Oli mukava herätä valkenevaan aamuun. Joimme aamukahvit ja siivosimme jälkemme. Adrienne laittoi Jean-Louis:lle viestin, että olemme valmiita lähtemään. Jean-Louis tuli vielä juttelemaan kanssamme. Adrienne kertoi, kuinka paljon hän oli nauttinut illan kävelystä. Jean-Louis näytti tyytyväiseltä. Sitten puhe siirtyi puutarhaan ja ylpeä isäntämme halusi meidän maistavan pensasmustikoita, valkoisia mulperimmarjoja sekä valkoisia vadelmia. Valkoisten marjojen etu on, etteivät linnut ole niistä kiinnostuneita. Lopulta sanoimme kiitokset ja jätimme hyvästit.
Minä kuljin vähän edellä. Kun tulin kadunkulmaan, yhdeltä pihalta huikkasi mies, joka luuli meidän eksyneen. Hän oli hyvin hämmästynyt, kun sanoin meidän yöpyneet alueella. Reitille oli helppo löytää, koska kulkemamme tie päättyi siihen.
Maasto oli mäkistä. Edellisten päivien asfaltilla kävely tuntuivat jaloissa. Jotenkin jalat kuitenkin aina vertyvät kävellessä ja matka taittuu. Reilun 7 km jälkeen saavuimme Argagnonin kylään. Siellä olisi ollut mahdollista pitää kahvitauko, mutta jatkoimme seuraavaan kylään, Maslacqiin. Siellä oli pieni kauppa, jonka edessä oli pöytiä ja tuoleja. Sinne kertyi melkoinen määrä vaeltajia tauolle.
Maslacqin jälkeen tulivat päivän isoimmat ylämäet. Yhdessä jyrkässä mäessä Adrienne liimautui edellään kulkevan miehen imuun ja he molemmat katosivat pian näkyvistä. Minä jäin kävelemään omaa tahtiani.
Arvelin Adriennen odottavan minua Sauveladen kylässä, jossa olin edellisellä kerralla yöpynyt. Kylässä on oikeastaan vain muutama talo ja entisen luostarin vieressä gite, jossa toimii myös ravintola ja pieni kauppa. Saapuessani sinne paikalla oli paljon väkeä. Vaeltajien lisäksi aukiolle oli pysäköity bussi ja sen matkustajat pitivät piknikiä.
Menimme sisään katsomaan, mitä voisimme saada syötäväksi. Varsinaisia ruoka-annoksia ei saanut, mutta saimme todella ison leipäviipaleet, jota paikan isäntä kutsui bruschettaksi. Siinä oli ainakin juustoa ja kinkun palasia päällä. Leipä pantiin uuniin ja lisukkeeksi luvattiin salaattia. Otin lisäksi keitetyt munat. Kun isäntä näytti keskittyvän muihin asiakkaisiin, lähdin munien ja ruokailuvälineiden kanssa ulos. Olin esittänyt toiveen varjossa istumisesta. Adrienne oli siirtänyt meille pöydän ja kaksi tuolia varjoon. Vähän aikaa odoteltuamme Adrienne meni kyselemään lounastamme ja palasikin pian leivän ja salaattien kanssa. Syötävää oli aivan riittävästi.
Täytimme vielä juomapullomme ennen kuin jatkoimme matkaa. Edessä oli vielä kaksi kovaa nousua ja jälkimmäisen perään pitkä alamäki.
Ensimmäisen nousun lopulla oli donativo-periaatteella toimiva kahvila. Selitin jo ennen sinne saapumista, että seitsemän vuotta sitten oli levähdyspaikka, jossa oli sohva ja paljon liitutsuluille kirjoitettuja aforismeja. Paikka oli muuttunut hieman, mutta tunnistin yhä sohvan sekä keinulaudan. Liitutaulutkin olivat paikallaan. Istuskelimme siellä hetken keräämässä voimia loppuun ylämäkeen.
Jalkani olivat päivän mäistä niin väsyneet, että minun oli pakko laskeutua pitkä alamäki puolijuoksua. Reidet eivät yksinkertaisesti kestäneet niihin kohdistuvaa painetta. Mäen alla oli sopivasti penkki, jolla oli hyvä taas levähtää. Tien toisella puolella tuli putkesta jatkuvalla juoksulla vettä. Täytimme tyhjentyneet pullomme siinä.
Vähän matkaa kuljettuamme tulimme katumapäälle, koska putken luona ei ollut mitään kylttiä kertomassa veden juomakelpoisuudesta. Adrienne oli jo kertaalleen saanut vatsansa sekaisin, juotuaan vettä vähän epämääräisestä lähteestä. Tyhjensimme pullot maahan. Minulle jäi sentään vielä jonkun verran vettä toiseen pulloon.
Majapaikkamme oli jälleen reitin ulkopuolella. Matkaa tuntui riittävän, mutta lopulta saavuimme perille. Paikan vanhaemäntä vei meidät sisään, esitteli pöydän ääressä istuneelle sveitsiläiselle naiselle ja näytti meille huoneemme. Palasimme vielä yhteiseen tilaan. Sinne saapui myös ranskalainen nuori nainen, joka puhui myös englantia. Vanhaemäntä kysyi, lähtisimmekö illalla messuun. He veisivät sinne autolla. Minusta tuntui, että saimme vähän paheksuvia katseita, kun kieltäydymme lähtemästä.
Ehdimme vähän rentoutua ennen kuin oli ruoka-aika. Saimme alkuruoaksi kasviskeittoa. Pääruoaksi oli jotain mitä nuoriemäntä kutsui tonnikalakohokkaaksi paistettujen perunoiden kera. Minusta kohokas oli kuivahko muffinssi, jossa ei maistunut kala ollenkaan. Tarjolla oli myös juustoa ja jälkiruoaksi saimme lettuja. Ihmettelin kettujen keltaista väriä ja arvuuttelin, olisiko niissä maissijauhoa. Nuoriemäntä sanoi värin johtuvan heidän kanansa munista.
Meidän syödessä lettuja, nuoriemäntä pyysi vaelluspassimme. Leiman sijaan saimme hänen piirtämänsä kuvat. Piirretyissä 'leimoissa' on aina oma viehätyksensä.
Sveitsiläinen nainen sanoi, että talon vanhaisäntä antaa aamulla kyydin Navarrenxin keskustaan. Sanoin kyydin kelpaavan meille, koska aamuksi oli luvattu sadetta. Lähtö olisi tasan kahdeksalta.
Palattuamme huoneeseemme teimme vähän järjestelyitä, jotta aamulla ei tulisi kiire. Minä yritin vielä kirjoittaa blogia, mutta en saanut kokonaista päivää valmiiksi.
Päivän etapin pituus oli 31,5 km. Kun molemmissa päissä yövyimme reitin ulkopuolella, tuli käveltyä yhteensä 36 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti