Palasimme kirkolle, josta reitin toinen etappi alkaa. Tällä kertaa onni oli myötä ja pääsimme sisään. Leimasinta ei ollut esillä, mutta yhytin kanttorin, joka oli tullut harjoittelemaan soittoaan. Kysyin häneltä leimaa ja hän soitti jonkun, ehkä suntion, paikalle. Tämä kävi hakemassa leimasimen ja sain itse leimata passimme. Hän kertoi, että leimasin oli otettu pois esiltä koronaviruksen vuoksi. Kanttori oli tällä välin kiivennyt urkujen ääreen ja saimme viettää hetken hänen soittoaan kuunnellen. Paraisten kivikirkko on peräisin keskiajalta.
Kirkolta reitti jatkui Paraisten vanhan kaupungin, malm:n, läpi ja kotiseutumuseon ohitse kalkkikivilouhoksen näköalapaikalle. Näkymää louhokselle ei voi kuvata kauniiksi, mutta vaikuttava se on. Reitti jatkuu Saaristotien varteen ja seuraa sitä orjallisesti muutamaa lyhyttä koukkausta lukuunottamatta.
Vajaan 10 km kohdalla Sattmark:ssa on suosittu taukopaikka. Kahvilan parkkipaikan vierestä lähtee luontopolkuja, mutta me jätimme ne väliin. Täältä on mahdollista suunnata vaihtoehtoiselle reitille Pensarin saareen, joka on lauttamatkan päässä. Olen yöpynyt saarella, kun kiersin saariston rengasreittiä pyörällä. Saari oli todella kaunis.
Nauvon lauttarantaan oli taukopaikalta matkaa vielä noin 8 km. Matkan varrella on Lenholmenin luonnonsuojelualue, jonka luontopolkua kehutaan. Minua painoi edellisen päivän rasitus edelleen ja eteneminen oli vähän väkinäistä suorittamista. Ei siis mitään luontopolulle poikkeamista tällä kertaa.
Yhteyslautalle oli monta sataa metriä pitkä autojono. Oli mukavaa kävellä tyynesti autoja ohitellen. Lauttarannassa on kahvila, mutta kun lautta oli sopivasti rannassa, me menimme sen kyytiin. Vastarannallakin on kahvila, mutta emme jääneet siihenkään pitämään taukoa. Tien toisella puolella olevalle wc:lle oli sen sijaan käyttöä.
Jatkoimme matkaa kohti majapaikkaa tien reunassa kulkien. Pientareesta ei juuri ollut tietoa. En tiennyt tarkkaan paljonko meillä oli matkaa jäljellä. Reittikuvauksen yhteydessä oli tieto, että Skuulan B&B olisi 24 km päässä. Oliko matka laskettu etapin alkupisteestä, Paraisten kirkolta, vai mistä? Oliko kilometreissä mukana lauttaylityksen välimatka? Sen verran katsoin kelloani lauttarannassa ja perille saapuessamme, että nyt osaan kertoa meidän kulkeneen reilut 5 km.
Huomasimme tieltä Parolabacken hyppyrimäen korkealla kalliolla. Näimme parkkipaikalla autoja, joten päätimme poiketa sinne. Hyppyrimäen vierestä olisi päässyt jälleen yhdelle luontopolulle. Edelleen olimme tyttären kanssa samaa mieltä, ettemme tarvinneet mitään ylimääräisiä lenkkejä. Tytär päätti kuitenkin kiivetä hyppyritorniin. Mäen alla oli jonkinlainen maja, jonka katetulla terassilla oli tuoleja. Minä kävin siihen istumaan ja kaivoin loppuja eväitä esille.
Viereisestä metsästä nousi useammassa erässä lintuja lentoon. Tytär erotti joukosta ainakin korpin. Joku haukka ajoi toista lintua takaa. Näimme mielestämme myös kotkan. Majapaikkamme emäntä sanoi, että olisimme voineet nähdä myös kalasääsken.
Energiatankkaus auttoi ja loppumatka meni yhdessä hujauksessa. Majapaikassamme meidät ohjattiin suoraan kahvipöytään. Sitten majoituimme yläkerrassa olevaan huoneeseen. Talossa on kissa ja kaksi rescue-koiraa. Emäntä oli kertonut niistä jo varausta tehdessäni. Kissa suhtautui meihin uteliaasti, mutta sisällä ollut Martta-koira oli selvästi arka ja kulki kiinni emännässään.
Varausta tehdessäni olimme sopineet, että saamme liittyä talon väen seuraan illalliselle. Ennen ruoka-aikaa ehdimme käydä suihkussa ja istuskella hetken pihakeinussa. Pertti-koira tuli tarkastamaan vieraat kunnon turvavälin päästä. Ilmeisesti emme olleet kovin kiinnostavia, kun Pertti siirtyi pötköttelemään vähän matkan päähän.
Illallisella oli fetasalaatin lisäksi tarjolla paistettuja ahvenfileitä ja sienimuhennosta. Emäntä oli itse tehnyt valtavan hyvää ruislimppua. Ruokailun lomassa saimme kuulla paljon Simonkylän tarjoamista retkeilymahdollisuuksista sekä eläimistä, joita alueella voi nähdä. Majapaikka on saanut Skuulan nimensä samalla tontilla olevasta saaren ensimmäisestä suomenkielisestä koulusta. Simonkylä onkin suomenkielinen ja emäntämme kertoi, että suomenkielisten osuus on nykyään selvästi kasvanut saaristossa. Emmepä mekään koko matkamme aikana puhuneet yhtään ruotsia.
Pidimme lyhyen ruokalevon ja lähdimme sitten vielä etsimään emännän vinkkaamaa muinaishautaa. Ohjeeksi hän sanoi, sen olevan 300 m päässä heidän takapihaltaan. Kun kysyin, meneekö sinne selkeä polku, emäntä naurahti. Hän sanoi, että maasto on hyvä vastakohta päivän asfaltille. Saisimme mennä ylös ja alas pehmeällä sammalalustalla, varvikossa sekä kalliolla. Olisimme kulkeneet jo haudan ohi, kun meri tai kesämökkejä tulisi vastaan. Näillä ohjeilla lähdimme kokeilemaan onneamme. Emmehän edes olleet varmoja, miltä hauta näyttäisi. Emäntä puhui kiviröykkiöstä. Oli jo oma lukunsa selvitä takapihalta melko jyrkästi nousevalle kalliolle. Sitten vain rohkeasti eteenpäin mustikanvarpujen sekään. Jokunen marja löysi tiensä suuhuni. Usko haudan löytymiseen alkoi hiipua. Olimme nähneet jo meren ja muutaman mökin katon. Ehdotin jo paluuta talolle, kun huomasin haudan. Kun käveli sen vierelle, näki keskellä kuopan, jossa vainaja on ilmeisesti aikanaan ollut. Emäntä kertoi, että alueelta on löydetty useita muinaishautoja. Kaikki ovat olleet ryöstettyjä, mutta kiviröykkiöiden koosta on voitu päätellä, kuinka merkittävä henkilö kuhunkin on ollut haudattuna.
Kun palasimme talolle, minä olin valmis siirtymään yöpuulle. Tytär jäi lukemaan mukaan ottamaansa kirjaa. Vaikka emäntä oli kertonut upean kruunun omaavan hirven tulevan usein ikkunastamme näkyneelle pellolle iltahämärässä, ei kumpikaan meistä jaksanut jäädä vahtimaan sen saapumista. Sängyllä oli vastustamaton vetovoima.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti