San Ildefonsosta meni jokseenkin suora maantie Segoviaan. Maantien vieressä kulki hiekkapohjainen kävelytie. Pyöräilijöille oli asfaltoitu väylä maantien toisella puolella. Ei mikään mieltäylentävin aamukävely, mutta helppo. Ohitsemme pyyhälsi ja vastaamme tuli useita lenkkeilijöitä. Minusta ympäristössä olisi ollut paljon mukavampiakin lenkkeilymaastoja.
Caminon opasteet löytyivät jälleen Segovian laitamilla, mutta onnistuin hukkaamaan ne melko pian. Suunnistimme autoilijoille tarkoitettujen opasteiden avulla kohti keskustaa ja akveduktia. Löysimme perille ilman ongelmia. Akvedukti oli ihan vaikuttava, vaikka olemme nähneet vielä suuremman Ranskassa.
Löysimme turistitoimiston ihan akveduktin vierestä. Kävimme siellä hakemassa leima passeihimme ja selvittämässä, mihin voisimme viedä reppumme säilytykseen. Virkailija suositteli meille läheistä hostellia, johon sai jättää repun säilöön kolmella eurolla. Saimme kadun nimen, mutta en hoksannut kysyä hostellin nimeä. Sain myös kaupungin kartan. Katua ei löytynyt kartasta. GoogleMapsista katu löytyi, mutta menin jälleen kerran sekaisin suunnista. Jouduin kysymään neuvoa useammalta henkilöltä ennen kuin, joka osasi kertoa kuinka pääsemme perille. Hostelin nimi on Duermevela ja osoite Calle de los Cascos. Kadulle pääsee Avenida Via Romalta rappusia pitkin (jotka löytyvät melkein heti akveduktin vieressä olevan liikenneympyrän jälkeen).
Kuljeskelimme ensin hetken akveduktin ympäristössä, mutta lähdimme sitten nousemaan kukkulalla olevaan vanhaan kaupunkiin. Katedraali löytyi Plaza Mayorin kulmalta. Sinne oli sisäänpääsymaksu. Lippuluukulla on lappu, jossa luvattiin myös leima pyhiinvaelluspassiin. Meidän passit olivat tietysti repussani hostellissa. No, menimme kuitenkin tutustumaan kirkkoon. Liput myynyt nainen oli tosi tylyn oloinen. Tuntui, että olisi pitänyt pyytää anteeksi, kun häiritsimme häntä. Katedraalin kiertämiseen ja sen yhteydessä olevien näyttelyiden katseluun vierähti tovi. En tiedä, minkä verran katedraalissa järjestetään messuja, mutta ei siellä ainakaan ollut kovin paljon penkkejä kirkon kokoon suhteutettuna.
Jatkoimme kaupungilla kuljeskelua ja löysimme kadunkulman, mistä camino jatkuisi kaupungista ulos. Saavuimme Alcazarin edustalle. Alcazar on alunperin rakennettu linnoitukseksi, mutta myöhempien vaiheidensa aikan se on toiminut kuninkaallisena linnana sekä vankilana. Nyt se on museona ja se on yksi Unescon maailmanperintölistan kohteista. Vaikka edellisillan palatsi oli tuottanut pienen pettymyksen, menimme tutustumaan tähän linnaan. Linna oli tosi hieno sisältä ja sen ikkunoista oli upeita näkymiä. Jos on yhtään "linnaihminen", niin täällä kannattaa ehdottomasti käydä.
Palatessamme reppujamme hakemaan kohtasimme jälleen puolalaisen vaeltajan. Ymmärsin sen verran hänen puheestaan, että hän oli yöpynyt Zamarramalassa, johon me olimme nyt suuntaamassa. En saanut selvää, mitkä olivat hänen suunnitelmansa tälle päivälle.
Jouduimme nousemaan kukkulalle uudestaan reppujemme kanssa. Kun tiesimme jo, mistä reitti jatkuisi, emme etsineet opasteita. Joku espanjalainen takanamme halusi kiinnittää huomiomme katukiviin upotettuun simpukkamerkkiin. Kävelimme siis tietämättämme reitillä. Pysähdyimme katedraalin edustalle ja minä lähdin hakemaan leimat passeihin. Lippuluukulla oli vastassa sama sitruunoita aamupalaksi nauttinut rouva. Kun ojensin hänelle passimme, hän olikin yllättäen yhtä hymyä.
Jouduin turvautumaan karttaan, jotta löysimme ulos kaupungista. Hukkasimme reittiopasteet heti ensimmäisessä kadunkulmassa. No, Santiagon portin kautta suuntasimme ensin alas ja sitten aloitimme nousun Zamarramalaan. Varjoa ei tietenkään ollut tarjolla ja hikoilin kaiken juomani veden samoin tein. Segoviaan päin oli hienot näkymät ja aina välillä oli pakko katsoa taakse päin.
Jouduin taas kysymään neuvoa, jotta löysimme alberguen. Ovella oli taas lappu puhelinnumeron kera. Olin juuri valitsemassa numeroa, kun ikkunan takaa kuului puhetta. Vanhempi japanilainen mies sanoi espanjaksi, että hän päästää meidät sisälle. Hän avasi meille oven ja istuuduimme aulaan.
Soitin numeroon ja kerroin hospitalerolle, että olemme alberguessa. Hän saapui hetken kuluttua ja oli ihmeissään, kun ketään ei näkynyt pihalla. Menin häntä vastaa ovelle ja kerroin, että japanilainen mies oli päästänyt meidät sisään. Hospitalero antoi hänelle kunnon läksytyksen, mutta leppyi nopeasti japanilaisen sujuvaan espanjankieliseen puheeseen.
Albergue oli kaksikerroksinen, mutta vain alakerta oli käytössä. Siellä oli yksi iso makuusali lukittavine säilytyslokeroineen. Asetuimme vastakkaiseen päätyyn japanilaisesta vaeltajasta katsottuna. Alakerrasta löytyi lisäksi kylpyhuoneet miehille ja naisille, pieni keittiö ja aulaan tehty oleskelutila. Yläkertaan vieviin portaisiin oli laitettu köysi ja kyltti, jossa kiellettiin sinne meneminen. Tilat olivat varmasti aika uudet ja kaikkialla oli tosi siistiä. Yöpyminen maksoi 8 € /hlö.
Kun olen aiemmilla caminoillani tottunut, että albergueissa on pyykinpesumahdollisuus joko käsin tai pientä korvausta vastaan pyykinpesukoneessa, niin tällä reitillä ei vaatehuoltotarpeeseen oltu juurikaan kiinnitetty huomiota. Tämän alberguen yhteydessä oli pieni piha ja sinne oli viritetty pyykkinaru. Ulkoa seinästä löytyi vesihana, mutta ei mitään allasta. Kylpyhuoneen lavuaarissa ei tietenkään ollut tulppaa. Lopulta pesin lattiamopin ämpärin ja menin sen kanssa pihalle pyykkäämään kylmällä vedellä. Olin tähän mennessä pessyt vain sukkia ja alusvaatteita, mutta nyt oli jo aika saada villaiset t-paitammekin pestyä. Onneksi ilma oli niin kuuma, että pyykit kuivuivat, vaikka kello oli lähes kuusi, kun kaikki vaatteet olivat narulla.
Lähdimme etsimään kauppaa. Kylissä ja pikkukaupungeissa ei juurikaan näy mitään kauppojen kylttejä tai mainoksia. Tämäkin kauppa meinasi ensin jäädä meiltä huomaamatta. Sillä ei ollut mitään näyteikkunaa ja oviaukossa oli, todennäköisesti kärpäsiä torjumassa, nauhoista tehty verho. Minulla oli kova nälkä ja puhuttua tyttäreni ympäri, että valmistaisimme pastaa. Kuumuudesta johtuen hänelle ei oikein maistunut lämmin ruoka. Saimme pastatarpeet kasaan ja jälkiruoaksi ostimme kirsikoita. Aamuksi varattiin jogurttia ja evästäkin löytyi. Tyytyväisenä menimme kokkailemaan.
Kun olimme syömässä, japanilainenkin vaeltaja ilmestyi keittiöön. Hän oli nukkunut koko iltapäivän ja alkuillan. Hän kertoi, että oli samana päivänä saapunut Japanista Segoviaan ja aikaero sekä pitkä matka väsyttivät. Hän aloittaisi caminonsa aamulla. Hän oli vuosien mittaan kävellyt varmaan kaikki Espanjan caminot, mutta palasi joka vuosi vaeltamaan pariksi kuukaudeksi. Nytkin hänellä oli vielä suunnitelmat ihan auki.
Kun meillä oli ollut leppoisa päivä, meitä ei juuri väsyttänyt. Pelasimme illalla korttia ja tyttäreni ratkoi sudokuita. Piti oikein patistaa itsemme nukkumaan, jotta pääsisimme kerrankin aikaisin liikkeelle.
Päivän askeleet yhteensä: 38 715, jotka Polar Flow:n mukaan vastaavat 27,5 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti