Heräsin linnunlauluun jo vähän ennen kuutta. Olin saanut kunnon yöunet patjallani. Kaisa ei ollut yhtä onnekas. Hänellä oli mukanaan oma retkipatjansa, joka ei kapeutensa vuoksi ollut juuri tukenut asennon vaihtoja.
Aamu oli kaunis ja lämmin. Kävimme läheisessä hotellissa aamiaisella. Kun nousimme jälleen kirkonmäkeä ylös, totesin, että on paras vähentää yksi paitakerros jo ennen vaellukselle lähtöä.
Oli mukava yllätys, kun kirkon eteisessä oli jo kolme kanssavaeltajaa odottamassa. Lähtöön oli vielä sen verran aikaa, että suntio Jari ehti pitää minulle opastuksen kirkosta.
Kirkko oli palanut 1980-luvulla. Palo oli syttynyt salaman iskusta. Näytteillä oli valokuva, jossa palava kirkontorni sortuu. Oli melkoinen onni, että palokunta oli ollut harjoittelemassa kirkossa vain vähän ennen paloa. Niinpä he onnistuivat pelastamaan alttaritaulun, joka on nyt sijoitettu toiselle sivuseinälle oven (josta eniten tullaan kirkkoon) yläpuolelle.
Esittelyn aikana päivän oppaanamme toiminut Juho oli saapunut paikalle. Kaisa luovutti viestin Juhon kuljetettavaksi. Siirryimme ulos ja Juho luki meille lähtösanoiksi Marion Rungin aikoinaan euroviisuissa esittämän Tom tom tom - kappaleen ensimmäiset säkeistöt:
Nousta päivään harmittomaan
Ylös, kengät paina ei jalkaa
Elämä on parhaimmillaan
Se kaikille yhteinen on
Se kaikilta kylmyyden poistaa
Mieli on niin huoleton
Silloin kun et aavistakaan
Vaihtaa saat pois ilmeesi harmaan
Hymynaamat valloittaa maan"
Vielä otettiin muutama ryhmäkuva kirkon edessä ja sitten lähdettiin matkaan. Ensin kuljimme hetken matkaa metsässä latupohjia pitkin. Sitten jouduimme taas siirtymään maantien laitaan. Lähes koko 22,5 km matka kuljettiin jälleen asfaltilla.
Olen ollut kiitollinen, että ostin nyt keväällä Hokan maastojuoksutossut, jotka käyvät myös asfaltille. Yleensä vaelluskengillä kulkiessani valitan aina, kuinka asfaltti syö naista. Nyt jalkani ovat kestäneet näillä hyvin vaimennetuilla tossuilla paremmin kuin osasin odottaa.
Kuljimme melko reipasta tahtia ja pidimme vain lyhyehköjä taukoja. Ei matkalla mitään kovin kivoja pysähdyspaikkoja ollutkaan, mutta oli silti mukava istahtaa hetkeksi kivelle tien viereen.
Juho piti koko matkan yllä hyvää tunnelmaa positiivisella energiallaan. Oli kiva kun meitä oli muutama kulkija ja saattoi matkan varrella vaihtaa juttuseuraa.
Kun saavuimme Kerisalon kylälle, meitä käveli vastaan Merja, joka toimii Viestipyhiinvaelluksen yhteyshenkilönä Joroisten kunnan puolesta.
Saavuimme yhdessä Kerisalon seurapirtille, johon meille oli varattu lounasta ja tehty minulle nukkumapaikka. Pirtin edessä Juho luovutti viestikapulan Merjalle. Koska virallinen viestikapulan vaihto tehtäisiin vasta seuraavana iltana Joroisten kirkolla, sovittiin että minä kannan viestiä seuraavan etapin.
Merjalla oli kiire omiin menoihinsa ja miehet eivät malttaneet jäädä syömään. Me kolme naista, varkautelaiset ystävykset ja minä, jäimme syömään maukasta jauhelihakeittoa. Ruoan päälle juotiin pullakahvit.
Arvelimme ratkaisseemme syyn miesten kiireiseen poistumiseen, kun toisen varkautelaisen puoliso tuli noutamaan heitä. Emme olleet ollenkaan muistaneet, että Suomen finaaliin pääsyn ratkaiseva jääkiekko-ottelu pelattiin jo iltapäivällä.
Joimme kahvit kaikessa rauhassa ja ehdimme kuulla Suomen joukkueen voittavan ottelun. Varkautelaiset olivat suuntaamassa saunomaan rantasaunalle. Heidän vieraanvaraisuutensa lämmitti mieltäni, kun he kutsuivat myös minut saunomaan ja lupasivat kyydin vielä takaisin pirtille. En kuitenkaan jaksanut lähteä heidän mukaansa.
Ilta kului yllättävän nopeasti. Katselin kännykästä pari telkkariohjelmaa, söin iltapalan ja kömmin makuupussiini nukkumaan. Unta ei tarvinnut odotella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti