Uusia ja tuttuja vaeltajia

2.7.2017 Lascabanes - Lauzerte

I left a bit earlier than Birgit. We didn't see Chae in the morning. The main entrance was locked but the door of the dining room was open. Chae told later that he didn't realise that. So he had climbed out through a window.

The trail wasn't too hard walk and my pace was maybe too fast. When I arrived to a gite about 3 km after the village I realised that there were no signs for the way. I had missed a turn at some point. Fortunatelly the gite owner had marked a path that took me back to the trail. It was quite a detour and Birgit had got far ahead.

Yhden avoimen mäen päällä pysähdyin poistamaan kiveä kengästäni. Näin että minua lähestyi neljä vaeltajaa kahden koiran kanssa. Koirat olivat irti, joten olin vähän varuillani. Pian toinen koirista tulikin luokseni haistelemaan. Samassa tunnistinkin kaksi vaeltajista. Celen laaksosta tutut ranskalaiset rouvathan sieltä saapuivat. Seuraavaksi tunnistin edellisenä päivänä näkemäni Simonen. Neljäntenä kulki minulle uusi mies, ranskalainen Stephan.  He kertoivat, että koirat olivat seuranneet heitä Lascabanes:sta lähtien.

Jatkoimme matkaa löyhänä ryhmänä. Koirat kulkivat edellämme.  Ryhmämme kasvoi vielä yhdellä, kun saavutimme Birgit:n.  Saavuimme kylään, jossa oli markkinat. Markkinoilta löytyi koirien omistaja, joka kertoi, että ei ollut ensimmäinen kerta, kun koirat ovat karanneet vaeltajien mukaan.

Hajaannuimme tutkimaan markkinoita. Minä kävin kahvilla ja ostin lounasta varten pizzan sekä litran mansikoita. Kävin myös turistitoimistossa hakemassa leiman passiini. Siellä rouva kertoi, että reitti menee hänen kotikylänsä läpi ja kylän kirkossa on vanha fresko.

Kylän jälkeen reitti laskeutui ensin tietä pitkin ja siirtyi sen jälkeen polulle. Polku vei melko jyrkästi ylöspäin. Tapasin polulla Stephanin, joka selitti minulle innoissasn katepillareista ja osoitti puskia. Meni hetki että tajusin hänen puhuvan perhosen toukista. Niitä oli joka puolella roikkumassa rihmassa. Pitkin päivää niitä sai noukkia vaatteista ja repusta. Vielä seuraavana aamuna löysin yhden vesipulloni kyljestä.

Jätin Stephanin ihmettelemään toukkia ja jatkoin matkaa. Hän seurasi muutaman sadan metrin päässä. Kuljin pellon reunaa ja toisella puolellani oli metsä. Näin Stephanin takanani tiellä. Sitten huomasin peuran, joka oli menossa kohti Stephania. Peura huomasi ensin hänet ja pysähtyi. Sitten se näki minut ja epäröi, mihin mennä. Lopulta se loikki vauhdilla välistämme metsään.

Saavuin turistitoimiston rouvan kotikylään. Reitti meni kirkon edestä ja siinä oli piknik-pöytä. Päätin jäädä siihen lounaalle. Samassa Chae tuli ulos kirkosta. Hän istui seuraani. Ei kestänyt kauaa, kun Stephan saapui ja vähän hänen jälkeensä vielä Simone. Kohta meillä oli pöytä täynnä syötävää. Kaikki olivat markkinoilla ostaneet jotain turhan paljon ja nyt piti saada repun painoa pienemmäksi.

Kun olimme lähdössä eteenpäin saapuivat ranskalaiset rouvat. Käveltävää riitti vielä melkoisesti ja maasto oli mäkistä. Chae ja Simone pitivät reipasta tahtia yllä ja Stephan sekä minä sinnittelimme kannoilla. Lauzerten kaupunki sijaitsi kukkulalla. Sinne kiipeäminen oli raskasta. Minulla ei taaskaan ollut varausta giteen. Rinteessä oli yksi gite ja mietin pitäisikö minun kysyä sieltä paikkaa. Ajatus että kiipeän koko matkan kaupunkiin kuullakseni, että gite josta muut olivat varanneet paikat, olisi täynnä, tuntui musertavalta. Seurasin kuitenkin Simonea ylös asti ja sain kuin sainkin paikan kunnallisesta gitestä. Chae tuli giteen sisään, mutta ilmoitti jatkavansa seuraavaan kylään. Giten hoitaja Corinne omasi ilmeisen tarkan silmän. Hän istutti Chaen lepäämään ja jututti häntä hetken. Sitten hän sanoi, että hänestä Chaen pitäisi jäädä giteen ja tämä voisi yöpyä ja syödä ilmaiseksi, koska on tullut Etelä-Koreasta asti. Chae otti kutsun vastaan. Meidän neljän lisäksi giteen saapuivat ranskalaiset naiset sekä Birgit ja uusina tuttavuuksina ranskalaiset veljekset sekä kolmen naisen porukka ja irlantilainen Emma.

Corinne oli itsekin kävellyt Caminon ja kertoi, kuinka se oli muuttanut hänen elämänsä. Hän oli luopunut lähes kaikesta omaisuudestaan ja ruvennut hoitamaan giteä. Hän väitti, että hän omisti vain vanhan auton ja että kaikki muu omaisuus mahtui yhteen matkalaukkuun. Hän sanoi olevansa nyt onnellinen.

Ruokailun lomassa Corinne kertoi aamupalasta sekä seuraavan päivän etapista. Vaikka hän puhui ihan kohtuullisen hyvää englantia, hän halusi, että minä käännän kaiken englanniksi Chaelle.

Illallisen jälkeen lähdimme vielä kaupungille, koska yhdessä baarissa oli elävää musiikkia. Birgit:n ja Simonen kanssa menimme ranskalaisten veljesten seuraan. Giten ovet suljettiin kymmeneltä. Meille meinasi tulla kiire. Pöytiin tarjoillut juomat piti käydä maksamassa baaritiskillä. Siellä oli ruuhkaa, emmekä meinanneet millään saada hoidettua maksua. Lopulta Birgit sai tungettua yhteen väliin ja pääsimme lähtemään. Kun saavuimme giteen, muut olivat jo sängyssä. Yritimme suoriutua iltatoimista mahdollisimman äänettömästi.