Paluu menneisyyteen

6.7.2017 Marsolan - Larressingle

Morning was foggy and it was hard to say if it was raining or not. I was tired. The church bells had stroken every half an hour through out the nigtht. Due to the shortcut there was no hope to get a second coffee before Condom. At least there was a chapel on our trail. There was a bench. So we could have a proper break.

I expected that Condom is somehow a special town. Maybe that was because there are so many gites. Well, the church is quite nice and they have a statue of four musceteers. I think that the best thing for us, that the town offered, was a big supermarket. We spent there almost an hour.

Yritimme löytää mukavan paikan eväiden syömiselle. Kaupungin kartassa oli puisto lähellä keskustaa. Suuntasimme sinne. Se oli niin epäsiisti paikka, ettemme halunneet jäädä sinne. Löysimme kartasta toisen puiston, joka oli samalla suunnalla, mistä vaellusreitti jatkaa kaupungista eteenpäin. Tulimme joelle ja näimme puiston vasemmalla. Yritimme löytää sisäänkäynnin. Se oli jossain niin kaukana, ettemme lopulta lähteneet sinne. Joen varressa oli muutama penkki. Pidimme lounastauon yhdellä niistä.

Simone oli varannut meille majoituksen tilalta noin kilometrin päästä Larressinglen kylästä. Majapaikkaan oli vain reilun tunnin matka Condom:sta. Tila oli sivussa myös varsinaisesta reitistä. Ensin opasteet olivat selkeitä, mutta yhdessä risteyksessä oli opaste, joka oli jossain vaiheessa kaatunut ja nostettu sen jälkeen nojaamaan puuhun. Siitä oli jokseenkin mahdotonta päätellä, mihin suuntaan piti jatkaa. Simone on tosi hyvä karttojen kanssa. Hän katseli hetken karttaansa ja sanoi, että jatkamme suoraan. Minä olisin itsekseni kääntynyt vasemmalle.

Löysimme giten ja ovessa oli lappu, jossa kerrottiin huoneemme. Meillä oli tällä kertaa kahden hengen huone. Itse gite sisustukseen tuntui olevan jostain 60-70 -luvulta. Kaikki välttämätön oli kuitenkin tarjolla. Pian meidän jälkeemme giteen saapui kaksi ranskalaista naista. Heidän jälkeensä tuli vielä ranskalainen mies, mutta hänet olikin majoitettu päärakennuksen yhteydessä olevaan giteen.

Kun olimme käyneet suihkussa ja saaneet pyykit kuivumaan, lähdimme tutustumaan kylään. Larressingle on Ranskan pienin linnoitettu kylä. Siellä näytti käyvän paljon turisteja. Linnoituksen sisällä olevissa rakennuksissa oli lähinnä liikkeitä ja ravintoloita. Sieltä sai kerrassaan erinomaista jäätelöä. Kylä oli melko nopeasti koluttu, joten palasimme giteen huilailemaan.

Ranskalainen mies, Michel, oli kertonut meille illan ohjelman. Meidän piti kokoontua päärakennuksen edessä klo 19:30. Ensin isäntä veisi meidät viinikellariin aperitiiville ja sitten olisi illallisen vuoro. Me varustauduimme fleecetakeilla, koska ajattelimme, että viinikellarissa voisi olla kylmä.

Kokoonnuimme kaikki sovittuun paikkaan vähän ennen puolta kahdeksaa. Michel:n kanssa samassa gitessä oli vielä yksi ranskalainen nainen. Isäntäväkeä ei näkynyt missään. Pihapiirissä kuljeskeli hanhia. Muutama hanhi käveli vaivalloisesti ja yhdellä näkyi verijälki höyhenissä. Kohta löytyi selitys niille. Yksi uros jahtasi naarasta parittelemaan. Kun se sai naaraan lopulta alleen, hyökkäsi toinen uros taistelemaan naaraasta. Taistelu oli hurjan näköistä ja naaras ressukka oli urosten painimattona. Lopputuloksena naaras onnistui pakenemaan portaiden alle, toinen uros lähti nilkuttaen pois paikalta ja toinen jäi niska veressä kököttämään paikalleen. Vaikea sanoa kuka oli voittaja.

