Philip's brother had promised to come and pick up the Australian family from Figeac on Sunday. So that was our goal of the day. In my guidebook the distance is 34 km but the host of the gite in Decazeville said that it's only 28,5 km. Especially Amanda and Charlotte were happy as their blisters were hurting.
The host said also that there are no more big hills. I don't know what his criteria is for a big hill but we had to climb a lot during the day. For a change we saw quite many other pilgrims. Now I met a Swedish man others had met earlier. I also saw the young Swiss boy, Matthieu, again. He had had his 16th birthday the day before.
Olimme ilmeisesti kaikki vähän väsyneitä edeltäneistä pitkistä päivistä. Pidimme nimittäin huomattavasti enemmän taukoja, eikä vauhtikaan ollut yhtä kova kuin aiemmin.
Giten pitäjän antama etäisyys tuli täyteen, kun saavuimme kaupungin rajalle. Siitä oli matkaa keskustaan varmaan pari kilometriä. Amanda oli kestänyt tosi hienosti monta pitkää kävelypäivää rakoistaan huolimatta. Nyt hän oli ilmeisesti asennoitunut, ettei hänen tarvitse kävellä kuin ilmoitettu matka. Jokainen lisämetri tuntui olevan hänelle liikaa. Ajattelin jo että kohta hän istahtaa kadun reunalle ja ilmoittaa, että Philip:n veli voi noutaa hänet siitä. Jotenkin hän kuitenkin sinnitteli keskustaan.
Regis oli ollut Figeac:ssa aiemminkin. Hänen opastuksellaan löysimme avoimen baarin. Istuimme terassilla, kunnes Philip:n veli saapui. Sitten seurasi halaukset ja kutsut käymään Australiassa ja Suomessa. Amanda ehdotti Regis:lle, että he voisivat jatkaa caminoa yhdessä ensi vuonna.
Vilkutimme vielä, kun lähdimme Regis:n kanssa kävelemään kohti giteä. Meillä ei ollut nytkään varausta. Tällä kertaa onni ei ollut myötä, sillä gite oli täynnä. Sieltä soitettiin toiseen giteen, josta löytyi meille tilaa. Gite oli sama, johon vapaaehtoisena gitessä työskentelevä Pamela oli minut kutsunut FB-ryhmässä. Emme olleet valinneet sitä, koska Miam Miam Dodo -oppaassa sanotaan, että sinne pitää tehdä varaus 2 pv ennen saapumista.
Meidät otettiin lämpimästi vastaan. Huoneet olivat yläkerrassa ja reput jätettiin alakertaan. Kun olin ottamassa tavaroita repustani, huomasin Sarah:n repun. Ei kestänyt kuin hetken, kun hän tuli alas. Hän oli kuullut ääneni. Olimme molemmat todella iloisia tapaamisesta. Sarah oli jo sopinut, että hän yöpyy gitessä 2 yötä. Kysyin, voisinko minäkin tehdä samoin ja se onnistui. Viettäisimme lepopäivän yhdessä. Regis oli jatkamassa matkaa Celen laaksoon ja palaamassa kotiin Cahors:stä.
Gitessä oli tarjolla illallinen. Kun saavuin keittiöön, siellä oli nuori mies, joka ilmoitti heti, että olemme tavanneet. Hän oli belgialainen Pierre, jonka olin tavannut Le Puyssa. Lisäksi gitessä oli vielä saksalainen ja ranskalainen nainen.
Ruokailun jälkeen lähdimme keskustaan oluelle. Pierre ilmoitti tietävänsä kivan terassin, mutta ei onnistunut löytämään sitä enää. Päädyimme aukiolle, jolla oli muutama terassi auki. Saimme pöydän ja juotavaa. Illan aikana Pierre kertoi, että hänellä on syntymäpäivä 15.7. Ehdotin että juhlimme sitä St-Jean-Pied-de-Port:ssa.
Aamulla ihmettelin vähän, ettei Regis:llä näyttänyt olevan mitään kiirettä aamupalalle. Hän tulikin kertomaan, että oli tullut illalla siihen tulokseen, ettei jatka kävelyä, vaan lähtee kotiin. Aamupalan jälkeen jätimme hyvästit hänen kanssaan.
Emme pitäneet Sarah:n kanssa mitään kiirettä kaupungille lähdössä. Minä halusin lähettää osan tavaroistani kotiin keventääkseni reppuani. Keräsin kaiken, mitä ilman uskoin pärjääväni. Olin tyytyväinen tulokseen. Postissa paketin painoksi tuli 1,7 kg.
Kävelimme vähän kaupungilla ja kävimme ruokakaupassa ostamassa lounastarpeita. Sitten palasimme giteen lepäämään. Valmistimme Sarah:n kanssa lounasta. Ruokaa näytti olevan liikaa kahdelle, joten kutsuimme Pamelan ja Colin:n syömään kanssamme.
Ruokalevon jälkeen teimme vielä pienen kierroksen kaupungilla. Olisimme menneet syömään crepes:jä, mutta maanantaina melkein kaikki paikat olivat kiinni. Kun alkoi sataa, Sarah palasi giteen ja minä menin supermarkettiin.
Illalla juttelimme Sarah:n kanssa pitkään ruokailun jälkeen. Hän tuntui olevan todella väsynyt, eikä tiennyt jaksaako jatkaa vaellustaan. Ehdotin, että hän pitäisi vielä yhden lepopäivän ja miettisi, mitä tekee. Ehdotin myös, että hän voisi palata nyt kotiin ja jatkaa vaellusta syyskuussa, kun ei olisi yhtä kuuma. Kuumuus tuntuu olevan hänelle vielä rankempaa kuin minulle.
Kun muut olivat jo käyneet nukkumaan, kirjoitin vielä blogiani. Tuntuu, että jään koko ajan enemmän ja enemmän jälkeen kirjoittamisessa. Kunnon yhteyden saamisessa on edelleen vaikeuksia. Lisäksi nyt kun vaeltajia on enemmän, aikaa menee myös seurusteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti