Nousin aamulla klo 6 ja lämpömittari näytti -11 C. Lämpötila kuitenkin nousi huimaa vauhtia ja kun yhdeksän maissa lähdin liikkeelle, pakkasta oli enää kuusi astetta. Kahden viikon päässä häämöttävää starttia silmällä pitäen, minulla oli reppu pakattuna täyteen kuormaan. Laitoin lisäksi vaelluskengät jalkaan, jotta saisin varmasti tarpeeksi rasitusta. Sports Tracker päälle ja menoksi.
Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että oli laitettava aurinkolasit silmille. Oli vielä melko vähän muita kulkijoita liikkeellä, joten sain nauttia linnunlaulusta omassa rauhassa. Reppu painoi 8,7 kg. Vaikka se ei tuntunut mitenkään pahalta selässä, sain jo kolmen kilometrin jälkeen availla takkini tuuletusaukkoja. Minulla oli sauvat mukana, mutta enimmäkseen ne heiluivat nipussa toisessa kädessäni. Niistä puuttuivat asfalttitassut ja kävelytiet olivat jo niin paljaita, että oli epämiellyttävää nakuttaa metallikärjillä asfalttiin.
Pidin vartin tauon Tuusulan uimahallin kahviossa. Siihen mennessä matkaa oli kertynyt reilut yhdeksän kilometriä ja aikaa oli kulunut vajaa kaksi tuntia. Söin kahvin kanssa todella maukkaan paahtopaistipatongin. Uimahalli oli aamusta varattu kokonaan lasten uimakouluille. Altailla oli useampia eri-ikäisten lasten ryhmiä. Kahvio alkoi täyttyä lapsia hakemaan tulleista aikuisista.
Olen huomannut, että 15-20 min tauot ovat minulle sopivia. Siinä ehtii syömään jotain ja palautumaan, mutta paikat eivät ehdi vielä jäykistyä. Nytkin kävely tuntui sujuvan hyvin tauon jälkeen ja reppukin asettui hienosti paikalleen.
Kuljin omissa ajatuksissani. Ne karkasivat vähän väliä listaamaan hoidettavia asioita, vaikka kuinka yritin keskittyä ympärilläni kuuluviin ääniin. Toisella silmällä seurasin pienen koiran kanssa lenkille lähteneen naisen kulkua. Hän pyrki kulkemaan reippaasti, mutta koira halusi vähän väliä pysähtyä haistelemaan jotain. Etenimme jonkin matkaa niin, että ensin he ohittivat minut ja muutan kymmenen metrin jälkeen minä ohitin taas heidät jne. Kuinkas ollakaan, kun olin ohittamassa heitä ehkä viidennen kerran, nainen kääntyi puhumaan minulle. Siinähän oli tuttu ihminen! Seuraavat pari kilometriä kuljimme yhdessä, minulle turhan kovaa vauhtia. (Katsoin kotona Sport Trackerista, että olimme kävelleet 5,7 km/h)
Kun tiemme erosivat, poikkesin urheilukauppaan ostamaan tassut sauvoihini. Kävelin jo kohti kotia ja huomasin koko ajan valitsevani lyhyemmän reittivaihtoehdon. Kävellyt kilometrit tuntuivat reisissä ja mielessä kävi epäilys, kuinka selviän ensimmäisestä varsinaisesta kävelypäivästäni. Silloin pitäisi jaksaa kolmanneksen pidempi matka. No, onhan minulla sitten laivalla aikaa toipua rasituksista. Nyt täytyy vielä malttaa tehdä kunnon venyttelyt, jotta aamulla pääsen liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti