Enää yksi yö

Huomenna aamulla on lopulta aika lähteä matkaan. Tälle päivälle on riittänyt tekemistä yllin kyllin. Nyt kuitenkin reppu ja sauvat odottavat pakattuna eteisessä. Reppu on niin pullea, etten enää uskaltanut punnita sitä.

Pyhiinvaeltajan passissakin on jo ensimmäinen leima. Kävin oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa ja sain passiin sinetin leiman. Sain myös hyvän matkan toivotukset.

Olen kiitollinen kaikista ihanista ja kannustavista matkatoivotuksista, joita olen saanut parin viimeisen viikon aikana. Sitten kun vaelluksella tulee se todella vaikea päivä, jolloin en voi ymmärtää, miksi ylipäätään olen lähtenyt kävelemään Euroopan halki, tulen lukemaan viestejä uudelleen.

Huomenna on aikainen herätys; olettaen että saan jännitykseltäni nukuttua. Lähden mielessäni Andre Giden sanat "Ihminen ei voi löytää uusia valtameriä, ellei hän uskalla kadottaa rantaa näkyvistään".

Loppukiri valmisteluissa

Aamulla kun heräsin, ensimmäinen ajatukseni oli, että viikon kuluttua herään laivassa. Lähtö on todellakin jo ihan nurkan takana. Olen kuluneen viikon aikana ehtinyt saada paljon hyvän matkan toivotuksia. En osannut ajatella syksyn alussa, kun rupesin kirjoittamaan tätä blogia, että aika kuluu näin nopeasti. Tuntuu - tunnetta ei voi kuvata yhdellä sanalla. Yhtä aikaa olen aivan innoissani ja kauhuissani, en malttaisi odottaa enää lähtöä ja ikävöin jo läheisiä,...

Kirjoitin aiemmin, että majoitusten löytyminen ei ole ollut ihan niin helppoa, mitä kuvittelin. Ensin tarkoitus oli todellakin varata vain viikon majoitukset. Sitten päätinkin tehdä varaukset maaliskuun loppuun asti. Kun pääsin vauhtiin, ajattelin hoitaa pääsiäisenkin pois alta. Lopputulos on, että minulla on tällä hetkellä kahden yön majoitus varattuna Kölnistä 21.-23.4.

Välistä kuitenkin puuttuu majoitus viideltä yöltä. Maaliskuu on sentään jo kokonaan kasassa ja olen päättänyt lähettää kyselyt vielä ennen lähtöäni seuraavana listallani oleviin majapaikkoihin puuttuvien 5 yön osalta. Olen ihmetellyt, miksi en saa vastausta joka paikasta tai miksi vastauksen saaminen kestää niin kauan. Yhden paikan kanssa luovutin ja päätin kävellä 10 km pidemmälle ko. päivänä. Kun olin saanut vahvistuksen varaukselleni uudesta paikasta, tuli alkuperäisestäkin paikasta ilmoitus, että heillä on minulle huone tarjolla. Vastaus tuli yli viikon päästä lähettämästäni kyselystä. No, ilmoitin sitten heille saaneeni jo toisen majapaikan.

Reppuni odottaa jo lähes valmiiksi pakattuna. Vain sellaiset tavarat, joita tarvitsen loppuun saakka kotona, ovat enää pakaamatta. Aamulla pussitin myös kenkien mukana minulle Ranskaan lähetettävät vaatteet ja tarvikkeet valmiiksi. Vielä pitää kirjoittaa laatikkoon osoite sekä täyttää pakettikortti. En halua pakata kenkiäni etukäteen muovipusseihin, joten lopullinen paketin kokoaminen jää läheisilleni. Vaelluskengät ajattelin tänään kuitenkin puhdistaa ja rasvata odottamaan toimitusta.

Viimeiselle viikolle jää vielä riittävästi tekemistä, jotta kaikki on kunnossa täällä kotona pitkää poissaoloa silmällä pitäen. Esimerkiksi talvivaatteet pitää pestä, jotta ne odottavat puhtaina syksyllä. Niin, ja pakastin (siis yksi kolmesta) täytyy saada tyhjäksi ja sulattaa. Johonkin raja on kuitenkin vedettävä. Kevätauringon sormen heristelystä huolimatta ikkunoiden pesu saa sentään jäädä odottamaan kotiinpaluutani.

Viimeinen harjoituskävely

Kun kelit ovat olleet niin kovin vaihtelevia, on pidemmät kävelylenkit jääneet tosi vähiin. Istuttuani eilen tunti tolkulla läppärin ääressä etsimässä vapaita kohtuuhintaisia majoituspaikkoja päätin tänään nauttia ulkoilmasta.

Nousin aamulla klo 6 ja lämpömittari näytti -11 C. Lämpötila kuitenkin nousi huimaa vauhtia ja kun yhdeksän maissa lähdin liikkeelle, pakkasta oli enää kuusi astetta. Kahden viikon päässä häämöttävää starttia silmällä pitäen, minulla oli reppu pakattuna täyteen kuormaan. Laitoin lisäksi vaelluskengät jalkaan, jotta saisin varmasti tarpeeksi rasitusta. Sports Tracker päälle ja menoksi.

Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että oli laitettava aurinkolasit silmille. Oli vielä melko vähän muita kulkijoita liikkeellä, joten sain nauttia linnunlaulusta omassa rauhassa. Reppu painoi 8,7 kg. Vaikka se ei tuntunut mitenkään pahalta selässä, sain jo kolmen kilometrin jälkeen availla takkini tuuletusaukkoja. Minulla oli sauvat mukana, mutta enimmäkseen ne heiluivat nipussa toisessa kädessäni. Niistä puuttuivat asfalttitassut ja kävelytiet olivat jo niin paljaita, että oli epämiellyttävää nakuttaa metallikärjillä asfalttiin.

Pidin vartin tauon Tuusulan uimahallin kahviossa. Siihen mennessä matkaa oli kertynyt reilut yhdeksän kilometriä ja aikaa oli kulunut vajaa kaksi tuntia. Söin kahvin kanssa todella maukkaan paahtopaistipatongin. Uimahalli oli aamusta varattu kokonaan lasten uimakouluille. Altailla oli useampia eri-ikäisten lasten ryhmiä. Kahvio alkoi täyttyä lapsia hakemaan tulleista aikuisista.

Olen huomannut, että 15-20 min tauot ovat minulle sopivia. Siinä ehtii syömään jotain ja palautumaan, mutta paikat eivät ehdi vielä jäykistyä. Nytkin kävely tuntui sujuvan hyvin tauon jälkeen ja reppukin asettui hienosti paikalleen.

Kuljin omissa ajatuksissani. Ne karkasivat vähän väliä listaamaan hoidettavia asioita, vaikka kuinka yritin keskittyä ympärilläni kuuluviin ääniin. Toisella silmällä seurasin pienen koiran kanssa lenkille lähteneen naisen kulkua. Hän pyrki kulkemaan reippaasti, mutta koira halusi vähän väliä pysähtyä haistelemaan jotain. Etenimme jonkin matkaa niin, että ensin he ohittivat minut ja muutan kymmenen metrin jälkeen minä ohitin taas heidät jne. Kuinkas ollakaan, kun olin ohittamassa heitä ehkä viidennen kerran, nainen kääntyi puhumaan minulle. Siinähän oli tuttu ihminen! Seuraavat pari kilometriä kuljimme yhdessä, minulle turhan kovaa vauhtia. (Katsoin kotona Sport Trackerista, että olimme kävelleet 5,7 km/h)

Kun tiemme erosivat, poikkesin urheilukauppaan ostamaan tassut sauvoihini. Kävelin jo kohti kotia ja huomasin koko ajan valitsevani lyhyemmän reittivaihtoehdon. Kävellyt kilometrit tuntuivat reisissä ja mielessä kävi epäilys, kuinka selviän ensimmäisestä varsinaisesta kävelypäivästäni. Silloin pitäisi jaksaa kolmanneksen pidempi matka. No, onhan minulla sitten laivalla aikaa toipua rasituksista. Nyt täytyy vielä malttaa tehdä kunnon venyttelyt, jotta aamulla pääsen liikkeelle.

Reitti: SdC - Finisterre

Santiagosta tarkoitukseni on jatkaa maailman laidalle asti Atlantin rannalle. Finisterre (tai Fisterra) on noin 87 km päässä Santiagosta. Jos matka tuntuu loppuvan kesken, sitä voi pidentää n. 30 km kiertämällä Muxian kautta.

Tämä viimeinen osuus on jaettu kolmeen etappiin. Ensimmäisenä päivänä kävellään 21 km ja seuraavina päivinä kumpanakin yli 30 km. Jos on aikaa käytettävissä matkan voi jakaa myös viidelle päivälle. Myös Muxia - Finisterre välillä pystyy yöpymään.

Ensimmäisen caminoni päätteeksi kävin Finisterressa bussilla. Minulla olisi ollut tarpeeksi aikaa kävelläkin sinne, mutta jalkani oli niin huonossa kunnossa, etten halunnut edes yrittää. Siltä retkeltä jäi kuitenkin sellainen kutina, että ainakin kerran sinne on vielä tultava jalan.

Vaikka vietin kylässä vain muutaman tunnin, niin päivästä jäi erityinen muisto. Kävin kylän kaupassa ostamassa evästä ja sitten kävelin viimeiset kilometrit majakalle. Menomatkalla minulla oli vielä rakkaat reissussa puhki kuluneet vaelluskenkäni jalassa. Oli tuhottoman kuuma päivä, eikä maantien reunaa ollut kaikkein miellyttävin kulkea. Majakkaa ei vielä edes näkynyt, kun tuuli kantoi säkkipillin soiton korviini. Siinä oli jotain maagista.

Majakan ympäristössä oli vähän turistimeininkiä. Kun kulki majakan ohi, pystyi kallioilta taas löytämään oman rauhansa. Siellä sitten riisuin viimeisen kerran hyvin palvelleet vaelluskenkäni. Vielä nykyisinkin jotkut vaeltajat polttavat vanhan tavan mukaan vaelluksen päätteeksi vaatteensa kallioilla. Minä en moisesta innostunut. Kenkäni päätyivät kallioilta palatessani roskikseen.

Istuin kallioilla pitkän tovin syöden eväitäni ja katsellen merta. Muistan että minua harmitti hieman, etten jäänyt yöksi Finisterreen. Siinä tapauksessa olisin päässyt ihailemaan auringonlaskua. Onpa jotain, mitä odottaa tämän reissun päätteeksi! Sain kuitenkin kokea oman erityishetken. Kolme delfiiniä viipyi tovin näköetäisyydellä esittäen hienoja hyppyjä.

Sanotaan, että tavoitteen saavuttaa, kun sen pystyy näkemään toteutuneena. Jos minun vaellukseni päättyminen maailman loppuun on siitä kiinni, niin se toteutuu. Se auringonlasku on näkemisen arvoinen!

Majoitustiedusteluita ja pakkausharjoitusta

Pyysin viime viikonloppuna saksalaiselta caminoystävältäni apua saksankielisen majoituskyselyn laatimiseen. Vastaus tuli nopeasti ja samalla sain yhden majoitusvinkinkin. Niinpä sitten ryhdyin lauantaina tuumasta toimeen. Olin ajatellut, että varaan majoituksen ensimmäiseksi viikoksi ja sitten matkalla aina pariksi päiväksi eteen päin kerrallaan.

Kun kolmella paikkakunnalla ei ensimmäisessä vaihtoehdossani ollutkaan enää tilaa, päätin laittaa varaukset kuntoon aina maaliskuun loppuun asti. Samalla tämä tarkoitti, että jouduin päättämään, pidänkö lepopäivää jossain välissä. Päädyin ratkaisuun, että jaan 12. vaelluspäivän etapin kahtia. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä 24,5 km Bremen:stä Barrien:iin. Nyt yövynkin jo n.17 km päässä Weyhessä ja sitten kävelen seuraavana päivänä vain vajaat 8 km Barrien:iin. Lyhyemmät päivät ovat varmaan tervetulleita, koska Bremeniin tulopäivänä joudun kävelemään reilusti yli 30 km.

Olen siis lähettänyt 11 majoituskyselyä. Vastauksia on viikonlopun vuoksi tullut vasta kaksi. Pääsen Hampurissa Merimieskirkon ryhmämajoitustilaan ja lisäksi Harsefeld:stä (pari päivää Hampurista eteen päin) tuli vahvistus. Ennen Merimieskirkon tiloihin majoittumista yövyn caminoystäväni luona. Toivottavasti huomenna, maanantaina tulee lisää myönteisiä vastauksia.

Tähän asti olen pakannut reppuuni harjoittelukävelyitä varten vähän mitä sattuu. Tärkeintä on ollut saada tarpeeksi(?) painoa. Eilen sitten kasasin jokseenkin kaiken mitä aion ottaa mukaan. Tavaraa oli tosi paljon!

Joskus aiemmin kirjoitin, että aion kokeilla makuualustan virittämistä repun sisään ikään kuin kehikoksi. Olin harjoituslenkillä ollut tosi tyytyväinen viritykseen, koska reppu oli siistin näköinen ulkoapäin ja tosi hyvä kantaa. Nyt jouduin kuitenkin luopumaan virityksestäni. Makuualusta vei niin paljon tilaa repusta, etten saanut kaikkea mahtumaan mukaan. Kun poistin makuualustan, tilaa oli ihan reilusti. Painoa sen sijaan kertyi liikaa, 9,2 kg. Paino putoaa piirun verran 9 kg, kun otan yhden t-paidan ja villapaidan päälleni. Myös laivamatkaa varaamani pokkari vähentää aavistuksen painoa, kun jätän kirjan laivalle. Käyn tavarat varmaan ainakin kertaalleen läpi ja mietin, mitä voisin jättää pois. 

Tiedän toki, että kaikkea on saatavilla matkan varrella, joten ei pitäisi haalia mitään ylimääräistä mukaan. Kuitenkin tuntuu, että näin pitkällä reissulla kaipaa myös vähän luksusta. Minulle se tarkoittaa, ettei joka päivä ole ihan pakko pyykätä ja että voin välillä laittaa päälleni jotain muutakin, kuin seuraavan päivän vaelluspaidan. No, käyn pari tiukkaa neuvottelua itseni kanssa, niin enköhän saa puristettua painosta kilon pois ja voin ottaa vettäkin mukaan :) 

Jännitystä ilmassa

Huomenna on tasan neljä viikkoa lähtöön! On yllättävän paljon järjesteltävää, kun on poissa kotoa puoli vuotta. Minusta pelkissä matkajärjestelyissä olisi tarpeeksi tehtävää, kun työkin vaatii oman osuuntensa valveillaoloajastani. En ole mikään listoja rakastava ihminen. Olen kuitenkin jo harkinnut listojenkin kirjoittamista, jotta kaikki tulisi varmasti tehtyä. Toistakseksi mukaan otettavien varusteiden lista saa vielä riittää.

Matkavalmistelujen saralla olen yhä edennyt pienin askelin. Olen selvittänyt Ranskan postin sivuilta, että heillä on poste restante -palvelu, johon voi lähettää minulle paketin. Löysin myös Langres:n kaupungin postitoimiston osoitteen. Ranskassa paketteja säilytetään 15 päivää niiden saapumisesta. Mitään ihan ilmaista lystiä paketin lähettäminen Suomesta ei ole. 2 kg paketti Ranskaan maksaa 31 € ja 5 kg paketti 40 €. Vaelluskenkäni taitavat painaa niin paljon, että 2 kg ei minulle riitä. Ostin postista (tai oikeastaan lähi-Siwasta) laatikon vaihtovarusteiden lähettämistä varten. Laatikoita oli tarjolla kahta kokoa S ja M. Epäilin, että vaelluskenkäni eivät mahtuisi S kokoiseen laatikkoon, joten ostin isomman. Kotona sitten heti asettelin vaelluskenkiä ja -sandaaleita laatikkoon. Olisi tainnut S koko riittää sittenkin. 😊

Sain viime viikolla vihdoin myös haettua kirjastosta matkailijoille tarkoitetut saksan ja ranskan oppikirjat. Ranskan kurssikirjan mukana tuli myös CD-levy. Olen kahlannut molemmat opukset läpi. Minulla on molempien kielien osalta lukion kieliopinnot käytynä muutama vuosikymmen sitten. Saksan kielioppi alkoi muistua mieleen oppikirjaa lukiessa, mutta sanavarastoni on tosi onneton. Ranskan kanssa olen aivan pulassa. Täytyy vain toivoa, että kohdalleni osuu englantia puhuvia ihmisiä.

Olin kuvitellut jatkavani liikunnallista elämää myös tämän alkuvuoden ajan. Kuntosalilla olen sentään saanut käytyä, mutta kävely on jäänyt turhan vähiin. Eilen illalla kävin tekemässä pienen lenkin kodin läheisyydessä. Lenkki sujui kommelluksitta. Kotiin palattuani ja riisuttuani kengät oikea jalkani ei jostain syystä enää tykännytkään siitä, että varasin sille painoa; todella ikävä pistävä kipu jalan ulkoreunan puolella jalkapohjasta kohti kehräsluuta. Kipupistettä ei löydy painelemalla ja nilkkaa voi huoletta pyöritellä. Jalka ei vain kestä painoa. Aamulla yritin lähteä töihin, mutta muutaman pihalla otetun askeleen jälkeen annoin periksi ja palasin sisään. Nyt sitten jännitän, meneekö tämä ohi viikonlopun levolla vai joudunko turvautumaan lääkäriin. Kunhan olen kunnossa lähtöpäivään mennessä, niin olen iloinen. Parempi potea nyt kuin reissussa!

Reitti: Camino Frances SJPP - Santiago de Compostela

Ranskalaista reittiä pitkin St Jean Pied de Port:sta Santiago de Compostelaan kertyy matkaa n. 790 km. Kesällä 2014 kävelin ensimmäisen caminoni juuri tällä reitillä. En kuitenkaan uskaltautunut aloittamaan vaellustani Pyreneitten ylityksellä, vaan lähdin matkaan Espanjan puolelta Roncesvalles:sta. Niinpä vaellukseni tämä osuus alkaa minulle täysin uudella elämyksellä.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että valitsin ranskalaisen reitin, jotta minun ei tarvitse suunnitella päivämatkojani enää Espanjassa. Camino Norte olisi ollut maisemien puolesta houkutteleva vaihtoehto. Löysin jopa vaellusreitin SJPP:stä Iruniin, joten siltä kannalta se olisi ollut täysin mahdollinen reitti. Jos olisin aiemmin ylittänyt Pyreneet, voi olla, että valintani olisi sittenkin kallistunut Norten puolelle.

2014 kuljin John Brierleyn karttaoppaaseen tukeutuen. Voi olla, että ostan sen matkan varrelta tänäkin vuonna. Kun olin parin ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen oppinut luottamaan reitin varrella olevaan viitoitukseen, käytin opasta lähinnä siihen, että tarkastin mistä löytyy seuraava juomavesipiste tai kahvila. Edellisellä kerralla kävelin pääsääntöisesti oppaasta poikkeavia päivämatkoja. Niin ajattelin tehdä tälläkin kertaa. Olen myös suunnitellut, että pyrin yöpymään eri kylissä kuin ensimmäisellä kerralla.

Tapasin edellisellä kerralla nuoren ruotsalaisen miehen, joka oli (jos muistan oikein) jo kahdeksatta kertaa ranskalaisella reitillä. Kyselin syytä, miksi hän palaa aina samalle reitille, vaikka vaihtoehtoja olisi tarjolla. Hän sanoi, että hänelle kyse on sisäisestä matkasta ja hän palaa ranskalaiselle reitille, koska tietää infran olevan siellä kunnossa. Minä ajattelen vähän samaan malliin. Saan keskittyä kävelemiseen sekä luonnon ja ihmisten havainnointiin murehtimatta, mistä löydän ruokaa tai nukkumapaikan.

Ranskalainen reitti jakautuu tavallaan kolmeen osaan. Ensimmäiset vajaat 300 km Burgos:n kaupunkiin asti kulkee melko vaihtelevassa maastossa. Reitti halkoo kolmea maakuntaa: Navarre, La Rioja sekä Castilla et León. La Riojan viinialueella maa on punaista savea, joka tarttuu märällä kelillä tosi ikävästi kenkiin. Muistan, että liottelin vaelluskenkiäni jokaisessa vähän isommassa vesilätäkössä, jotta sain edes osan savesta irti.

Vähän Burgosin jälkeen alkaa Meseta. Meseta on avointa melko tasaista ylänköä. Reitti kulkee n. 800-900 m merenpinnan yläpuolella, eikä osuudella ole juurikaan varjoa suovia puita. Minulla oli onni puolellani, koska paria päivää lukuunottamatta sain nauttia puolipilvisestä säästä. Minä lähdin myös yleensä jo varhain liikkeelle, jotta heinäkuun kuumuus ei olisi nujertanut minua. Kuulin ensimmäisellä caminollani lähes kauhutarinoita Mesetan rankkuudesta nimenomaan henkisellä puolella. En tiedä johtuiko se siitä, että tapasin Burgosin jälkeen aivan mahtavia ihmisiä, mutta minulla on Mesetalta vain hyviä muistoja.

Muistelen että kanssavaeltajat sanoivat Mesetan päättyvän Leóniin. Voi olla, mutta minusta maasto alkoi muuttua vaihtelevaksi vasta joskus Astorgan jälkeen. Viereinen kuva on otettu jokunen kilometri Rautaristin jälkeen. Kuvan keskellä näkyvään kylään laskeuduttiin n. 400 m melko jyrkästi ja suurin osa vaeltajista jatkoi vielä 400 m alempana olevaan Molinasecan pikkukaupunkiin.


Matkan varrelle osuu useita vaihtoehtoisia reittejä. Ehkä innostun tällä kertaa kulkemaan niitä. Ainakin Samoksen kautta tulen melko varmasti kulkemaan. Olen vakuuttunut, että reitillä riittää minulle tälläkin kertaa ihmeteltävää. Toivon myös, että tällä caminolla osaan jo suhtautua myötämielisemmin turigrinoihin, joita tulee varmasti riittämään viimeisen 100 km matkalla ennen Santiagoa. Kukin tekee caminosta omannäköisensä. Saa nähdä, miltä Santiagoon saapuminen tuntuu tällä kertaa, kun se onkin ikään vain välietappi ja matkani toivon mukaan jatkuu kohti merenrantaa.