Yöllä satoi aika paljon. Päätimme kuitenkin koettaa onneamme ja lähdimme liikkeelle jo 07.15. Löysimme avoimen leipomon, josta saimme kahvitkin. Ostimme mukaan pari pan au chocolate ja täysjyväpatongin. Adrienne pakkasi ne reppuunsa.
Pysähdyimme yhteen kadunkulmaan ihmettelemään reitille pääsyä. Katu, jonka kohdalla olimme, oli merkitty punavalkoisella ruksilla kertomaan, ettei reitti jatku sinne. Googlemapsin mukaan se oli kuitenkin suorin reitti Pont Valentré -sillalle, jota pitkin reitti jatkui. Päätimme yrittää sitä kautta ja se oli tosiaan aivan suora reitti. Meiltä jäi varmaan näkemättä joku nähtävyys, minkä reitin merkitsijät haluavat vaeltajien näkevän.
Pakollisten kuvien jälkeen ylitin sillan ja lähdin nousemaan rinnettä ylös. Muistin että portaissa on välillä korkeampia askelmia, joille nousuun täytyy keskittyä. 7 vuotta sitten kuljin isomman repun kanssa ja silloin minulle tuli pari kertaa tunne, että kaadun reppuineni taaksepäin.
Reitille lähtijöitä oli paljon samaan aikaan liikkeellä. Teimme Adriennen kanssa erilaiset ratkaisut. Adrienne nopeana kävelijänä jätti muut taakseen. Minä puolestani päätin kokeilla hitaampaa vauhtia ja annoin kaikkien mennä edelleni. Lähetin Adriennelle majapaikkamme tiedot ja kerroin päätöksestäni edetä hitaasti, jottei Adrienne jäisi turhaan odottelemaan minua.
Nautiskelin kävelystä. Päätin etten murehdi mahdollista sadetta, vaan olen kiitollinen jokaisesta askeleesta, jonka saan kulkea poutasäässä.
Päivämatkan puolivälissä oli sopivasti baari, johon pääsi pitämään tauon. Adrienne oli jatkanut matkaansa sieltä 15 min ennen minun saapumistani. Join kaksi oranginaa ja söin omenasosetäytteisen leivonnaisen. Baarissa oli varmaan parisenkymmentä vaeltajaa. Yksi mies lähti juuri ennen minua. Muut jäivät pitämään taukoaan.
Näin miehen kävelevän edelläni. Sitten hän pysähtyi juttelemaan taukoa pitävän vaeltajan kanssa. Minä kävelin heidän ohitseen. Sitten sainkin kävellä itsekseni. Kun pysähdyin juomatauolle ja riisumaan takin, mies sai minut taas kiinni. Juttelimme hetken ranskaksi. Sitten jäin tarkoituksella vitkuttelemaan, jotta sain olla yksin. Näinkin seuraavan ihmisen vasta lähellä majapaikkaani.
Poluilla oli paljon mutaa ja lätäköitä. Vaikka yritinkin väistellä pahimpia paikkoja kenkäni ja housunlahkeet olivat mutaiset.
Adrienne ehti odotella minua suunnilleen kolme varttia majapaikkamme vieressä olevalla penkillä. Adrienne kertoi, että talon isäntä Hans oli ehdottanut hänelle kylän kahvilaan menoa. Söimme kuitenkin ensin aamulla ostamiamme eväitä. Sanoin Adriennelle, että en ole yhtä väsynyt kuin aikaisempina päivinä kuljettuani hitaammin. Jatkoin vielä, että minun täytyy ruveta kantamaan omat evääni, jotta minulla on syötävää, jos matkalla ei olekaan baareja.
Palasimme GR65 reitille mennäksemme kylään. Reitti kulki pellonlaitaa ja oli yodella savinen ja liukas. Ilman reppua kävely tuntui kuitenkin tosi helpolta. Lascabanesin kylässä on pidetty hyvää huolta rakennuksista. Kylä oli ilo silmälle.
Kun saavuimme aukiolle, jossa baarin pöydät ja tuolit olivat, hämmästelimme vaeltajien suurta määrää. Paikalla oli myös Nicole, joka otti meidät vastaan huiskuttaen. Haiemme juomamme ja leimamme sisältä ja liityimme Nicolen ja muiden seuraan. Paikalla oli useampi, jotka odottivat kyytiä majapaikkaansa, joka oli 3,5 km sivussa reitiltä. Kun majapaikan omistaja saapui paikalle Citroënillaan, hän keräsi valokuvaajia ympärilleen. Autoon näytti mahtuvan kerralla 3 matkustajaa rinkkoineen. Mies lupasi tulla pian hakemaan loput tulijat.
Me saimme juomamme juotua ja palasimme majapaikkaamme tällä kertaa tietä pitkin. Paikan toiset kaksi vaeltajaa olivat saapuneet ennen meitä. He olivat ystävykset Helene ja Patricia. Keskustelu sujui ranskan ja englannin yhdistelmällä.
Saimme huoneemme. Minä kysyin Hansilta, voisinko pestä pyykkiä koneella. Hän näytti vähän epäilevältä, jolloin esittelin housunlahkeitani ja sanoin niiden olevan niin saviset, koska hän suositteli kylään menoa pellon kautta. Pesukoneen käyttö onnistui ja sain vielä luvan tuoda pyykit sisälle illallisen jälkeen.
Vetäydyimme huoneisiimme. Minä olin varmasti väsynyt ja nälkäinen ja osittain varmaan siksi viluinen. Kun palasimme oleskelutilaan ennen illallista ja valitin palelevani, Hans kävi käynnistämässä huoneemme ilmalämpöpumpun.
Illallinen oli todella maittava ja seura mukavaa. Huoneemmekin oli lämmennyt, joten oli suloista kömpiä peiton alle.
Päivämatka ja kylällä käynti tekivät yhteensä n. 27 km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti