Niinhän siinä sitten kävi, että aamu ei alkanutkaan aurinkoisena. Pistää kyseenalaistamaan iltaruskon vaikutuksen seuraavan päivän säähän. Päivän ensimmäinen bussi pysähtyy sunnuntaisin joen toisella puolella 9.45. Meillä oli runsaasti aikaa herätä päivään.
Aamiaisen jälkeen kävelimme bussipysäkille. Näimme ensimmäisten vaeltajien jo saapuvan kylään. Bussi oli myöhässä ja keskustelimme jo kauanko odotamme ennen, kuin lähdemme kävelemään.
Bussi tuli lopulta ja ostin meille liput Versiin. Matkalla sade yltyi ja Adrienne ehdotti jo että ajaisimme bussilla Cahorsiin asti. Jäimme kuitenkin pois kyydistä Vers:ssä ja suuntasimme GR36:lle.
Olin edellisenä päivänä sanonut, ettei meillä olisi isoja mäkiä, jos ohittaisimme bussilla Pasturat:n. Joko minun muistini petti pahasti tai sitten olen edellisellä kerralla kävellyt eri reittiä Arcambaliin. Onneksi sade sentään taukosi.
Selvittyämme joenrantaan jatkoimme rantareittiä. Pysähdyimme tauolle kohdalla, missä oli kanavansulku. Adriennen piti tietysti kokeilla sulun avaamista tai ainakin poseerata valokuvaa varten.
Jonkun matkan päästä tuli vastaan ilmoitus, jonka mukaan rantareitti ei ollut kuljettavissa koko matkaa. Samalla oli opasteet kiertotielle. Minä sanoin, etten halua ottaa riskiä, että joutuisimme palaamaan takaisin esim. kilometrin päästä. Niinpä lähdimme kiertotielle. Ensin kuljimme hiljaista asfaltoitua tietä, jolle pyöräilijät oli opastettu. Sitten kiertotielle siirtyi entisen rautatienpohjalle. Siinä oli todella ikävä kävellä. Emme nähneet lisää opasteita. Kun ylitimme alikulun ja näimme siitä jatkuvan yhteyden jälleen joenrantaan, päätimme siirtyä sinne.
Reitti oli ainakin siitä eteenpäin kuljettavassa kunnossa. Tosin yhdessä kohdassa oli polun yli kaatunut puu ja sen ohittaminen oli haastavaa. Edellämme oli kulkenut kolme naista. Yksi heistä oli onnistunut kaatumaan ja jäämään jotenkin kiinni puun juuriin. Toisten avulla hänkin pääsi eteenpäin. Juurakon päältä laskeutuminen polulle oli sen verran korkea, että yksin kävellessäni olisin jäänyt siihen empimään. Adriennen rohkaisemana ja auttamana selvisin polulle ilman, että minun olisi pitänyt istua mutaiseen maahan.
Toisella kanavasululla näimme turisteja kuljettavan veneen odottamassa, että kaksi matkustajaa saa sulun avattua. Veneessä olijoilla näytti olevan hauskaa naisten kustannuksella.
Cahors tuli pian näkyviin ja kävelimme mahdollisimman reippaasti kohti siltaa. Taivas oli tummien pilvien peitossa. Jännitimme ehdimmekö majapaikkaan ennen sadetta. Lisäksi minua alkoi vaivata nälkäkiukku. Emme olleet aamupalan jälkeen syöneet muuta kuin vähän kuivattua omenaa.
Vaikka koitin googlemapsista seurata reittiä huoneistoomme, onnistuin menemään ohi oikeasta risteyksestä. Löysimme kuitenkin oikealle kadulle ja lopulta oikean talon. Ei ehtinyt kulua montaa hetkeä sisälle pääsystä, kun sade taas alkoi.
Illansuussa lähdimme kaupungille. Löysimme tiemme Katedraalille. Saimme sieltä leimat passeihimme. Samalla saimme tietää, että messu oli alkamassa muutaman minuutin kuluttua ja sen lopuksi olisi pyhiinvaeltajien siunaus. Jäimme messuun. Messun päätyttyä katselimme vielä ympärillemme kirkossa. Lasimaalaukset olivat hienoja. Adrienne löysi myös pienen kappelin, jossa oli vaikuttavia maalauksia.
Seuraavana vuorossa oli ruokapaikan löytäminen. Kuljimme edestakaisin vanhassa kaupungissa. Adrienne jopa kysyi yhdeltä paikalliselta mieheltä suositusta ruokapaikaksi. Olimme kävelemässä hänen ohjeidensa mukaan, kun takaamme kuului 'Adrienne' -huuto. Siellä oli Adriennen aiemmin tutustumansa Karen Belgiasta ja Nicole Saksasta. He olivat ehtineet jo syödä. Niinpä palasimme aiemmin ohittamaamme paikkaan, jossa meidän oli mahdollista syödä ja heidän ottaa drinkit.
Ilta venyi melko myöhään. Lopulta oli aika suunnata yöpuulle. Karen oli jo lopettanut oman vaelluksessa, joten häntä emme enää tapaisi. Nicole taas jatkaisi vielä kolme päivää Moissaciin asti.
Asunnolla joimme vielä kupilliset teetä ja sovimme lähtevämme aamulla aikaisin liikkeelle.
Päivämatkamme kutistui bussimatkan ansiosta 20 kilometriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti