Ensimmäisen etapin koekävely

Kun oli luvattu poutaa, eikä minulla ollut mitään sovittua ohjelmaa tälle päivälle, päätin selvittää kauanko minulla kuluu aikaa Kerava - Vuosaaren satama väliin.

Pakkasin eilen illalla reppuun suurimman osan varusteista, jotka olen ajatellut ottaa mukaani. Aamulla lisäsin vielä 8 dl vettä, pari voileipää, omenan, satsuman ja 2 välipalapatukkaa. Käytin repun vaaalla ja painoa oli 7,2 kg. Kun ajattelen kaikkea, mitä ei vielä ollut nyt pakattuna, painoa taitaa kertyä n. 9 kg. Se on huomattavasti enemmän, mitä olen ajatellut. Saapa nähdä millainen grammanviilaaja minusta vielä kehkeytyy.

Laitoin jalkaani uudet juoksuun tarkoitetut kompressiosukat ja varsinaiset vaelluskenkäni. Ajattelin, että näin saan kokemusta, onko kompressiosukista tukea ja apua jalkojen jaksamiseen. Olisi vain kannattanut luottaa tuttuihin ja turvallisiin vaellussukkiin. Kompressiosukkien neulos ei ollut tasainen ja lopputuloksena minulla on n. 20 sentin kolikon kokoinen rakko kehräsluun alapuolella.

Lähdin aamulla liikkeelle vähän jälkeen puoli kahdeksan. Sää oli mitä mainioin. Tosin aina välillä tuuli todella navakasti ja tietysti vastaisesti. Useamman kerran aamun aikana mieleen nousi eilisestä Vain elämää -ohjelmasta Hectorin lausahdus, kun vastatuuleen kääntää selkänsä se muuttuu myötätuuleksi.

Lähes koko matka kulki asfaltilla. Vanhan Lahdentien viertä kulkiessa oli aina vain uusi suora edessäni. Opasteitakin reitiltä löytyi, mutta ne ohjasivat takaisin päin.

Tiesin, ettei alkumatkalla ole levähdyspaikkoja. Ensimmäinen lepopaikka, joka ei vaatinut suurta poikkeamaa reitiltä, oli Kuusijärven kahvio. Olin hämmästynyt, kun parkkipaikka oli aivan täynnä autoja. Kävi ilmi, että siellä oli polkujuoksutapahtuma. Matkat näyttivät olevan 21 km ja 30 km. Oma etappini ei enää tuntunutkaan kauhean pitkältä. Olinhan jo melkein puolessa välissä ja tauko oli pidetty ennen klo 11.

Kun jatkoin matkaa, pilven reuna tipautti muutaman sadepisaran. Olin onnekas, että osuin pitämään taukoani juuri sadekuuron aikaan. Vähän matkan päässä maa oli nimittäin niin märkä, että oli pitänyt sataa ihan kunnolla.

Caminoillani olen huomannut, että minulla sujuu käveleminen reippaasti aina aamulla siihen asti, kun pysähdyn ensimmäiselle kahville. Niin tässä kävi tälläkin kertaa. Vaikka Hakunilaan oli vain 4 km matka, se tuntui pitkältä. Pysähdyin uudelle tauolle kirjastoon. Selailin matkalehteä ja tankkasin vettä. Käytettyäni vielä mahdollisuuden käydä naistenhuoneessa jatkoin matkaa.

Onnistuin löytämään oikean kävelytien ja vihdoinkin pääsin kulkemaan kilometrin verran hiekkatiellä. Kontrasti oli melkoinen, kun oikealla puolellani jylisi kehä III liikenne ja vasemmalle aukesi peltomaisema. Sain kiivetä pienen mäen päälle, jotta pääsin kehän yli kevyenliikenteen siltaa pitkin.  Periaatteessa kulkemani reitti oli minulle hyvin tuttu, koska olen asunut vuosikausia itäisessä Helsingissä ja jokusen vuoden Vantaan Vaaralassa ennen Keravalle muuttoa. Kehän varteen on kuitenkin tehty niin paljon uusia liittymiä, että hetken epäilin tulenko ollenkaan Länsimäkeen.

Länsimäen läpi piti sitten taas kulkea yhtä pitkää suoraa. Aurinko porotti ja energiat alkoivat olla vähissä. Kun näin Mellunmäen metroaseman, mielessä kävi jättää kävely kesken. Menin kuitenkin viereisen päiväkodin pihalla olevalle penkille istumaan. Riisuin vaelluskengätkin jalasta. Kaivoin eväsvoileivät repusta ja istuskelin kaikessa rauhassa. Kilometrejä oli tässä vaiheessa sporttrackerin mukaan kertynyt 23,5. 

Ruisleivän voimalla jatkoin matkaa. Kenkien riisuminen ei ehkä sittenkään ollut kovin hyvä idea näin syksysäällä. Käveltyäni vajaan kilometrin sain kunnon krampin vasempaan pohkeeseen. Onneksi kipu hellitti melko pian. 

Ylitin Itäväylän ja kuljin ohi taloyhtiön, jossa olin asunut parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli pellolla joukko paritaloja, eikä ympärillä ollut varmaan yhtään yli 1,5 metristä puuta tai pensasta. Aika paljon ympäristö oli muuttunut. Taloista ei puiden välistä näkynyt kuin pari reunimmaista. Tiekin, jonka päässä taloyhtiö on, oli huomattavasti pidempi ja alkukohta eri paikassa kuin ennen.

Yhden ylämäen jälkeen, olinkin jo Vuosaaressa. Ensimmäisessä risteyksessä oli viitta, jonka mukaan satamaan oli enää 2,5 km. Olipa pitkiä kilometrejä! En muista, koska olisin ollut yhtä iloinen nähdessäni ABC:n mainoskyltin. Sen olin alunperin valinnut etapin päätepisteeksi. Matkaa kertyi 28,6 km ja aikaa kului taukoineen n. 6 tuntia. Yllätyin, että keskivauhtini oli 5,1 km/h.

Palasin julkisilla kotiin. Satamalueelta en ihan heti onnistunut löytämään bussipysäkkiä. Se löytyi lopulta ihan Hansaterminaalin edestä. Nytpä sitten tiedän, minne minun pitää mennä, kun lähtöpäivä koittaa. Bussi-, metro- ja junamatka soivat niin paljon levähdysaikaa, että kävely asemalta kotiin tuntui palauttavalta liikunnalta. Vauhtikin pysyi loppumatkalla samanlaisena kuin normaalilla työmatkalla.