Isäntäväki saapui paikalle autolla noin varttia vaille kahdeksan. Mies sanoi jotain mitä en ymmärtänyt ja he katosivat sisälle. Koska ranskalaiset pysyivät aloillaan, meitä oli ilmeisesti pyydetty vielä odottamaan. Lopulta mies ilmestyi paikalle toisesta suunnasta. Hän tuli minua kohti ja kysyi, olenko saksalainen. Kun vastasin kieltävästi, hän kysyi samaa Simonelta. Sen jälkeen hän ilmoitti yhden vielä puuttuvan. Hetken jo pelkäsin, että jäisimme odottamaan saksalaista naista. Vatsanikin ilmoitteli useampaan kertaan, että ruokaa pitäisi saada ja pian.

Isäntä johdatti meidät traktorin vierestä 'kellariin'. Tila muistutti enemmänkin isoa autotallia, johon oli kerätty muutama viinitynnyri, sammio viinin valmistukseen sekä pakkaustarvikkeita. Keräännyimme yhden pystyssä olevan tynnyrin ympärille. Siinä oli kolme pulloa. Saimme snapsilasit. Ensin saimme valkoista viiniä. Isäntä selitti kyllä, miten se on valmistettu, mutten pystynyt seuraamaan kerrontaa. Viini oli makeaa ja väkevää. Kun Michel oli saanut lasinsa tyhjäksi, kippasin viinini hänen lasiinsa. Onnistuin välttämään santsikierroksen. Seuraavaksi oli punaisen viinin vuoro. Se tuntui vielä vahvemmalta, enkä pystynyt juomaan sitäkään. Kolmannessa pullossa oli shampanjakorkki. Odotin sen maistamista eniten. Sen sisältö oli lopulta kuin siideriä. Sen join mielelläni ihan itse. Koko maistelun ajan isäntä oli äänessä. Ranskalaiset yrittivät kysellä aina välillä jotain. Minusta vaikutti, että isäntä ei vastannut heidän kysymyksiinsä. Kadonnut saksalainenkin ilmestyi paikalle. Hän oli eksynyt. Siitä alkoi keskustelu tilalle ohjaavista opasteista. Siinäkin isäntä tylysti ohitti asiakkaittensa palautteen ja käänsi puheen muuhun. Lopulta meidän käskettiin ottaa lasit mukaan ja siirryimme syömään.

Taloon tultiin terassilta keittiöön. Keittiössä lieden ääressä työskenteli talon emäntä. Keittiön pöydän ääressä istui myös vanha nainen. Meidät ohjattiin olohuoneen puolelle katetun pöydän ääreen. Pöydän toiseen päähän oli lisätty vielä toinen pieni ja vähän matalampi pöytä. Vanha rouva, joka oli emännän äiti, istui sinne. Minun paikaltani oli suora näkymä keittiöön. Seurasin emännän työskentelyä. Hän näytti tosi väsyneeltä. Muutenkin hänen koko olemuksensa näytti kuin pyytävän anteeksi olemassaoloaan. Isäntä sen sijaan istui pöydän päässä kuin kukko ja sen minkä ymmärsin ja jaksoin kuunnella, hän kehui koko ajan itseään, viinejään ja tilaansa. Koko illan aikana hän ei kysynyt mitään meiltä vaeltajilta. Ruoka oli todella hyvää, mutta en osannut nauttia siitä, kun tuntui, että olisin jossain 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikaisessa näytelmässä. Emäntä oli pelkkä pelästynyt palvelija, joka ei saanut syödä kanssamme. Vanha rouva puolestaan näytti todella kyllästyneenä. Hän varmaan kuuli samat isännän itsekehut illasta toiseen. Olin tosi helpottunut, kun illallinen päättyi ja pääsin nukkumaan.