Translate

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Majoitustiedusteluita ja pakkausharjoitusta

Pyysin viime viikonloppuna saksalaiselta caminoystävältäni apua saksankielisen majoituskyselyn laatimiseen. Vastaus tuli nopeasti ja samalla sain yhden majoitusvinkinkin. Niinpä sitten ryhdyin lauantaina tuumasta toimeen. Olin ajatellut, että varaan majoituksen ensimmäiseksi viikoksi ja sitten matkalla aina pariksi päiväksi eteen päin kerrallaan.

Kun kolmella paikkakunnalla ei ensimmäisessä vaihtoehdossani ollutkaan enää tilaa, päätin laittaa varaukset kuntoon aina maaliskuun loppuun asti. Samalla tämä tarkoitti, että jouduin päättämään, pidänkö lepopäivää jossain välissä. Päädyin ratkaisuun, että jaan 12. vaelluspäivän etapin kahtia. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä 24,5 km Bremen:stä Barrien:iin. Nyt yövynkin jo n.17 km päässä Weyhessä ja sitten kävelen seuraavana päivänä vain vajaat 8 km Barrien:iin. Lyhyemmät päivät ovat varmaan tervetulleita, koska Bremeniin tulopäivänä joudun kävelemään reilusti yli 30 km.

Olen siis lähettänyt 11 majoituskyselyä. Vastauksia on viikonlopun vuoksi tullut vasta kaksi. Pääsen Hampurissa Merimieskirkon ryhmämajoitustilaan ja lisäksi Harsefeld:stä (pari päivää Hampurista eteen päin) tuli vahvistus. Ennen Merimieskirkon tiloihin majoittumista yövyn caminoystäväni luona. Toivottavasti huomenna, maanantaina tulee lisää myönteisiä vastauksia.

Tähän asti olen pakannut reppuuni harjoittelukävelyitä varten vähän mitä sattuu. Tärkeintä on ollut saada tarpeeksi(?) painoa. Eilen sitten kasasin jokseenkin kaiken mitä aion ottaa mukaan. Tavaraa oli tosi paljon!


Joskus aiemmin kirjoitin, että aion kokeilla makuualustan virittämistä repun sisään ikään kuin kehikoksi. Olin harjoituslenkillä ollut tosi tyytyväinen viritykseen, koska reppu oli siistin näköinen ulkoapäin ja tosi hyvä kantaa. Nyt jouduin kuitenkin luopumaan virityksestäni. Makuualusta vei niin paljon tilaa repusta, etten saanut kaikkea mahtumaan mukaan. Kun poistin makuualustan, tilaa oli ihan reilusti. Painoa sen sijaan kertyi liikaa, 9,2 kg. Paino putoaa piirun verran 9 kg, kun otan yhden t-paidan ja villapaidan päälleni. Myös laivamatkaa varaamani pokkari vähentää aavistuksen painoa, kun jätän kirjan laivalle. Käyn tavarat varmaan ainakin kertaalleen läpi ja mietin, mitä voisin jättää pois. 

Tiedän toki, että kaikkea on saatavilla matkan varrella, joten ei pitäisi haalia mitään ylimääräistä mukaan. Kuitenkin tuntuu, että näin pitkällä reissulla kaipaa myös vähän luksusta. Minulle se tarkoittaa, ettei joka päivä ole ihan pakko pyykätä ja että voin välillä laittaa päälleni jotain muutakin, kuin seuraavan päivän vaelluspaidan. No, käyn pari tiukkaa neuvottelua itseni kanssa, niin enköhän saa puristettua painosta kilon pois ja voin ottaa vettäkin mukaan :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti