Pyykit olivat kuivaneet yön aikana ja lähdin liikkeelle puhtailla housuilla. Koska satoi, varustukseen kuuluivat myös kuoritakki ja ohut sadeviitta.
Hans neuvoi meille reitin, jota pitkin pääsimme takaisin reitille ilman, että piti palata taaksepäin. Olisi varmasti ollut parempi palata tietä pitkin Lascabanasin kylään, sillä meidän reittimme vei pian mutaiselle polulle. Puhtaista housuista ei ollut tietoakaan vartin kävelyn jälkeen.
Varsinainenkin reitti kulki tosi liukkaalla savisella polulla, jossa oli vähän väliä koko polun levyisiä lätäköitä. Kulku sujui suunnilleen tahtia kaksi askelta eteenpäin ja yksi liukuen joko takaisin päin tai sivulle. Alamäet olivat kaikkein pahimpia. Kun kengänpohjiin oli kertynyt kunnon kerros savea, niillä ei ollut enää minkäänlaista pitoa.
En tiedä montako kertaa olin lähellä mennä nurin. Lopulta yhtä lätäkköä kiertäessäni sammaleista puunrunkoa pitkin sitten pyllähdin istumaan maahan. Olin varmasti tosi huvittavan näköinen yrittäessäni kömpiä ylös. Onneksi en satuttanut itseäni. Korkeintaan ylpeys sai pienen kolhun.
Kun siitä polusta selvittiin, jatkoimme Montcuqiin tietä pitkin. Montcuq on nätti kaupunki. Löysimme tiemme kirjakauppaan, jossa oli myös teehuone. Siellä oli hyvä odotella, että sade hellittäisi.
Kaupungista lähteminen tuotti hieman haasteita, koska reittiä oli muutettu. Lähtiessämme huomasimme vielä leipomon, josta kävimme ostamassa lounasta.
Kaupungin ulkopuolella jouduimme jälleen uudelle mutaiselle polulle. Eteneminen kävi hitaasti, mutta tällä kertaa pysyin minäkin pystyssä. Rouillacin kirkon edessä on piknikpöytä. Pysähdyimme sen ääreen pitämään lounastaukoa. Paikka veti vaeltajia kuin kärpäsiä. Kun jatkoimme matkaa, paikalle jäi yli 20 henkilöä.
Tein vielä yhden yrityksen kävellä polulla. Kun polku lähti laskeutumaan, totesin etten ota enää mitään riskiä ja palasin tielle. Tietä pitkin jouduin kulkemaan vähän pidemmän matkan.
Kun reitti vielä kerran kääntyi polulle, oli Adriennekin saanut tarpeekseen mudasta ja kävelimme tietä pitkin, vaikka se tarkoitti lisäkilometrejä.
Ihan kuin lisämatkassa ei olisi ollut tarpeeksi, alkoi taas sataa. Tällä kertaa satoi ja tuuli oikein kunnolla. Kahden euron sadeviittani ei kestänyt niin kovaa kohtelua. Kun näin autokorjaamon, kävelin sinne kysymään, voisivatko he soittaa taksin. Oikeasti toivoin, että joku sieltä olisi tarjonnut kyytiä. En oikein saanut selvää mistä taksin soittaminen kiikasti, mutta sade hellitti ja lähdimme taas kävelemään.
Ennen kuin saavuimme Lauzertin juurelle, näimme nuoren ranskalaisen miehen ja naisen, jotka olimme nähneet jo edellisenä päivänä. Itse kukin voi kuvitella miltä näytimme, sillä mies kysyi, onko meillä kaikki kunnossa. Vakuutimme että oli ja jatkoimme eteenpäin.
Seuraavaksi tapasimme Nicolen. Kävelimme pienen pätkän yhdessä ja sitten hän kääntyi gitelleen vievälle polulle. Me kiipesimme tietä pitkin mäkeä ylös ja sitten laskeuduimme alaspäin.
Meille oli varattu huoneisto airbnb:n kautta, emmekä onnistuneet tunnistamaan taloa. Adrienne meni koputtamaan yhden talon ovelle. Alkoi taas sataa. Kesti aikansa ja ovelle tuli vanha mies pyörätuolissa. Adrienne näytti hänelle emäntämme nimeä, jos mies olisi sen perusteella osannut ohjata meitä. Siitä ei ollut apua. Siirryimme seuraavan talon eteen. Nyt Adrienne hoksasi, että se ei voinut olla oikea talo, koska sen ympärillä ei ollut pensasaitaa. Kun siirryimme kolmannen talon portille Adrienne soitti emännälle ja lykkäsi puhelimen minulle. Hätäpäissäni sanoin ranskaksi, että emme tiedä, olemmeko saapuneet perille. Nainen lupasi tulla ovelle ja tällä kertaa meitä onnisti.
Siirryimme yläkerran terassille. Emäntämme pyysi housumme ja sukkamme ja lupasi pestä ne. Kuraset vaatteet riisuttuamme siirryimme sisään. Emäntä esitteli ison huoneiston. Meillä oli peräti kolme makuuhuonetta ja keittiössä odotti aamiaistarvikkeet.
Ehdimme asettua aloillemme, kun emäntä jo toi pyykkimme, ei vain pestynä vaan myös kuivina takaisin. Ihan huippupalvelua!
Illalla lähdimme vielä kiertämään kaupunkia ja etsimään ruokapaikkaa. Kävelimme täyden pizzerian ohi. Se oli saanut hyvät arviot, mutta meidän teki mieli jotain muuta. Yläkaupungin ravintolat olivat kuitenkin kiinni, joten palasimme pizzalle. Saimme viimeisen pöydän. Paikalla oli muitakin vaeltajia, mm. nuorimies, joka kysyi aiemmin, onko meillä kaikki kunnossa.
Pizza oli tosi hyvää ja niin iso, että puolet lähti mukaan. Nuoret ranskalaiset istuivat ulkopuolella, kun tulimme ulos ravintolasta. Jäimme juttelemaan heidän kanssaan. Nimetkin selvisivät: Florent ja Celine. Oikein mukavia ihmisiä.
Kävelimme takaisin huoneistolle ja ryhdyimme iltatoimiimme. Päivä oli raskas ja tuntui hyvältä käydä ajoissa nukkumaan.
Päivän aikana tuli käveltyä lähes 35 km. Jos olisimme voineet kulkea varsinaista reittiä koko matkan, olisi sen osuus ollut 24,5 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti