Vihdoinkin Pyreneet

12.7.2017 Pomps - Sauveladeen

In the morning we searched thoroughly if we had bedbug bites. Result was 0. Marion told that when she had to go to toilet at 3 am she had checked her bed with a torch. We had our self-service breakfast and started our walk.

First four kilometers we walked between fields and it was flat. Then we had our first ascent. It was quite long and steep. Marion had difficulties to keep up with us. Charles slowed down to keep her company. They caught us again when we had a break. After the break Simone and I tried to walk slowly and we all arrived together to Arthes-de-Bearn. (I can't understand why the names of villages and towns have to be so long and difficult.)

We saw a bar but went on to find a bakery. The bakery and supermarket were beside each other. I was hungry, so I bought a quiche and a jesuite. This time also Marion bought something to eat for second breakfast. Then we went back to the bar. I had a cafe au lait and it was so good with my pastry. When we had finished, Marion said that she really likes our second breakfast and she would start to have them every day.

Aamu oli jälleen sumuinen ja kostea. Tuli ihan mieleen Galician aamut ensimmäiseltä Caminoltani. Vaikka ei varsinaisesti sada, niin silti vaatteet kostuvat. Galiciassa taivas kirkastui yleensä vähän ennen puoltapäivää. Viime päivinä ei kirkasta taivasta ollut juuri näkynyt. Niinpä kun olimme lähdössä laskeutumaan yhtä mäkeä ja Marion sanoi, että nyt Pyreneiden näkyvät, olin ensin sitä mieltä, että hän kuvittelee. Kun tarkasti katsoi, niin kyllä horisontissa saattoi erottaa jotain harmaata vuoriston tapaista. Jos minä en tahtonut uskoa vuorien näkyvän, niin Simone puolestaan oli pettynyt. Hänestä ne näyttivät mitättömän pieniltä.

Pidimme lounastauon kylässä, jossa Marion oli aikonut yöpyä. Kylä vaikutti niin kuolleelta, että hän oli tyytyväinen, kun päätti tulla samaan paikkaan kanssamme. Olen useammassa paikassa matkan varrella nähnyt puutarhoissa erilaisia kukkaruukuista tehtyjä hahmoja. Nyt piknik paikkamme vieressä oli istumassa kaksi naista ja yksi mies. Kyllä ruukkuhahmot ovat minusta hauskempia kuin puutarhatontut. En silti usko, että rupean virittelemään vastaavia omaan puutarhaani.

Matka jatkui jälleen peltojen keskellä. Marion ihmetteli, mitä kaikella maissilla oikein tehdään. Hänen mukaansa ranskalaiset eivät juurikaan syö maissia. Kun sanoin, että minusta grillatut maissin tähkät valkosipulivoin kanssa ovat tosi hyviä, hän sanoi ennakkoluulottomasti kokeilevansa niitä kotona. Sitten ihmettelimme yhdessä peltoja, joilla kasvoi sitä kasvia, jota Simone ja minä olimme jo aiemmin pohtineet. Kukaan meistä ei keksinyt, mitä ne voisivat olla.

Charles ja Marion jäivät meistä jälleen jälkeen. Oletimme heidän saavan meidät kiinni taas tauolla. Pidimme kaksi taukoa iltapäivän aikana, mutta heitä ei näkynyt. Lopulta päätimme kävellä perille kaksin. Charles ja Marion saapuivat giteen melkein tunnin meidän jälkeen. Marionin jalat olivat menneet niin huonoon kuntoon, että hän oli hädin tuskin selvinnyt alamäistä. Hän itse epäili, että hänellä olisi tendinitis.

Illallista odotellessa keskustelimme seuraavasta päivästä. Marion ilmoitti, että hän kävelisi yksin hiljalleen 14 km päässä olevaan kaupunkiin. Charles kysyi, vieläkö huolisimme hänet seuraamme. Kerroimme, että aioimme kävellä taas samanlaisen matkan ja että kylässä olisi vain yksi gite. Charles oli ilman muuta tervetullut mukaan. Varasimme meille paikat giteen.

Kunnallista giteä hoiti nuori pariskunta, jolla oli ihan pieni vauva. Samassa rakennuksessa oli ravintola, jota pariskunnan mies pyörittää. Hän puhui paljon ja nopeasti. Melkein koko illallisen ajan hän seisoi pöytämme ääressä ja puhui. Sen mitä ymmärsin oli valitusta. Hän valitti kustannuksista ja puolihoidon hinnasta. Hän valitti, että vaeltajat käyttävät liikaa vessapaperia ja että he varastavat aamiaiselta hillopurkkeja jne. Tuntui aika ihmeellisestä, että joku viitsisi kantaa mukanaan lasisia hillopurkkeja. Oli helpottavaa siirtyä giten puolelle, kun illallinen päättyi.

Ludevaara

11.7.2017 Pimbo - Pomps

It took us quite long before we all were ready to leave. First we walked together but after a while Charles and Marion were behind us. That suited me well as they were talking and we walk mainly in silence.

When we came to a town, Arzacq-Arraziguet, we split up for a while. Marion came with me to a pharmacy. Simone went to a supermarket and Charles went to find a postoffice. He wanted to send some things to home as his backpack was heavy. After our shopping we went next to a bakery and then to a bar. Though we had explained our second breakfast to Marion, she just drank some juice. We tried to look for Charles but we didn't see him anymore.

Jatkoimme matkaa ja vähän ajan kuluttua meitä vastaan tuli pieni ryhmä päivävaeltajia. He kertoivat tavanneensa hetkeä aikaisemmin miehen, joka oli kysynyt, olivatko he nähneet kolmea naista. Charles oli siis edellämme. Arzacq-Arraziguet sijaitsee mäellä ja nyt reitti laskeutui aika reippaasti. Charles:lle alamäet ovat vaikeita, joten saimme hänet pian näköetäisyydelle. Hänen reppunsa näytti puolityhjältä. Yritimme huutaa hänelle, mutta hän ei kuullut. Saavutimme häntä hiljalleen ja lopulta hän kuuli huutommekin ja jäi odottamaan meitä. Hän kertoi postittaneensa lähes kolme kiloa tavaraa kotiin.

Maasto oli nyt melko mäkistä. Minulla oli puhti pois reisistä. Aina kun tuli ylämäki eteen, pistin kädet töihin ja sauvojen avustamana kapusin ylös hyvää vauhtia. Toiset ihmettelivät menoani eivätkä tainneet uskoa, kun sanoin jalkojeni olevan liian väsyneitä normaaliin nousuun.

Pidimme aika paljon taukoja, jotta Marion jaksoi pysyä tahdissamme. Charles:lle vauhtimme näytti olevan ok, vaikka hän puuskuttikin ja hikoili vielä enemmän kuin minä.  Iltapäivällä Uzanin kylästä löytyi varsinainen keidas. Yhden talon pihalle portin viereen oli pystytetty katos. Siinä oli pöytä ja tuoleja sekä kylmää että kuumaa juotavaa. Portin pielessä oli kyltti, joka toivotti pyhiinvaeltajat tervetulleeksi. Pidimme siinä oikein kunnon tauon ja lähdimme virkistyneinä viimeiselle vitoselle.

Olimme jälleen varanneet majoituksen kunnallisesta gitestä. Pimbon ja Pomps:n giteillä oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Pomps:n gite oli urheiluhallin taakse pystytetyssä parakissa. Parakkiin oli väliseinillä saatu neljä erillistä makuutilaa. Simon ja minä jäimme heti oven ääreen tilaan, jossa oli kaksi hetekaa. Marion majoittui seinämme taakse. Charles puolestaan otti paikan parakin toisesta päädystä, joka näytti minusta uusimmalta. Ainakin kerrossänky oli uudehko. Muut tilat: keittiö, suihkut ja vessat, olivat päärakennuksessa.

Minulle on tullut tavaksi tarkistaa sänkyni mahdollisten luteiden varalta. Tähän asti kaikki vuoteet ovat olleet tahrattomia. Nyt sen sijaan patjasta löytyi tummia pisteitä. Myös Marion löysi pisteitä omasta patjastaan. Ennen kuitulakanan paikalle laittoa, suihkutimme sängyt reilusti luteiden torjunta-aineella. Silti jäi epämiellyttävä tunne ja harkitsemme jättää valot päälle yöksi.

Seuraava epämiellyttävä yllätys oli suihku. Olin onnellinen, että minulla oli varvastossut. Saatoin mennä ne jalassa suihkuun. Voi olla että tila oli vain kulunut eikä varsinaisesti likainen. Huomasin kuitenkin seinällä pari matoa ja pyrin suoriutumaan suihkusta mahdollisimman nopeasti.

Kylässä oli yhdistetty kauppa-kahvila. Menimme sinne katsomaan, löytyisikö mitään hyvää. Kauppias oli itse leiponut piirakkaa, joten otimme sitä. Istuimme terassille ja nautimme iltapäivän lämmöstä. Marion ehdotti, että menisimme vielä katsomaan kylän kirkkoa. Minulla oli edelleen varvastossut jalassa. Niillä kävely ei ollut kovin miellyttävää soratiellä. Mitenhän lapsena niillä saattoi kulkea päivät pitkät. Meidän tuurilla kirkko oli kiinni. Kirkon oven edessä olevan katoksen lattialla oli paljon jätöksiä. Syylliset löytyivät kattoparrulta. Siellä oli lepakoita päiväunilla.

Illalla Charles avasi keskustelun seuraavan päivän etapista. Kerroimme, että Simone ja minä kävelemme taas 28 km, Sauveladeen. Marion puolestaan oli suunnitellut pysähtyvänsä 9 km aiemmin. Olin ymmärtänyt, että Marion ja Charles olivat kävelleet yhdessä Moissac:stä asti. Siksi yllätyin, kun Charles sanoi tulevansa myös Sauveladeen. Vähän myöhemmin, kun hän rupesi touhuamaan varausten tekemistä, Marion ilmoitti tulevansa sittenkin meidän kanssamme koko matkan.

Minä olin viestitellyt Sarah:n kanssa pitkin iltaa. Hän oli päivämatkan meitä jäljessä. Hän pyysi, että odottaisin häntä päivän Saint-Jean-Pied-de-Port:ssä, jotta näkisimme vielä kertaalleen. Sarah oli suunnitellut kävelevänsä SJPP:sta Irun:iin ja edelleen Camino Nortea Santiagoon. Simone ilmoitti, että hän voisi pitää kanssani lepopäivän. Hän ei ollut pitänyt reilun puolentoista kuukauden aikana yhtään kokonaista lepopäivää. Nyt se tuntui hyvältä idealta ennen Pyreneiden ylitystä. Simone soitti useampaan paikkaan ennen, kuin onnistui varaamaan meille huoneen kahdeksi yöksi.

Kun menimme nukkumaan, mietimme vielä, pitäisikö valot jättää päälle. Loisteputken valo oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä, että päätimme sammuttaa valon. Minä käperryin sängylle pelkässä yöasussa. En halunnut levittää silkkipussiani siihen. Puuvillakankaisen paidan ja trikoot voisi tarvittaessa pestä 60C, jos ei-toivottuja asukkaita ilmaantuisi.

Peltojen keskellä sateessa

20.7.2017 Aire-sur-l'Adour - Pimbo

Our dog friend wasn't waiting for us in the morning. So there were only the two of us starting the next stage. The trail profile in the guidebook showed that we were going to ascend slowly almost the whole day.  First we walked through the town. Then the trail turned to a nice path along a lake shore. After the lake we walked on small roads.

Suurimman osan päivästä satoi. Vaikka kuljimme pieniä teitä pitkin, ne olivat usein suoria. Kun tien molemmin puolin kasvoi maissia, tuntui taival välillä loputtomalta. En nähnyt nähnyt muuta kuin asfalttia ja vihreää seinämää. Välillä maissipelto vaihtui johonkin meille tuntematonta kasvia kasvavaan peltoon.

Pientä vaihtelua päivään toivat kylät, joiden läpi kuljimme. Kun muuta kuivaa taukopaikkaa ei löytynyt, söimme eväitä yhden kylän kirkossa. Simonen oppaan mukaan kirkolta olisi ollut näkymä Pyreneille, mutta vuoria ei erottanut sateessa.

Taukomme jälkeen meillä oli vielä yhdeksän kilometriä käveltävää. Taukopaikan lähellä oli vesitorni. Se näkyi melkein koko loppumatkan. Reitti mutkitteli melkoisesti ja tuntui, että vesitorni on koko ajan yhtä lähellä.

Sitten näimme Pimbon kylän oikealla edessä. Reitti kuitenkin suuntasi vasemmalle. Ensin polku meni alas ja sitten saimme kiivetä oikein kunnolla mäkeä ylös. Vaikka alkumatkan maasto oli tuntunut lähes tasamaalta, oli jatkuva loiva nousu saanut lihakset maitohapoille. Olin ihan loppu, kun pääsimme perille.

Kunnallisen giten puolihoito oli hieman erilainen. Saimme kylän ravintolasta korin, jossa oli ainekset pasta-ateriaan. Ruoka piti valmistaa itse. Ravintolassa myytiin myös paikallisten tuottajien ruokasäilykkeitä, jogurttia ja jäätelöä. Ilmoitin Simonelle, että haluan tulla myöhemmin jäätelölle.

Olimme ensimmäiset tulijat gitessä. Saimme valita huoneen. Otimme neljän hengen huoneen ja valtasimme kerrossänkyjen alapedit. Suihkun ja pyykinpesun jälkeen kävimme päiväunille. Kun heräsin, satoi jälleen. Minulle tuli kiire mennä hakemaan pyykit sisään. Ne olivat aivan märkiä.

Myöhemmin iltapäivällä giteen saapuivat Marion ja Charles. Myös Marion oli aivan väsynyt ja hän meni nukkumaan. Charles tuli juttelemaan kanssamme illallisesta. He eivät olleet Marionin kanssa ottaneet puolihoitoa. Charles ehdotti, että laittaisimme yhdessä ruokaa ja kävisimme hakemassa ravintolasta säilykkeitä. Niinpä lähdimme takaisin ravintolaan. Charles valitsi purkin jotain keittoa sekä lihapataa. Minä otin meille suklaajäätelöä jälkiruoaksi sekä itselleni jogurtin aamupalalle.

Minä ryhdyin laittamaan ruokaa ja Simone sekä Charles virittävät pyykeille kuivaussysteemiä. Aika useassa gitessä saa kuitulakanan ja tyynyliinan. Tällä kertaa paketissa oli lisäksi päällyslakana. Lasitetulla terassilla oli kaksi kenkien kuivaajaa. Simone ja Charles siirsivät kuivaustelineen kenkien kuivaajien eteen ja käänsivät kuivaajien putket puhaltamaan lämmintä ilmaa vaatteille. Sitten he levittivät lakanan koko komeuden päälle. Systeemi näytti vähän huvittavalta, mutta saatiinpa vaatteet kuiviksi.

Marion heräsi juuri sopivasti syömään. Juttelimme seuraavan päivän suunnitelmista. Marion ja Charles olivat varanneet majoituksen samasta paikasta kuin me. Päätimme että kävelemme porukalla. Marion kyllä vähän pohti, kuinka hän jaksaa vauhdissamme.  Sovimme, että nousemme aamupalalle puoli seitsemältä. Sitten hajaannuimme huoneisiimme ja hiljaisuus laskeutui giteen.

Koiran päivä

9.7.2017 Lanne-Soubiran - Aire-sur-l'Adour

I was the first one to wake up. I went downstairs and prepared the breakfast. Michel didn't wake up before we left though we didn't leave that early. The stage was only 20 km. It was Sunday and we wanted to go to a supermarket in Aire-sur-l'Adour. It meant that we had to arrive at noon. On Sundays shops are normally open only in the morning.

Lanne-Soubiran wasn't a typical French village. Normally there are always at least few houses around the church. Here all the houses were far from each other. By the church there was only the presbytere. As we walked past it we noticed that there was an other gite.

Suddenly a dog run from presbytere's garden. It seemed to be friendly. The dog checked us both and obviously we were accepted as it started to follow us. First we thought that it will return when we get out of the village. The dog took the lead but we noticed that it didn't know the trail. When we came to a crossing it stopped and waited to see which way we were going. Then it ran again ahead of us. We discussed what to do as the dig had no intention to return and it didn't have a collar. We decided to ask in the next village if they recognise the dog.

Saavuimme kylään. Siellä oli hyvin hiljaista. Kylässä oli kirkon vieressä jonkinlainen monitoimitalo. Löysimme sieltä vessan. Kun suljimme aulaan vievän lasioven koiran kuonon edestä, se asettui makaamaan oven eteen. Menimme seuraavaksi katsomaan olisiko kirkko auki. Koira seurasi meitä. Se olisi tullut perässämme sisälle, mutta kun komensin sen maahan, se jäi taas kiltisti odottamaan.

Vähän matkan päässä oli avoin kahvila. Kahvilan pitäjä oli nuori mies. Selitin hänelle, mistä koira oli lähtenyt seuraamaan meitä ja kysyin tunsiko hän koiran. Hän ei tuntenut. Tilasimme crepes:t ja mietimme, mitä yrittäisimme seuraavaksi. Koira vahti meitä koko ajan ovensuussa. Kun ohi kulki ryhmä päivävaeltajia, koira lähti heidän peräänsä, mutta palasi hetken kuluttua. Simone soitti edellisen illan giten pitäjälle. Hänkään ei tuntenut koiraa ja sanoi, ettei pappilassa ole koiraa. Emme tienneet enää mitä muuta voisimme tehdä.

Kun lähdimme liikkeelle koira seurasi jälleen. Siitä näki, että se oli janoinen. Se yritti käydä etsimässä vettä ojista. Meillä ei ollut mitään astiaa, josta olisimme voineet tarjota sille vettä. Ilmeisesti koira sai kuitenkin juotua jonkun verran, koska se jaksoi juosta edellämme. Yhdessä risteyksessä se ei pysähtynytkään, vaan jatkoi suoraan eteenpäin. Me käännyimme vasemmalle ja ajattelimme, että ehkä koira nyt lähti omille teilleen. Ei kuitenkaan mennyt montaa minuuttia, kun se syöksyi taas sivulta eteemme.

Voi sanoa, että koira vei lähes kaiken huomiomme sinä päivänä. Olimme jo etukäteen huolissamme, kuinka se selviäisi kaupungissa. Jossain välissä ohitimme aamulla näkemämme päivävaeltajat. He kysyivät meiltä koirasta ja kerroimme, kuinka se oli seurannut meitä.

Ennen Aire-sur-l'Adouria oli pikkukaupunki, jossa oli alkamassa joku tapahtuma. Menin siellä puhumaan koirasta järjestyksestä vastaaville. Yksi nainen lupasi antaa koiralle syötävää, jotta voisimme sillä aikaa poistua. Me lähdimme reippaasti eteenpäin. Ehdimme parin korttelin päähän ennen kuin koira tuli taas luoksemme.

Seuraava haaste oli kaupassa käynti. Päädyimme käymään kaupassa yksitellen. Toinen jäi koiran ja reppujen kanssa ulos. Kaupan edessä oli toinenkin koira irrallaan. Sillä oli sentään kaulapanta. Se olisi ollut kovin kiinnostunut kanssamme kulkeneesta koirasta ja repuistamme. Minä pidin sen kuitenkin loitolla kävelysauvalla, sillä koiran suunpielistä roikkui ikävästi kuolaa, jota en halunnut reppuihin.

Kaupan jälkeen reitti kulki pääkatua pitkin. Vaikka oli sunnuntai, liikennettä oli aika paljon. Koira juoksenteli miten sattui tiellä ja jalkakäytävällä. Autot joutuivat jarruttamaan ja pysähtymään monta kertaa. Kuljettajat varmasti olettivat koiran olevan meidän ja manasivat, kun se ei ollut hihnassa.

Menimme lounaalle kaupungin toiseen avoinna olevaan ravintolaan. Halusin sisälle, jotta saisimme syödä rauhassa. Selitin tarjoilijalle koiran tarinan, sillä se seurasi meitä sisään. Tarjoilija sai hätistettyä koiran ulos, mutta se jäi odottamaan meitä terassille. Simone näki terassille ja hän kertoi, että koira sai rapsutuksia ja makupaloja toisilta asiakkailta. Michel saapui ravintolaan, kun olimme jo syöneet. Sanoimme hänelle, että menemme joenrantaan odottamaan, että gite aukeaa.

Koira tuli tietysti mukanamme. Kun istuimme penkille, se asettui makaamaan penkin alle. Vähän matkan päässä oli areenan näköinen rakennus. Yllytin Simonen käymään katsomassa, onko se härkätaisteluareena ja näkeekö sinne sisään. Kun Simone lähti, koira seurasi häntä. Areenan sisäpuolelle ei nähnyt, mutta Simone oli sitä mieltä, että se oli härkätaisteluita varten.

Michel liittyi seuraamme ja yhdessä menimme gitelle. Koira pyrki sinnekin sisään, mutta jäi oven eteen, kun komensin sen maahan. Kerroimme jälleen kerran tarinan, kuinka koira oli seurannut meitä. Giten pitäjät olivat erittäin mukavia ihmisiä. He antoivat koiralle vettä ja ruokaa. Sitten he alkoivat soitella eri paikkoihin. Kävi ilmi, että koira oli seurannut jo edellisenä päivänä kahta pyhiinvaeltajaa. He olivat yöpyneet pappilassa. Ilmeisesti koira oli jäänyt odottamaan heitä ja lähtenyt ensimmäisten vaeltajien matkaan. Joku myöhemmin giteen tullut vaeltaja osasi kertoa, että oli edellisenä päivänä nähnyt ilmoituksen pyhiinvaeltajia seuraavasta koirasta. Siinä oli ollut puhelinnumero yhteydenottoa varten. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä hän ei ollut ottanut numeroa muistiin.

Gitessä oli useampia makuusaleja kahdessa kerroksessa. Me majoituimme kuuden hengen huoneeseen. Myös Michel tuli samaan huoneeseen. Myöhemmin huone täyttyi, kun sinne saapuivat nuori ranskalainen nainen, Marion ja vanhempi mies, Charles. Olimme tavanneet heidät jo kertaalleen Moissac:ssä.
Viimeiseen sänkyyn tuli ranskalainen, meille uusi tuttavuus, Alain.

Kävin aina välillä vilkaisemassa ulos. Koira odotti uskollisesti kadun toisella puolella, jonne sille oli laitettu juoma- ja ruokakipot. Mietin josko se lähtee matkaamme jälleen aamulla. Illallisen jälkeen alkoi ukonilma. Katsoin taas ulos ja helpottuneena totesin, että koira oli hakeutunut jonnekin suojaan.

Ranskalainen härkätaistelu

8.7.2017 Eauze - Lanne-Soubiran

We expected an other hot day, so we started our walk early. The trail went past a field which was an unofficial campingsite. There were several cars with young people. They had tried to arrange place to sleep in cars. Arrangements didn't look too comfortable. They were still awake and they must have thought that we are grazy walking at that time. Anyway they greeted us and wished a good walk.

Pysähdyimme parin tunnin kävelyn jälkeen aamun toiselle aamiaiselle Manciet:n pikkukaupungissa. Emme löytäneet baaria emmekä leipomoa. Kauppa oli kuitenkin auki ja saimme sieltä syötävää ja juotavaa. Kaupan lähellä oli sopivasti piknik-pöytiäkin.

Taukopaikalta näki kaupungin härkätaisteluareenalle. En ollut tiennyt, että Ranskassakin on härkätaisteluita. Espanjasta ja Portugalista poiketen areena oli suorakaiteen muotoinen. Katsomo oli vain yhdellä sivulla. Kun tapasimme Michel:n myöhemmin päivällä, kysyin häneltä härkätaisteluista. Hän kertoi, että Ranskassa tällä alueella harrastetaan enimmäkseen omanlaistaan veretöntä härkätaistelua. Sitten hän kertoi, että seuraavan päivän etappipaikassa Aire-sur-l'Adour:ssä järjestetään oikein härkätaistelufestivaali. Tänä vuonna siellä oli kuollut espanjalainen matador, kun härkä oli lävistänyt sarvellaan hänen keuhkonsa.

Tauon päätteeksi lähdimme vielä etsimään vessaa. Käymälän vieressä oli bussipysäkki. Katsoin pysäkillä olevaa aikataulua. Sen mukaan olisimme päässeet päivän päätepisteeseen bussilla viidessätoista minuutissa. Kun ajatteli, että edessämme on vielä 4-5 tunnin kävely, teki mieli jäädä odottamaan bussia.

No kävelemäänhän olin lähtenyt, joten reppu takaisin selkään ja jalkaa toisen eteen. Reitti kulki melko tasaisessa maastossa lähinnä peltojen ja viiniviljelmien keskellä. Päivästä ei tullutkaan kuuma kuten pelkäsimme. Taivas peittyi pilviverhoon ja kun pidimme lounastaukoa Nogarossa kirkon kupeessa, piti kaivaa takki päälle.

Iltapäivällä taivas tummeni ja alkoi sataa oikein kunnolla. Kun kuljimme pitkää suoraa vilkasliikenteisen maantien viertä, muistin taas aamuisen bussiaikataulun. Kyseenalaistin jälleen koko homman. Olin jo Le Puysta lähtien miettinyt aina välillä, haluanko sittenkään kävellä Espanjan osuutta. Tein päätöksen, että katson miltä tuntuu Pyreneiden ylityksen jälkeen ja toimin sitten sen mukaan.

Sade onneksi lakkasi ja mieliala koheni jälleen. Reitti oli siirtynyt pienen mutkaisen tien varteen. Askelmittarini mukaan olimme jo kulkeneet opaskirjan ilmoittaman matkan. Silti tuli aina vaan uusia mutkia eteemme. Loppupäivästä helpottaa kummasti, jos näkee paikan, johon on menossa. Kuten joka päivä, nytkin saavuimme lopulta perille. Majapaikkamme oli vanhalla tilalla, jossa oli useita rakennuksia.

Gite koostui kahdesta rakennuksesta. Meidän talossamme oli alakerrassa oleskelutila sekä kylpyhuone. Yläkerrassa oli kaksi huonetta. Simone ja minä majoituimme toiseen ja vähän meidän jälkeen saapunut Michel toiseen. Muita ei saapunut, joten meillä oli rauhallista. Sain pyykit pesukoneeseen ja menin huilaamaan. Olin ottanut ihan kunnon unet ja kun heräsin, oli Simone ystävällisesti käynyt ripustamassa pyykkini kuivumaan.

Illallisella Michel otti esille hieman erikoisen isäntämme parin päivän takaa. Giten pitäjä tiesi hänet, mutta hän oli hyvin korrekti, eikä lähtenyt arvostelemaan kolleegaansa. Muuten keskustelu pyörii kylän, giten ja vaeltajien ympärillä. Me olimme Simonen kanssa enimmäkseen kuuntelijoita ja miehet hoitivat puhumisen. Välillä Michel varmisti, että olimme ymmärtäneet keskustelun.

Kaiken kaikkiaan iltapäivästä ja illasta jäi hyvin leppoisa muisto. Illallisen jälkeen me naiset kömmimme nukkumaan ja Michel jäi alakertaan lukemaan. Nukuin vaihteeksi tosi hyvin.

Kaupunkifestarit

7.7.2017 Larressingle - Eauze

We were first ones to leave the gite in the morning. The morning was beautiful. Though I hadn't really been interested any more, how many kilometers I had walked, there was a special moment this morning. After starting the day's stage, there was less than 1000 km to Santiago.

We had to walk 2,5 hours before we got our second breakfast. We had left the gite so early, that we found only one open bakery. Though it was a market day in Montreal, the centre of the town was almost empty. We were lucky as there were couple of tables in the bakery and I could get my coffee.

Tauoilla vertailimme Simonen kanssa milloin mitäkin asiaa, kuinka se on hoidettu Sveitsissä ja Suomessa. Tällä kertaa juttelimme kansalaisaloitteista lakien muuttamiseksi. Kun meillä aloitteet menee nimien keruun jälkeen eduskunnan käsiteltäväksi, Sveitsissä ne menevät kansanäänestykseen. Muutenkin heillä kansanäänestyksiä järjestetään useampia vuosittain. Simone ei osannut kertoa tarkkaan, minkä verran ihmiset käyvät äänestämässä. Hän oli kuitenkin sitä mieltä että reilusti yli puolet.

Torikojuja pystytettiin edelleen, kun jatkoimme matkaa. Tällä kertaa meillä ei ollutkaan tarvetta täydentää eväsvarastojamme, joten ei haitannut ettemme päässeet ostoksille.

Kaupungin jälkeen reitti kulki pitkälti viiniviljelmien keskellä. Olimmehan lähestulkoon Armagnac:n alueen sydämessä. Maasto oli melko helppokulkuista ja maisemat välillä melkein tylsiä. On sama kulkeeko viiniköynnösten, auringonkukkien tai maissipeltojen keskellä, näkymä alkaa puuduttaa, jos ei näe pidemmälle.
Olikin mukavaa, kun saavuimme pienessä Lamothen kylässä olevan giten kohdalle. Gite oli mäen päällä ja terassilta oli avoimet näkymät. Pidimme siinä pidemmän tauon.

Kuumina päivinä, jollainen tämäkin oli, tarvitsee melkoisen määrän nestettä. Aina jossain välissä pelkkä vesi alkaa tympiä. Ostin jonkin aikaa oranginaa ja opin laimentamaan sitä vedellä, jotta se ei olisi niin makeaa. Sitten keksin jossain vaiheessa ruveta tekemään Apfelschorlea omenatuoremehusta ja perrier:stä. Tämä oli valintani tälläkin kertaa.

Saavuimme Eauzen kaupunkiin lounasaikaan. Turistitoimisto oli kiinni, joten emme saaneet kaupungin karttaa. Meidän giteemme oli vähän keskustan ulkopuolella. Olimme onnistuneet saamaan paikat vasta viidennestä paikasta. Kaupungissa oli alkamassa koko viikonlopun kestävät juhlat ja ilmeisesti juhlille saavuttiin kauempaakin. Keskustaan oltiin pystyttämässä telttoja ja esiintymislavoja. Keskustaa kiertävälle kadulla oli huvipuistolaitteita. Meistä alkoi tuntua erittäin hyvältä, ettei meidän tarvinnut yöpyä keskustassa.

Löysimme perille giteen. Meidät otti vastaan englantia puhuva nainen. Hän kertoi olevansa sijaistamassa giten omistajia. Gitessä oli vasta yksi muu vaeltaja, nuori mies. Hänen ei tarvinnut sanoa montaa englannin sanaa, kun olin jo varma, että siinä on suomalainen. Olin puoliksi oikeassa. Samuel on asunut koko ikänsä Ruotsissa, mutta hänen äidinkielensä on suomi. Oli ihan pakko vaihtaa suomenkielelle, vaikka se oli vähän epäkohteliasta muita kohtaan. Ah, se oli ihanaa!

Samuel oli aloittanut vaelluksensa Le Puysta. Hän oli lääkärin määräyksestä pitänyt useamman päivän tauon. Hänellä on tendinitis, mutta se ei onneksi ollut vielä päässyt tulehdusasteelle. Minulla oli oma mielipiteeni syystä. Samuelilla oli nimittäin todella iso rinkka ja se painoi parikymmentä kiloa. Hän oli sitä mieltä, että se ei ollut paljon verrattuna siihen, mitä armeijassa joutuu kantamaan. Armeijassa ei kuitenkaan kuljeta viikkotolkulla 30km päivämatkoja.

Gitessä oli tarjolla puolihoito, mutta olimme Simonen kanssa päättäneet mennä kaupungille syömään. Simone oli haaveillut jo muutaman päivän pastasta. Lähdimme etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Oli edelleen todella kuuma. Olimme päivällä nähneet, että juhlat alkavat klo 20 virallisella puheella ja sen jälkeen kaupunki tarjoaa jonkinlaiset juomat. Ilmeisesti ruoan ja juomien myynti teltoissa sekä huvipuistolaitteiden käyttö sai alkaa vasta juhlallisuuksien jälkeen. Kiersimme keskustaa ja löysimme pari italialaista ravintolaa. Toisesta ei selvinnyt olisiko se auki ollenkaan. Toinen aukesi jo seitsemältä. Suuntasimme sinne. Harvoin näkee niin onnellista ihmistä, miltä Simone näytti, kun hän laittoi ensimmäisen haarukallisen lasagnea suuhunsa.

Emme jaksaneet jäädä keskustaan odottamaan juhlien käynnistymistä, vaan palasimme giteen. Kun olimme kaupungilla, huoneemme oli täyttynyt. Edellisen illan gitessä olleiden kahden ranskalaisten naisten lisäksi huoneeseen oli majoitettu kaksi nuorta ranskalaista miestä. Huoneessa oli tosi kuuma, joten avasimme sekä parvekkeen ovet että toisella seinällä olevan ikkunan. Avoimesta ikkunasta ja ovesta kantautui juhlien äänet huoneeseen.

Musiikista huolimatta nukahdin aikaisin. Unen laatu ei kuitenkaan ollut kovin hyvä. Milloin heräsin siihen, että olin aivan hikinen ja milloin ohikulkeviin kovaäänisiin juhlijoihin.

Paluu menneisyyteen

6.7.2017 Marsolan - Larressingle

Morning was foggy and it was hard to say if it was raining or not. I was tired. The church bells had stroken every half an hour through out the nigtht. Due to the shortcut there was no hope to get a second coffee before Condom. At least there was a chapel on our trail. There was a bench. So we could have a proper break.

I expected that Condom is somehow a special town. Maybe that was because there are so many gites. Well, the church is quite nice and they have a statue of four musceteers. I think that the best thing for us, that the town offered, was a big supermarket. We spent there almost an hour.

Yritimme löytää mukavan paikan eväiden syömiselle. Kaupungin kartassa oli puisto lähellä keskustaa. Suuntasimme sinne. Se oli niin epäsiisti paikka, ettemme halunneet jäädä sinne. Löysimme kartasta toisen puiston, joka oli samalla suunnalla, mistä vaellusreitti jatkaa kaupungista eteenpäin. Tulimme joelle ja näimme puiston vasemmalla. Yritimme löytää sisäänkäynnin. Se oli jossain niin kaukana, ettemme lopulta lähteneet sinne. Joen varressa oli muutama penkki. Pidimme lounastauon yhdellä niistä.

Simone oli varannut meille majoituksen tilalta noin kilometrin päästä Larressinglen kylästä. Majapaikkaan oli vain reilun tunnin matka Condom:sta. Tila oli sivussa myös varsinaisesta reitistä. Ensin opasteet olivat selkeitä, mutta yhdessä risteyksessä oli opaste, joka oli jossain vaiheessa kaatunut ja nostettu sen jälkeen nojaamaan puuhun. Siitä oli jokseenkin mahdotonta päätellä, mihin suuntaan piti jatkaa. Simone on tosi hyvä karttojen kanssa. Hän katseli hetken karttaansa ja sanoi, että jatkamme suoraan. Minä olisin itsekseni kääntynyt vasemmalle.

Löysimme giten ja ovessa oli lappu, jossa kerrottiin huoneemme. Meillä oli tällä kertaa kahden hengen huone. Itse gite sisustukseen tuntui olevan jostain 60-70 -luvulta. Kaikki välttämätön oli kuitenkin tarjolla. Pian meidän jälkeemme giteen saapui kaksi ranskalaista naista. Heidän jälkeensä tuli vielä ranskalainen mies, mutta hänet olikin majoitettu päärakennuksen yhteydessä olevaan giteen.

Kun olimme käyneet suihkussa ja saaneet pyykit kuivumaan, lähdimme tutustumaan kylään. Larressingle on Ranskan pienin linnoitettu kylä. Siellä näytti käyvän paljon turisteja. Linnoituksen sisällä olevissa rakennuksissa oli lähinnä liikkeitä ja ravintoloita. Sieltä sai kerrassaan erinomaista jäätelöä. Kylä oli melko nopeasti koluttu, joten palasimme giteen huilailemaan.

Ranskalainen mies, Michel, oli kertonut meille illan ohjelman. Meidän piti kokoontua päärakennuksen edessä klo 19:30. Ensin isäntä veisi meidät viinikellariin aperitiiville ja sitten olisi illallisen vuoro. Me varustauduimme fleecetakeilla, koska ajattelimme, että viinikellarissa voisi olla kylmä.

Kokoonnuimme kaikki sovittuun paikkaan vähän ennen puolta kahdeksaa. Michel:n kanssa samassa gitessä oli vielä yksi ranskalainen nainen. Isäntäväkeä ei näkynyt missään. Pihapiirissä kuljeskeli hanhia. Muutama hanhi käveli vaivalloisesti ja yhdellä näkyi verijälki höyhenissä. Kohta löytyi selitys niille. Yksi uros jahtasi naarasta parittelemaan. Kun se sai naaraan lopulta alleen, hyökkäsi toinen uros taistelemaan naaraasta. Taistelu oli hurjan näköistä ja naaras ressukka oli urosten painimattona. Lopputuloksena naaras onnistui pakenemaan portaiden alle, toinen uros lähti nilkuttaen pois paikalta ja toinen jäi niska veressä kököttämään paikalleen. Vaikea sanoa kuka oli voittaja.

Isäntäväki saapui paikalle autolla noin varttia vaille kahdeksan. Mies sanoi jotain mitä en ymmärtänyt ja he katosivat sisälle. Koska ranskalaiset pysyivät aloillaan, meitä oli ilmeisesti pyydetty vielä odottamaan. Lopulta mies ilmestyi paikalle toisesta suunnasta. Hän tuli minua kohti ja kysyi, olenko saksalainen. Kun vastasin kieltävästi, hän kysyi samaa Simonelta. Sen jälkeen hän ilmoitti yhden vielä puuttuvan. Hetken jo pelkäsin, että jäisimme odottamaan saksalaista naista. Vatsanikin ilmoitteli useampaan kertaan, että ruokaa pitäisi saada ja pian.

Isäntä johdatti meidät traktorin vierestä 'kellariin'. Tila muistutti enemmänkin isoa autotallia, johon oli kerätty muutama viinitynnyri, sammio viinin valmistukseen sekä pakkaustarvikkeita. Keräännyimme yhden pystyssä olevan tynnyrin ympärille. Siinä oli kolme pulloa. Saimme snapsilasit. Ensin saimme valkoista viiniä. Isäntä selitti kyllä, miten se on valmistettu, mutten pystynyt seuraamaan kerrontaa. Viini oli makeaa ja väkevää. Kun Michel oli saanut lasinsa tyhjäksi, kippasin viinini hänen lasiinsa. Onnistuin välttämään santsikierroksen. Seuraavaksi oli punaisen viinin vuoro. Se tuntui vielä vahvemmalta, enkä pystynyt juomaan sitäkään. Kolmannessa pullossa oli shampanjakorkki. Odotin sen maistamista eniten. Sen sisältö oli lopulta kuin siideriä. Sen join mielelläni ihan itse. Koko maistelun ajan isäntä oli äänessä. Ranskalaiset yrittivät kysellä aina välillä jotain. Minusta vaikutti, että isäntä ei vastannut heidän kysymyksiinsä. Kadonnut saksalainenkin ilmestyi paikalle. Hän oli eksynyt. Siitä alkoi keskustelu tilalle ohjaavista opasteista. Siinäkin isäntä tylysti ohitti asiakkaittensa palautteen ja käänsi puheen muuhun. Lopulta meidän käskettiin ottaa lasit mukaan ja siirryimme syömään.

Taloon tultiin terassilta keittiöön. Keittiössä lieden ääressä työskenteli talon emäntä. Keittiön pöydän ääressä istui myös vanha nainen. Meidät ohjattiin olohuoneen puolelle katetun pöydän ääreen. Pöydän toiseen päähän oli lisätty vielä toinen pieni ja vähän matalampi pöytä. Vanha rouva, joka oli emännän äiti, istui sinne. Minun paikaltani oli suora näkymä keittiöön. Seurasin emännän työskentelyä. Hän näytti tosi väsyneeltä. Muutenkin hänen koko olemuksensa näytti kuin pyytävän anteeksi olemassaoloaan. Isäntä sen sijaan istui pöydän päässä kuin kukko ja sen minkä ymmärsin ja jaksoin kuunnella, hän kehui koko ajan itseään, viinejään ja tilaansa. Koko illan aikana hän ei kysynyt mitään meiltä vaeltajilta. Ruoka oli todella hyvää, mutta en osannut nauttia siitä, kun tuntui, että olisin jossain 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikaisessa näytelmässä. Emäntä oli pelkkä pelästynyt palvelija, joka ei saanut syödä kanssamme. Vanha rouva puolestaan näytti todella kyllästyneenä. Hän varmaan kuuli samat isännän itsekehut illasta toiseen. Olin tosi helpottunut, kun illallinen päättyi ja pääsin nukkumaan.