Toimimme aamulla reippaasti ja lähdimme etsimään avointa kahvilaa. Löysimme leipomon, josta saimme myös kahvia. Tällaisina aamuina vakioaamiainen on maitokahvi ja croissant. Ostimme toiset croissantit evääksi.
Suunnitelma oli kulkea kanavan viertä oikaisten muutaman kilometrin ja erityisesti välttäen mutaset polut. En tiedä mikä päässäni naksahti, mutta johdatin meidät Garonne joen yli ja seuraamaan joenrantaa. Sanoin jo alkumatkasta, että reitti näyttää hedelmäpuineen vieraalta. Kävelimme kuitenkin eteenpäin yli 6 km. Lopulta joen tehdessä mutkan päätin tarkastaa, että olimme reitillä. No mehän olimme kaukana siltä, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata omia jälkiä takaisin. Ehdimme kävellä reilun kilometrin takaisin päin, kun päivän caminoenkelimme tuli ja noukki meidät kyytiinsä. Hän ajoi meidät takaisin sillan viereen ja pyrki kaikin tavoin varmistamaan, että löytäisimme oikealle reitille.
Pyörimme vielä hetken etsien kahvilaa, mutta emme löytäneet mitään. Niinpä aloitimme päivän vaelluksen alusta. Adrienne ei moittinut eikä kiusotellut minua virheestäni. Itseäni se otti päähän koko päivän ja tuntuivathan ylimääräiset kilometrit iltapäivällä jaloissakin.
Kanavaa seuraava reitti on melko tylsä, tasaista asfaltoitua kevyenliikenteen väylää riittää yli 10 km. Kun matkan varrella ei osunut edes taukopaikkaa, pysähdyimme piknik-pöydän ääreen syömään eväämme.
Silloinkin kun Adrienne pyrkii kävelemään minun vauhtiani, kävelemme hieman nopeammin kuin vaeltajat keskimäärin. Niinpä muita vaeltajia alkoi näkyä ja hiljalleen jäädä taaksemme.
Meidän oli tarkoitus pitää seuraava tauko vasta Auvillarin kaupungissa, mutta saapuessamme Espalaisin kylään, alkoi sataa kunnolla. Pelastauduimme giten katetulle terassille juomaan teetä.
Sateen lakattua jatkoimme matkaa. Auvillariin on ihan kunnon nousu. Sieltä on vastaavasti hienot näkymät ympäristöön. Itse kaupunkikin on kaunis. Suuntasimme turistitoimistoon hakemaan leimat. Ovella oli lappu, jossa pyydettiin jättämään reput ulos. Sisällä virkailija kuitenkin sanoi, että voisimme tuoda reput sisälle säilöön siksi aikaa, kun kiertelemme kaupungilla.
Katselimme ympärillemme ja kävimme kirkossa. Siellä oli tarjolla toinen leima. Löysimme vastaavan myymälän, mistä edellisenä päivänä ostimme mansikoita. Tälläkin kertaa ostimme litran ja söimme ne heti. Tuttu ranskalainen mies pysähtyi juttelemaan kanssamme. Hän oli kävellyt varsinaista reittiä mäkiä kiivellen ja mutaisilla poluilla liukastellen. Koitimme lohduttaa häntä kertomalla omasta hukkamatkastamme.
Jatkoimme vielä kuljeskelua. Kävin ruokakaupassa, mutta mukaan lähti vain pussi sipsejä. Menimme kahvilan terassille istumaan. Odotettuamme aikamme tarjoilijaa, otimme reppumme ja jatkoimme matkaa.
Vaikka kaupunki on mäellä, jatkoi reitti nousuaan kaupungista ulos. Mäen päällä reitti kääntyi vasemmalle ja laskeutui loivasti. Hetken päästä katu loppui ja alkoi mukainen polku. Minä halusin palata tielle ja Adrienne seurasi. Onneksi majapaikkaamme oli vain noin 4 km matka.
Löysimme Nick:n talon. Sen edessä seisoi kaksi miestä ja nainen puhumassa ranskaa. Tervehdimme, mutta he eivät puhuneet meille sen enempää. Odottelimme aikamme ja sitten menin sisään huhuilemaan isäntää. Sisältä saapui mies, ja kysyin, onko hän isäntämme. Hän ei ollut, mutta hän osasi kertoa, että isäntämme lähti käymään asioilla. Ei muuta kuin takas ulos odottelemaan.
Ei mennyt kauaa, kun Nick saapui. Hän opasti meidät vähän matkan päässä olevaan taloon ja osoitti kadun toisella puolella olevaa puutarhaa, joka oli käytössämme. Taloon tuli meidän lisäksemme ranskalainen pariskunta. Rouva oli loukannut nilkkansa ja siinä oli nyt tuet.
Nick:llä on hauska tapa ilmoittaa majoituksen hinta sisältäen aamupalan. Sitten perässä lukee, että isäntä tarjoaa vierailleen illallisen.
Illalliselle kokoonnuttiin meidän talomme toisen kerroksen terassille. Sieltä oli hieno näköala. Meitä oli kaikkiaan 10 pöydän ääressä, kuusi ranskalaista, belgialainen irlantilainen, suomalainen ja alunperin englantilainen isäntämme. Ruoka oli hyvää ja keskustelu kävi vilkkaana.
Huoneessamme ei ollut lämmitystä, joten jännitti hieman tulisiko yöllä kylmä. Kunhan petivaatteet lämpisivät, oli oikein mukava nukahtaa peiton alle käpertyneenä.
Harharetkemme ja Auvillarissa kiertelyn kanssa tuli käveltyä reilut 35 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti