Pitkä matka majapaikkaan

20.6.2017 Les Estrets - Nasbinals

As I couldn't sleep I got up already at five. I took all my things downstairs and packed my pack there. Breakfast was available at 7 but I decided skip it. So I was ready to leave already a bit after six. I had planned to walk 24 km to Finieyrols. It was going to be a hot day and there wouldn't be any shade. The morning was cool though. I saw the sun rose and enjoyed my walk. Most of the folks had stayed in Aumont-Aubrac, where I had my morning coffee.

The walk changed totally after my break. I could see at least 20 walkers ahead of me and there were quite a few behind me. Also the scenery changed. If there were sheeps in the fields, I could have thought that I was in Ireland. Paths were between stone walls.

Olin edellisinä päivinä tehnyt varauksen illaksi joskus yhdentoista maissa. Koska nyt oli paljon väkeä liikkeellä, ajattelin että olisi parasta soittaa jo aiemmin. Finieyrols:ssa on vain yksi gite. En kuitenkaan ollut huolissani, koska siellä oli 35 paikkaa. No, eipä onnistanut. Sain vastauksen, ettei heillä ole tilaa. Aiemmissa kylissä olevat gitet olivat turhan lähellä. Olisin joutunut odottamaan avautumista monta tuntia. Niinpä minulle jäi vaihtoehdoksi kävellä 34 km Nasbinalsiin. Siellä oli paljon majoitusvaihtoehtoja, joten en vaivautunut varaamaan paikkaa.

Jonossa käveleminen ei ole minun juttuni. Vaihdoin ihan mielelläni muutaman sanan ja otin valokuvia toisista kulkijoista. Minua kuitenkin vaivasi, kun jouduin kapealla polulla pyytämään tai antamaan tietä vähän väliä.

Pientä helpotusta tuli, kun pysähdyin ainoana pitämään lounastaukoa yhden maalaistalon pihaan. Pääsin istumaan varjoon ja riisuin kengätkin jalasta. Ensimmäinen pullollinen kylmää vettä katosi muutamalla kulauksella. Söin todella herkullista kasvissosekeittoa. Rouva kysyi haluanko keiton kylmänä vai kuumana. Päädyin kuumaan, eikä se ollut huono ratkaisu, vaikka päivä oli tosi kuuma.

En pitänyt kiirettä matkan jatkamisen kanssa. Porukka tuntuikin kadonneen melko hyvin taukoni aikana. Kohtasin enää kourallisen muita ja viimeiset 6 km sain kulkea aivan yksin.

Kun saavuin perille, olin aivan poikki. Ajattelin, että ottaisin mieluiten oman huoneen. Kävin ensin kysymässä huonetta hotellista, mutta heillä oli täyttä. Sitten päätin turvautua turistitoimistoon. Siellä oli tuttu ranskalainen pariskunta. Juttelin heidän kanssaan hetken. Sitten paikalle saapui pyörällä kulkeva nainen, jonka olin tavannut Le Puyssa pyhiinvaeltajien tapaamisessa. Hän alkoi ensi töikseen kertoa turistitoimiston työntekijälle, että olen Suomesta ja aloittanut vaelluksen kotiovelta. Jostain syystä ihmiset haluavat kovasti kertoa tarinaani silloin, kun itse en välitä kertoa sitä. Jo tutuksi tulleiden päivittelyiden ja onnitteluiden jälkeen saatiin lopulta majoituskin järjestettyä. En saanut omaa huonetta mutta sentään jaetun kahden hengen huoneen.

Löysin majapaikan ja pääsin valitsemaan vuoteen, kun toinen nainen ei ollut vielä tullut. Hän saapui pian jälkeeni. Esittäydyimme ja siinä sitä taas oltiin. Hän oli aloittanut oman vaelluksensa aamulla ja hän tiesi jo kuka olen. Harkitsin jo etten jatkossa kerro uusille ihmisille, mistä olen aloittanut.

Kävin kaupassa ja tein itselleni salaatin. Olin niin väsynyt, etten jaksanut odottaa ruoka-aikaa. Ruokailun jälkeen menin nukkumaan. Huonekaverini oli mennyt elokuviin, joten sain nukkua rauhassa. Kuulin kun hän palasi ja kysyin, oliko leffa hyvä. En ole ihan varma kuulinko vastausta, sillä vaivuin takaisin uneen.

Helppo kolmekymppinen

19.6.2017 Le Villeret--d'Apchier - Les Estrets

We could make our own breakfast in the morning. So I got up already at five and I was ready to leave at six. The Australian couple came for the breakfast just when I was leaving. They asked where I was going to stay.  I told them and they said that they might come there too. They had to walk quite long days as they had agreed to meet their daughter in Aubrack.

It was great to start the walk so early in the morning. The sun was just rising and the light was really beautiful. The weather was cool and that made the walk even more enjoyable.

On jännää, miten hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näyttää ympärillä kauniilta ja kiinnitän huomiota pieniin yksityiskohtiin. Jopa hymyilin itsekseni, kun kaikki tuntui olevan kohdallaan tänä aamuna.

Olen varmaan aiemminkin kirjoittanut, että on hienoa, kun maisemat ja luonto ovat joka päivä erilaisia. Nytkin tien varressa ja niityillä kukki sellaisia kukkia, joita en vielä ollut matkallani nähnyt. Orvokkeja oli paljon ja monissa eri väreissä. Metsässä ihmettelin, kun oli laajoja alueita mustikanvarpuja, mutta en nähnyt yhtään raakiletta. Myöhemmin kun otin asian esille australialaisten kanssa, sain kuulla, että ne eivät olleet vielä edes kukkineet.

Montbrison:ssa oli illallisella keskustelua erilaisista nautaroduista. Erityisesti minulle jäi mieleen, että aubracklaisella rodulla on kuin kajal-viivat silmien ympärillä ja että ne ovat käytökseltään vähän arvaamattomia. Niinpä minä tuijottelin jo toista päivää laitumella olevia lehmiä ja odotin näkeväni meikatut märehtijät.

Aamun oma rauha päättyi, kun saavuin opaskirjojen etappikohteeseen. Siellä oli iso gite ja vaeltajat tekivät juuri lähtöä. Ajattelin, että suurin massa ehtisi mennä menojaan, jos pitäisin kahvitauon. Väkeä lähti kuitenkin koko taukoni ajan ja koska kävely sujui hyvin, huomasin ohittavani muita jatkuvasti. Yksi ranskalainen nainen ihmetteli kovasti vauhtinani ja sanoin hänelle, että yritän kävellä aamupäivällä suurimman osan matkasta, koska iltapäivällä on liian kuumaa minulle.

Vähän matkan päästä kaksi miestä, jotka olin nähnyt jo Le Puyssa pyhiinvaeltajien tapaamisessa, pysäyttivät minut. Yllätyksekseni toinen heistä puhui nyt englantia. He olivat tulossa samaan giteen, jossa olin suunnitellut yöpyväni. Kuljin heidän kanssaan hetken St Roch:n kappelille. Sitten jatkoin omaa vauhtinani eteenpäin.

Yhdentoista maissa saavuin pikkukaupunkiin. Siellä soitin varauksen giteen, kävin kahvilla ja kaupassa ostamassa evästä. Heti kaupungin ulkopuolella oli puisto, jossa oli penkkejä puiden varjossa. Oli vähän aikaista syödä lounasta, mutta päätin kuitenkin pysähtyä siellä.

Pitkähkön tauon jälkeen jatkoin matkaa. Reitti lähti jälleen nousemaan. Onneksi sain kulkea suuren osan matkasta metsässä ja puiden reunustamia teitä pitkin. Kulkemieni askelten perusteella minun olisi pitänyt olla jo perillä, mutta tietä vain riitti ja riitti. Tuntui, etten ollut nähnyt pitkään aikaan yhtään reittimerkkiä.  Epäilin kulkeneeni harhaan. Lopulta näin reittimerkin ja huokaisin helpotuksesta. Vaikka kävely sujuikin melko vaivattomasti, pelkkä ajatuskin ylimääräisistä kilometreistä 30 km kohdalla tuntuu musertavalta.

Pian näin kylän alapuolellani. Sinne oli tosi jyrkkä laskeutuminen sadeveden syömää uomaa pitkin. Jalat olivat siinä vaiheessa jo omasta mielestään antaneet kaikkensa. Niinpä yhdessä kohdassa lihasjännitys petti ja jouduin ottamaan juoksuaskelia. Oli aivan lähellä, etten vaistomaisesti ottanut tukea polun vieressä olevasta aidasta pysähtyäkseni. Siitä olisi syntynyt rumaa jälkeä, koska aita oli oli piikkilankaa. Pääsin kuitenkin alas ehjin nahoin.

Gite oli kylän laidalla. Menin sisään ja minulle osoitettiin sänky isosta huoneesta heti oven vierestä. Laskin, että huoneessa oli kuusi sänkyä ja kaksi kerrossänkyä. Huone täyttyi iltapäivän mittaan. Gitessä oli myös pari muuta makuusalia sekä kahden hengen huoneita.

Illallisella väkeä riitti kahteen pitkään pöytään. Istuin kahden amerikkalaisen naisen välissä ja australialainen nainen oli minua vastapäätä. Niinpä minulla oli mukavaa juttuseuraa. Australialaisen naisen vieressä istui vielä ranskalainen nainen. Hän jäi vähän paitsioon, kun keskustelimme englanniksi. Ruoka oli jälleen hyvää. Pääruokana oli tällä kertaa villisikaa.

En oikein osannut päättää, olinko samaa mieltä muiden kanssa, että giten isäntä oli tyly ja epäkohtelias. Minusta hänellä oli vähän erikoinen tapa laskea leikkiä. On toki mahdollista, että hän huumorin varjolla oli tyly. Ainakin aiheesta riitti keskustelua useammaksi illaksi.

Huoneemme oli tosi kuuma. Isossa tilassa oli vain parvekkeen ovi, jonka saattoi avata. Tuntui, että ilma ei kiertänyt yhtään. Kun kuumuuteen lisäsi useammalta suunnalta kuuluneen kuorsauksen ja oven kolahdukset väen käydessä vessassa, oli unensaannin kanssa haasteita.

Aamu alkoi nousulla

18.6.2017 Monistrol d'Allier - Le Villeret d'Apchier

I woke up early and packed all my things so that I was ready to leave after breakfast. The walk started with an ascent. It looked pretty bad on the trail profile. It was hard but not as hard as I expected.

On my way up I met an Australian couple. They had started only a day before from Le Puy. We were talking for a while and then I told them that they were too fast for me and I had a short break. It felt so good to speak English.

Aamun maisemat olivat huikeita. Oli aina hyvä syy pitää lyhyt tauko, kun pysähtyi ottamaan valokuvia. Ajoittain nousu oli jyrkkä ja polku kivinen. Toivoin, että rinteessä olleessa kylässä olisi ollut baari, mutta ilmeisesti vielä ei ollut kahvitauon aika.

Kun varsinainen nousu oli takana, oli aika tuulettaa vähän. Tuntui, että kaikki muut kanssakulkijat jäivät vähän pöllästyineinä katsomaan perääni, kun yllättäen laitoin isomman vaihteen päälle ja otin välimatkaa muihin. Tuntui vain hyvältä kulkea omassa rauhassa ja toisaalta lihakset tuntuivat rentoutuvan reippaassa kävelyssä hitaan nousun jäljiltä.

Matkalla oli muutama kylän tapainen, mutta ennen Sauguesia ei ollut mitään taukopaikkaa. Kaupunkiin laskeudutaan melko jyrkästi. Rinteessä ennen kaupunkia oli mielenkiintoisia puusta tehtyjä taideteoksia.

Kaupungin keskusta oli nopeasti katsottu. Kirkossa oli parhaillaan messu käynnissä, enkä kehdannut mennä sisään reppuineni ja sauvoineni. En oikein tiedä, miten minulle pääsi käymään niin, että huomasin olevani kaupungin toisella laidalla, enkä ollut pysähtynyt tauolle. Olin sentään käynyt leipomossa ostamassa leipää.

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, eikä reitin varrelle osunut juurikaan varjoa antavia puita. Minulla oli onnea, kun La Clauzen kylässä oli vesipiste. Minulla oli jäljellä enää tilkka lähes keitetyltä tuntuvaa vettä. Pidin siinä tauon ja tankkasin sekä itseni että pulloni.

Matka jatkui tienlaitaa pitkin. Tie nousi loivasti koko ajan ja minä hikoilun juomaani vettä ulos. Näin muutaman puun muodostavan varjopaikan ja päätin pysähtyä siihen. Ranskalainen mies oli pysähtynyt siihen jo aiemmin. Hän kutsui minut seuraansa. Hän oli kotoisin Carcasson:sta. Olen käynyt siellä joskus 80-luvulla ja muistan hämärästi valtavan linnoituksen. Kun valitin miehelle kuumuutta, häntä vähän nauratti. Hänestä oli melkein viileää. Keskustelimme melko pitkään ja hän puhui minulle selkoranskaa hitaasti. Se oli mukava kokemus.

Jatkoin matkaa ja noin kilometriä ennen majapaikkaani oli maatila, joka mainosti juomia ja juustoaan. Menin pihalle ja kysyin, olisiko mahdollista saada voileipää. Rouva sanoi, että voisin saada kinkku-juusto voileivän. Tilasin oranginan palan painikkeeksi. Luokseni tuli koiranpentu. Se halusi leikkiä, mutta sen emo oli eri mieltä ja tuli kovaäänisesti komentamaan pennun pois läheltäni. Sen jälkeen se itse asettui penkkini alle makaamaan. Leivän saaminen vei aikaa, mutta odottaminen kannatti. Sain puolikkaan patongin, jossa oli kinkun ja juuston lisäksi myös salaattia ja tomaattia. Ensin ajattelin, etten millään pysty syömään niin valtavaa leipää, mutta se katosi suuhuni ihan helposti.

Majapaikka löytyi ilman vaikeuksia. Halusin yöpyä tässä gitessä, koska olin lukenut jostain, että sieltä saisi piirretyn leiman passiin. Joko tieto oli vanhentunutta tai sitten se johtui siitä, että isäntäväki oli sukuloimassa, mutta leima oli 'vain' leima. Meitä yöpyi gitessä 7 henkeä: minun lisäseni ranskalainen pariskunta, jonka kanssa olin jo kolmatta yötä samassa paikassa, australialainen pariskunta sekä toinen ranskalainen pariskunta.

Olimme kaikki ottaneet puolihoidon. Keittiöstä leijaili sellaiset tuoksut, että osasin odottaa herkullista ateriaa. Saimme ensin aperitiivit ja pientä naposteltavaa. Sitten tuli valtava salaatti ja pääruoaksi kasvispaistos, jossa oli lohta. Seuraavaksi tulivat juustot ja sitten vielä jälkiruoaksi omenapaistos vaniljajäätelön kanssa. Jälleen kerran ajattelin, että jo pelkän kaiken herkullisen ruoan vuoksi vaellus on nautinto.

Keskustelu käytiin jälleen ranskaksi. Kävi ilmi, että australialainen mies olikin alkujaan ranskalainen. Myös hänen vaimonsa puhui ranskaa, mutta aksentti oli sellainen, että minun oli vaikea ymmärtää häntä. Jotenkin hänen ranskansa muistutti kovasti aikoinaan Madridissa kielikurssilla samassa ryhmässä olleen amerikkalaisen naisen espanjaa. Koska istuimme vierekkäin, kävimme välillä omaa keskustelua englanniksi. Minulle se oli todella mukavaa.

Minulla oli huone kokonaan omassa käytössäni. Oli kiva kun saattoi pitää valoja päällä juuri niin kauan kuin halusi, eikä tarvinnut kysellä voiko ikkunan jättää auki.

Rauhallisesti liikkeelle

16.-17.6.2017 Le Puy - Montbonnet - Monistrol d'Allier

I had to wake up early. The breakfast was 6:20 and we had to leave for the mass 6:40. Even my hostess decided to join me and her friend. I could follow the mass partly. In the end the bishop asked all the pilgrims to gather near the statue of St James. First he asked how many of us were from different parts of France. Then the pilgrims from other countries told where they were from. When it was my turn the bishop asked, what 'bonjour' is in Finnish. I told but he couldn't repeat it. Then followed the pilgrims' blessing and after that a song. Finally we were asked to take one prayer, that somebody had written, with us to carry it in our pocket. The one I picked is written in Japanese.

Tunnistin aika monta vaeltajaa edellisen illan tapaamisesta. Jättäydyin tarkoituksella viimeisten lähtijöiden joukkoon. Minusta oli mukava katsella toisten laskeutumista katedraalin portaita pitkin ja sen jälkeen alamäkeen.

Reitti kulki keskustan läpi ja lähti sitten nousuun. Vaeltajat kulkivat pitkänä jonona. Kun olin kulkenut pitkään ensin aivan yksin ja Ranskassa muutaman vaeltajan kanssa, tilanne tuntui minusta jopa vähän epämukavalta. Koska olin uumoillut ruuhkaa, olin päättänyt kävellä pari lyhyttä etappia yöpyen opaskirjojen etappien välillä.

Ensimmäiselle päivälle tuli käveltävä vain 14 km, Montbonnet:en. Gite, josta olin varannut paikan, aukesi vasta 14:30. Vaikka kuinka yritin kävellä hitaasti ja pitää pitkiä taukoja, olin perillä jo ennen yhtä. Giten portilla oli ohje, mistä pääsi pihalle odottelemaan. Olin ostanut syötävää lounaaksi, joten söin eväitä.

Olin juuri asettunut istumaan varjoon, kun paikalle saapui edellisenä iltana tapaamani ranskalainen mies. Hän oli Bretagnesta ja aina välillä minulla oli vaikeuksia ymmärtää hänen puhettaan. Hän on viidettä kertaa caminolla ja tällä kertaa hän kävelee vain Espanjan rajalle.

Jo Le Puyssa näki paljon tekstiä luteiden torjunnasta. Giteissä, jotka pyrkivät torjumaan niiden leviämistä, pitää reput jättää niille varattuun tilaan. Makuusaliin saa viedä vain yöpymistä ja peseytymistä varten tarvittavat tavarat. Niitä varten saa korin. Montbonnet:n gitessä kaikki vuoteet oli suihkutettu torjunta-aineella. Minusta tämä torjunta on positiivista. Ihmettelen kuitenkin, mikä estää tuomasta luteita makuupussin mukana, jos se on 'saastunut'.

Myöhemmin iltapäivällä giteen saapui vielä yksi ranskalainen pariskunta. Söimme kaikki yhdessä illallista. Emäntämme puhui englantia ja pyysin häntä tulkkaamaan, kun meidän piti esittäytyä. Ilta meni seurustellessa. Wifiä eikä puhelinverkkoa ollut käytettävissä.

Koska Monistroliin oli lyhyt matka, en pitänyt mitään kiirettä aamulla. Aamu oli yllättävän viileä ja puin ohuen takin päälle. Kävellessä pidin takkia auki, mutta kun pysähdyin kahville, oli pakko sulkea vetoketju.

Oli todella mukava kulkea omassa rauhassa. Muita vaeltajia ei matkan varrella näkynyt. Vähän ennen Rocheguden kappelia kohtasin vanhemman pariskunnan. He olivat menossa katsomaan kappelia. Kappeli oli korkealla kalliolla ja vielä korkeammalla oli linnan rauniot. Kun menin sisään kappeliin, pariskunta lähti kiipeämään kohti raunioita. Kallio oli niin jyrkkä, että minulle ei tullut mieleenkään yrittää kiivetä perässä. En tiedä onnistuivatko he pääsemään ylös asti. Siinä vaiheessa kun tein lähtöä, he luovuttivat yhdestä kohdasta ylös yrittämisen ja etsivät helpompaa kohtaa.

Vähän kappelilta lähdön jälkeen alkoi laskeutuminen laaksoon. Polku oli paikoin vaikeakulkuinen. Oli paljon irtokiviä ja välillä joutui todella etsimään paikkaa, johon voisi astua. Pientä helpotusta toi pätkät, jotka kuljettiin maantiellä.

Monistrol on jakautunut tavallaan kahtia Allier-joen rannoille. Gite, jossa yövyin, sijaitsi rinteessä. Siinä vaiheessa, kun kiipesin sinne, tuntui ettei jaloissa ollut enää puhtia jäljellä. Saavuin paikalle paria tuntia ennen giten aukeamista. Löysin puutarhasta mukavan paikan ja nautin eväitäni lounaaksi. Sain juuri syötyä, kun paikan isäntä saapui päästämään minut sisään. Pääsin valitsemaan petini. Huoneessa oli kaksi kerrossänkyä ja isäntä kertoi, että huoneeseen oli tulossa kaksi muuta naista. Naisten lisäksi giteen tulivat myös edellisenä yönä Montbonnet:ssa yöpyneet vaeltajat.

Illallisella keskustelu käytiin jälleen ranskaksi. Minulla oli vaikeuksia seurata keskustelua. Kaikki olivat eri puolilta Ranskaa ja osa puhui murteella. Keskityin nauttimaan ruoasta ja illallisen jälkeen vetäydyin kirjoittamaan blogiani. On pakko yrittää käyttää jokainen tilaisuus hyväksi. Wlan on harvinaista herkkua ja oma pyhelinverkkokaan ei toimi läheskään joka päivä. Saa nähdä, koska pystyn lataamaan valokuvia.

Minä olin viimeinen, joka meni nukkumaan. Uni tuli välittömästi, kun laskin pään tyynylle.