I woke up early and packed all my things so that I was ready to leave after breakfast. The walk started with an ascent. It looked pretty bad on the trail profile. It was hard but not as hard as I expected.
On my way up I met an Australian couple. They had started only a day before from Le Puy. We were talking for a while and then I told them that they were too fast for me and I had a short break. It felt so good to speak English.
Aamun maisemat olivat huikeita. Oli aina hyvä syy pitää lyhyt tauko, kun pysähtyi ottamaan valokuvia. Ajoittain nousu oli jyrkkä ja polku kivinen. Toivoin, että rinteessä olleessa kylässä olisi ollut baari, mutta ilmeisesti vielä ei ollut kahvitauon aika.
Kun varsinainen nousu oli takana, oli aika tuulettaa vähän. Tuntui, että kaikki muut kanssakulkijat jäivät vähän pöllästyineinä katsomaan perääni, kun yllättäen laitoin isomman vaihteen päälle ja otin välimatkaa muihin. Tuntui vain hyvältä kulkea omassa rauhassa ja toisaalta lihakset tuntuivat rentoutuvan reippaassa kävelyssä hitaan nousun jäljiltä.
Matkalla oli muutama kylän tapainen, mutta ennen Sauguesia ei ollut mitään taukopaikkaa. Kaupunkiin laskeudutaan melko jyrkästi. Rinteessä ennen kaupunkia oli mielenkiintoisia puusta tehtyjä taideteoksia.
Kaupungin keskusta oli nopeasti katsottu. Kirkossa oli parhaillaan messu käynnissä, enkä kehdannut mennä sisään reppuineni ja sauvoineni. En oikein tiedä, miten minulle pääsi käymään niin, että huomasin olevani kaupungin toisella laidalla, enkä ollut pysähtynyt tauolle. Olin sentään käynyt leipomossa ostamassa leipää.
Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, eikä reitin varrelle osunut juurikaan varjoa antavia puita. Minulla oli onnea, kun La Clauzen kylässä oli vesipiste. Minulla oli jäljellä enää tilkka lähes keitetyltä tuntuvaa vettä. Pidin siinä tauon ja tankkasin sekä itseni että pulloni.
Matka jatkui tienlaitaa pitkin. Tie nousi loivasti koko ajan ja minä hikoilun juomaani vettä ulos. Näin muutaman puun muodostavan varjopaikan ja päätin pysähtyä siihen. Ranskalainen mies oli pysähtynyt siihen jo aiemmin. Hän kutsui minut seuraansa. Hän oli kotoisin Carcasson:sta. Olen käynyt siellä joskus 80-luvulla ja muistan hämärästi valtavan linnoituksen. Kun valitin miehelle kuumuutta, häntä vähän nauratti. Hänestä oli melkein viileää. Keskustelimme melko pitkään ja hän puhui minulle selkoranskaa hitaasti. Se oli mukava kokemus.
Jatkoin matkaa ja noin kilometriä ennen majapaikkaani oli maatila, joka mainosti juomia ja juustoaan. Menin pihalle ja kysyin, olisiko mahdollista saada voileipää. Rouva sanoi, että voisin saada kinkku-juusto voileivän. Tilasin oranginan palan painikkeeksi. Luokseni tuli koiranpentu. Se halusi leikkiä, mutta sen emo oli eri mieltä ja tuli kovaäänisesti komentamaan pennun pois läheltäni. Sen jälkeen se itse asettui penkkini alle makaamaan. Leivän saaminen vei aikaa, mutta odottaminen kannatti. Sain puolikkaan patongin, jossa oli kinkun ja juuston lisäksi myös salaattia ja tomaattia. Ensin ajattelin, etten millään pysty syömään niin valtavaa leipää, mutta se katosi suuhuni ihan helposti.
Majapaikka löytyi ilman vaikeuksia. Halusin yöpyä tässä gitessä, koska olin lukenut jostain, että sieltä saisi piirretyn leiman passiin. Joko tieto oli vanhentunutta tai sitten se johtui siitä, että isäntäväki oli sukuloimassa, mutta leima oli 'vain' leima. Meitä yöpyi gitessä 7 henkeä: minun lisäseni ranskalainen pariskunta, jonka kanssa olin jo kolmatta yötä samassa paikassa, australialainen pariskunta sekä toinen ranskalainen pariskunta.
Olimme kaikki ottaneet puolihoidon. Keittiöstä leijaili sellaiset tuoksut, että osasin odottaa herkullista ateriaa. Saimme ensin aperitiivit ja pientä naposteltavaa. Sitten tuli valtava salaatti ja pääruoaksi kasvispaistos, jossa oli lohta. Seuraavaksi tulivat juustot ja sitten vielä jälkiruoaksi omenapaistos vaniljajäätelön kanssa. Jälleen kerran ajattelin, että jo pelkän kaiken herkullisen ruoan vuoksi vaellus on nautinto.
Keskustelu käytiin jälleen ranskaksi. Kävi ilmi, että australialainen mies olikin alkujaan ranskalainen. Myös hänen vaimonsa puhui ranskaa, mutta aksentti oli sellainen, että minun oli vaikea ymmärtää häntä. Jotenkin hänen ranskansa muistutti kovasti aikoinaan Madridissa kielikurssilla samassa ryhmässä olleen amerikkalaisen naisen espanjaa. Koska istuimme vierekkäin, kävimme välillä omaa keskustelua englanniksi. Minulle se oli todella mukavaa.
Minulla oli huone kokonaan omassa käytössäni. Oli kiva kun saattoi pitää valoja päällä juuri niin kauan kuin halusi, eikä tarvinnut kysellä voiko ikkunan jättää auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti