Translate

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Viestipyhiinvaellus22: 29.5. Kerisalo - Joroisten kirkko

 Olin jälleen turhan aikaisin hereillä. Lähtö oli sovittu klo 9.30 ja minulla oli reppu pakattu ja aamupala syötynä jo ennen kahdeksaa.

Seisoin ikkunan ääressä katselemassa lintuja, kun auto kurvasi pihaan. Autossa oli kolme naista ja ehdin jo ajatella, että saatiin sittenkin pari vaeltajaa mukaan. 


Arvasin väärin. Merja kertoi värvänneensä ystävänsä, joka oli käymässä Joroisilla seuraamassa lintujen muuttoa, toimimaan oppaanani alkumatkan. Merja ajaisi huoltoauton Joroisten kirkolle ja tulisivat sitten taas yhdellä autolla meitä vastaan reitin puoliväliin.

Minulla kävi tuuri, kun pääsin lintuharrastajan seuraan. Heti lähtiessämme pihalta pääsin kysymään, mikä keltainen lintu oli tolpan päässä. Keltasirkkuhan se oli.

Kuljimme jonkin matkaa maantien laitaa, mutta sitten käännyimme pitkälle suoralle hiekkatiellä. Tie päättyisi talon pihaan ja pihan toiselta reunalta jatkuisi jälleen yleinentie. Merja oli käynyt etukäteen kysymässä luvan, että saisimme kulkea pihan läpi. En tiedä, miten reitti on tarkoitus jatkossa linjata tältä osin. On todella harmi, jos joudutaan kulkemaan maantien laitaa,  eikä hiekkatien varren kauniista näkymistä päästä nauttimaan.




Tien kahta puolta oli peltoja. Pelloilla näkyi useampi kurki ja paljon töyhtöhyyppiä. Näimme myös kuovin. Opin matkan varrella tunnistamaan myös tiltaltin laulun.

Matka eteni aivan huomaamatta, kun koitimme havaita lintuja lehtien seasta. Oppaani soitti Merjalle, että lähestymme oppaanvaihtopaikkaa. Saimme odotella hetken auton saapumista.



Nyt jatkoimme leppoisaa kävelytahtia eteenpäin Merjan kanssa. Merja kertoi kaikenlaista Joroisista sekä tiloista ja kartanoista, joiden ohi kuljimme.




Pidimme kahvitauon sillalla, joka ylittää Joroisvirran juuri ennen kuin se yhtyi Joroisselkään. Merja oli ystävällisesti varannut minullekin oma termospuollisen kahvia. Kävellessä meitä ei tainnut ohittaa yhtään autoa, mutta sillan yli ajoi kolme autoa. Silta on puinen ja kaipaisi jo kunnostusta. Se tärisi aika uhkaavasti joka kerta, kun auto ylitti sen.




Saimme kulkea loppumatkankin auringon paistaessa, vaikka taivaalla näkyikin tummina pilviä.




Päätimme päivän etapin jäätelökioskille. Meillä oli viimeiset haukkaukset vohveleista menossa, kun ensimmäiset isot sadepisarat putoilivat. Onneksi Merja oli ehtinyt kertoa tärkeimmät asiat jatko-ohjelmasta.

Minä siirryin majoittumaan Hotelli Joronjälkeen. Vastaanoton ovi oli lukossa, mutta soittamalla selvisi, että huoneen avain löytyy postilaatikosta. Samalla sain tiedon, että aamukahvi on tarjolla klo 8.

Minut oli majoitettu kolmen hengen huoneeseen. Ehkä meitä oli alunperin pitänyt olla useampi yöpyjä. Huone huokui 1970-luvun tunnelmaa. Kun tarjolla oli puhtaat lakanat ja pyyheliina ja sänkykin oli kohtalaisen mukava, niin enhän minä muuta tarvitsisi. Kyllä siinä pari yötä nukkuisi.


Kävin suihkussa ja huilailin. Huoneessa oli pieni tv, mutta kaukosäädin oli kadoksissa. Etsin sitä kaikista mahdollisista paikoista. Tutkin myös itse tv:n, miten saisin sen päälle, mutten löytänyt virtanappia. Muuten en juuri tv:tä kaipaa, mutta illalla oli tulossa Suomen jääkiekon mm-finaali. No, päätin etsiä kylältä kisakatsomon.

Kuudelta illalla alkoi kirkossa iltahartaus. Sen yhteydessä pyhiinvaelluksen viestikapula ja piispan viesti siirtyisivät Savonlinnan seurakunnalta Joroisten seurakunnalle. Minä olin kantanut päivällä viestikapulaa ja lupasin Merjalle, että menen ajoissa kirkkoon luovuttamaan sen Savonlinnan kirkkoherralle. 



Minä en kehdannut mennä sakastiin viemään pulloa, vaan istuuduin penkkiin odottamaan, että kirkkoherrat saapuvat kirkkosaliin. Kertaalleen huomasin Joroisten kirkkoherran kurkistavan sakastiin ovelta. Hän varmaan etsi minua, sillä hän oli vielä soittanut Merjalle ja varmistanut, että olen tulossa. Merja puolestaan soitti minulle, mutta minulla oli puhelin jo äänettömällä.

No sain annettua viestikapulan Savonlinnan kirkkoherralle ilman suurempaa hämminkiä ja messu pääsi alkamaan. Pyhiinvaeltajien siunauksena toimi tällä kertaa virsi "Tulkoon tie sinua vastaan" (an Irish blessing).


Iltahartauksen jälkeen oli tarjolla kirkkokahvit. Minä koitin innostaa samassa pöydässä istuvia rouvia lähtemään seuraavalle etapille. Minulle jäi sellainen olo, että joku heistä saattaisi lähteäkin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kisakatsomon etsintä. Sen kanssa minulla ei ollut onnea. Kylän ainoa baari oli kiinni ja liikenneasemallakaan ei ollut telkkaria. Vähän pettyneenä palasin majapaikkaan ja pyysin tytärtä laittamaan väliaikatietoa matsista.

Vaikka olinkin iloinen Suomen maailmanmestaruudesta, en kokenut mitään voitonhuumaa, vaan rupesin nukkumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti