25.5.2024 Lectoure - Le Maçon

Syötyämme runsaan aamiaisen olimme valmiita lähtemään. Aamu oli melko viileä, mutta ilman lämpeni pian. Oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä. Me oikein nautiskelimme kävelystä. Näimme muitakin vaeltajia, mutta heitä ei ollut ruuhkaksi asti.

Pidimme tauon Marsolanin kylässä. Olin yöpynyt samassa paikassa, johon nyt pysähdyimme juomaan. Kerroin tämän miehelle, joka toi juomamme. Hän vastasi, että kiva, mutta me emme olleet täällä vielä silloin.

Otimme muutaman kuvan näköalapaikalta ja minä lähdin ensimmäisenä liikkeelle. Seuraavassa kadunkulmassa kuului mukavaa musiikkia, joka pani minut tanssahtelemaan. Adrienne otti tanssiani videolle. Kun näin sen, oli pakko myöntää, että tanssiminen reppu selässäni ja sauvat käsissäni oli vähän huvittavan näköistä.

Reilun neljän kilometrin jälkeen reitti kääntyy la Romieun suuntaan. Etapin päätepisteeksi on oppaissa merkitty Condom. Sinne pääsee suoraan kiertämättä la Romieun kautta. Edellisellä kerralla menimme oikotietä pitkin, joten nyt oli mukava kulkea pätkä uutta reittiä.

La Romieu:ön saavutaan ison puutarhan ja arboretumin ohi. Siellä oli iltapäivällä tulossa häävastaanotto. Valmistelut olivat vielä käynnissä.

Keskustan pari ravintolaa olivat täynnä. Lähdimme etsimään paikkaa, jossa voisimme syödä eväitä. Tulimme kadulle, jonka varrella oli asuntoja. Yhden talon edessä kadun toisella laidalla oli pari tuolia ja pöytä. Niiden ympärillä oli kasveja ruuduissa. Adrienne istahti toiselle tuolille ja kävimme keskustelun, voimmeko syödä siinä. Minä olin ehdoton siitä, että se asukkaiden yksityistä tilaa, eikä siinä voi istua. Adrienne huomasi vähän pidemmällä penkin. Se kelpasi minullekin. Adrienne halusi perusteluja, miksi tämä ei minusta ollut yksityistä tilaa. Perustelin sillä, miten tuolit ja pöytä sekä kasvit oli aseteltu.

Kyllä penkkikin oli yksityisomistuksessa, mutta onneksi talossa asuva vanhempi rouva ei pannut pahakseen. Hän kyseli tarvitsisimmeko jotain. Myöhemmin hän tuli hoitamaan talon seinustalla kasvavia kasvejaan sekä juttelemaan kanssamme. Hän esimerkiksi kertoi, kuinka onnellinen hän oli kun hän oli päässyt matkalle Egyptiin. Se oli hänelle paikka, joka tuli kokea ennen kuolemaa.

Lounastaukomme jälkeen jatkoimme matkaa. Majapaikkamme oli reitin ulkopuolella ja käveltävää oli nelisen kilometriä. Isäntämme Philippe tuli avaamaan meille portin. Häntä seurasi koira, joka tuli heti tekemään tuttavuutta. Saimme juotavaa ja sitten meille näytettiin huoneemme. Se oli yllättäen giten puolella ja jouduimme ottamaan omat lakanat ja pyyhkét käyttöön. 

Suihkun jälkeen menin pesemään pyykkiä. Sitä oli sen verran, että aioin panna ne pesukoneeseen. Kun kysyin Philippeltä pesuaineesta, hän sanoi että hän vie pyykit kotinsa koneeseen, koska se on parempi ja nopeampi.

Sainkin puhtaat vaatteet pian ripustettavaksi. Aurinko paistoi edelleen ja lähes kaikki ehti kuivua.

Meidät tultiin kutsumaan illalliselle. Lisäksemme yöpymässä oli vain yksi ranskalainen mies. Philippe vaimo Nicole oli loukannut itsensä ja oli pyörätuolissa. Hän halusi kuitenkin hoitaa passien leimauksen ja maksujen vastaanoton. Hän kirjoitti jokaiselle leiman viereen henkilökohtaisen toivotuksen.

Illallisen aikana jouduin taas pinnistelemään ranskan taitojeni äärirajoilla. Tuntui, että tulin ymmärretyksi. Meidät haluttiin pitää koko ajan mukana keskustelussa.

Illallisen jälkeen jaksoin vielä hetken kirjoittaa blogia. Se tuppaa jäämään pahasti jälkeen. Vaelluspäivämme tuppaavat venyä pitkiksi ja sitten on aina iltarutiinit. Vapaa-aika kuluu lähinnä seuraavia majoituspaikkoja etsiessä. Se onkin vienyt turhanaljon energiaa.

Päivämatkamme oli tällä kertaa reilut 25 km.

24.5.2024 Bardigues - Lectoure

 Olimme illalla sopineet meidän viereisessä huoneessa yöpyneen pariskunnan miehen kanssa, että saamme heiltä kyydin seuraavaan kaupunkiin, jos emme saa varausta tehtyä ennen Lectourea. Vastausta ei ollut tullut, joten sovimme, että lähtisimme heti kun he olisivat syöneet aamupalan.

Me olimme jo lähtövalmiina, joten katselimme ympärillemme kylässä. Löysimme ravintolan terassilta mulperipuun. En ollut koskaan maistanut mulperimarjaa tuoreena. Nyt tuli sekin korjattua. En oikein osannut verrata makua muihin marjoihin. Ehkä siinä oli jotain samaa kuin karhunvatukassa, mutta maku oli miedompi.

Kävelin kylässä ylemmäs. Aukiolla istui nainen, jolla oli aivan samanlaiset sauvat kuin minulla. Aloin jututtaa häntä. Hän oli Saksasta. Aika pian pääsimme keskustelussa mutaisiin polkuihin. Hän kertoi, kuinka oli kaatunut ja ollut yltäpäältä mudassa. Hän näytti valokuvan, jossa hänen kasvonsa olivat lähes kokonaan mudan peitossa ja toisesta korvasta törrötti mutakökkäre. Kuin ihmeen kaupalla hänen silmälasinsa olivat säilyneet ehjinä.

Ranskalainen pariskunta saapui aamiaiselta ja lähdimme matkaan. Saimme melkoisen kiertoajelun maaseudulla, kun yksi tie oli suljettu ja sen jälkeen navigaattori ohjasi meitä tosi pienille teille. Löysimme kuitenkin perille ja kiitettyämme kyydistä lähdimme kävelemään.

Sää oli mukava. Kävely sujui yllättävän hyvin, vaikka edellinen päivä oli pitkä. Yhdessä kohdassa kun polku oli taas kauheaa mutamössöä, lähdimme kiertämään sitä tietä pitkin. Siitä tuli lisämatkaa, mikä ei haitannut, kun päivämatkamme oli lyhyt. Jouduimme hetken kulkemaan vilkkaan tien laitaa, mutta sekin sujui ongelmitta.

Saapuminen Lectouren kaupunkiin tapahtui eri reittiä kuin 7 vuotta sitten. Siksi perilletulo pääsi vähän yllättämään. Kuvittelin, että meillä oli vielä matkaa jäljellä.

Oli toripäivä. Kauppiaat olivat jo lopettelemassa myyntiä. Ehdimme kuitenkin ostoksille. Ostimme kuivattuja hedelmiä, mansikoita, kirsikoita ja juustoa.

Kävimme katsomassa turistitoimiston, mutta se oli kiinni. Niinpä lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Valitsemassamme paikassa saimme vähän tylyn kohtelun. Terassin ainoa vapaa pöytä oli ilmeisesti varattu ja sisälle meillä ei reppuinemme ollut asiaa. Kun pohdimme seuraavaa siirtoa, yksin istuva nainen tuli sanomaan, että hän oli juuri lähdössä ja että ruoka on todella hyvää.

Saimme siis pöydän ja onneksi meitä palveli eri tarjoilija. Otimme päivän annoksen, joka oli jotain isoa ja vaaleaa kalaa. Lisukkeena oli perunamuusia ja paistettua kesäkurpitsaa. Otimme vielä jälkiruoaksi sitruunapiirakan sekä juustokakun vadelmilla. Jaoimme leivonnaiset, joten saimme maistaa molempia.

Lounaan jälkeen palasimme turistitoimistoon. Leimojen lisäksi pyysimme apua majapaikan etsimisessä. Virkailija soitti lukuisiin paikkoihin. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi huone hotellissa. Olimme tyytyväisiä siihenkin. Pyysimme vielä varausta seuraavalle päivälle la Romieu -nimiseen kaupunkiin. Se ei onnistunut, koska siellä oli tulossa häät ja kaikki paikat varattuja. Meille löytyi kuitenkin paikka reitin ulkopuolelta n. 4km la Romieun jälkeen.

Meidän piti odottaa hotellihuonettamme puolituntia. Kävimme tutustumassa kirkkoon. Sitten pääsimmekin jo huoneeseemme, jossa oli kattoikkuna. Kengät meidän piti jättää pohjakerrokseen. Kenkiä kertyi iltapäivän aikana aika monta paria säilytystilaan. Muillakin oli tainnut olla vaikeuksia löytää muuta majoitusta.

Kun olimme lähdössä takaisin ulos, meidät pysäytettiin vastaanotossa. Aamiaista varten piti tehdä valintoja. Vaihtoehtoja lueteltiin yksitellen, eikä meillä ollut käsitystä, paljonko vaihtoehtoja olisi. Niinpä vastasimme kaikkiin "kyllä".

Kävelimme kaupungin läpi. Toisessa päässä pääkatua oli vanha sairaalarakennus. Nyt sen pihalla ja sisätiloissa toimi romu/antiikkikauppiaita. Minusta tavara näytti melko huonokuntoiselta. Kävimme myös viereisellä näköalapaikalta ihailemassa maisemia.

Takaisinpäin kävellessä yritimme löytää leipomon, joka olisi auki. Tilanne näytti jo huonolta, mutta lohduttauduimme jäätelöllä.  Leipomo löytyi pääkadun toisesta päästä. Saimme leipämme ja juotavaa. Aioimme selvitä iltaruokailusta toriostoksillamme.

Jäimme vielä hotellin pihalle istuskelemaan ja ottamaan juomat. Kun siinä alkoi tulla viileä, siirryimme huoneeseemme. Söimme mansikat sekä juustoa ja leipää. Muut jäivät seuraavalle päivälle.

Ehdin vielä kirjoittaa hetken blogiani ennen, kuin luomet alkoivat painua kiinni.

Päivän aikana tuli käveltyä kiertotiemme ja kaupunkikävelyn kanssa 17,5 km. 

23.5.2024 Moissac - Bardigues

 Toimimme aamulla reippaasti ja lähdimme etsimään avointa kahvilaa. Löysimme leipomon, josta saimme myös kahvia. Tällaisina aamuina vakioaamiainen on maitokahvi ja croissant. Ostimme toiset croissantit evääksi.

Suunnitelma oli kulkea kanavan viertä oikaisten muutaman kilometrin ja erityisesti välttäen mutaset polut. En tiedä mikä päässäni naksahti, mutta johdatin meidät Garonne joen yli ja seuraamaan joenrantaa. Sanoin jo alkumatkasta, että reitti näyttää hedelmäpuineen vieraalta. Kävelimme kuitenkin eteenpäin yli 6 km. Lopulta joen tehdessä mutkan päätin tarkastaa, että olimme reitillä. No mehän olimme kaukana siltä, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata omia jälkiä takaisin. Ehdimme kävellä reilun kilometrin takaisin päin, kun päivän caminoenkelimme tuli ja noukki meidät kyytiinsä. Hän ajoi meidät takaisin sillan viereen ja pyrki kaikin tavoin varmistamaan, että löytäisimme oikealle reitille.

Pyörimme vielä hetken etsien kahvilaa, mutta emme löytäneet mitään. Niinpä aloitimme päivän vaelluksen alusta. Adrienne ei moittinut eikä kiusotellut minua virheestäni. Itseäni se otti päähän koko päivän ja tuntuivathan ylimääräiset kilometrit iltapäivällä jaloissakin.

Kanavaa seuraava reitti on melko tylsä, tasaista asfaltoitua kevyenliikenteen väylää riittää yli 10 km. Kun matkan varrella ei osunut edes taukopaikkaa, pysähdyimme piknik-pöydän ääreen syömään eväämme.

Silloinkin kun Adrienne pyrkii kävelemään minun vauhtiani, kävelemme hieman nopeammin kuin vaeltajat keskimäärin. Niinpä muita vaeltajia alkoi näkyä ja hiljalleen jäädä taaksemme.

Meidän oli tarkoitus pitää seuraava tauko vasta Auvillarin kaupungissa, mutta saapuessamme Espalaisin kylään, alkoi sataa kunnolla. Pelastauduimme giten katetulle terassille juomaan teetä.

Sateen lakattua jatkoimme matkaa. Auvillariin on ihan kunnon nousu. Sieltä on vastaavasti hienot näkymät ympäristöön. Itse kaupunkikin on kaunis. Suuntasimme turistitoimistoon hakemaan leimat. Ovella oli lappu, jossa pyydettiin jättämään reput ulos. Sisällä virkailija kuitenkin sanoi, että voisimme tuoda reput sisälle säilöön siksi aikaa, kun kiertelemme kaupungilla.

Katselimme ympärillemme ja kävimme kirkossa. Siellä oli tarjolla toinen leima. Löysimme vastaavan myymälän, mistä edellisenä päivänä ostimme mansikoita. Tälläkin kertaa ostimme litran ja söimme ne heti. Tuttu ranskalainen mies pysähtyi juttelemaan kanssamme. Hän oli kävellyt varsinaista reittiä mäkiä kiivellen ja mutaisilla poluilla liukastellen. Koitimme lohduttaa häntä kertomalla omasta hukkamatkastamme.

Jatkoimme vielä kuljeskelua. Kävin ruokakaupassa, mutta mukaan lähti vain pussi sipsejä. Menimme kahvilan terassille istumaan. Odotettuamme aikamme tarjoilijaa, otimme reppumme ja jatkoimme matkaa.

Vaikka kaupunki on mäellä, jatkoi reitti nousuaan kaupungista ulos. Mäen päällä reitti kääntyi vasemmalle ja laskeutui loivasti. Hetken päästä katu loppui ja alkoi mukainen polku. Minä halusin palata tielle ja Adrienne seurasi. Onneksi majapaikkaamme oli vain noin 4 km matka.

Löysimme Nick:n talon. Sen edessä seisoi kaksi miestä ja nainen puhumassa ranskaa. Tervehdimme, mutta he eivät puhuneet meille sen enempää. Odottelimme aikamme ja sitten menin sisään huhuilemaan isäntää. Sisältä saapui mies, ja kysyin, onko hän isäntämme. Hän ei ollut, mutta hän osasi kertoa, että isäntämme lähti käymään asioilla. Ei muuta kuin takas ulos odottelemaan.

Ei mennyt kauaa, kun Nick saapui. Hän opasti meidät vähän matkan päässä olevaan taloon ja osoitti kadun toisella puolella olevaa puutarhaa, joka oli käytössämme. Taloon tuli meidän lisäksemme ranskalainen pariskunta. Rouva oli loukannut nilkkansa ja siinä oli nyt tuet.

Nick:llä on hauska tapa ilmoittaa majoituksen hinta sisältäen aamupalan. Sitten perässä lukee, että isäntä tarjoaa vierailleen illallisen.

Illalliselle kokoonnuttiin meidän talomme toisen kerroksen terassille. Sieltä oli hieno näköala. Meitä oli kaikkiaan 10 pöydän ääressä, kuusi ranskalaista, belgialainen irlantilainen, suomalainen ja alunperin englantilainen isäntämme. Ruoka oli hyvää ja keskustelu kävi vilkkaana.

Huoneessamme ei ollut lämmitystä, joten jännitti hieman tulisiko yöllä kylmä. Kunhan petivaatteet lämpisivät, oli oikein mukava nukahtaa peiton alle käpertyneenä.

Harharetkemme ja Auvillarissa kiertelyn kanssa tuli käveltyä reilut 35 km.

22.5.2024 Lauzerte - Moissac

Aamu ja liikkeellelähtö sujuivat leppoisasti. Emme pitäneet kiirettä. Päätimme parhaan kykymme mukaan yrittää välttää mutaisia polkuja. Olihan meillä jälleen kerrat puhtaat housut jalassa.

Lähdin ensimmäisenä laskeutumaan mäkeä alas. Pysähdyin kuitenkin odottamaan Adriennea. Ennen häntä mäkeä laskeutui pahasti nilkuttaen ranskalainen nainen. Kysyin hänen vointiaan ja hän kertoi kaatuneensa majapaikassaan ja satuttaneensa itsensä useammasta kohtaa. Hän jatkoi kuitenkin sitkeästi matkaa.

Me menimme eri suuntaan. Kävelimme melko vilkkaasti liikennöityä D2 maantietä. Autoilijat antoivat meille hienosti tilaa. Adrienne oli katsonut valmiiksi pienemmän tien, jolle siirtyisimme. Onnistuimme kuitenkin kävelemään risteyksen ohi, emmekä viitsineet palata. Teimme vain uuden suunnitelman, kuinka saapuisimme varsinaisen reitin varrelle.

Matkan varrella huomasimme kyltin, jossa mainostettiin tilamyyntiä. Poikkesimme katsomaan, mitä oli tarjolla. Seitsemässä vuodessa on tälläkin saralla tapahtunut paljon.  Ennen tuotteet olivat esillä pöydällä, mistä valitsit haluamasi ja laitoit maksun peltipurkkiin, jos myyjää ei ollut paikalla. Nyt vastassamme oli myyntiautomaatti. Tuotteet ja hinnat näkyivät selvästi. Sitten valitsit näytöltä, mitä tuotetta halusit ostaa ja mistä lokerosta. Maksu tapahtui lähimaksuna kortilla. Tämän jälkeen luukun ovi aukesi ja pystyit ottamaan tuotteesi. Ostin litran manskoita ja pidimme herkuttelutauon.

Pian tauon jälkeen siirryimme pikkutielle, joka pitkän ylämäen jälkeen yhtyi varsinaiseen reittiin. Reitti kääntyi melkein heti polulle, joka laskeutui alas. Menimme polkua vähän matkaa ja ilmoitin palaavani tielle.

Mukanamme palasi myös yksi ranskalainen mies. Toinen perässämme kävellyt mies päätti jatkaa mutaiseen alamäkeen.

Ranskalaisella miehellä oli tosi hyvä karttasovellus. Siinä oli topografiset kartat. Päätimme luottaa hänen reittivalintaansa. Mekin jouduimme polulle. Sekin oli mukainen, mutta vähemmän kuljettuna ei yhtä paha kuin reitin polku.

Kun saavutimme jälleen varsinaisen reitin, sille liukastelemaan jäänyt mies tuli pensaiden läpi aivan väsyneenä ja vaatteet likaisina. Vielä oli selvittävä ylämäestä ja sitten saimme asfalttia jalkojemme alle.

Olin jo mansikkatauon aikana katsonut, että kannattaisi siirtyä maantielle vielä ennen Dufort-Lacapelettea. Appini mukaan reitti kulkisi jälleen jonkun matkaa polulla. Meitä oli siinä vaiheessa useampi kulkemassa yhdessä ja kaikki yrittivät vakuuttaa, ettei kannata mennä maantielle. Tein kuitenkin oikean ratkaisun. Reittini oli paljon nopeampi ja polku oli ollut jälleen mukainen.

Pidimme pidemmän tauon ja söimme voileivät. Flo ja Celine tulivat myös paikalle. Juttelimme heidän kanssaan hetken. Sitten jatkoimme matkaa. Etenimme jälleen maantietä pitkin ja jätimme reitin polut väliin. Kun reitti myöhemmin siirtyi rauhallisemmalle tielle, valitsimme reitin.

Asfaltilla kävely alkoi jo tuntua jalkapohjissa. Aloimme olla eri mieltä reittivalinnasta. Adrienne kaipasi pois maantieltä ja minä puolestani en halunnut siirtyä siltä pois. Adrienne jäi valokuvaamaan mansikkaviljelmää ja minä jatkoin kävelyä. Yllättäen takaana tullut auto hiljentää ja lopulta pysähtyy. Adrienne on kyydissä. Takapenkillä on kaksi lastenistuinta, mutta toista siirretään, jotta minä mahdun kyytiin.

Keskustelu kävi vähän kömpelösti ranskaksi, mutta tiukemmistakin paikoista on selvitty. Saimme kyydin aivan keskustaan. Jäimme viereiseen kahvilaan juomaan oranginat. Siinä istuessamme Nicole saapui perille. Tämä oli hänen vaelluksessa viimeinen päivä ja hän toivoi, että menisimme yhdessä syömään.

Kun kello alkoi olla niin paljon, että saisimme pian huoneistomme, lähdimme kävelemään. Kuljimme muutaman mukavan näköisen sisäpihan läpi. Poikkesimme Amand &Miel liiķeessä ja ostimme molemmille pari pikkuleipää. Ne syötyämme, suuntasimme huoneistoomme.

Huoneisto oli taas aivan eri luokkaa, kuin edellinen, eikä kaikkein viihtyisimmästä päästä. Jätimme reput sinne ja lähdimme takaisin kaupungille. Kävimme kirkossa ja saimme leimat passeihin. Kiertelimme ympäri keskustaa. Poikkesimme pariin vaellusvaatteita myyvään liikkeeseen. Ostin toisesta sukat. Adrienne sovitti housuja, mutta sopivia ei löytynyt. Kävin vielä ostamassa kynsiharjan kenkien puhdistusta varten.

Palasimme huoneistoon. Ehdin putsata kengistä enimmät savea, kun Adrienne sanoi Nicolen jo kaipaavan meitä. Ei siinä mitään, lähdimme taas liikkeelle. Nautimme juomat kirkon edustalla olevalla aukiolla. Sitten lähdimme kohti grilliravintolaa. Ravintola oli sinä iltana suljettu, joten menimme läheisen hotellin ravintolaan.

Ruokailun jälkeen kävelimme samaa matkaa huoneistomme lähellä. Kun oli aika erota, toivotimme hyvät jatkot toisillemme.

Vielä piti käydä suihkussa ja likapyykkien pesu jäi toiseen kertaan. Pelasin itselleni pedin sohvalle. Se oli yllättävän hyvä nukkua.

Autokyydin vuoksi 28 km päivämatka lyheni niin paljon, että kaupunkikävelyineen tuli kuljettua n. 26 km.

21.5.2024 Lascabanes- Lauzerte

 Pyykit olivat kuivaneet yön aikana ja lähdin liikkeelle puhtailla housuilla. Koska satoi, varustukseen kuuluivat myös kuoritakki ja ohut sadeviitta.

Hans neuvoi meille reitin, jota pitkin pääsimme takaisin reitille ilman, että piti palata taaksepäin. Olisi varmasti ollut parempi palata tietä pitkin Lascabanasin kylään, sillä meidän reittimme vei pian mutaiselle polulle. Puhtaista housuista ei ollut tietoakaan vartin kävelyn jälkeen.

Varsinainenkin reitti kulki tosi liukkaalla savisella polulla, jossa oli vähän väliä koko polun levyisiä lätäköitä. Kulku sujui suunnilleen tahtia kaksi askelta eteenpäin ja yksi liukuen joko takaisin päin tai sivulle. Alamäet olivat kaikkein pahimpia. Kun kengänpohjiin oli kertynyt kunnon kerros savea, niillä ei ollut enää minkäänlaista pitoa.

En tiedä montako kertaa olin lähellä mennä nurin. Lopulta yhtä lätäkköä kiertäessäni sammaleista puunrunkoa pitkin sitten pyllähdin istumaan maahan. Olin varmasti tosi huvittavan näköinen yrittäessäni kömpiä ylös. Onneksi en satuttanut itseäni. Korkeintaan ylpeys sai pienen kolhun.

Kun siitä polusta selvittiin, jatkoimme Montcuqiin tietä pitkin. Montcuq on nätti kaupunki. Löysimme tiemme kirjakauppaan, jossa oli myös teehuone. Siellä oli hyvä odotella, että sade hellittäisi.

Kaupungista lähteminen tuotti hieman haasteita, koska reittiä oli muutettu. Lähtiessämme huomasimme vielä leipomon, josta kävimme ostamassa lounasta.

Kaupungin ulkopuolella jouduimme jälleen uudelle mutaiselle polulle. Eteneminen kävi hitaasti, mutta tällä kertaa pysyin minäkin pystyssä. Rouillacin kirkon edessä on piknikpöytä. Pysähdyimme sen ääreen pitämään lounastaukoa. Paikka veti vaeltajia kuin kärpäsiä. Kun jatkoimme matkaa, paikalle jäi yli 20 henkilöä.

Tein vielä yhden yrityksen kävellä polulla. Kun polku lähti laskeutumaan, totesin etten ota enää mitään riskiä ja palasin tielle. Tietä pitkin jouduin kulkemaan vähän pidemmän matkan.

Kun reitti vielä kerran kääntyi polulle, oli Adriennekin saanut tarpeekseen mudasta ja kävelimme tietä pitkin, vaikka se tarkoitti lisäkilometrejä.

Ihan kuin lisämatkassa ei olisi ollut tarpeeksi, alkoi taas sataa. Tällä kertaa satoi ja tuuli oikein kunnolla. Kahden euron sadeviittani ei kestänyt niin kovaa kohtelua. Kun näin autokorjaamon, kävelin sinne kysymään, voisivatko he soittaa taksin. Oikeasti toivoin, että joku sieltä olisi tarjonnut kyytiä. En oikein saanut selvää mistä taksin soittaminen kiikasti, mutta sade hellitti ja lähdimme taas kävelemään.

Ennen kuin saavuimme Lauzertin juurelle, näimme nuoren ranskalaisen miehen ja naisen, jotka olimme nähneet jo edellisenä päivänä. Itse kukin voi kuvitella miltä näytimme, sillä mies kysyi, onko meillä kaikki kunnossa. Vakuutimme että oli ja jatkoimme eteenpäin. 

Seuraavaksi tapasimme Nicolen. Kävelimme pienen pätkän yhdessä ja sitten hän kääntyi gitelleen vievälle polulle. Me kiipesimme tietä pitkin mäkeä ylös ja sitten laskeuduimme alaspäin. 

Meille oli varattu huoneisto airbnb:n kautta, emmekä onnistuneet tunnistamaan taloa. Adrienne meni koputtamaan yhden talon ovelle. Alkoi taas sataa. Kesti aikansa ja ovelle tuli vanha mies pyörätuolissa.  Adrienne näytti hänelle emäntämme nimeä, jos mies olisi sen perusteella osannut ohjata meitä. Siitä ei ollut apua. Siirryimme seuraavan talon eteen. Nyt Adrienne hoksasi, että se ei voinut olla oikea talo, koska sen ympärillä ei ollut pensasaitaa. Kun siirryimme kolmannen talon portille Adrienne soitti emännälle ja lykkäsi puhelimen minulle. Hätäpäissäni sanoin ranskaksi, että emme tiedä, olemmeko saapuneet perille. Nainen lupasi tulla ovelle ja tällä kertaa meitä onnisti.

Siirryimme yläkerran terassille. Emäntämme pyysi housumme ja sukkamme ja lupasi pestä ne. Kuraset vaatteet riisuttuamme siirryimme sisään. Emäntä esitteli ison huoneiston. Meillä oli peräti kolme makuuhuonetta ja keittiössä odotti aamiaistarvikkeet. 

Ehdimme asettua aloillemme, kun emäntä jo toi pyykkimme, ei vain pestynä vaan myös kuivina takaisin. Ihan huippupalvelua!

Illalla lähdimme vielä kiertämään kaupunkia ja etsimään ruokapaikkaa. Kävelimme täyden pizzerian ohi. Se oli saanut hyvät arviot, mutta meidän teki mieli jotain muuta. Yläkaupungin ravintolat olivat kuitenkin kiinni, joten palasimme pizzalle. Saimme viimeisen pöydän. Paikalla oli muitakin vaeltajia, mm. nuorimies, joka kysyi aiemmin, onko meillä kaikki kunnossa.

Pizza oli tosi hyvää ja niin iso, että puolet lähti mukaan. Nuoret ranskalaiset istuivat ulkopuolella, kun tulimme ulos ravintolasta. Jäimme juttelemaan heidän kanssaan. Nimetkin selvisivät: Florent ja Celine. Oikein mukavia ihmisiä.

Kävelimme takaisin huoneistolle ja ryhdyimme iltatoimiimme. Päivä oli raskas ja tuntui hyvältä käydä ajoissa nukkumaan.

Päivän aikana tuli käveltyä lähes 35 km. Jos olisimme voineet kulkea varsinaista reittiä koko matkan, olisi sen osuus ollut 24,5 km.

20.5.2024 Cahors - Lascabanes

 Yöllä satoi aika paljon. Päätimme kuitenkin koettaa onneamme ja lähdimme liikkeelle jo 07.15. Löysimme avoimen leipomon, josta saimme kahvitkin. Ostimme mukaan pari pan au chocolate ja täysjyväpatongin. Adrienne pakkasi ne reppuunsa.

Pysähdyimme yhteen kadunkulmaan ihmettelemään reitille pääsyä. Katu, jonka kohdalla olimme, oli merkitty punavalkoisella ruksilla kertomaan, ettei reitti jatku sinne. Googlemapsin mukaan se oli kuitenkin suorin reitti Pont Valentré -sillalle, jota pitkin reitti jatkui. Päätimme yrittää sitä kautta ja se oli tosiaan aivan suora reitti. Meiltä jäi varmaan näkemättä joku nähtävyys, minkä reitin merkitsijät haluavat vaeltajien näkevän.

Pakollisten kuvien jälkeen ylitin sillan ja lähdin nousemaan rinnettä ylös. Muistin että portaissa on välillä korkeampia askelmia, joille nousuun täytyy keskittyä. 7 vuotta sitten kuljin isomman repun kanssa ja silloin minulle tuli pari kertaa tunne, että kaadun reppuineni taaksepäin.

Reitille lähtijöitä oli paljon samaan aikaan liikkeellä. Teimme Adriennen kanssa erilaiset ratkaisut. Adrienne nopeana kävelijänä jätti muut taakseen. Minä puolestani päätin kokeilla hitaampaa vauhtia ja annoin kaikkien mennä edelleni. Lähetin Adriennelle majapaikkamme tiedot ja kerroin päätöksestäni edetä hitaasti, jottei Adrienne jäisi turhaan odottelemaan minua. 

Nautiskelin kävelystä. Päätin etten murehdi mahdollista sadetta, vaan olen kiitollinen jokaisesta askeleesta, jonka saan kulkea poutasäässä.

Päivämatkan puolivälissä oli sopivasti baari, johon pääsi pitämään tauon. Adrienne oli jatkanut matkaansa sieltä 15 min ennen minun saapumistani. Join kaksi oranginaa ja söin omenasosetäytteisen leivonnaisen. Baarissa oli varmaan parisenkymmentä vaeltajaa. Yksi mies lähti juuri ennen minua. Muut jäivät pitämään taukoaan.

Näin miehen kävelevän edelläni. Sitten hän pysähtyi juttelemaan taukoa pitävän vaeltajan kanssa. Minä kävelin heidän ohitseen. Sitten sainkin kävellä itsekseni. Kun pysähdyin juomatauolle ja riisumaan takin, mies sai minut taas kiinni. Juttelimme hetken ranskaksi. Sitten jäin tarkoituksella vitkuttelemaan, jotta sain olla yksin. Näinkin seuraavan ihmisen vasta lähellä majapaikkaani.

Poluilla oli paljon mutaa ja lätäköitä. Vaikka yritinkin väistellä pahimpia paikkoja kenkäni ja housunlahkeet olivat mutaiset.

Adrienne ehti odotella minua suunnilleen kolme varttia majapaikkamme vieressä olevalla penkillä. Adrienne kertoi, että talon isäntä Hans oli ehdottanut hänelle kylän kahvilaan  menoa. Söimme kuitenkin ensin aamulla ostamiamme eväitä. Sanoin Adriennelle, että en ole yhtä väsynyt kuin aikaisempina päivinä kuljettuani hitaammin. Jatkoin vielä, että minun täytyy ruveta kantamaan omat evääni, jotta minulla on syötävää, jos matkalla ei olekaan baareja.

Palasimme GR65 reitille mennäksemme kylään. Reitti kulki pellonlaitaa ja oli yodella savinen ja liukas. Ilman reppua kävely tuntui kuitenkin tosi helpolta. Lascabanesin kylässä on pidetty hyvää huolta rakennuksista. Kylä oli ilo silmälle.

Kun saavuimme aukiolle, jossa baarin pöydät ja tuolit olivat, hämmästelimme vaeltajien suurta määrää. Paikalla oli myös Nicole, joka otti meidät vastaan huiskuttaen. Haiemme juomamme ja leimamme sisältä ja liityimme Nicolen ja muiden seuraan. Paikalla oli useampi, jotka odottivat kyytiä majapaikkaansa, joka oli 3,5 km sivussa reitiltä. Kun majapaikan omistaja saapui paikalle Citroënillaan, hän keräsi valokuvaajia ympärilleen. Autoon näytti mahtuvan kerralla 3 matkustajaa rinkkoineen. Mies lupasi tulla pian hakemaan loput tulijat.

Me saimme juomamme juotua ja palasimme majapaikkaamme tällä kertaa tietä pitkin. Paikan toiset kaksi vaeltajaa olivat saapuneet ennen meitä. He olivat ystävykset Helene ja Patricia. Keskustelu sujui ranskan ja englannin yhdistelmällä.

Saimme huoneemme. Minä kysyin Hansilta, voisinko pestä pyykkiä koneella. Hän näytti vähän epäilevältä, jolloin esittelin housunlahkeitani ja sanoin niiden olevan niin saviset, koska hän suositteli kylään menoa pellon kautta. Pesukoneen käyttö onnistui ja sain vielä luvan tuoda pyykit sisälle illallisen jälkeen.

Vetäydyimme huoneisiimme. Minä olin varmasti väsynyt ja nälkäinen ja osittain varmaan siksi viluinen. Kun palasimme oleskelutilaan ennen illallista ja valitin palelevani, Hans kävi käynnistämässä huoneemme ilmalämpöpumpun.

Illallinen oli todella maittava ja seura mukavaa. Huoneemmekin oli lämmennyt, joten oli suloista kömpiä peiton alle.

Päivämatka ja kylällä käynti tekivät yhteensä n. 27 km