Minä olin jälleen ensimmäisenä ylhäällä heti puoli kuuden jälkeen. Herätin tyttäreni kuudelta, kun kuulin hospitaleron nousevan kahvin keittoon. Kun sain reppuni pakattua, siirsin sen ulos odottamaan ja menin kahville. Aamupalaksi oli tarjolla paahtoleipää voin ja hillon kanssa sekä marie-keksejä. Kahvi keitettiin mutteripannulla ja se oli hyvää ja vahvaa. Sain japanilaisesta ja englantilaisesta seuraa. Japanilainen kertoi kävelevänsä vielä seuraavaan kaupunkiin ja vaihtavansa sitten toiselle reitille. Minulle ei selvinnyt, mitä reittiä hän aikoi seuraavaksi kulkea. Toivotimme hänelle hyvää caminoa.
Kun tyttäreni oli saanut aamutoimensa valmiiksi lähdimme liikkeelle. Englantilainen lähti samaa matkaa kanssamme. Hänen jalkapohjissa olevat rakot vaivasivat yhä, joten meidän matkavauhtimme ei ilmeisesti ollut hänelle liian hidas. Simancasin kaupunkiin oli vain kuutisen kilometria, joten saavuimme sinne melko pian. Kaupunki oli kukkulalle ja jouduimme taas ylittämään joen roomalaisten rakentamaa kivisiltaa pitkin. Tämä silta oli pidempi ja komeampi kuin Puente Dueron silta. Englantilainen lähetti viestin sveitsiläiselle kysellen, onko tämä vielä kaupungissa. Hän ei saanut vastausta. Pysähdyimme kaupungissa kahville. Nyt tyttärellenikin jo maistui tee.
Nyt mäntymetsät olivat taakse jäänyttä caminoa ja kuljimme koko päivän aukeassa peltomaisemmassa. Vaihteeksi päivään mahtui useampia mäkiä. Viimeiset olisivat kyllä voineet jäädä väliin. Peñaflor de Hornijaa lähestyttäessä jouduimme ensin laskeutumaan melko jyrkästi alas laaksoon ja sitten kiipeämään vähintään yhtä jyrkästi taas ylös kaupunkiin. Jos edellisestä kaupungista, Wambasta, kiipeäminen ei vielä käynyt kunnon päälle, niin tässä viimeisessä ylämäessä minun oli pakko pitää useampi kuvaustauko.
Kaiken kaikkiaan päivän kävely sujui leppoisissa merkeissä. Englantilainen on asunut Saksassa jo monta vuotta. Minä tenttasin häntä, mitä mieltä hän on brexit:stä ja miltä tuntuu kotimaassa käydessä ajaa vasemmalla puolella tietä. Kyselin myös, kuinka hän on sopeutunut Saksaan ja onko hän onnistunut luomaan siellä ystävyyssuhteita. Hänen kanssaan oli helppo tulla juttuun, mutta minua vähän ihmetytti, kuinka paljon hän jaksoi puhua itsestään. Muistaakseni hän ei koko päivänä kysynyt mitään Suomesta tai meidän elämästämme. Tyttäreni jäi ajoittain melko kauas taaksemme, kun hän unohtui kuvaamaan jotain mielenkiintoiseksi kokemaansa. Välillä pysähdyimme odottamaan häntä ja välillä hän itse kiristi vauhtiaan ja otti meidät kiinni.
Reitin varrella oli kaikkiaan kolme pikkukaupunkia. Ne rytmittivät matkaa mukavasti ja oli helppo tietää, kuinka pitkälle olimme päässeet. Toisessa kaupungissa pysähdyimme syömään eväitämme ja kolmannesta löysimme kaivon, josta saimme täytettyä vesipullomme viimeiselle pätkälle. Päivän toisessa kaupungissa, Siguñuelassa, oli albergue. Alberguen oven kahva oli muotoiltu kädeksi, joka oli kuin valmiina kättelemään.
Kun saavuimme albergueemme sveitsiläinen oli majoittunut ja saatoin kuulla, että pesukone oli käynnissä. Juuri meitä ennen albergueen oli saapunut nuori espanjalainen mies. Hän soitti hospitaleralle ja tämä tuli pian kirjaamaan meidät sisään. Tämä oli kaikkein halvin albergue, kun vapaaehtoisena maksuna annoin aina viisi euroa. Täällä yö maksoi vain 3 €, eikä pesukoneen käyttäminen maksanut mitään. Pyykinpesuainekin oli valmiina talon puolesta. Alberguessa oli kaksi makuusalia. Toisessa oli kaksi kerrossänkyä ja toisessa oli kerrossänky sekä kaksi tavallista vuodetta. Sveitsiläinen oli asettunut jälkimmäiseen huoneeseen ja espanjalainen valitsi toisen huoneen. Miehet valtasivat tavalliset vuoteet. Tyttäreni halusi mieluummin tuttuun seuraan, joten me asetuimme kerrossänkyyn. Alberguessa oli vain yksi kylpyhuone ja sen rakentamisessa oli käynyt moka. Lattian kaadot olivat aivan pielessä ja suihkun vedet valuivat toiseen päähän kylpyhuonetta. Oli melkoinen moppaaminen, että lattian sai suunnilleen kuivaksi. Keittiöstä löytyi jääkaapin lisäksi hella. Päätimme vaihteeksi valmistaa illaksi pastaa.
Ehdimme kauppaan vielä ennen siesta-aikaa. Ostimme spagettia, tomaattia ja kinkkua. Tyttäreni huomasi kylmäkaapissa tavallisia nakkeja ja halusi niitä. Ostimme myös aamupalaa ja evästä seuraavalle päivälle. Kun olimme melkein valmiita, miehetkin saapuivat kauppaan. Oli käynyt ilmi, että kaupungin baarista ei saisi illalla ruokaa. Minä kysyin, josko heillekin kelpaa pasta ja he näyttivät tyytyväisiltä. Sovimme, että syömme seitsemältä, jotta englantilainen ehtii baariin katsomaan illan jalkapallo-ottelua.
Kun palasimme kaupasta, oli pesukonekin pysähtynyt. Saimme pyykit kuivumaan pihalle. Olimme laittaneet koneeseen lähes kaikki vaatteemme. Saimme sveitsiläiseltä hänen pyykkipoikansa omiemme lisäksi. Hyvä että kaikki vaatteet edes mahtuivat naruille. Onneksi pyykki kuivui nopeasti ja saimme tehtyä tilaa espanjalaisen vaatteille.
Siestan jälkeen miehet lähtivät baariin ja me aloimme ruoan valmistamisen. Keittiö ei ollutkaan ihan niin hyvin varustettu, kuin kuvittelimme. Sieltä ei löytynyt terävää veistä eikä leikkuulautaa ainesten pilkkomiseen. Hain repusta linkkarini ja rupesin hommiin. Pilkoin ensin tomaatit pieneksi. Keittiöstä löytyi oliiviöljyä ja mausteita. Päätin hauduttaa tomaatit pastakastikkeeksi. Olin ajatellut kaupassa, että keitämme nakit spagetin kaveriksi ja syömme lisäksi kinkkua. Nyt kun meitä olikin neljä syöjää, tuntui, ettei ruokaa olisi riittävästi. Sitten muistin, että olin kantanut jo useamman päivän puolikasta chorizon pätkää repussani. Siitähän saisimme ihan kunnollisen lisukkeen tomaattikastikkeeseemme. Makkaran pilkkomisessa oli kova homma pienellä linkkarilla. Tytär ehdotti, että pilkkoisin vielä nakitkin kastikkeeseen. Tein työtä käskettyä. Kun kaikki oli pilkottu valmiiksi, siivosimme ruokapöydän ja siirryin hellan ääreen. Tyttäreni rupesi kattamaan pöytää. Piti tehdä luovia ratkaisuja, sillä keittiöstä ei löytynyt lautasiakaan. Onneksi löytyi isot, 3-4 dl vetoiset kupit, joiden kyljessä luki chocolat. Kyllähän kattaus näytti hieman huvittavalta.
Miehet palasivat hyvissä ajoin ennen seitsemää ja ateriakin valmistui hieman etuajassa. Minä sekoitin kastikkeen pastan sekaan ja nostin kattilan pöytään. Meitä nauratti oikein kunnolla, kun koitimme nostella spagettia ja sattumia ison lusikan ja haarukan avulla kuppeihimme. Loppujen lopuksi ruoka maistui ihan hyvältä, vaikka ulkonäkö ei ollut kovin houkutteleva. Ja ruokaa oli riittävästi. Kinasimme vähän, kuka syö kattilan tyhjäksi ja lopulta pohjalle jäi vain vähän spagettia. Siinä vaiheessa espanjalainen nuorimies saapui keittiöön ja ainakin minua harmitti, ettemme olleet kutsuneet häntäkin aterialle. Jälkiruoaksi söimme miesten ostamaan vesimelonia. Että se maistuikin makealta. Sitten vielä katselimme tyttäreni kanssa, kuinka miehet hoitivat tiskaamisen.
Siiryimme porukalla baariin katsomaan futista. Matsin päätyttyä palasimme albergueen. Taivas oli muuttunut synkäksi. Mietimme joudummeko heräämään sateiseen aamuun.
Päivän askeleet yhteensä: 47 199, jotka Polar Flow tulkitsi 32,7 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti