1.6.2024 Saint-Jean-le-Vieux - Saint-Jean-Pied-de-Port

 Aamupala oli saatavilla 8 lähtien. Ehdimme pakata kaiken valmiiksi ennen aamupalaa. Olimme ensimmäiset paikalla. Tällä kertaa kahvi tuli automaatista. Se oli melko laihaa, joten kävin lisäämässä yhden espresson maitokahvini sekaan.

 Ennen lähtöämme paikalle tuli kaksi ranskalaista naista, jotka olivat yöpyneet kanssamme samassa paikassa Saint-Palais:ssa. Näimme heidät jo illallisella, mutta silloin vain tervehdimme. Nyt juttelimme hieman. He olivat myös tulleet bussilla Ostabatiin ja kävelleet sieltä. Hekin olivat päättämässä vaelluksensa Saint-Jean-Pied-de-Portiin.

Maksoimme laskumme ja saimme vie leimat passeihin. Sitten olimme valmiita viimeiselle vajaan neljän kilometrin päätösetapille. 

Lähes koko matkalle riitti asutusta. Kylät olivat hiljalleen kasvaneet kiinni toisiinsa. Taivaalla näkyi edelleen tummia pilviä, mutta luotimme siihen, että pääsemme kuivina perille.

Juttelimme, miltä meistä tuntui, kun vaellus oli tulossa päätökseensä. Sanoin, että minusta on outoa, etten tunne samanlaista haikeutta kuin yleensä vaelluksen päättyessä. Olin ehkä jopa helpottunut, että oli kotiinlähdön aika. Olimme molemmat sitä mieltä, että reitti oli meille liian ruuhkainen ja että jatkossa haluaisimme kulkea rauhallisempia reittejä ja lyhyempiä päivämatkoja. Emmehän enää tästä nuorru.

Havahduimme keskustelustamme siihen, että olimme jälleen onnistuneet kulkemaan harhaan. Nyt ei tarvinnut palata kuin reilu sata metriä ja olimme taas reitillä.

Vaikka kuljimme rauhallista tahtia, nousu Saint-Jean-Pied-de-Portiin nosti minulle hien pintaan. Otimme pakolliset saapumiskuvat kaupungin portilla. Sitten menimme pyhiinvaeltajien toimistoon hakemaan viimeiset leimat passeihin. Koska toimistossa ei ollut ruuhkaa, juttelimme hetken vapaaehtoisten kanssa.

Kävelimme mäen alas ja menimme kirkkoon. Siellä oli muutama nainen laittamassa uusia kukkia maljakoihin. Tuntui hyvältä hiljentyä hetkeksi.

Nyt meillä ei ollut muuta tekemistä kuin kuluttaa aikaa. Adriennen juna oli lähdössä 12.30 ja minun bussini reilua tuntia myöhemmin. Menimme istumaan yhteen kahvilaan. Adrienne oli kuluneen 20 päivän aikana yrittänyt monta kertaa saada tuorepuristettua appelsiinimehua. Nyt Adrienne vihdoin onnistui. Minä pysyttelin oranginassa. Ajattelin, että jään kaipaamaan sitä kaikkein eniten tältä matkalta.

Istuimme aikamme ja lopulta minä halusin päästä liikkeelle, koska edessä olisi useampi pitkä istumisrupeama. Sanoin, että voin saattaa Adriennea vähän matkaa asemalle päin. 

Kaupunkia halkovan joen toisella puolen oli menossa jonkinlainen mielenilmaus. Emme ymmärtäneet, mistä siinä oli kyse, mutta pieni joukko ihmisiä oli katkaissut kadun banderolleillaan. Autot kiersivät kohdan rauhallisesti parkkialueiden kautta.

Kiipesimme mäen ylös. Kun saavuimme kadunkulmaan, josta Adrienne kääntyisi, halasimme hyvästeiksi ja toivotimme turvallista kotimatkaa.

Yhteinen vaelluksemme oli ohi. Ehkä syksyllä 2025 Kerry way:lla Irlannissa tavataan taas.

Päivämatka oli 3.9 km.

31.5.2024 Saint-Palais / Ostabat - Saint-Jean-le-Vieux

 Aamupala oli luvattu jo 6.45. Taisin olla siitäkin muutaman minuutin etuajassa, kun tulin keittiöön. Adrienne tuli melkein heti jälkeeni. Tarjolla oli patonkia, voita, hilloa ja kahvia tai teetä. Aika olemattomalla aamupalalla sitä jaksaa kulkea parikin tuntia.

Lähdimme bussipysäkille. Bussi odottaessamme näimme kolmen vaeltajan kiiruhtavan minun mielestäni väärään suuntaan. He eivät palanneet sinä aikana kun olimme pysäkillä.

Jäimme bussin kyydistä Ostabatin pysäkillä. Pysäkiltä oli kuitenkin matkaa kylään, emmekä käyneet kylässä, koska saavutimme reitin ennen sitä.

Sääennuste lupasi sadekuuroja. Riippuen katseeni suunnasta taivaalla saattoi olla sinistä, vaaleita pilviä tai uhkaavan näköisiä lähes mustia pilviä. Kun yksi kuuro osui kohdallemme, päätin jälleen kulkea pitkähihaisessa t-paidassani. Tarjosin kuoritakkiani Adriennelle, joka veti sen päälleen. Kuuro meni nopeasti ohi ja Adrienne halusi heti päästä eroon hiostavasta takistani.

Kuljettuamme parin ensimmäisen kylän ohi näin reittiopasteen, joka ohjasi kääntymään vasemmalle. Emme kuitenkaan nähneet polkua, jolle olisi pitänyt kääntyä. Eteenpäin mennessä sähkötolpassa oli hyvin kulunut punavalkoinen ruksi, kertomassa että reitti ei jatku siihen suuntaan. En tiedä, mitä oikein ajattelimme, mutta jatkoimme kuitenkin ruksin ohi tietä pitkin. 

Saavuimme kauniiseen laaksoon. Totesimme kulkeneemme harhaan. Ympäristö oli niin kaunis, ettemme halunneet palata etsimään polkua, jolle meidän olisi pitänyt kääntyä. Jopa minä olin valmis kiipeämään edessä näkyvän valtavan ylämäen. Kartasta näimme, että joutuisimme kävelemään ehkä pari ylimääräistä kilometriä päästäksemme takaisin reitille.

Jäimme ihailemaan isoja haukkoja. Ensin näimme yhden pellon yllä kaartelemassa. Se huuteli aina välillä ja meistä tuntui, että se suorastaan esiintyi meille. Kohta huomasimme toisen samanlaisen linnun. Tämä laskeutui niitylle. Kun katselimme taivaalle näimme aina vaan enemmän petolintuja. Osa oli niin isoja, että olivat varmasti kotkia. Adrienne laski, että kerralla pystyi näkemään 17 lintua.

Laaksossa oli vain kaksi taloa. Kun kuljimme maalaistalon ohi, juttelimme kuinka kovaa työtä tässä kauniissa laaksossa eläminen vaatisi. Pellot olivat rinteessä. Talvisin laaksoon saattoi satavan lunta ja teiden olevan jäisiä. Totesin, että en haluaisi asua siellä kaikesta kauneudesta huolimatta.

Ylämäki oli aluksi todella jyrkkä. Otin tavoitteeksi päästä aina seuraavan puun kohdalle ennen pysähtymistä. Onneksi mäki loiveni loppua kohden ja hengitys pääsi tasaantumaan.

Katsoimme kartasta, että valitsemamme tien pitäisi seurata jokea aina seuraavaan kylään asti. Joen perusteella ajattelimme kulkevamme melko tasaisella maalla.

Alamäkeä riitti pidemmälle, mitä ylämäkeä kesti. Jokea ei näkynyt missään, mutta tie vei meidät Mongelosin kylän laitamille. Jouduimme tekemään vielä lenkin kylän ympäri. 

Reitti jatkui vilkkaan maantien toisella puolella. Huomasin sattumalta tien alta menevän käytävän. Lähdin alittamaan tietä sen kautta, vaikka käytävän pohjalla oli muutama sentti vettä. Käytävän toisesta päästä oli vain muutaman askeleen matka takaisin reitille.

Tiellä oli kaksi ranskalaista naista, jotka olivat hieman ihmeissään ilmestymisestäni. Toinen tutki kenkäni ja totesi, että ne eivät olleet kovin likaiset. Toinen kysyi, löysimmekö jonkun toisen reitin. Vastasin, että löysimme, mutta en edes yrittänyt selittää enempää. Me jatkoimme Adriennen kanssa matkaa. 

Käveltävää riitti vielä puoleksitoista tunniksi. Aloin olla jo melko väsynyt, koska emme olleet pitäneet yhtään taukoa, jos ei lasketa petolintujen seuraamista tai pysähdyksiä juomaan. Vähän kuin toisintona edellisestä päivästä kirkonkellot löivät 12, kun saavuimme Saint-Jean-le-Vieux:hön.

Kävelimme suoraan hotelliin ja yllätykseksemme saimme huoneemme heti. Suihkujen ja pyysin pesun jälkeen olimme valmiita lounaalle.

Hotellin ravintola oli lähes täynnä, mutta meille löytyi pöytä. Viereiseen pöytään ohjattiin ranskalainen vaeltaja. Toisella puolellamme istuvan pariskunnan kanssa katselimme tämän vaeltajan touhuja, kun hän levitti tavaransa. En enää ihmetellyt, miksi vaeltajat eivät ole tervetulleita kaikkiin ravintoloihin.

Tarjoilija toi meille ruokalistat ja kertoivat mikä oli päivän kala-annos. Kysyin onko se sama mitä naapuripöydän pariskunta söi. Nämä vielä vakuuttivat kalan olevan maukasta. 

Tarjoilija ei ottanut tilauksia heti vaan palasi myöhemmin. Olisimme tilanneet kalaa, mutta se oli jo loppu. Viereisen pöydän vaeltaja tilasi leikkelelautasen ja makkaroita. Minä tilasin hampurilaisen ja Adrienne päätyi lopulta kasvishampurilaiseen. Otimme oluet ruoan kanssa. Myös vaeltaja otti oluen.

Vaeltajan toiselle puolelle saapui kaksi naista. Vaeltaja aloitti heti keskustelun heidän kanssaan. Hän sai leikkelelautasensa ja esitteli sitä naisille. Naiset saivat mustekalarenkaita ja niitä tuotiin myös toiseen pöytään. Me odottelimme oluinemme hampurilaisia.

Ranskalainen pariskunta toiselta puoleltamme oli jo lähtenyt. Heiltä oli jäänyt puolikas karahvillinen rose-viiniä. Adrienne nousi pöydästämme ja kävi kaatamassa viiniä vähän lasiinsa. Adrienne halusi kuulema maistaa sitä. Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, vaeltaja nousi hetken päästä ja kävi hakemassa karahvin pöytäänsä.

Kohta tarjoilija tuli tuomaan vaeltajalle koko karahvillisen punaviiniä. Tarjoilija sanoi jotain roseviinistä, johon vaeltaja totesi halunneensa maistaa sitä.

Me odotimme edelleen ruokiamme, mutta toisiin pöytiin kannettiin spagettiannoksia. Totesimme, että tarjolla oli myös päivän menu, mutta sitä ei vain kerrottu meille.

Lopulta hampurilaiset saapuivat. Minun annokseni oli hyvä, mutta Adriennen hampurilainen oli melkein kylmä. Kesti jonkun aikaa ennen kuin pääsimme kertomaan asiasta tarjoilijalle. Hän vei annoksen takaisin keittiöön, missä se ilmeisesti käytettiin mikroaaltouunissa. Nyt hampurilainen höyrysi kuumana, mutta oli pehmeää mössöä. Adrienne pystyi syömään vain ranskanperunat ja salaatin.

Viesti epäonnistuneesta hampurilaisesta oli saavuttanut paikan omistajan. Kun menimme maksamaan laskun, hän sanoi heti, ettei hampurilaisesta veloiteta.

Lähdimme ulos tarkoituksena mennä kahville ja syödä jotain makeaa. Kaikki paikat olivat kuitenkin kiinni. Pienen lenkin jälkeen palasimme hotelliin. Minä jäin lepäilemään huoneeseen ja Adrienne otti kirjan mukaansa ja meni baariin kahville.

Olin nukahtanut. Heräsin kun Adrienne palasi. Rupesin varaamaan matkalippuja Barcelonan matkaan. Oli tietysti oma vikani, että jätin tämänkin asian näin myöhään. Bussilipun osto Saint-Jean-Pied-de-Port:sta Pamplonaan onnistui helposti Alsan sovelluksella. Sitten yritin ostaa junalippua Pamplonasta Barcelonaan. Yritin useampaa junaa, mutta en onnistunut saamaan lippua. Sain ilmoituksia, että Pamplona-Zaragoza välille ei ollut enää paikkoja. Aloitin bussiyhteyden etsimisen Zaragozaan. Löytyi yksi, jolla matka kesti 4 tuntia. En uskaltanut valita jatkoksi junaa, joka lähti 10 minuutin päästä bussin saapumisesta vaan valitsin tunnin odotusajan. Renfen nettisivujen kautta ei junalipun maksaminen onnistunut millään. Lopulta asensin Renfen sovelluksen ja sain lipun ostettua. Tämän lippurumban jälkeen olo oli aivan tyhjä. No, pääsisin sentään perille vaikkakin vasta 22.30.

Lähdimme illalliselle. Koska oli viimeinen yhteinen iltamme tällä reissulla, halusimme syödä pitkän kaavan mukaan. Otimme aperatiivit, alkupalaksi mustekalarenkaita, pääruoaksi kalaa ja jälkiruoaksi piirakkaa. Tällä kertaa kaikki oli hyvää ja olimme tyytyväisiä.

Kun palasimme huoneeseemme, aloitin jälleen blogin kirjoittamisen. Adrienne oli moneen kertaan pyytänyt blogini osoitetta. Nyt lopulta hain sen hänen puhelimeensa. Mobiiliversiossa ei ole käänöspainiketta, mutta vaihdoimme internetnäkymään. Oli jännittävää kuulla, kuinka hyvin käännösohjelma toimii. Pääsääntöisesti teksti oli ymmärrettävää. Adrienne huomautti kuitenkin, että hän ei halua olla tekstissäni mies. Suomenkielessä ei nimittäin ole eri hän-pronominia miehille ja naisille. Niinpä kääntäjä käyttää englanniksi "he"-pronominia hän-sanan vastineena, jos samassa virkkeessä ei ole naisen nimeä, johon pronominilla viitataan.

Minun kirjoittamisestani ei tahtonut tulla mitään, kun Adrienne kommentoi tekstiäni. Hän osasi lukea myös rivien välistä ja nauroimme katketaksemme Adriennen tulkintoja. Ilta kului ihan huomaamatta ja lopulta oli sammutettava valot ja ruvettava nukkumaan.

Harharetkemme kanssa päivämatkan pituudeksi tuli 20 km.

30.5.2024 Navarrenx - Aroue / Saint-Palais

 Aamulla minä olin ensimmäisenä pystyssä. Kun olin saanut kaikki tavarani pakattua, siirryin yhteistilaan valmistelemaan aamiaista.

Aamupalan jälkeen Adrienne meni vielä käymään huoneemme wc:ssä. Adrienne palasi sieltä hieman hämmentyneen oloisena. Kun Adrienne oli poistumassa tilasta, kattolampun lasinen kupu oli pudonnut hänen päähänsä ja edelleen lattialle hajoten sirpaleiksi. Pyysin ranskalaista naista kertomaan asiasta omistajille, jotta osaavat varoa sirpaleita. Ranskatar oli jäämässä pitämään lepopäivää, koska hänen jalkansa oli kipeytynyt.

Kyytimme saapui tasan kahdeksalta. Pääsimme aivan Navarrenxin keskustaan ja leipomon eteen. Sveitsiläinen meni ostamaan evästä, mutta me lähdimme suoraan kävelemään. Oli vaikea sanoa, satoiko vai oliko ilma vain tosi kostea.

Saavuimme hetkessä kaupungin yhdelle portille. Portin ulkopuolella muurilla oli paljon kuvia pyhiinvaeltajista. Emme jääneet katselemaan niitä sen pidempään, vaan ylitimme joen ja jätimme kaupungin taaksemme.

Pian pystyi jo sanomaan, että satoi tihkua. Adrienne pysähtyi laittamaan sadeviitan päällensä. Minä päätin jatkaa pitkähihainen merinot-paita päälläni. Tiesin kastuvani hiljalleen, mutta goretex-takin alla puolestani hikoilisin itseni märäksi.

Adrienne oli laittanut ison vaihteen päälle. Adrienne käveli ohitseni, eikä kestänyt kauaa, kun koko naista ei enää näkynyt. Minä jatkoin omaa tahtiani.

Muistin reitin aika hyvin. Se ei ollut maastollisesti kovinkaan haastava. Sää vain teki kävelystä ikävän. Vaikka taivaalta tuli tihkua, puut ravistivat vettä oksiltaan päälleni.

Päivästä ei tällä kertaa jäänyt mieleen juuri muuta kuin sade. Taukoon oli mahdollisuus yhdessä paikassa. Join oranginan säilykkeitä myyvän myymälän ulkokatoksessa, lähetin Adriennelle viestin, ettei jää odottelemaan minua ja jatkoin matkaa.

Lichos:n kylän jälkeen reitti nousee avoimessa maastossa. Juuri tuossa vaiheessa, kun ei ollut minkäänlaista suojaa missään, sade yltyi. Olin aivan litimärkä. Puristin hihoista suurimpia vesiä pois, mutta eihän se muuttanut kokonaistilannetta miksikään.

Emme onnistuneet saamaan majoitusta Arouesta vaan melkein 20 km päästä Saint-Palais:sta. Olimme suunnitelleet ehtivämme 13.40 lähtevään bussiin. Seuraava bussi menisi vasta neljän jälkeen. 

Bussiin ehtimisestä oli syntynyt jonkinlainen paine pitää vauhtia yllä. Kun Lichos:n jälkeen Aroueen oli matkaa vajaat 5 km ja kello oli vasta 11, paine alkoi helpottaa. Sateen takia jatkoin kuitenkin reipasta tahtia ja lähestyessäni Arouea kuulin kirkonkellojen lyövän 12 kertaa.

Kunnallinen gite on tulosuunnasta katsottuna kylän alkupäässä. Taloon kuuluu jatettu ulkotila, jossa on pitkä pöytä. Näin Adriennen istuvan pöydän ääressä. Minäkin suuntasin sinne. Kysyin ensimmäisenä henkilökunnalta, olisiko minun mahdollista päästä sisään vaihtamaan kuivaa ylleni. Pienen odotuksen jälkeen sain mennä. Tuntui ihanalta saada märkä paita pois ja fleecetakki päälle lämmittämään. Olisi varmaan kannattanut vaihtaa housutkin, mutta ne eivät vaivanneet minua samalla tavalla.

Ostin oranginan ja litteän persikan ja istuuduin Adriennen viereen. Ei hänkään ollut pysynyt kuivana sadeviittansa avulla. 

Kävimme keskustelun, missä yöpyisimme viimeisen yön. Minä olin saanut viestiini vastauksen, että Ostabat:ssa yhdessä paikassa olisi tilaa, mutta he eivät olleet vahvistaneet varaustani. Mietimme, että lauantain jatkoyhteyksien vuoksi, olisi parempi yöpyä vähän lähempänä Saint-Jean-Pied-de-Portia. Saint-Palais:sta Ostabatiin olisi vain 10 km, joten voisimme kävellä ainakin saman verran eteenpäin.

Adrienne oli kävellyt loppumatkan ranskalaisen Cyril:n kanssa. Adrienne pyysi, että Cyril soittaisi yhteen majapaikkaan puolestamme. Kukaan ei kuitenkaan vastannut. Päätimme, pyytää apua turistitoimistosta.

Menimme bussipysäkille vähän ennen bussin tuloaikaa. Alkoi taas sataa ja bussi oli tietysti myöhässä. Tällä kertaa kuljettaja antoi kuittilipun sijaan ladattavan kortin. En oikein tiennyt mitä tekisin kortilla, mutta otin sen vastaan.

Saint-Palais:ssa seurasimme viitoitusta turistitoimistoon. Siellä meitä palveli jälleen kerran ystävällinen virkailija. Hän soitti kaikki mahdolliset paikat läpi, mutta missään ei ollut tilaa. Yhdessäkin paikassa oli sanottu, että heillä ei sinä päivänä ollut tulossa ketään eikä myöskään lauantaina, mutta perjantaina talo olisi täynnä.

Virkailijan soittaessa kävimme Adriennen kanssa lyhyen keskustelun. Voisimme mennä aamulla bussilla Ostabatiin ja kävellä sieltä Saint-Jean-le-Vieux:hön. Siellä olisi hotelli ja meille jäisi vain 4 km käveltävää lauantaille.

Pyysin virkailijaa varaamaan meille huoneen hotellista. Siellä oli tilaa ja nyt viimeinenkin yöpaikka oli varmistettu.

Seuraavaksi siirryimme puutarhan läpi majapaikkaamme. Se oli entiseen luostariin perustettu kunnallinen gite, jota hoitavat vapaaehtoiset. Vuorossa ollut pariskunta oli siellä viimeistä päivää. Mies hoiti sisäänkirjauksen ja vaimo näytti meille huoneemme ha yleiset tilat. Huone oli varmaan entinen munkin kammio. Sinne oli saatu mahtumaan kaksi sänkyä peräkkäin, vaatekaappi, lavuaari ja kaksi tuolia. Aika askeettista, mutta silti riittävästi yhdeksi yöksi.

Suihkun ja vaatteiden kuivumaan ripustelun jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Tämä oli vasta kolmas päivä, kun meillä oli iltapäivä aikaa ottaa rennosti. Normaalisti saavuimme perille vasta joskus neljän jälkeen.

Emme löytäneet oikein mielestämme kahvilaa. Katselimme ravintoloiden ruokalistoja. Yhden hotellin ravintola vaikutti lupaavalta. Melkein jo varasimme sieltä pöydän, mutta kävi ilmi, että he avaavat vasta 19.30. Se tuntui myöhäisestä, kun meidän pitäisi aamulla lähteä jo heti 7 jälkeen liikkeelle.

Menimme pieneen crepes:ihin erikoistuneeseen paikkaan. Otimme molemmat baskilaiset taloa-leivät. Talia on ohut todennäköisesti pannulla paistettu leipänen, joka taitettiin kahtia.  Väliin tuli kinkkua ja juustoa. Se ei ollut mikään suuri makunautinto, mutta pahin nälkä meni ohi.

Illallisen osalta päädyimme siihen, että kokkaamme itse majapaikan keittiössä. Menimme ensin leipomoon, josta ostimme leipää ja jälkiruokaherkut. Minä valitsin suklaisen eclairen. Emme olleet vielä päättäneet varsinaista ruokaa, kun huomasin kiinalaista noutoruokaa myyvän kaupan. Valitsimme munanuudeleita ja kasviksia. Kun Adrienne maksoi ruokamme, kauppias sanoi, että haluaa antaa pyhiinvaeltajille lahjan. Hän laittoi kassiimme rasian, jossa oli katkarapu-dumpling:ja sekä pari kastikekippoa.

Adrienne halusi käydä vielä yhdessä vaatekaupassa ja minä sanoin meneväni jo laittamaan ruokaa. Lämmitin nuudelit ja kasvikset pannulla. Sain muilta keittiössä käyneiltä kommentteja, kuinka hyvältä ruokamme tuoksuu. Dumpling:ja en osannut valmistaa, koska mielestäni niiden pitäisi kypsyä höyryssä.

Juttelin Adriennea odottaessani ranskalaisen miehen kanssa. Hän oli tällä kertaa vaeltanut Vézeleyn reitin. Hän oli kulkenut tosi monta caminoa ja myös koko Via Francigenan.

Lopulta en enää jaksanut odottaa Adriennea, vaan laitoin hänelle viestin, että alan nyt syömään. En tiedä ehtikö Adrienne edes lukea viestiäni, sillä hän oli keittiön ovella juuri, kun olin saanut ruoan lautaselleni. Ruoka oli tosi hyvää. Kun olimme syöneet nuudelit ja kasvikset, päätimme keittää dumpling:t. Se ei ollut oikea tapa, eikä niistä valitettavasti tullut syömäkelpoisia.

Siirryimme jälkiruokaan, joka kruunasi tämän aterian. Olimme molemmat tyytyväisiä omaan valintaamme. Adriennella oli jotain missä oli mm. omenaa. 

Tiskauksen jälkeen vetäydyimme omaan huoneeseemme. Vaatteet eivät olleet vielä kuivia, joten kaikki jäi vähän levälleen ja pakkaaminen odottamaan aamua. Huoneessa oli vain yksi pistorasia. Se oli minun sänkyni yläpuolella. Lupasin, että Adrienne voi ladata ensin oman puhelimensa ja laittaisin omani lataukseen myöhemmin.

Oli varmaan ensimmäinen kerta tämän reissun aikana, että Adrienne nukahti ennen minua. Adrienne on useampaan kertaan huomauttanut minun kyvystäni kääntyä kyljelle ja nukahtaa heti.

Varsinaisen päivämatkamme, joka oli n. 20 km, kävelimme lisäksi lähes 8 km. Eli tämäkään päivä ei suonut kovin paljoa lepoa jaloille.

29.5.2024 Arthez-de-Bearn - Navarrenx

 Oli mukava herätä valkenevaan aamuun. Joimme aamukahvit ja siivosimme jälkemme. Adrienne laittoi Jean-Louis:lle viestin, että olemme valmiita lähtemään. Jean-Louis tuli vielä juttelemaan kanssamme. Adrienne kertoi, kuinka paljon hän oli nauttinut illan kävelystä. Jean-Louis näytti tyytyväiseltä. Sitten puhe siirtyi puutarhaan ja ylpeä isäntämme halusi meidän maistavan pensasmustikoita, valkoisia mulperimmarjoja sekä valkoisia vadelmia. Valkoisten marjojen etu on, etteivät linnut ole niistä kiinnostuneita. Lopulta sanoimme kiitokset ja jätimme hyvästit.

Minä kuljin vähän edellä. Kun tulin kadunkulmaan, yhdeltä pihalta huikkasi mies, joka luuli meidän eksyneen. Hän oli hyvin hämmästynyt, kun sanoin meidän yöpyneet alueella. Reitille oli helppo löytää, koska kulkemamme tie päättyi siihen.

Maasto oli mäkistä. Edellisten päivien asfaltilla kävely tuntuivat jaloissa. Jotenkin jalat kuitenkin aina vertyvät kävellessä ja matka taittuu. Reilun 7 km jälkeen saavuimme Argagnonin kylään. Siellä olisi ollut mahdollista pitää kahvitauko, mutta jatkoimme seuraavaan kylään, Maslacqiin. Siellä oli pieni kauppa, jonka edessä oli pöytiä ja tuoleja. Sinne kertyi melkoinen määrä vaeltajia tauolle.

Maslacqin jälkeen tulivat päivän isoimmat ylämäet. Yhdessä jyrkässä mäessä Adrienne liimautui edellään kulkevan miehen imuun ja he molemmat katosivat pian näkyvistä. Minä jäin kävelemään omaa tahtiani.

 Arvelin Adriennen odottavan minua Sauveladen kylässä, jossa olin edellisellä kerralla yöpynyt. Kylässä on oikeastaan vain muutama talo ja entisen luostarin vieressä gite, jossa toimii myös ravintola ja pieni kauppa. Saapuessani sinne paikalla oli paljon väkeä. Vaeltajien lisäksi aukiolle oli pysäköity bussi ja sen matkustajat pitivät piknikiä.

Menimme sisään katsomaan, mitä voisimme saada syötäväksi. Varsinaisia ruoka-annoksia ei saanut, mutta saimme todella ison leipäviipaleet, jota paikan isäntä kutsui bruschettaksi. Siinä oli ainakin juustoa ja kinkun palasia päällä. Leipä pantiin uuniin ja lisukkeeksi luvattiin salaattia. Otin lisäksi keitetyt munat. Kun isäntä näytti keskittyvän muihin asiakkaisiin, lähdin munien ja ruokailuvälineiden kanssa ulos. Olin esittänyt toiveen varjossa istumisesta. Adrienne oli siirtänyt meille pöydän ja kaksi tuolia varjoon. Vähän aikaa odoteltuamme Adrienne meni kyselemään lounastamme ja palasikin pian leivän ja salaattien kanssa. Syötävää oli aivan riittävästi.

Täytimme vielä juomapullomme ennen kuin jatkoimme matkaa. Edessä oli vielä kaksi kovaa nousua ja jälkimmäisen perään pitkä alamäki.

 Ensimmäisen nousun lopulla oli donativo-periaatteella toimiva kahvila. Selitin jo ennen sinne saapumista, että seitsemän vuotta sitten oli levähdyspaikka, jossa oli sohva ja paljon liitutsuluille kirjoitettuja aforismeja. Paikka oli muuttunut hieman, mutta tunnistin yhä sohvan sekä keinulaudan. Liitutaulutkin olivat paikallaan. Istuskelimme siellä hetken keräämässä voimia loppuun ylämäkeen.

Jalkani olivat päivän mäistä niin väsyneet, että minun oli pakko laskeutua pitkä alamäki puolijuoksua. Reidet eivät yksinkertaisesti kestäneet niihin kohdistuvaa painetta. Mäen alla oli sopivasti penkki, jolla oli hyvä taas levähtää. Tien toisella puolella tuli putkesta jatkuvalla juoksulla vettä. Täytimme tyhjentyneet pullomme siinä. 

Vähän matkaa kuljettuamme tulimme katumapäälle, koska putken luona ei ollut mitään kylttiä kertomassa veden juomakelpoisuudesta. Adrienne oli jo kertaalleen saanut vatsansa sekaisin, juotuaan vettä vähän epämääräisestä lähteestä. Tyhjensimme pullot maahan. Minulle jäi sentään vielä jonkun verran vettä toiseen pulloon.

Majapaikkamme oli jälleen reitin ulkopuolella. Matkaa tuntui riittävän, mutta lopulta saavuimme perille. Paikan vanhaemäntä vei meidät sisään, esitteli pöydän ääressä istuneelle sveitsiläiselle naiselle ja näytti meille huoneemme. Palasimme vielä yhteiseen tilaan. Sinne saapui myös ranskalainen nuori nainen, joka puhui myös englantia. Vanhaemäntä kysyi, lähtisimmekö illalla messuun. He veisivät sinne autolla. Minusta tuntui, että saimme vähän paheksuvia katseita, kun kieltäydymme lähtemästä.

Ehdimme vähän rentoutua ennen kuin oli ruoka-aika. Saimme alkuruoaksi kasviskeittoa. Pääruoaksi oli jotain mitä nuoriemäntä kutsui tonnikalakohokkaaksi paistettujen perunoiden kera. Minusta kohokas oli kuivahko muffinssi, jossa ei maistunut kala ollenkaan. Tarjolla oli myös juustoa ja jälkiruoaksi saimme lettuja. Ihmettelin kettujen keltaista väriä ja arvuuttelin, olisiko niissä maissijauhoa. Nuoriemäntä sanoi värin johtuvan heidän kanansa munista. 

Meidän syödessä lettuja, nuoriemäntä pyysi vaelluspassimme. Leiman sijaan saimme hänen piirtämänsä kuvat. Piirretyissä 'leimoissa' on aina oma viehätyksensä.

Sveitsiläinen nainen sanoi, että talon vanhaisäntä antaa aamulla kyydin Navarrenxin keskustaan. Sanoin kyydin kelpaavan meille, koska aamuksi oli luvattu sadetta. Lähtö olisi tasan kahdeksalta.

Palattuamme huoneeseemme teimme vähän järjestelyitä, jotta aamulla ei tulisi kiire. Minä yritin vielä kirjoittaa blogia, mutta en saanut kokonaista päivää valmiiksi.

Päivän etapin pituus oli 31,5 km. Kun molemmissa päissä yövyimme reitin ulkopuolella, tuli käveltyä yhteensä 36 km.

28.5.2024 Pimbo - Pomps / Arthez-de-Bearn

 Olipa mukava avata silmät uuteen päivään ja nähdä ikkunasta Pyreneet. Aamiaisella selvisi, että meille ollut järjestynyt kyytiä. Saimme parin taksin numerot. Päätimme katsoa kuljetustarvetta iltapäivällä.

Aamu oli kaunis ja lähdimme hyvillä mielin liikkeelle. Kun edellisenä päivänä kiivettiin mäen päälle, niin nyt luonnollisesti oli alamäki edessä. Tällä kertaa tietä pitkin.

Ensimmäiseen kaupunkiin Arzacq-Arraziguetiin oli matkaa 7 km. Sinne päästäkseen oli tietysti noustava jälleen ylämäkeen. Mäet eivät aamupäivästä tunnu yhtä rankoilta kuin iltapäivällä. Nyt oli lisäksi näkymät lumihuippuisille vuorille viemässä suurimman osan huomiostani. Nousut menivät ikään siinä sivussa.

Kaupungissa haimme ensin leimat passiin turistitoimistosta. Siellä oli ennen meitä saksalainen mies, joka istui illalla vieressäni ruokailun aikana. Hän ei nytkään noteerannut meitä mitenkään.

Emme löytäneet leipomoa, mutta näimme yhdessä tupakkakaupassa myytävän leipää. Menimme kuitenkin ensin kahvilaan. Asetuimme terassille ja Adrienne sanoi menevänsä hakemaan juotavat. Hetken päästä Adrienne palasi hieman turhautuneen oloisena ja sanoi, ettei nainen ollut ymmärtänyt hänen tilaustaan. Menin tiskille ja tilasin juomamme ja otin meille croissantit.

Saksalainen mieskin oli saapunut samaan kahvilaan. Nyt hän jopa tervehti ja vaihdoimme muutaman sanan.

Tauon jälkeen haimme vielä evästä tupakkakaupasta ja sitten jatkoimme matkaa. Mäkinen maasto jatkui vielä reilut 10 km. Ennen saapumista Fichous-Riumayoun kylään onnistuimme ohittamaan reittiopasteen ja kävelimme ehkä kilometrin verran harhaan. Jotenkin meillä meni suunnat sekaisin, emmekä osanneet päättää mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä, jotta pääsisimme takaisin reitille. Olimme sentään jo oikealla tiellä, kun auto pysähtyi viereeni ja mies kysyi olemmeko eksyneet. Sitten hän kertoi, miten pääsemme reitille.

Kylän koulun pihalla istui nainen lähellä aitaa. Kysyimme häneltä, löytyykö kylästä kahvilaa. Ei löytynyt, mutta kahden kilometrin päästä löytyisi.

Jatkoimme matkaa jutellen. Yhdessä alamäessä näen, kuinka Adrienne yhtäkkiä lähtee kaatumaan eteenpäin. Hänen kengännauhansa oli tarttunut toisen kengän hakaseen. Lento oli hurjan näköinen, mutta onneksi ei sattunut mitään vakavaa. Adriennen kyynärpää ja kämmen saivat haavoja ja muuten lähinnä vaatteet likaantuivat. Onneksi hän ei lyönyt päätään tiehen. Putsasimme pahimmat liat haavoista vesipulloni vedellä. Näköetäisyydellä oli paikka, jossa Adrienne pääsi tutkimaan vahinkoja tarkemmin ja sai nyöritettyä kenkänsä uudelleen.

Huomasin seuraavassa tienhaarassa opasteen vesipisteelle, joten menimme sinne. Haavojen paremman putsauksen ja laastaroinnin jälkeen olimme valmiit etsimään kahvilaa. 

Pian näimmekin opasteen kahvilaan. Siitä suunnasta tuli harmistuneen oloinen vaeltaja sanoen, ettei siellä ole mitään. Meitäkin harmitti, mutta siirryimme bussipysäkin katoksen suojiin syömään eväitä. Pysäkillä oli pari hyllyllistä kierrätettäviä kirjoja. Sieltä löytyi muutama englanninkielinenkin. Tällaisia kirjojen kierrätyspisteitä näimme tosi monessa kylässä.

Kun jatkoimme eteenpäin, ymmärsimme näkemämme vaeltajan harmituksen. 'Kahvila' oli todellisuudessa tila, jossa oli pari automaattia.

Mäkinen maasto oli nyt takana. Aurinko porotti harvinaisen lämpimästi. Jos muina päivinä olin usein unohtanut juoda tarpeeksi, niin nyt kului vettä. Vaikka matka oli pitkä, sen etenemistä rytmittivät kylät aina muutaman kilometrin välein.

Tuntui hienolta saapua Pompsiin, koska tiesin sieltä löytyvän taukopaikan. Kylään oli mielestäni noussut paljon lisää taloja. Kahvila/kauppa löytyi kuitenkin helposti. Ostimme jäätelöt ja juotavaa ja istuimme miettimään, mitä tekisimme. Adrienne olisi ollut valmis kävelemään loppumatkankin. Minä puolestani olin taksin kannalla, koska seuraavakin päivä olisi 30 km mittainen.

Sain tahtoni läpi ja seuraavaksi mietittiin, mitä teemme ruokailun kanssa. Huoneistomme olisi n. 1,5 km Arthez-de-Bearnin keskustasta, eikä siellä näyttänyt olevan auki juuri mikään ravintola. Päädyimme ostamaan ruokaa kaupasta ja kokata itse. Ostostemme jälkeen pyysin omistajaa soittamaan meille taksin. Saimme kuulla, että taksin tuloon menisi vähintään tunti. 

Adrienne osti vielä pienen pullon paikallista valkoviiniä. Joimme siitä lasilliset. Sitten omistaja tuli sanomaan, että saisimme kyydin samaan suuntaan lähdössä olevalta naiselta. Hän peruuttaisi taksin.

Lastasimme reppumme ja ostokset auton kyytiin. Kuljettajamme puhui englantia ja matka sujui mukavasti. Pääsimme majapaikkamme portin eteen.

Tällä kertaa meillä olikin oma pieni talo. Isäntämme Jean-Louis esitteli talon ja kertoi lisäksi, että voisimme halutessamme tehdä pienen iltakävelyn puutarhan läpi metsään lammelle. Hän kertoi, että siellä näkee usein eläimiäkin.

Minä kävin ensin suihkussa ja Adrienne aloitti sillä aikaa ruoan laiton. Söimme rauhassa ja lähdimme sen jälkeen tutkimaan isäntämme vinkkaamaa polkua. Polku laskeutui pienelle lammelle. Tällä kertaa siellä ei näkynyt eläimiä. Adrienne päätti jatkaa vielä pidemmälle metsässä. Minä puolestani palasin talolle luvattuani hoitaa tiskauksen.

Olin jo ehtinyt asettua sänkyyn kirjoittamaan blogitekstiä, kun Adrienne palasi. Adrienne esitteli puhelimestaan,  millaisen reitin hän oli kulkenut. Polkuja näytti riittävän pidempääkin lenkkiin.

Väsymys voitti halun kirjoittaa aloittamani teksti valmiiksi. Näin minulle valitettavasti kävi useimpina iltoina.

Päivämatkamme pituudeksi tuli 34 km harhailumme vuoksi, vaikka saimmekin kyydin viimeiselle 7 km.

27.5.2024 Nogaro/Aire-sur-l'Adour - Pimbo

 Olimme jo illalla päättäneet, että jatkamme matkaa bussilla vielä yhden etapin verran Aire-sur-l'Adoureen. Siinä jäisi jälleen 27 km kävelemättä. Meillä olisi silti pitkiä päiviä edessä, jotta saapuisimme 1.6. Saint-Jean-Pied-de-Portiin. Olimme molemmat ostaneet jo lentolippumme, Adrienne Biarriz:stä Dubliniin ja minä Barcelonasta Helsinkiin.

Koska bussimme lähti vasta yhdeksän jälkeen, meillä ei ollut mitään kiirettä. Kävimme ensin leipomossa ostamassa croissantit sekä evästä päiväksi. Sitten menimme edellisen illan ruokapaikkaamme kahville. Kun olimme syöneet ja juoneet, Adrienne päätti vielä käydä katsomassa, saisiko lisää juustoa päiväksi. Minä jäin odottelemaan reppujen kanssa. Juusto löytyi ja siirryimme bussipysäkille.

Bussi tuli ajoissa, mutta se oli täynnä koululaisia. Onneksi he jäivät kaikki seuraavalla pysäkillä pois ja pääsimme levittäytymään reppuinemme kahdelle istuimelle.

Aire-sur-l'Adouressa bussipysäkki oli lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta ja reittimerkit näkyivät kadun toisella puolella. Näin turistitoimiston ja kävelimme sinne. Saimme leimat passeihin. Lisäksi saimme majoitusvaraukset Pimboon, Navarrenxiin ja Saint-Palaiseen. Adrienne oli onnistunut löytämään airbnb-huoneiston Arthez-de-Bearn:sta. Majoitustilanne näytti siis vaihteeksi hyvältä.

Kello oli jo suunnilleen 10, kun pääsimme aloittamaan päivän etapin. Reitti lähtee nousuun jo heti keskustasta. Me pysähdyimme kesken nousua katsomaan yhtä kirkkoa.

Olimme yllättyneitä kun myöhäisestä ajankohdasta huolimatta eteemme ilmestyi muita vaeltajia. Ehkä ainakin osa heistä oli aloittanut päivämatkansa jo ennen kaupunkia.

Kaupungista päästyämme reitti seurasi jonkin aikaa järven rantaa. Se oli mukava osuus. Oli kuin olisi kävellyt kotimaisemissa, kunhan ei katsonut liian tarkkaan ympäröivää kasvillisuutta.

Pian näkymät muuttuivat. Nyt reitti kulki tasamaalla ja teitä pitkin. Meillä oli kävelyn kannalta helppo päivä takana. Niinpä etenimme reipasta tahtia ja ohitimme aina vain uusia vaeltajia.

Pidimme lounastauon piknik-pöydän ääressä. Ranskalainen pariskunta oli juuri sopivasti valmis jatkamaan matkaansa, kun saavuimme siihen.

Kun saavuimme Miramont-Sensacq:n kylään oli mäessä näköalapaikka, josta olisi kirkkaalla säällä voinut nähdä Pyreneet. Nyt niitä ei näkynyt.

Kylässä oli baari ja sen vieressä leipomo. Adrienne onnistui ujuttautumaan ranskalaisten sekaan leipomoesittelyyn. Minä odottelin baarin puolella. Kun juomat oli juotu, lähdimme jatkamaan päivän viimeiselle osuudelle.

Kylästä pääsi oikotielle. Ilmeisesti muut kävelivät varsinaista reittiä, koska emme tavanneet enää ketään matkalla. Kun Pimboa lähestyessä reitti kääntyi metsään, muistui mieleeni lopun tiukat nousut. Nyt oli lisänä vielä mutainen polku. Adrienne meni menojaan ja minä etenin ähisten ja puhisten.

Keräsin koko loppumatkan kiukkua ja Adriennella oli katsomista ja kuulemista, kun päästelin suomeksi kaiken ulos. Oli vähän sellainen olo kuin uhmaikäisellä, joka on heittäytynyt kaupan lattialle itkupotkuraivariin. Kyllä se ainakin helpotti!

Lähdimme ensin etsimään kylästä ravintolaa. Olin löytänyt sellaisen googlemapsista ja ajattelimme varata pöydän illaksi. Ravintolaa ei ollut siellä missä kuvittelin. Takaisin päin kävellessämme Adrienne näytti yhtä taloa, jonka seinällä luki lupaavasti pizza. Terassilla oli muutama pöytä, joten menimme katsomaan lähempää. Paikka oli kiinni, eikä aukioloaikoja ollut näkyvillä. Tiesimme että kylässä on toinen baari, josta voisi ostaa jotain kokattavaa. Kävisimme siis siellä myöhemmin.

Majapaikkamme löytäminen oli oma haasteensa. Googlemaps sijoitti sen väärään kohtaan tietä. Me kuljimme edestakaisin tulematta yhtään viisaammaksi. Adrienne huomasi, että yhteen taloon meni nainen sisään. Menimme koputtamaan tämän oveen ja selvisihän majapaikan sijaintikin. Se oli heti vieressä. Jotenkin emme olleet huomanneet majoituksesta kertovaa kylttiä.

Saimme huoneemme ja emäntämme lupasi varata meille pöydän ravintolasta. Hän lupasi myös selvittää, saisiko meille mitenkään kyytiä aamulla seuraavaan kaupunkiin. Meidän seuraavaan majapaikkaan oli nimittäin 37 km.

Suihkun jälkeen siirryin yhteistilaan ja laitoin itselleni teetä. Yritin taas edistää blogin kirjoittamista. Jotenkin kaikki energia kuluu päivän aikana, eikä millään jaksaisi naputella tekstiä puhelimella.

Olimme saaneet ohjeeksi, mennä ravintolaan, kun kirkon kello lyö seitsemää. Lähdimme silloin kyllä liikkeelle, mutta Adrienne ehdotti, että käymme ensin kirkossa. Kun tulin ulos kirkosta, ravintolan ovelta huudettiin minulle, että olemmeko tulossa vai emme. Kävin hätyyttämässä Adriennen mukaan. Ravintolan ovella selvisi, että siellä olikin vaeltajien yhteisillallinen käynnissä. Kaikki muut olivat ehtineet syödä alkupalansa. Pyytelin anteeksi myöhästymistä.

Istuimme pöydän päässä, joten meillä ei ollut paljoa vaihtoehtoja puhekumppaneiden valintaan. Minun vieressäni istui saksalainen mies, joka ei kertaakaan kääntynyt minuun päin, ei edes tervehtimään. Adriennen vieressä istui ranskalainen mies, joka puhui hieman englantia. Hänen toisella puolellaan oli meidän naapurihuoneen pariskunnan nainen. He molemmat keskustelivat kanssamme, joten emme olleet aivan ulkopuolisia.

Illallisen jälkeen joimme vielä teetä ja sitten olimme valmiita siirtymään yöpuulle.

Päivän etappimme mitaksi tuli noin 26 km ja sen lisäksi muuta kävelyä kertyi 5 km.

26.5.2024 Le Macon - Condom / Nogaro

Aamulla satoi hieman, kun lähdimme kulkemaan kohti Condomia. Matkaa oli vajaat 10 km. Pääsimme vielä majapaikkamme isännän opastuksella oikaisemaan Chapelle Sainte Germainen kohdalle. 

Kappelilla meitä odotti mukava yllätys. Florent ja Celine olivat toteuttaneet yhden unelmansa tähän matkaan liittyen. He olivat halunneet yöpyä kappelin sisäpihalla teltassaan. Nyt he olivat saaneet kokea sen. Heillä oli ollut kynttilä palamassa muurin nurkassa. Otimme muutaman valokuvan ja ja halasimme hyvästeiksi, koska me olimme jatkamassa matkaamme bussilla Condom:sta.

Saavuimme kaupunkiin melko aikaisessa vaiheessa päivää, joten menimme leipomoon päivän toiselle aamupalalle. Koska meidän bussimme oli lähdössä vasta iltapäivällä, istuimme kahviemme ääressä pitkään.

Tulimme katedraalin luo. Sen vieressä on neljän muskettisoturin patsaat. Patsaille oli tunkua valokuvausta varten, joten me jatkoimme eteenpäin. Kurkkasimme  katedraalin sivuovesta sisään. Siellä oli messu käynnissä. Jos olisimme menneet ovesta sisään, olisimme tupsahtaneet suoraan kirkkokansan eteen. 

Kiersimme toiselle ovelle ja menimme seuraamaan messun loppuun. Messun jälkeen kiersimme kirkon. Yritin löytää leimaa passiin, mutta sitä ei löytynyt.

Katedraalin aukiolla on kahvila, jonka terassilla istui useita vaeltajia. Yhden pöydän äärestä kajahti "suomalainen ja irlantilainen!". Siellä istui saksalainen nainen, jonka kanssa olin jutellut Bardigues:ssa pari päivää aiemmin. Vaihdoimme muutaman sanan ja sitten me jatkoimme matkaamme kohti jokea.

Olin jo kaupunkia lähestyessämme sanonut, etten edellisellä kerralla oikein pitänyt Condom:sta. Kun Adrienne katseli ympärilleen ja totesi, että minä en varmaankaan ollut muuttanut mielipidettäni kaupungista.

Adrienne on tosi hyvä huomaamaan kaikenlaisia yksityiskohtia ympärillään. Tällä kertaa Adrienne huomasi, että minun jo ohitamalla hotellilla oli kaunis puutarha. Päätimme mennä sinne lounaalle, mutta ravintola oli täynnä. Jätimme reppumme halliin ja kävelimme muina naisina istumaan puutarhaan. Minä sain yhden päivän blogitekstin kirjoitettua ja Adrienne luki kirjaansa.

Minua vähän nolotti, kun lähdimme hotellista. Emmehän olleet heidän asiakkaitaan. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Palasimme katedraalin aukiolle ja menimme baarin terassille. Otimme oluet. Olut oli hyvää mutta melko vahvaa. Nauroimme, kuinka hoipertelisimme bussille. Aikaa oli kuitenkin niin paljon, että oluen vaikutus ehti heiketä. 

Minä halusin ehdottomasti päästä kuvaan neljän muskettisoturin kanssa. Jouduimme odottamaan hetken, koska paikalla oli 2 pariskuntaa. Toinen naisista oli kuvattavana. En jäänyt odottamaan, olisiko joku muu heistä halunnut tulla kuvatuksi. Syöksyin patsaiden joukkoon ja pistin kävelysauvani viidenneksi muskettisotureiden miekkojen sekaan. Pariskuntia nauratti poseeraukseni.

Kävelimme bussiasemalle. Siellä oli yksi nainen odottamassa samaa bussia, johon olimme menossa. Nainen oli myös Irlannista. Hän oli aloittamassa vaelluksensa Eauzesta, johon oli edellisen päättänyt. Minusta oli tosi mukava kuunnella hänen ja Adriennen jutustelua. Pidän tosi paljon irlantilaisesta aksentista ja nyt se kuului myös Adriennen puheesta selkeämmin.

Me siis matkustimme kahden päivämatkan verran bussilla, aina Nogaroon asti. Yhtenä syynä oli, että majoitusten löytäminen oli vaikeaa ja aina välillä tosi turhauttavaa. Lisäksi päätimme, että haluamme palata kotiin jo 2.6.

Nogarossa meillä oli tosi mukava, kahden makuuhuoneen huoneisto hyvällä paikalla. Lähdimme pian saavuttuamme etsimään ruokapaikkaa. Löysimme avoimen brasserien ja kävimme kysymässä, milloin ruokatarjoilu alkaisi. Siihen oli reilu puoli tuntia aikaa. Teimme pöytävarauksen ja lähdimme kävelemään.

Pääkadun toisessa päässä oli paikallinen härkätaisteluareena. Sen edessä seisoi bussi ja areenalla oli joukko rugbyn kannattajia. He juhlivat edellisen päivän La Stade Toulousain:n voittoa irlantilaisesta Leinster:stä. En tiedä mitä Adrienne meni sanomaan yhdelle kannattajista, mutta sitä seurasi vilkas keskustelu, joka päättyi kättelyyn.

Kävelimme takaisin ruokapaikkaamme. Oli helppo paikallistaa meille varattu pöytä, sillä siihen oli kirjoitettu 'Sirpa'. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Onneksi huoneistoomme ei ollut pitkä matka. Poikkesimme vielä sivukadulle katsomaan paria armagnac-tehdasrakennusta.

Etenimme jalkaisin vain noin 10 km. Bussilla siirryimme peräti 54 km. Yhteensä kävelyä kertyi päivän aikana 17 km.