Translate

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

22.6.2018 Santa Maria de la Nieva - Coca (n. 22 km)

Tytärtäni lukuun ottamatta olimme kaikki hereillä kuuden maissa. Miehet intoilivat, että baari aukeaa seitsemältä ja sinne pitää mennä kahville. Mitään syötävää sieltä ei kyllä saisi. Puolalainen mies seurasi yläpediltään touhujamme. Sveitsiläistä miestä nauratti, kun pakkasin tyttäreni silkkilakanpussin ja levitin päiväpeitteen sängylle. Koitin selitellä, että menee ikuisuus, jos hän tekee kaikki aamuvalmistelut itse.

Ensin lähtivät kahvinhimoiset liikkeelle. Me olimme seuraavana lähtövalmiita. Puolainen mies vasta aloitteli aamutoimiaan. Hän näytti jalkojaan, joissa oli melkoiset rakot. Hän sanoi kävelevänsä vain seuraavaan albergueen asti. Meidän yhteinen taipaleemme siis todennäköisesti päättyisi tähän, koska seuraavina päivinä etapit olisivat sen verran pitkiä, että hän tuskin saisi meitä enää kiinni.

Kulkeminen oli kerrassaan miellyttävää. Reitti kulki mäntymetsässä hiekkaisella pohjalla. Aina välillä oli kauniita kukkaketoja. Matka eteni lähes leikiten Nava de la Asuncónin kaupunkiin, jossa puolalainen aikoi yöpyä. Kaupungissa oli markkinapäivä. Löysimme mukavan baarin, jonka terassilla pidimme pitkän tauon.





Kaupungin jälkeen reitti kulki jälleen mäntymetsässä. Oli ihanaa kun sai kävellä enimmäkseen varjossa. Välillä polulla oli paksummin hienoa hiekkaa, mutta enimmäkseen polku oli helppokulkuinen. Mäkiä ei juuri ollut. Reitin oikealla puolella oli rotkon tapainen. Pohjalla näytti olevan joki.

Muutamaa kilometriä ennen Cocaa japanilainen vaeltaja saavutti meidät. Kävelimme loppumatkan yhdessä. Reitin varrella oli puihin kiinnitetty astioita, joihin kerättiin pihkaa. Kysyin japanilaiselta, tiesikö hän, kuinka usein kipot tyhjennetään. Hän kertoi kysyneensä samaa aamulla kohtaamaltaan paikalliselta pariskunnalta. Kipot tyhjennetään vain kerran vuodessa. Aika hitaasti pihkaa kertyy, kun arvioin kippojen olevan korkeintaan litran vetoisia.



Japanilainen kertoi hänelle entuudestaan tutusta majapaikaistamme ja sen ystävällisestä hospitalerasta. Hän kertoi myös kaupungissa olevasta komeasta linnasta. Loppumatka taittuikin mukavasti jutellessa. Albergue löytyi helposti. Sveitsiläinen ja englantilainen olivat jo majoittuneet ja ehtineet pestä pyykkinsäkin. Täällä näytti olevan oikein pyykinkuivaustelineet tarjolla. Me menimme tyttäreni kanssa sisään vilpoisen talon eteiseen, mutta japanilainen mies jäi ulos soittamaan hospitaleralle. Hänellä oli varmaan vielä muistissa Zamarramalassa  hospitalerolta saamansa läksytys.

Hospitalera oli eläkeikäinen iloisen oloinen rouva. Hän kirjasi meidät sisään ja esitteli entiseen opettajien asuintaloon tehdyn alberguen. Alakerrassa oli iso olohuone, kylpyhuone ja keittiö. Yläkerrassa oli neljä makuuhuonetta. Meille osoitettiin pieni kahden hengen huone. Talo oli rakennettu 1930-luvulla ja sisustuskin oli vanhahkoa. Tämäkin albergue oli oikein siisti. Yöpyminen maksoi 5 € /hlö.

Suihkun ja pyykinpesun sekä eväiden syömisen jälkeen päätimme lähteä katsomaan japanilaisen hehkuttamaa linnaa sekä etsimään kylmää juotavaa. Linna oli todellakin komea, melkein kuin satukirjasta, mutta se oli suljettu. Seuraavaksi suuntasimme puiston siimeksessä olevan baarin terassille. Kylmä Aquarius maistui todella hyvältä. Kun ilma on kuuma ja kävellessä joutuu juomaan tosi paljon, alkaa ainakin minua vesi tympiä jossain vaiheessa päivää. Päätin ostaa sitruunan ja puristaa seuraavana aamuna siitä makua veteen.



Kiersimme vielä kaupungin hiljaisessa keskustassa ja kävimme tutustumassa kirkkoon. Coca oli vaelluksemme "puolimatkan krouvi". Tyttäreni oli jo alkumatkasta ilmoittanut, että hän haluaa lähettää muutamalle ystävälleen oikeat postikortit, kun olemme matkan puolessa välissä. Segoviassa hän jo aikoi ostaa kortit valmiiksi, mutta vakuutin Cocan olevan kunnon kaupunki ja sieltäkin löytyvän varmasti kortteja. Missään ei kuitenkaan näkynyt mitään kauppaa, josta olisi voinut kuvitella saavansa postikortteja. Optimistisena ehdotin, että ehkä ruokakaupasta löytyy. Ei löytynyt ainakaan siitä ruokakaupasta, jossa kävimme. Minä sain kuulla vaihteeksi kunniani tämänkin suunnitelman pilaamisesta. Saimme kuitenkin jälleen salaattitarpeet sekä aamupalaa ja evästä. Muistin ostaa sitruunankin.



Palasimme kämpille ja valmistimme salaatin. Olimme syömässä, kun hospitalera saapui paikalle. Rouva oli kova juttelemaan. Tyttäreni keksi yllyttää minua kysymään, saisiko jostain postikortteja. Rouva selitti, että linnan lähellä olisi kauppa, jossa olisi kaipaamiamme kortteja. Postimerkeistä hän sanoi jotain, mitä en ymmärtänyt.  Kerroin vielä rouvalle, että seuraavana päivänä olisi majoittumaan tulossa puolalainen vaeltaja, joka ei puhu kuin puolaa. Rouva taivasteli ja pyöritti päätään.

Kun olimme jälleen lähdössä ulos, tyttäreni ei löytänyt aurinkolasejaan mistään. Hän arveli, että ne olisivat saattaneet jäädä iltapäivällä baariin. Minä muistelin, ettei hänellä ollut aurinkolaseja päässään, kun istuimme siellä. Siis ensin aurinkolaseja etsimään ja sitten korttien ostoon. Hospitalera istui muutaman muun rouvan kanssa talon seinustalla matkamme varrella. Saimme iloiset vilkutukset. Kun lähestyimme baaria, omistaja tuli meitä vastaa ojentaen aurinkolaseja. Olimme tyttäreni kanssa molemmat helpottuneita, kun oli yksi murhe vähemmän.

Suuntasimme jälleen linnalle etsimään korttikauppaa. Kyseessä olikin paikallisiin herkkuihin erikoistunut kauppa. Sieltä todellakin löytyi postikortteja. Kysyin myös postimerkkejä. En ymmärtänyt sanaa, joka tarkoitti paikkaa, josta merkkejä saisi. Ymmärsin kuitenkin, että se olisi lähellä kirkkoa. Siispä vaihteeksi lähdimme siihen suuntaan. Ensin emme nähneet muuta kuin baarin. Sitten huomasin sivukadulla tupakkakaupan. Sieltä saimme merkit. Minun oli pakko kysyä myöhemmin japanilaiselta mieheltä, tietääkö hän miksi tupakkakauppaa kutsutaan espanjaksi - estanco.

Palasimme puistossa olevaan baariin ja istuuduimme sveitsiläisen ja englantilaisen vaeltajan seuraan. Meillä riitti juttua sillä aikaa, kun tyttäreni kirjoitti korttejaan. Miehet lähtivät illalliselle läheiseen ravintolaan, kun illan myöhempi futisottelu oli alkamassa. Ennen lähtöään sveitsiläinen katsoi minulle puhelimestaan sanakirjasta, että postilaatikko on espanjaksi buzón. Opin kaksi uutta sanaa samana päivänä. Nyt piti vielä selvittää, mistä tällainen buzón löytyisi. Kysyin yhdeltä seurueelta baarista. Saimme heiltä suunnan. Seuraavaksi kysyin roskia viemässä olevalta rouvalta neuvoa. Postilaatikolle oli melkoinen matka, mutta lopulta se kuitenkin löytyi ja tyttäreni oli tyytyväinen.

Palasimme majapaikkaan ja keräsimme kuivuneet pyykkimme telineeltä ja nostimme sen sisälle. Illan aikana albergueen oli majoittunut pyöräilijä. Hänen pyöränsä oli olohuoneessa. Näimme hänet vilaukselta portaikossa, pitkä, tumma nuorimies.

Me pakkailimme reppujamme ja kävimme hiljalleen yöpuulle. Kerrossänkymme oli erikoinen viritelmä. Minulla oli arviolta 120 cm heteka, jonka yläpuolelle oli kiinnitetty 80 cm heteka. Tytärtäni mietitytti, putoaako hän sieltä yöllä, kun siinä ei ollut minkäänlaisia reunakaiteita. Viritimme tarjolla olleesta viltistä rullan ja asetimme sen sängyn reunaan. Kun odottelin nukkumatin saapumista, kuului yläpuoleltani tyytyväinen huokaisu: "Tänään oli hyvä päivä". Se sai hymyn huulilleni.

Päivän askeleeni yhteensä 39 353, Polar Flow:n muuttamina kilometreinä 27,4 km.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti