoskea.




Reitti kulki enimmäkseen hiekkateitä pitkin. Yritimme kulkea rauhallista tahtia, sillä vanhin meistä oli jo yli 80-vuotias. Pidimme muutaman lyhyen tauon. Heti kun pysähdyimme kymmenet hyttyset löysivät luoksemme.




Merja oli järjestänyt meille matkan varrelta vielä toisen oppaan, Evan. Eva oli varmistanut meille luvan kulkea jälleen yhden tilan pihapiirin kautta. Hän tunsi myös reitin riippusillalle ja siitä edelleen etapin päätöspisteeseen entiselle maatalousoppilaitokselle.




Riippusilta oli viehättävä ja sen ylittämiseen kului oma aikansa. Ylitimme sillan yksitellen ja valokuvia piti ottaa runsaasti. Sitten jatkoimme ruohottunutta metsätietä kunnes saavuimme hiekkatielle, jota pitkin pääsisi perille.

Kun pääsimme junaradan varteen Eva kertoi Enckellin taiteilijoista. Hän osoitti punaista hirsiaittaa ja kertoi, että siellä oli yhä nähtävillä luonnokset freskoista, jotka Torger Enckell oli maalannut noin 90 vuotta sitten.

Näimme jo entisen maatalousoppilaitoksen, kun alkoi sataa kovasti. Minulla oli sateenvarjo, mutta muilla ei ollut sadevarusteita. Siirryimme ison koivun alle hakemaan suojaa. Riina soitti ennalta sovitun paluukuljetuksen kuljettajalle, että hän tulisi hakemaan takaisin lähtijät koivulta. Myös Eva soitti miehelleen, että tämä voisi tulla hakemaan hänet ja neuvomaan minulle reitin majapaikkaan. 

Kun Jussi saapui ja he ehdottivat, että voisivat ajaa minut majapaikkaan, en epäröinyt hetkeäkään ottaa tarjous vastaan.  Matka tuntui sen verran pitkältä, että olin todella kiitollinen, ettei minun tarvinnut kävellä sitä sateessa.

Majapaikkani, Metsä-Weljien kämppä, oli tuttu paikka Jussille. Siinä oli aikanaan ollut Enso-Gutzeitin savottakämppä. Jussin isä oli ollut töissä Ensolla ja Jussi oli käynyt kämpällä jo lapsena. Sain paljon tietoa ympäristöstä. Lähtiessään Eva antoi vielä puhelinnumeronsa ja lupasi, että tulevat apuun, jos minulle tulee joku ongelma.




Ensimmäiseksi laitoin kämpän lämpiämään. Sitten kävin tutkimassa, mitä syötävää minulle oli tuotu kämpälle. Söin muutaman voileivän, jonka jälkeen kömmin makuupussiin lämmittelemään. Taisin torkahtaa, koska havahduin ulko-oven ääneen.

Nousin ylös ja menin ulko-ovelle. Pihalla oli auto ja näin juuri kuljettajan oven sulkeutuvan. Auto lähti jo liikkeelle, mutta pysähtyi sitten. Autosta nousi pariskunta. He sanoivat käyvänsä kämpällä saunomassa ja yrittivät häipyä vähin äänin, kun huomasivat, että paikalla olikin joku. Kerroin millä asialla minä olen ja että minun puolestani he voisivat saunoa ihan rauhassa. He kuitenkin sanoivat palaavansa toisena iltana.

Ilta meni taas nopeasti ruokailun ja ristikon täyttämisen parissa. Kömmin takaisin makuupussiini ja taisin nukahtaa samantien.

Viestipyhiinvaellus22: 29.5. Kerisalo - Joroisten kirkko

 Olin jälleen turhan aikaisin hereillä. Lähtö oli sovittu klo 9.30 ja minulla oli reppu pakattu ja aamupala syötynä jo ennen kahdeksaa.

Seisoin ikkunan ääressä katselemassa lintuja, kun auto kurvasi pihaan. Autossa oli kolme naista ja ehdin jo ajatella, että saatiin sittenkin pari vaeltajaa mukaan. 


Arvasin väärin. Merja kertoi värvänneensä ystävänsä, joka oli käymässä Joroisilla seuraamassa lintujen muuttoa, toimimaan oppaanani alkumatkan. Merja ajaisi huoltoauton Joroisten kirkolle ja tulisivat sitten taas yhdellä autolla meitä vastaan reitin puoliväliin.

Minulla kävi tuuri, kun pääsin lintuharrastajan seuraan. Heti lähtiessämme pihalta pääsin kysymään, mikä keltainen lintu oli tolpan päässä. Keltasirkkuhan se oli.

Kuljimme jonkin matkaa maantien laitaa, mutta sitten käännyimme pitkälle suoralle hiekkatiellä. Tie päättyisi talon pihaan ja pihan toiselta reunalta jatkuisi jälleen yleinentie. Merja oli käynyt etukäteen kysymässä luvan, että saisimme kulkea pihan läpi. En tiedä, miten reitti on tarkoitus jatkossa linjata tältä osin. On todella harmi, jos joudutaan kulkemaan maantien laitaa,  eikä hiekkatien varren kauniista näkymistä päästä nauttimaan.




Tien kahta puolta oli peltoja. Pelloilla näkyi useampi kurki ja paljon töyhtöhyyppiä. Näimme myös kuovin. Opin matkan varrella tunnistamaan myös tiltaltin laulun.

Matka eteni aivan huomaamatta, kun koitimme havaita lintuja lehtien seasta. Oppaani soitti Merjalle, että lähestymme oppaanvaihtopaikkaa. Saimme odotella hetken auton saapumista.



Nyt jatkoimme leppoisaa kävelytahtia eteenpäin Merjan kanssa. Merja kertoi kaikenlaista Joroisista sekä tiloista ja kartanoista, joiden ohi kuljimme.




Pidimme kahvitauon sillalla, joka ylittää Joroisvirran juuri ennen kuin se yhtyi Joroisselkään. Merja oli ystävällisesti varannut minullekin oma termospuollisen kahvia. Kävellessä meitä ei tainnut ohittaa yhtään autoa, mutta sillan yli ajoi kolme autoa. Silta on puinen ja kaipaisi jo kunnostusta. Se tärisi aika uhkaavasti joka kerta, kun auto ylitti sen.




Saimme kulkea loppumatkankin auringon paistaessa, vaikka taivaalla näkyikin tummina pilviä.




Päätimme päivän etapin jäätelökioskille. Meillä oli viimeiset haukkaukset vohveleista menossa, kun ensimmäiset isot sadepisarat putoilivat. Onneksi Merja oli ehtinyt kertoa tärkeimmät asiat jatko-ohjelmasta.

Minä siirryin majoittumaan Hotelli Joronjälkeen. Vastaanoton ovi oli lukossa, mutta soittamalla selvisi, että huoneen avain löytyy postilaatikosta. Samalla sain tiedon, että aamukahvi on tarjolla klo 8.

Minut oli majoitettu kolmen hengen huoneeseen. Ehkä meitä oli alunperin pitänyt olla useampi yöpyjä. Huone huokui 1970-luvun tunnelmaa. Kun tarjolla oli puhtaat lakanat ja pyyheliina ja sänkykin oli kohtalaisen mukava, niin enhän minä muuta tarvitsisi. Kyllä siinä pari yötä nukkuisi.


Kävin suihkussa ja huilailin. Huoneessa oli pieni tv, mutta kaukosäädin oli kadoksissa. Etsin sitä kaikista mahdollisista paikoista. Tutkin myös itse tv:n, miten saisin sen päälle, mutten löytänyt virtanappia. Muuten en juuri tv:tä kaipaa, mutta illalla oli tulossa Suomen jääkiekon mm-finaali. No, päätin etsiä kylältä kisakatsomon.

Kuudelta illalla alkoi kirkossa iltahartaus. Sen yhteydessä pyhiinvaelluksen viestikapula ja piispan viesti siirtyisivät Savonlinnan seurakunnalta Joroisten seurakunnalle. Minä olin kantanut päivällä viestikapulaa ja lupasin Merjalle, että menen ajoissa kirkkoon luovuttamaan sen Savonlinnan kirkkoherralle. 



Minä en kehdannut mennä sakastiin viemään pulloa, vaan istuuduin penkkiin odottamaan, että kirkkoherrat saapuvat kirkkosaliin. Kertaalleen huomasin Joroisten kirkkoherran kurkistavan sakastiin ovelta. Hän varmaan etsi minua, sillä hän oli vielä soittanut Merjalle ja varmistanut, että olen tulossa. Merja puolestaan soitti minulle, mutta minulla oli puhelin jo äänettömällä.

No sain annettua viestikapulan Savonlinnan kirkkoherralle ilman suurempaa hämminkiä ja messu pääsi alkamaan. Pyhiinvaeltajien siunauksena toimi tällä kertaa virsi "Tulkoon tie sinua vastaan" (an Irish blessing).


Iltahartauksen jälkeen oli tarjolla kirkkokahvit. Minä koitin innostaa samassa pöydässä istuvia rouvia lähtemään seuraavalle etapille. Minulle jäi sellainen olo, että joku heistä saattaisi lähteäkin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kisakatsomon etsintä. Sen kanssa minulla ei ollut onnea. Kylän ainoa baari oli kiinni ja liikenneasemallakaan ei ollut telkkaria. Vähän pettyneenä palasin majapaikkaan ja pyysin tytärtä laittamaan väliaikatietoa matsista.

Vaikka olinkin iloinen Suomen maailmanmestaruudesta, en kokenut mitään voitonhuumaa, vaan rupesin nukkumaan.