Aamulla minä olin ensimmäisenä pystyssä. Kun olin saanut kaikki tavarani pakattua, siirryin yhteistilaan valmistelemaan aamiaista.
Aamupalan jälkeen Adrienne meni vielä käymään huoneemme wc:ssä. Adrienne palasi sieltä hieman hämmentyneen oloisena. Kun Adrienne oli poistumassa tilasta, kattolampun lasinen kupu oli pudonnut hänen päähänsä ja edelleen lattialle hajoten sirpaleiksi. Pyysin ranskalaista naista kertomaan asiasta omistajille, jotta osaavat varoa sirpaleita. Ranskatar oli jäämässä pitämään lepopäivää, koska hänen jalkansa oli kipeytynyt.
Kyytimme saapui tasan kahdeksalta. Pääsimme aivan Navarrenxin keskustaan ja leipomon eteen. Sveitsiläinen meni ostamaan evästä, mutta me lähdimme suoraan kävelemään. Oli vaikea sanoa, satoiko vai oliko ilma vain tosi kostea.
Saavuimme hetkessä kaupungin yhdelle portille. Portin ulkopuolella muurilla oli paljon kuvia pyhiinvaeltajista. Emme jääneet katselemaan niitä sen pidempään, vaan ylitimme joen ja jätimme kaupungin taaksemme.
Pian pystyi jo sanomaan, että satoi tihkua. Adrienne pysähtyi laittamaan sadeviitan päällensä. Minä päätin jatkaa pitkähihainen merinot-paita päälläni. Tiesin kastuvani hiljalleen, mutta goretex-takin alla puolestani hikoilisin itseni märäksi.
Adrienne oli laittanut ison vaihteen päälle. Adrienne käveli ohitseni, eikä kestänyt kauaa, kun koko naista ei enää näkynyt. Minä jatkoin omaa tahtiani.
Muistin reitin aika hyvin. Se ei ollut maastollisesti kovinkaan haastava. Sää vain teki kävelystä ikävän. Vaikka taivaalta tuli tihkua, puut ravistivat vettä oksiltaan päälleni.
Päivästä ei tällä kertaa jäänyt mieleen juuri muuta kuin sade. Taukoon oli mahdollisuus yhdessä paikassa. Join oranginan säilykkeitä myyvän myymälän ulkokatoksessa, lähetin Adriennelle viestin, ettei jää odottelemaan minua ja jatkoin matkaa.
Lichos:n kylän jälkeen reitti nousee avoimessa maastossa. Juuri tuossa vaiheessa, kun ei ollut minkäänlaista suojaa missään, sade yltyi. Olin aivan litimärkä. Puristin hihoista suurimpia vesiä pois, mutta eihän se muuttanut kokonaistilannetta miksikään.
Emme onnistuneet saamaan majoitusta Arouesta vaan melkein 20 km päästä Saint-Palais:sta. Olimme suunnitelleet ehtivämme 13.40 lähtevään bussiin. Seuraava bussi menisi vasta neljän jälkeen.
Bussiin ehtimisestä oli syntynyt jonkinlainen paine pitää vauhtia yllä. Kun Lichos:n jälkeen Aroueen oli matkaa vajaat 5 km ja kello oli vasta 11, paine alkoi helpottaa. Sateen takia jatkoin kuitenkin reipasta tahtia ja lähestyessäni Arouea kuulin kirkonkellojen lyövän 12 kertaa.
Kunnallinen gite on tulosuunnasta katsottuna kylän alkupäässä. Taloon kuuluu jatettu ulkotila, jossa on pitkä pöytä. Näin Adriennen istuvan pöydän ääressä. Minäkin suuntasin sinne. Kysyin ensimmäisenä henkilökunnalta, olisiko minun mahdollista päästä sisään vaihtamaan kuivaa ylleni. Pienen odotuksen jälkeen sain mennä. Tuntui ihanalta saada märkä paita pois ja fleecetakki päälle lämmittämään. Olisi varmaan kannattanut vaihtaa housutkin, mutta ne eivät vaivanneet minua samalla tavalla.
Ostin oranginan ja litteän persikan ja istuuduin Adriennen viereen. Ei hänkään ollut pysynyt kuivana sadeviittansa avulla.
Kävimme keskustelun, missä yöpyisimme viimeisen yön. Minä olin saanut viestiini vastauksen, että Ostabat:ssa yhdessä paikassa olisi tilaa, mutta he eivät olleet vahvistaneet varaustani. Mietimme, että lauantain jatkoyhteyksien vuoksi, olisi parempi yöpyä vähän lähempänä Saint-Jean-Pied-de-Portia. Saint-Palais:sta Ostabatiin olisi vain 10 km, joten voisimme kävellä ainakin saman verran eteenpäin.
Adrienne oli kävellyt loppumatkan ranskalaisen Cyril:n kanssa. Adrienne pyysi, että Cyril soittaisi yhteen majapaikkaan puolestamme. Kukaan ei kuitenkaan vastannut. Päätimme, pyytää apua turistitoimistosta.
Menimme bussipysäkille vähän ennen bussin tuloaikaa. Alkoi taas sataa ja bussi oli tietysti myöhässä. Tällä kertaa kuljettaja antoi kuittilipun sijaan ladattavan kortin. En oikein tiennyt mitä tekisin kortilla, mutta otin sen vastaan.
Saint-Palais:ssa seurasimme viitoitusta turistitoimistoon. Siellä meitä palveli jälleen kerran ystävällinen virkailija. Hän soitti kaikki mahdolliset paikat läpi, mutta missään ei ollut tilaa. Yhdessäkin paikassa oli sanottu, että heillä ei sinä päivänä ollut tulossa ketään eikä myöskään lauantaina, mutta perjantaina talo olisi täynnä.
Virkailijan soittaessa kävimme Adriennen kanssa lyhyen keskustelun. Voisimme mennä aamulla bussilla Ostabatiin ja kävellä sieltä Saint-Jean-le-Vieux:hön. Siellä olisi hotelli ja meille jäisi vain 4 km käveltävää lauantaille.
Pyysin virkailijaa varaamaan meille huoneen hotellista. Siellä oli tilaa ja nyt viimeinenkin yöpaikka oli varmistettu.
Seuraavaksi siirryimme puutarhan läpi majapaikkaamme. Se oli entiseen luostariin perustettu kunnallinen gite, jota hoitavat vapaaehtoiset. Vuorossa ollut pariskunta oli siellä viimeistä päivää. Mies hoiti sisäänkirjauksen ja vaimo näytti meille huoneemme ha yleiset tilat. Huone oli varmaan entinen munkin kammio. Sinne oli saatu mahtumaan kaksi sänkyä peräkkäin, vaatekaappi, lavuaari ja kaksi tuolia. Aika askeettista, mutta silti riittävästi yhdeksi yöksi.
Suihkun ja vaatteiden kuivumaan ripustelun jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Tämä oli vasta kolmas päivä, kun meillä oli iltapäivä aikaa ottaa rennosti. Normaalisti saavuimme perille vasta joskus neljän jälkeen.
Emme löytäneet oikein mielestämme kahvilaa. Katselimme ravintoloiden ruokalistoja. Yhden hotellin ravintola vaikutti lupaavalta. Melkein jo varasimme sieltä pöydän, mutta kävi ilmi, että he avaavat vasta 19.30. Se tuntui myöhäisestä, kun meidän pitäisi aamulla lähteä jo heti 7 jälkeen liikkeelle.
Menimme pieneen crepes:ihin erikoistuneeseen paikkaan. Otimme molemmat baskilaiset taloa-leivät. Talia on ohut todennäköisesti pannulla paistettu leipänen, joka taitettiin kahtia. Väliin tuli kinkkua ja juustoa. Se ei ollut mikään suuri makunautinto, mutta pahin nälkä meni ohi.
Illallisen osalta päädyimme siihen, että kokkaamme itse majapaikan keittiössä. Menimme ensin leipomoon, josta ostimme leipää ja jälkiruokaherkut. Minä valitsin suklaisen eclairen. Emme olleet vielä päättäneet varsinaista ruokaa, kun huomasin kiinalaista noutoruokaa myyvän kaupan. Valitsimme munanuudeleita ja kasviksia. Kun Adrienne maksoi ruokamme, kauppias sanoi, että haluaa antaa pyhiinvaeltajille lahjan. Hän laittoi kassiimme rasian, jossa oli katkarapu-dumpling:ja sekä pari kastikekippoa.
Adrienne halusi käydä vielä yhdessä vaatekaupassa ja minä sanoin meneväni jo laittamaan ruokaa. Lämmitin nuudelit ja kasvikset pannulla. Sain muilta keittiössä käyneiltä kommentteja, kuinka hyvältä ruokamme tuoksuu. Dumpling:ja en osannut valmistaa, koska mielestäni niiden pitäisi kypsyä höyryssä.
Juttelin Adriennea odottaessani ranskalaisen miehen kanssa. Hän oli tällä kertaa vaeltanut Vézeleyn reitin. Hän oli kulkenut tosi monta caminoa ja myös koko Via Francigenan.
Lopulta en enää jaksanut odottaa Adriennea, vaan laitoin hänelle viestin, että alan nyt syömään. En tiedä ehtikö Adrienne edes lukea viestiäni, sillä hän oli keittiön ovella juuri, kun olin saanut ruoan lautaselleni. Ruoka oli tosi hyvää. Kun olimme syöneet nuudelit ja kasvikset, päätimme keittää dumpling:t. Se ei ollut oikea tapa, eikä niistä valitettavasti tullut syömäkelpoisia.
Siirryimme jälkiruokaan, joka kruunasi tämän aterian. Olimme molemmat tyytyväisiä omaan valintaamme. Adriennella oli jotain missä oli mm. omenaa.
Tiskauksen jälkeen vetäydyimme omaan huoneeseemme. Vaatteet eivät olleet vielä kuivia, joten kaikki jäi vähän levälleen ja pakkaaminen odottamaan aamua. Huoneessa oli vain yksi pistorasia. Se oli minun sänkyni yläpuolella. Lupasin, että Adrienne voi ladata ensin oman puhelimensa ja laittaisin omani lataukseen myöhemmin.
Oli varmaan ensimmäinen kerta tämän reissun aikana, että Adrienne nukahti ennen minua. Adrienne on useampaan kertaan huomauttanut minun kyvystäni kääntyä kyljelle ja nukahtaa heti.
Varsinaisen päivämatkamme, joka oli n. 20 km, kävelimme lisäksi lähes 8 km. Eli tämäkään päivä ei suonut kovin paljoa lepoa jaloille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti