Lähtöpäivä kiinnitetty

Vaikka lähtöpäivään on vielä reilusti aikaa, 4 kuukautta ja 22 päivää, tuleva vaellus alkaa tuntua todelliselta nyt, kun minulla on laivalippu hankittuna. Lähtö kotoa on siis varhain lauantaiaamuna, jotta ehdin ajoissa satamaan.

Finnlines:n FINNSTAR lähtee Helsingin Vuosaaren satamasta 18.3.2017 klo 17.00. Ostin naispaikan kolmenhengen sisähytistä sekä "ylimääräisen" yöpymisen Travemünden satamassa sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi.

Saman tien kun lippu tuli sähköpostiini, ajatukset alkoivat harhailla tulevilla reiteillä. Toisaalta olen aivan innoissani siitä, että lähtö lähestyy. Toisaalta alkaa hirvittää. Ehdinkö tehdä kaikki valmistelut? Pärjäänkö yksin, kun ei olekaan muita vaeltajia ympärillä? Joudunko vaikenemaan monella kielellä, jos kielitaitoni ei riitäkään? Iskeekö kauhea koti-ikävä? Pisin aika, jonka olen ollut erossa perheestäni tähän mennessä, on ensimmäinen caminoni. Ehkä tässä täytyykin aloittaa mentaalivalmentautuminen fyysisen valmistautumisen rinnalla!

Reitti: Via Coloniensis Köln - Trier

Kölnistä tulen jatkamaan kohti Trieriä. Tämän reitin nimestä näkee kahdenlaista kirjoitusasua: Via Colonensis ja Via Coloniensis. Joissain yhteyksissä olen nähnyt reittiä kutsuttavan myös Rheinische Jakobsweg:ksi. Luulisi, että sen niminen reitti kulkisi Reiniä seuraten. Tälle osuudelle tulee matkaa 238 km. Minulla on reitistä Outdoor -sarjaan kuuluva opaskirja, joka ehdottaa reitin jakamista 11 päiväetappiin. Ehdotetut päivämatkat vaihtelevat 16 ja 27 km välillä.

Olen itse jakanut reitin 10 etappiin siten, että Trieriin saapumispäivänä urakoisin reilut 33 km. Edeltävän yön olen suunnitellut viettäväni Luxemburgin puolella Eechternoach:ssa. Opaskirjan mukaan se on Luxemburgin vanhin kaupunki.

Kölnin jäätyä taakseni saan kulkea pari ensimmäistä päivää lähes tasamaalla. Euschkirchenin jälkeen tietää saapuneensa Eifelin alueelle, sillä seuraavat 75 km ovat lähes pelkkää nousua. Ei voi sanoa, että reitti helpottuisi sen jälkeenkään. Opaskirjan reittiprofiili tekee melkoista siksakia 300 ja lähes 700 m välillä. Uskon, että mäet ovat tervetullutta vaihtelua pitkien liki tasaisten etappien jälkeen. Jossain lähteessä Via Balticaa jopa verrattiin Camino Frances:n mesetaan. Via Baltica ei vain kulje ylängöllä.

Jos tällä osuudella koetellaan vähän jalkojani ja kävelykuntoani, joutuu saksankielen taitoni huomattavasti kovemmalle. Tällä suunnalla puhutaan Hochdeutschia. Jotain sen eroista perussaksaan kertoo, että saksankielisessä opaskirjassani on ruokasanastoa ja lisäksi tervehdyksiä sekä muita avainsanontoja. Esimerkiksi Guten Tag = Morje ja Auf Wiedersehen = Tschö.

Opaskirjan, lukemieni blogien ja katselemieni youtube kuvakollaasien sekä videoiden perusteella tällä osuudella olisi todella paljon nähtävää ja koettavaa. Myös Rhein-Eifel.tv:n sivuilta pääsee näkemään, mitä kaikkea on tarjolla. Aiemmilla caminoillani en juurikaan ole käyttänyt aikaa nähtävyyksien katseluun. Nyt olen niin pitkään reissussa, että uskon aika ajoin heittäytyväni turistiksi.

Trier:ssä olen käynyt useamman kerran, mutta edellisestä kerrasta on vierähtänyt reilusti yli 10 vuotta. Kaupunki on ollut olemassa jo roomalaisten aikaan ja sieltä löytyy edelleen sen ajan jäänteitä. Unescon maailmanperintölistalle päässyt Porta Nigra on varmaan tunnetuin. Kaupungista löytyy myös pari kylpylää sekä amfiteatteri. Minua jaksaa aina sykähdyttää Rooman vallan ajalta peräisin olevat rakennelmat (kyllä Gizan pyramidit, Kiinan terrakotta-armeija ja Mexicon mayojen pyramidit ja kaupungit ym. innostavat ihan samalla tavalla).

Muistan vieläkin tunteen kesän 2014 caminolta ranskalaisella reitillä. Lähdin liikkeelle aamulla jo ennen kuutta Cirauquin pienestä kukkulakaupunkista, jossa seikkailin hetken ennen kuin löysin oikean reitin. Heti kaupungin ulkopuolella on kivisilta, jonka jälkeen reitti kulkee jonkin matkaa roomalaisten aikana rakennettua tietä pitkin. Oli vielä pimeää ja kuljin otsalampun luomassa valossa. Linnutkaan eivät olleet vielä heränneet ja ainoa ääni lähti minun omista askeleistani. Pysähdyin hetkeksi ja pystyin mielessäni näkemään ensin, kuinka miehet olivat aikanaan rakentaneet tietä ja sen jälkeen kuulin sotilaiden kulkevan tietä pitkin kalisevine varusteineen. Minusta tuntui etuoikeutetulta kulkea tietä, joka oli ollut olemassa jo niin kauan. Ei haitannut yhtään, vaikka muutaman kerran kompastelin tiestä törröttäviin kiviin.

Reitti: Wuppertal - Köln

Wuppertalista matka jatkuu Bergische Jakobswegiä pitkin. Tämä reitti menee kohti Belgian rajaa Aacheniin ja sieltä se jatkuu Belgian puolella Via Mosana -nimisenä. Minä kuljen tällä reitillä vain parin päivän ajan Kölniin asti. Pätkälle tulee matkaa noin 56 km.

Saksan puolella kulkevan reitin voi katsoa Google maps:n kartalta.

En tule kulkemaan aivan oppaiden tarjoamia päiväetappeja. Edellisen reitin päätepiste on Wuppertaliin kuuluva Beyenburg. En kuitenkaan aio yöpyä siellä. Löysin Beyenburgin kaupinginosasta vain yhden majoitusmahdollisuuden. Siellä yöpyminen maksaa tänä vuonna 55 €, joten minä jatkan matkaa.

Suunnitelmani on yöpyä tällä osuudella ensimmäisen kerran Wermelskirchenissä. Kuten reitin nimi viittaa ja Outdooractiven sivulta löytyvä reittiprofiili näyttää, on tiedossa ylä- ja alamäkeä. Reitti kulkee entisen hansakaupungin Lennepin läpi. Pyhiinvaellusreitti on kulkenut sen läpi vuosisatoja. Löysin jostain tiedon, että siellä olisi kapea kuja, joka on saanut nimekseen Pilgergasse. Saa nähdä huomaanko sen.

Reittiprofiilin mukaan seuraavaksi on tiedossa 20 km mittainen alamäki. En tiedä voiko alamäkeä oikeastaan kävellessä edes huomata, jos laskeudutaan 200 m 20 km matkalla. Wermelskirchenin jälkeen olen suunnitellut yöpyväni Altenbergissä. Myös se on ollut tärkeä kohde entisaikojen pyhiinvaeltajille. Ilmeisesti Altenbergin kirkko on edelleen suosittu vierailukohde. Kylässä pitäisi olla tarjolla myös majoitusta pyhiinvaeltajille. Haus Altenbergin nettisivuilla on tosin ollut tieto, että se on remontissa ja remontin pitäisi valmistua syksyllä 2016. Toivottavasti valmistuu, sillä kaksi muuta majoitusvaihtoehtoa ovat taas kalliita (57€ ja 79€).

Altenbergistä Kölniin on vielä noin 20 km taival. Suurin osa päivän reitistä kulkee taajamissa. Onhan Köln iso kaupunki ja kaupungin laidalta on matkaa keskustaan. Jakobusinfon sivulta löytyy majoitusvaihtoehtoja välille Köln - Le Puy. Sivun mukaan Kölnissä pitäisi olla parikin pyhiinvaeltajille tarkoitettua majoitusvaihtoehtoa. Kaikki sivulla olevat vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole kovin edullisia. Katseltavaa Kölnissä riittäisi varmaan useammaksi päiväksi. Turistitoimistosta pitäisi olla saatavilla esite tuomiokirkon ympäristössä kiertävästä reitistä, Jakobsspuren. Jos suurkaupunki ei ahdista minua, saatan hyvinkin pitää "lepopäivän" Kölnissä ja tutustua kaupunkiin.

Varusteet: reppu

Lauantain koekävely sai minut pohtimaan jälleen kerran reppuvalintaani.

Ensimmäisellä caminollani minulla oli 28 litrainen Jack Wolfskinin reppu, jonka olin tunkenut aivan täyteen. Sekään ei ensikertalaiselle riittänyt, vaan ulkopuolella roikkui milloin mitäkin. Repun päällä minulla vielä keikkui makuupussi. Reppu oli ollut jo monella reissulla mukana, eikä se kestänyt ylikuormausta. Niinpä minun piti hankkia uusi reppu seuraavaa vaellusta varten.

Halusin mahdollisimman kevyen ja maks. 40 litraisen repun. Olinhan jo oppinut (?), kuinka vähällä tavaramäärällä caminolla selviää. Jotta minulle ei vain myytäisi liian isoa reppua tai rinkkaa, otin varmuuden vuoksi mukaani 30l jumpparepun, johon olin pakannut kaiken välttämättömän. Sitten menin Partioaitan liikkeeseen ja sanoin, että tässä on kaikki mitä tarvitsen mukaani ja haluan repun, johon voin pakata ne. Tulin ulos liikkeestä Ospreyn Talon 33 repun kanssa. Sen oma paino on vaivaiset 840g.

Lähdin Portugalin reitille heinäkuussa ja edellisestä kesästä oppineena jätin mm. makuupussin kotiin. Reppuni oli suorastaan tilava eikä kokonaispainokaan ollut paljoa yli 5 kg. Tosin vaelluskin kesti vain 11 päivää.

Jo keväällä mietin, riittääkö reppu myös tulevalle vaellukselleni. Vaikka voikin ajatella, että kevät on maaliskuussa pidemmällä Keski-Euroopassa kuin täällä Suomessa, on otettava lämmintä mukaan. Ajattelin, ettei kaikki tavarat millään voi mahtua 33 litraan, enkä enää haluaisi roikottaa pussukoita repun ulkopuolella heilumassa. Kun etsin itselleni uusia vaelluskenkiä, tutkin samalla reppu- ja rinkkatarjontaa. Kun löysin jonkun, joka miellytti, se painoi minusta aina tosi paljon. Niinpä päätin pyrkiä selviämään sillä, mikä minulla jo oli.

Lauantain koekävelyä varten pakkasin reppuun suurimman osan tavaroista, joita olen ottamassa mukaan. Alla olevassa kuvassa reppu on eväitä vaille lauantaisessa kuosissa. Portugalin reitille syyskuussa lähtenyt ystäväni tuskaili omien tavaroidensa mahtumista Talon 44 ja totesi fb:ssä minulle "Jos sulla on vielä pienempi rinkka kun toi mun niin olet pulassa, nainen!". Tästä huolimatta läpän sulkevien hihnojen pituudesta ehkä näkee, että reppu ei ole todellakaan täynnä. Tavaroiden mahtumisen kanssa tulee siis tuskin ongelmaa.

Sen sijaan minua mietityttää kovasti repun kantomukavuus. Kun on kyse kevyestä repusta, niin mitään kummoisia pehmusteita ei ole tarjolla. Jo lauantain 7.2 kilon paino tuntui ajoittain harteilla ja etenkin rinnan puolella. Jaksanko kantaa repussa 9 kg? Tykkään repusta muuten kovasti, enkä haluaisi joutua luopumaan siitä kesken matkaa ja ostamaan uutta. Taidan siis lähteä vielä uudelle kierrokselle sovittelemaan reppuja. Täytyy myös tehdä lisää pidempiä retkiä niin, että repussa on kunnolla painoa. Aika näyttää ompelenko Suomen lipun tähän vai johonkin toiseen reppuun.

Ensimmäisen etapin koekävely

Kun oli luvattu poutaa, eikä minulla ollut mitään sovittua ohjelmaa tälle päivälle, päätin selvittää kauanko minulla kuluu aikaa Kerava - Vuosaaren satama väliin.

Pakkasin eilen illalla reppuun suurimman osan varusteista, jotka olen ajatellut ottaa mukaani. Aamulla lisäsin vielä 8 dl vettä, pari voileipää, omenan, satsuman ja 2 välipalapatukkaa. Käytin repun vaaalla ja painoa oli 7,2 kg. Kun ajattelen kaikkea, mitä ei vielä ollut nyt pakattuna, painoa taitaa kertyä n. 9 kg. Se on huomattavasti enemmän, mitä olen ajatellut. Saapa nähdä millainen grammanviilaaja minusta vielä kehkeytyy.

Laitoin jalkaani uudet juoksuun tarkoitetut kompressiosukat ja varsinaiset vaelluskenkäni. Ajattelin, että näin saan kokemusta, onko kompressiosukista tukea ja apua jalkojen jaksamiseen. Olisi vain kannattanut luottaa tuttuihin ja turvallisiin vaellussukkiin. Kompressiosukkien neulos ei ollut tasainen ja lopputuloksena minulla on n. 20 sentin kolikon kokoinen rakko kehräsluun alapuolella.

Lähdin aamulla liikkeelle vähän jälkeen puoli kahdeksan. Sää oli mitä mainioin. Tosin aina välillä tuuli todella navakasti ja tietysti vastaisesti. Useamman kerran aamun aikana mieleen nousi eilisestä Vain elämää -ohjelmasta Hectorin lausahdus, kun vastatuuleen kääntää selkänsä se muuttuu myötätuuleksi.

Lähes koko matka kulki asfaltilla. Vanhan Lahdentien viertä kulkiessa oli aina vain uusi suora edessäni. Opasteitakin reitiltä löytyi, mutta ne ohjasivat takaisin päin.

Tiesin, ettei alkumatkalla ole levähdyspaikkoja. Ensimmäinen lepopaikka, joka ei vaatinut suurta poikkeamaa reitiltä, oli Kuusijärven kahvio. Olin hämmästynyt, kun parkkipaikka oli aivan täynnä autoja. Kävi ilmi, että siellä oli polkujuoksutapahtuma. Matkat näyttivät olevan 21 km ja 30 km. Oma etappini ei enää tuntunutkaan kauhean pitkältä. Olinhan jo melkein puolessa välissä ja tauko oli pidetty ennen klo 11.

Kun jatkoin matkaa, pilven reuna tipautti muutaman sadepisaran. Olin onnekas, että osuin pitämään taukoani juuri sadekuuron aikaan. Vähän matkan päässä maa oli nimittäin niin märkä, että oli pitänyt sataa ihan kunnolla.

Caminoillani olen huomannut, että minulla sujuu käveleminen reippaasti aina aamulla siihen asti, kun pysähdyn ensimmäiselle kahville. Niin tässä kävi tälläkin kertaa. Vaikka Hakunilaan oli vain 4 km matka, se tuntui pitkältä. Pysähdyin uudelle tauolle kirjastoon. Selailin matkalehteä ja tankkasin vettä. Käytettyäni vielä mahdollisuuden käydä naistenhuoneessa jatkoin matkaa.

Onnistuin löytämään oikean kävelytien ja vihdoinkin pääsin kulkemaan kilometrin verran hiekkatiellä. Kontrasti oli melkoinen, kun oikealla puolellani jylisi kehä III liikenne ja vasemmalle aukesi peltomaisema. Sain kiivetä pienen mäen päälle, jotta pääsin kehän yli kevyenliikenteen siltaa pitkin.  Periaatteessa kulkemani reitti oli minulle hyvin tuttu, koska olen asunut vuosikausia itäisessä Helsingissä ja jokusen vuoden Vantaan Vaaralassa ennen Keravalle muuttoa. Kehän varteen on kuitenkin tehty niin paljon uusia liittymiä, että hetken epäilin tulenko ollenkaan Länsimäkeen.

Länsimäen läpi piti sitten taas kulkea yhtä pitkää suoraa. Aurinko porotti ja energiat alkoivat olla vähissä. Kun näin Mellunmäen metroaseman, mielessä kävi jättää kävely kesken. Menin kuitenkin viereisen päiväkodin pihalla olevalle penkille istumaan. Riisuin vaelluskengätkin jalasta. Kaivoin eväsvoileivät repusta ja istuskelin kaikessa rauhassa. Kilometrejä oli tässä vaiheessa sporttrackerin mukaan kertynyt 23,5. 

Ruisleivän voimalla jatkoin matkaa. Kenkien riisuminen ei ehkä sittenkään ollut kovin hyvä idea näin syksysäällä. Käveltyäni vajaan kilometrin sain kunnon krampin vasempaan pohkeeseen. Onneksi kipu hellitti melko pian. 

Ylitin Itäväylän ja kuljin ohi taloyhtiön, jossa olin asunut parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli pellolla joukko paritaloja, eikä ympärillä ollut varmaan yhtään yli 1,5 metristä puuta tai pensasta. Aika paljon ympäristö oli muuttunut. Taloista ei puiden välistä näkynyt kuin pari reunimmaista. Tiekin, jonka päässä taloyhtiö on, oli huomattavasti pidempi ja alkukohta eri paikassa kuin ennen.

Yhden ylämäen jälkeen, olinkin jo Vuosaaressa. Ensimmäisessä risteyksessä oli viitta, jonka mukaan satamaan oli enää 2,5 km. Olipa pitkiä kilometrejä! En muista, koska olisin ollut yhtä iloinen nähdessäni ABC:n mainoskyltin. Sen olin alunperin valinnut etapin päätepisteeksi. Matkaa kertyi 28,6 km ja aikaa kului taukoineen n. 6 tuntia. Yllätyin, että keskivauhtini oli 5,1 km/h.

Palasin julkisilla kotiin. Satamalueelta en ihan heti onnistunut löytämään bussipysäkkiä. Se löytyi lopulta ihan Hansaterminaalin edestä. Nytpä sitten tiedän, minne minun pitää mennä, kun lähtöpäivä koittaa. Bussi-, metro- ja junamatka soivat niin paljon levähdysaikaa, että kävely asemalta kotiin tuntui palauttavalta liikunnalta. Vauhtikin pysyi loppumatkalla samanlaisena kuin normaalilla työmatkalla.