Aamupala oli luvattu jo 6.45. Taisin olla siitäkin muutaman minuutin etuajassa, kun tulin keittiöön. Adrienne tuli melkein heti jälkeeni. Tarjolla oli patonkia, voita, hilloa ja kahvia tai teetä. Aika olemattomalla aamupalalla sitä jaksaa kulkea parikin tuntia.
Lähdimme bussipysäkille. Bussi odottaessamme näimme kolmen vaeltajan kiiruhtavan minun mielestäni väärään suuntaan. He eivät palanneet sinä aikana kun olimme pysäkillä.
Jäimme bussin kyydistä Ostabatin pysäkillä. Pysäkiltä oli kuitenkin matkaa kylään, emmekä käyneet kylässä, koska saavutimme reitin ennen sitä.
Sääennuste lupasi sadekuuroja. Riippuen katseeni suunnasta taivaalla saattoi olla sinistä, vaaleita pilviä tai uhkaavan näköisiä lähes mustia pilviä. Kun yksi kuuro osui kohdallemme, päätin jälleen kulkea pitkähihaisessa t-paidassani. Tarjosin kuoritakkiani Adriennelle, joka veti sen päälleen. Kuuro meni nopeasti ohi ja Adrienne halusi heti päästä eroon hiostavasta takistani.
Kuljettuamme parin ensimmäisen kylän ohi näin reittiopasteen, joka ohjasi kääntymään vasemmalle. Emme kuitenkaan nähneet polkua, jolle olisi pitänyt kääntyä. Eteenpäin mennessä sähkötolpassa oli hyvin kulunut punavalkoinen ruksi, kertomassa että reitti ei jatku siihen suuntaan. En tiedä, mitä oikein ajattelimme, mutta jatkoimme kuitenkin ruksin ohi tietä pitkin.
Saavuimme kauniiseen laaksoon. Totesimme kulkeneemme harhaan. Ympäristö oli niin kaunis, ettemme halunneet palata etsimään polkua, jolle meidän olisi pitänyt kääntyä. Jopa minä olin valmis kiipeämään edessä näkyvän valtavan ylämäen. Kartasta näimme, että joutuisimme kävelemään ehkä pari ylimääräistä kilometriä päästäksemme takaisin reitille.
Jäimme ihailemaan isoja haukkoja. Ensin näimme yhden pellon yllä kaartelemassa. Se huuteli aina välillä ja meistä tuntui, että se suorastaan esiintyi meille. Kohta huomasimme toisen samanlaisen linnun. Tämä laskeutui niitylle. Kun katselimme taivaalle näimme aina vaan enemmän petolintuja. Osa oli niin isoja, että olivat varmasti kotkia. Adrienne laski, että kerralla pystyi näkemään 17 lintua.
Laaksossa oli vain kaksi taloa. Kun kuljimme maalaistalon ohi, juttelimme kuinka kovaa työtä tässä kauniissa laaksossa eläminen vaatisi. Pellot olivat rinteessä. Talvisin laaksoon saattoi satavan lunta ja teiden olevan jäisiä. Totesin, että en haluaisi asua siellä kaikesta kauneudesta huolimatta.
Ylämäki oli aluksi todella jyrkkä. Otin tavoitteeksi päästä aina seuraavan puun kohdalle ennen pysähtymistä. Onneksi mäki loiveni loppua kohden ja hengitys pääsi tasaantumaan.
Katsoimme kartasta, että valitsemamme tien pitäisi seurata jokea aina seuraavaan kylään asti. Joen perusteella ajattelimme kulkevamme melko tasaisella maalla.
Alamäkeä riitti pidemmälle, mitä ylämäkeä kesti. Jokea ei näkynyt missään, mutta tie vei meidät Mongelosin kylän laitamille. Jouduimme tekemään vielä lenkin kylän ympäri.
Reitti jatkui vilkkaan maantien toisella puolella. Huomasin sattumalta tien alta menevän käytävän. Lähdin alittamaan tietä sen kautta, vaikka käytävän pohjalla oli muutama sentti vettä. Käytävän toisesta päästä oli vain muutaman askeleen matka takaisin reitille.
Tiellä oli kaksi ranskalaista naista, jotka olivat hieman ihmeissään ilmestymisestäni. Toinen tutki kenkäni ja totesi, että ne eivät olleet kovin likaiset. Toinen kysyi, löysimmekö jonkun toisen reitin. Vastasin, että löysimme, mutta en edes yrittänyt selittää enempää. Me jatkoimme Adriennen kanssa matkaa.
Käveltävää riitti vielä puoleksitoista tunniksi. Aloin olla jo melko väsynyt, koska emme olleet pitäneet yhtään taukoa, jos ei lasketa petolintujen seuraamista tai pysähdyksiä juomaan. Vähän kuin toisintona edellisestä päivästä kirkonkellot löivät 12, kun saavuimme Saint-Jean-le-Vieux:hön.
Kävelimme suoraan hotelliin ja yllätykseksemme saimme huoneemme heti. Suihkujen ja pyysin pesun jälkeen olimme valmiita lounaalle.
Hotellin ravintola oli lähes täynnä, mutta meille löytyi pöytä. Viereiseen pöytään ohjattiin ranskalainen vaeltaja. Toisella puolellamme istuvan pariskunnan kanssa katselimme tämän vaeltajan touhuja, kun hän levitti tavaransa. En enää ihmetellyt, miksi vaeltajat eivät ole tervetulleita kaikkiin ravintoloihin.
Tarjoilija toi meille ruokalistat ja kertoivat mikä oli päivän kala-annos. Kysyin onko se sama mitä naapuripöydän pariskunta söi. Nämä vielä vakuuttivat kalan olevan maukasta.
Tarjoilija ei ottanut tilauksia heti vaan palasi myöhemmin. Olisimme tilanneet kalaa, mutta se oli jo loppu. Viereisen pöydän vaeltaja tilasi leikkelelautasen ja makkaroita. Minä tilasin hampurilaisen ja Adrienne päätyi lopulta kasvishampurilaiseen. Otimme oluet ruoan kanssa. Myös vaeltaja otti oluen.
Vaeltajan toiselle puolelle saapui kaksi naista. Vaeltaja aloitti heti keskustelun heidän kanssaan. Hän sai leikkelelautasensa ja esitteli sitä naisille. Naiset saivat mustekalarenkaita ja niitä tuotiin myös toiseen pöytään. Me odottelimme oluinemme hampurilaisia.
Ranskalainen pariskunta toiselta puoleltamme oli jo lähtenyt. Heiltä oli jäänyt puolikas karahvillinen rose-viiniä. Adrienne nousi pöydästämme ja kävi kaatamassa viiniä vähän lasiinsa. Adrienne halusi kuulema maistaa sitä. Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, vaeltaja nousi hetken päästä ja kävi hakemassa karahvin pöytäänsä.
Kohta tarjoilija tuli tuomaan vaeltajalle koko karahvillisen punaviiniä. Tarjoilija sanoi jotain roseviinistä, johon vaeltaja totesi halunneensa maistaa sitä.
Me odotimme edelleen ruokiamme, mutta toisiin pöytiin kannettiin spagettiannoksia. Totesimme, että tarjolla oli myös päivän menu, mutta sitä ei vain kerrottu meille.
Lopulta hampurilaiset saapuivat. Minun annokseni oli hyvä, mutta Adriennen hampurilainen oli melkein kylmä. Kesti jonkun aikaa ennen kuin pääsimme kertomaan asiasta tarjoilijalle. Hän vei annoksen takaisin keittiöön, missä se ilmeisesti käytettiin mikroaaltouunissa. Nyt hampurilainen höyrysi kuumana, mutta oli pehmeää mössöä. Adrienne pystyi syömään vain ranskanperunat ja salaatin.
Viesti epäonnistuneesta hampurilaisesta oli saavuttanut paikan omistajan. Kun menimme maksamaan laskun, hän sanoi heti, ettei hampurilaisesta veloiteta.
Lähdimme ulos tarkoituksena mennä kahville ja syödä jotain makeaa. Kaikki paikat olivat kuitenkin kiinni. Pienen lenkin jälkeen palasimme hotelliin. Minä jäin lepäilemään huoneeseen ja Adrienne otti kirjan mukaansa ja meni baariin kahville.
Olin nukahtanut. Heräsin kun Adrienne palasi. Rupesin varaamaan matkalippuja Barcelonan matkaan. Oli tietysti oma vikani, että jätin tämänkin asian näin myöhään. Bussilipun osto Saint-Jean-Pied-de-Port:sta Pamplonaan onnistui helposti Alsan sovelluksella. Sitten yritin ostaa junalippua Pamplonasta Barcelonaan. Yritin useampaa junaa, mutta en onnistunut saamaan lippua. Sain ilmoituksia, että Pamplona-Zaragoza välille ei ollut enää paikkoja. Aloitin bussiyhteyden etsimisen Zaragozaan. Löytyi yksi, jolla matka kesti 4 tuntia. En uskaltanut valita jatkoksi junaa, joka lähti 10 minuutin päästä bussin saapumisesta vaan valitsin tunnin odotusajan. Renfen nettisivujen kautta ei junalipun maksaminen onnistunut millään. Lopulta asensin Renfen sovelluksen ja sain lipun ostettua. Tämän lippurumban jälkeen olo oli aivan tyhjä. No, pääsisin sentään perille vaikkakin vasta 22.30.
Lähdimme illalliselle. Koska oli viimeinen yhteinen iltamme tällä reissulla, halusimme syödä pitkän kaavan mukaan. Otimme aperatiivit, alkupalaksi mustekalarenkaita, pääruoaksi kalaa ja jälkiruoaksi piirakkaa. Tällä kertaa kaikki oli hyvää ja olimme tyytyväisiä.
Kun palasimme huoneeseemme, aloitin jälleen blogin kirjoittamisen. Adrienne oli moneen kertaan pyytänyt blogini osoitetta. Nyt lopulta hain sen hänen puhelimeensa. Mobiiliversiossa ei ole käänöspainiketta, mutta vaihdoimme internetnäkymään. Oli jännittävää kuulla, kuinka hyvin käännösohjelma toimii. Pääsääntöisesti teksti oli ymmärrettävää. Adrienne huomautti kuitenkin, että hän ei halua olla tekstissäni mies. Suomenkielessä ei nimittäin ole eri hän-pronominia miehille ja naisille. Niinpä kääntäjä käyttää englanniksi "he"-pronominia hän-sanan vastineena, jos samassa virkkeessä ei ole naisen nimeä, johon pronominilla viitataan.
Minun kirjoittamisestani ei tahtonut tulla mitään, kun Adrienne kommentoi tekstiäni. Hän osasi lukea myös rivien välistä ja nauroimme katketaksemme Adriennen tulkintoja. Ilta kului ihan huomaamatta ja lopulta oli sammutettava valot ja ruvettava nukkumaan.
Harharetkemme kanssa päivämatkan pituudeksi tuli 20 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti