Olipa mukava avata silmät uuteen päivään ja nähdä ikkunasta Pyreneet. Aamiaisella selvisi, että meille ollut järjestynyt kyytiä. Saimme parin taksin numerot. Päätimme katsoa kuljetustarvetta iltapäivällä.
Aamu oli kaunis ja lähdimme hyvillä mielin liikkeelle. Kun edellisenä päivänä kiivettiin mäen päälle, niin nyt luonnollisesti oli alamäki edessä. Tällä kertaa tietä pitkin.
Ensimmäiseen kaupunkiin Arzacq-Arraziguetiin oli matkaa 7 km. Sinne päästäkseen oli tietysti noustava jälleen ylämäkeen. Mäet eivät aamupäivästä tunnu yhtä rankoilta kuin iltapäivällä. Nyt oli lisäksi näkymät lumihuippuisille vuorille viemässä suurimman osan huomiostani. Nousut menivät ikään siinä sivussa.
Kaupungissa haimme ensin leimat passiin turistitoimistosta. Siellä oli ennen meitä saksalainen mies, joka istui illalla vieressäni ruokailun aikana. Hän ei nytkään noteerannut meitä mitenkään.
Emme löytäneet leipomoa, mutta näimme yhdessä tupakkakaupassa myytävän leipää. Menimme kuitenkin ensin kahvilaan. Asetuimme terassille ja Adrienne sanoi menevänsä hakemaan juotavat. Hetken päästä Adrienne palasi hieman turhautuneen oloisena ja sanoi, ettei nainen ollut ymmärtänyt hänen tilaustaan. Menin tiskille ja tilasin juomamme ja otin meille croissantit.
Saksalainen mieskin oli saapunut samaan kahvilaan. Nyt hän jopa tervehti ja vaihdoimme muutaman sanan.
Tauon jälkeen haimme vielä evästä tupakkakaupasta ja sitten jatkoimme matkaa. Mäkinen maasto jatkui vielä reilut 10 km. Ennen saapumista Fichous-Riumayoun kylään onnistuimme ohittamaan reittiopasteen ja kävelimme ehkä kilometrin verran harhaan. Jotenkin meillä meni suunnat sekaisin, emmekä osanneet päättää mihin suuntaan meidän pitäisi lähteä, jotta pääsisimme takaisin reitille. Olimme sentään jo oikealla tiellä, kun auto pysähtyi viereeni ja mies kysyi olemmeko eksyneet. Sitten hän kertoi, miten pääsemme reitille.
Kylän koulun pihalla istui nainen lähellä aitaa. Kysyimme häneltä, löytyykö kylästä kahvilaa. Ei löytynyt, mutta kahden kilometrin päästä löytyisi.
Jatkoimme matkaa jutellen. Yhdessä alamäessä näen, kuinka Adrienne yhtäkkiä lähtee kaatumaan eteenpäin. Hänen kengännauhansa oli tarttunut toisen kengän hakaseen. Lento oli hurjan näköinen, mutta onneksi ei sattunut mitään vakavaa. Adriennen kyynärpää ja kämmen saivat haavoja ja muuten lähinnä vaatteet likaantuivat. Onneksi hän ei lyönyt päätään tiehen. Putsasimme pahimmat liat haavoista vesipulloni vedellä. Näköetäisyydellä oli paikka, jossa Adrienne pääsi tutkimaan vahinkoja tarkemmin ja sai nyöritettyä kenkänsä uudelleen.
Huomasin seuraavassa tienhaarassa opasteen vesipisteelle, joten menimme sinne. Haavojen paremman putsauksen ja laastaroinnin jälkeen olimme valmiit etsimään kahvilaa.
Pian näimmekin opasteen kahvilaan. Siitä suunnasta tuli harmistuneen oloinen vaeltaja sanoen, ettei siellä ole mitään. Meitäkin harmitti, mutta siirryimme bussipysäkin katoksen suojiin syömään eväitä. Pysäkillä oli pari hyllyllistä kierrätettäviä kirjoja. Sieltä löytyi muutama englanninkielinenkin. Tällaisia kirjojen kierrätyspisteitä näimme tosi monessa kylässä.
Kun jatkoimme eteenpäin, ymmärsimme näkemämme vaeltajan harmituksen. 'Kahvila' oli todellisuudessa tila, jossa oli pari automaattia.
Mäkinen maasto oli nyt takana. Aurinko porotti harvinaisen lämpimästi. Jos muina päivinä olin usein unohtanut juoda tarpeeksi, niin nyt kului vettä. Vaikka matka oli pitkä, sen etenemistä rytmittivät kylät aina muutaman kilometrin välein.
Tuntui hienolta saapua Pompsiin, koska tiesin sieltä löytyvän taukopaikan. Kylään oli mielestäni noussut paljon lisää taloja. Kahvila/kauppa löytyi kuitenkin helposti. Ostimme jäätelöt ja juotavaa ja istuimme miettimään, mitä tekisimme. Adrienne olisi ollut valmis kävelemään loppumatkankin. Minä puolestani olin taksin kannalla, koska seuraavakin päivä olisi 30 km mittainen.
Sain tahtoni läpi ja seuraavaksi mietittiin, mitä teemme ruokailun kanssa. Huoneistomme olisi n. 1,5 km Arthez-de-Bearnin keskustasta, eikä siellä näyttänyt olevan auki juuri mikään ravintola. Päädyimme ostamaan ruokaa kaupasta ja kokata itse. Ostostemme jälkeen pyysin omistajaa soittamaan meille taksin. Saimme kuulla, että taksin tuloon menisi vähintään tunti.
Adrienne osti vielä pienen pullon paikallista valkoviiniä. Joimme siitä lasilliset. Sitten omistaja tuli sanomaan, että saisimme kyydin samaan suuntaan lähdössä olevalta naiselta. Hän peruuttaisi taksin.
Lastasimme reppumme ja ostokset auton kyytiin. Kuljettajamme puhui englantia ja matka sujui mukavasti. Pääsimme majapaikkamme portin eteen.
Tällä kertaa meillä olikin oma pieni talo. Isäntämme Jean-Louis esitteli talon ja kertoi lisäksi, että voisimme halutessamme tehdä pienen iltakävelyn puutarhan läpi metsään lammelle. Hän kertoi, että siellä näkee usein eläimiäkin.
Minä kävin ensin suihkussa ja Adrienne aloitti sillä aikaa ruoan laiton. Söimme rauhassa ja lähdimme sen jälkeen tutkimaan isäntämme vinkkaamaa polkua. Polku laskeutui pienelle lammelle. Tällä kertaa siellä ei näkynyt eläimiä. Adrienne päätti jatkaa vielä pidemmälle metsässä. Minä puolestani palasin talolle luvattuani hoitaa tiskauksen.
Olin jo ehtinyt asettua sänkyyn kirjoittamaan blogitekstiä, kun Adrienne palasi. Adrienne esitteli puhelimestaan, millaisen reitin hän oli kulkenut. Polkuja näytti riittävän pidempääkin lenkkiin.
Väsymys voitti halun kirjoittaa aloittamani teksti valmiiksi. Näin minulle valitettavasti kävi useimpina iltoina.
Päivämatkamme pituudeksi tuli 34 km harhailumme vuoksi, vaikka saimmekin kyydin viimeiselle 7 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti