It was still raining in the morning. I didn't feel at all like walking. I changed few messages with Wim. His night was wet and cold. The ladies of our accommodation had promised to drive us to the village. So I told Wim that I would ask some coffee for him and a ride to the camping place.
The breakfast was good with home baked break and home made jams. When I asked for the coffee, Christine poured at least half a litre to a bottle. She gave us also some bread. Wim seemed to be happy when we arrived with hot coffee.
Sarah decided to walk with us though she knew that we were going to walk in slow pace. When ever there was a hill to climb (and there were many), she walked with her own pace and waited for us at the top.
Vaikka emme nousseet enää ihan tuhanteen metriin, meillä riitti kiipeämistä. Reitti tuntui sahaavan 650 - 830 m korkeudessa. Kuljimme enimmäkseen metsässä ja metsätiet olivat tosi huonossa kunnossa sateen jäljiltä. Vesi oli paikoin uurtanut syviä railoja tiehen virratessaan alas. Tiet olivat kivisiä ja sadevesi oli kuljettanut pieniä kiviä mukanaan. Vaikka kuinka yritin asetella askeleitani, nilkkani vinksahti useampaan kertaan päivän mittaan
Onneksi mitään pahempaa ei sattunut.
Metsä oli lähes kokonaan kuusimetsää. Lisäksi tien varressa kasvoi paljon saniaisia, joita näin ensimmäisen kerran täällä. Jos unohtaa, kuinka korkealla oltiin, olisin voinut luulla olevani Suomessa.
Kun pysähdyimme tasaiselle oduudelle pitämään taukoa, meitä lähestyi vanhempi mies kahden koiran kanssa. Hän pysähtyi juttelemaan kanssamme. Hän kertoi, että hän on ollut merkitsemässä reittiä. Me kiittelimme, että reittiä on helppo seurata.
Harmittelimme pitkin päivää, että reitin varrella ei ollut yhtään penkkejä. Huomasimme yhden talon pihalla nuotiopaikan sekä pöydän penkkeineen. Kun talo näytti tyhjältä, uskaltauduimme pihalle. Huhuilimme vielä, josko joku olisi sittenkin ollut sisällä. Kun ketään ei näkynyt, astuimme pöydän ääreen ja söimme eväitä. Teimme parhaamme, ettei käynnistämme olisi jäänyt mitään jälkiä.
Vaikka päivän osuus oli vain parikymmentä kilometriä, olivat mäet vieneet mehut meistä kaikista. Ennen Le Cergneä oli jonkinlainen asuinalue. Tienristeyksessä oli simpukkaopasteen lisäksi toinen opaste, joka viittasi pyhiinvaeltajien majoitukseen. Sarah:n ystävä oli tehnyt hänelle huonevarauksen. Mietimme hetken, voisivatko merkit viitata kyseiseen paikkaan. Talon piti kuitenkin olla reitin varrella, joten jatkoimme kaikki eteenpäin. Laskeuduimme kylään. Näin heti hotellini. Kävimme tutkimassa infotaulua, jotta selviäisi, missä Sarah:n majapaikka olisi. Tulimme siihen tulokseen, että se olisi vasta kylän jälkeen. Wim päätti tulla kysymään hotellista, olisiko siellä tilaa hänellekin. Tilaa löytyi.
En edes ehtinyt avata reppuani, kun Sarah soitti. Majapaikka oli sittenkin aiemmin näkemämme opasteen osoittamassa suunnassa. Sinne oli melkoinen kiipeäminen. Sanoin, että tulen alas ja hän voisi jättää minulle repustaan kaiken, mitä ei tarvitsisi. Istuimme penkille ja Sarah keksi soittaa majapaikkaan, josko he voisivat hakea hänet. Kävi ilmi, että varauksessa oli tapahtunut joku väärinkäsitys. Sarah:lle ei ollut varausta ja paikka oli täynnä. Hotellimme ei ollut hänen budjetilleen sopiva paikka. Yritimme soittaa yhteen lähellä olevaan majapaikkaan, mutta sieltä ei vastattu. Sarah jäi tutkimaan muita vaihtoehtoja ja minä palasin hotelliin. Vähän ajan päästä hän viestitti, että oli löytänyt majoituksen.
Hotellin ravintola oli illalla suljettu, mutta meille valmistettiin "kylmä illallinen". Jupp ja Heinz yöpyivät myös hotellissa, joten illastimme nelistään. Hotellin ravintolasta oli todella mahtavat näkymät.
Ruokailun jälkeen olin valmis nukkumaan. Olimme Wim:n kanssa pyytäneet aamupalan 7:15, jotta pääsisimme ajoissa liikkeelle. Edessä oli laskeutuminen laaksoon. Tässä iässä alaspäin meneminen on kiipeämistä rankempaa, joten oli syytä varata tarpeeksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti