Reitillä oli tällä kertaa vain yksi kaupunki ja sinne oli matkaa lähes 16 km. Onneksi 11 km kohdalla olisi piknikpaikka. Reitti kulki jälleen mukavasti metsän siimeksessä. Kävely sujui ihan mukavasti. Piknikpaikalle pysähdyimme kunnon tauolle. Siitä olikin sitten vain reilun tunnin matka Valdestillasin kaupunkiin. Pysähdyimme heti ensimmäiseen baariin.
Kaupunki oli muodoltaan pitkänomainen ja kesti aikansa, että saimme kuljettua sen läpi. Kaupungin jälkeen jouduimme kävelemään melko vilkasliikenteisen maantien pientareella. Se tuntui turhauttavalta, kun tien molemmin puolin kasvoi mäntymetsää. Niin me vain kuuliaisesti reittimerkkejä seuraten talsimme auringossa kovalla asfaltilla. Muutaman kilometrin jälkeen reitti siirtyi pois tieltä metsän laitaan. Nytkään emme juuri päässeet nauttimaan puiden varjosta, mutta ainakin alusta oli mukavampi astella.
Olin kotona lukenut, että Puente Duerosta olisi useamman kerran tunnissa bussiyhteys Valladolid:n kaupunkiin. Olin aiemmin ajatellut, että voisimme mennä käymään siellä. Kun saavuimme Puente Dueroon ei ajatus tuntunut yhtään houkuttelevalta. Alberguen aukeamiseen oli aikaa vielä reilut 1,5 tuntia. Ajattelin, että kävisimme kuitenkin katsomassa missä se sijaitsee.
Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun englantilainen huikkasi baarin ovelta. Menimme baariin, jossa japanilainenkin mies oli istumassa baaritiskillä. Hän jutteli paikallisten kanssa ja tuskin huomasi saapumistamme. Tilasin meille Aquariukset ja menimme englantilaisen pöytään istumaan. Ihmettelin, kuinka hän oli siellä, sillä miehet olivat kertoneet varanneensa huoneen seuraavasta kaupungista. Rakot olivat kuulema tehneet kävelystä sen verran tuskaista, että englantilainen oli päättänyt pysähtyä Puente Dueroon. Sveitsiläinen oli jatkanut yksin eteen päin.
Vähän myöhemmin japanilainenkin tuli juttelemaan kanssamme. Hän selitti, että paikalliset miehet olivat halunneet tarjota hänelle juotavaa. Miehet alkoivat puhua lounaasta. En ollut ihan varma, onko minulla nälkä ja tyttäreni sanoi voivansa syödä jotain pientä. Siirryimme ruokasalin puolle, jossa olimme ainoat asiakkaat. Meille kerrottiin päivän menun vaihtoehdot. Valitsimme tyttäreni kanssa lakupalaksi ensalada rusan eli espanjalaisen perunasalaatin. Pääruuaksi otimme pihvit ja jälkiruuaksi tytär otti jäätelön ja minä paahtovanukkaan. Perunasalaatti oli herkullista, mutta annos oli aivan liian suuri. Myös pääruoka-annos oli reilu: iso lehtipihvi ja kasa ranskalaisia. Ihmeissäni katsoin, kun tyttäreni söi koko pihvinsä ja osan perunoistakin. Myös jäätelö maistui hänelle. Olin tosi iloinen, sillä minusta hän näytti laihtuneen, mihin hänellä ei olisi varaa.
Ruokailun jälkeen siirryimme albergueen. Se oli tällä kertaa mökkimäisessä puurakennuksessa. Siinä oli kaksi neljän hengen huonetta, keittiö ja kylpyhuone, jossa oli kaksi suihkua. Lisäksi hospitalerolle oli oma huone sekä hänen käyttöönsä tarkoitettu työ/olohuone. Ennen meitä albergueen oli jo saapunut pitkä, laiha ja partainen mies. Hän oli saksalainen ja oli matkalla Santiagosta Madridiin. Hän oli ollut caminolla jo pidempään ja kävellyt yli 2000 km. Miehet majoitettiin toiseen huoneeseen ja meidät naiset toiseen. Tässäkin alberguessa oli vapaaehtoinen yöpymismaksu. Tarjolla olisi myös aamiaista, ja keittiön pöydällä oli lipas, jossa oli ilmoitettu aamiaisen hinnaksi 2 €.
Suihkuun joutui jonottamaan, kun saavuimme kaikki neljä samaan aikaan. Tällä alberguella oli melko iso piha ja ulkoseinän viereen oli järjestetty vaatteiden pesupaikka. En viitsinyt pestä pyykkiä, koska seuraavan päivän majapaikassa olisi käytettävissä pesukone. Sen sijaan oikaisin itseni sänkyyn ja otin kunnon unet.
Kuten monena muunakin iltapäivänä ja iltana lähdimme kävelylle varvastossuissa. Ne oli pakattu mukaan lähinnä suikussa käyntejä varten ja sisäjalkineiksi. Meillä oli mukana myös Keens:n vaellussandaalit (joissa on umpinainen kärki). Kun oli kulkenut monta tuntia painavissa (ja kuumissa) vaelluskengissä, varvastossut tuntuivat vain niin ihanan kevyiltä.
Kaupunkia halkoi joki ja joen yli johti roomalaisten rakentama kivisilta. Sanoin tyttärelleni, että menen tuosta kadunkulmasta ottamaan kuvan sillasta. Onneksi tyttäreni ei seurannut ihan perässäni. Kadulta jalkakäytävälle nimittäin nousi todella vikkelästi yli metrin mittainen käärme. Kuva sillasta jäi siltä erää ottamatta, vaikka käärme luikerteli nopeasti tiehensä. Tyttäreni tyytyi tällä kertaa toteamaan, että hän vain istuskeli kaikessa rauhassa alberguen pihalla ja täällä onkin käärmeitä.
Ylitimme sillan ja kävelimme kaupungin läpi. Siellä ei näin sunnuntaina ollut kuin pari baaria auki. Palasimme alberguelle ja minä menin kyselemään hospitalerolta käärmeistä. Muistin käärmeen espanjankielisen sanan vain sinne päin. Minä selitin serpentinestä kun oikea sana olisi ollut serpiente. En saanut itseäni ymmärretyksi ja lopulta menin hakemaan japanilaisen miehen avukseni. En ole varma käytetäänkö erilaisista käärmeistä eri nimityksiä, sillä miehet käyttivät myös sanaa culebra. Joka tapauksessa hospitalero vakuutti, että heidän serpientet eivät ole myrkyllisiä.
Palasimme vielä illalla baariin katsomaan jalkapalloa. Englantilainen halusi välttämättä tarjota meille juomat, kun olin hoitanut hänen rakkojaan. Päätimme ottaa tinto veranot eli punaviinin ja sitruunalimonaadin sekoitusta. Maku muistutti vähän sangriaa. Tuhdin lounaamme jälkeen en edes ajatellut syöväni enää mitään illalla. Kummasti kuitenkin illan mittaan nautimme useamman baarin tarjoaman perunamunakas tapaksen.
Futismatsin päätyttyä palasimme albergueen ja pakkasimme reppumme mahdollisimman valmiiksi aamua varten. Vaikka olin ottanut päikkärit iltapäivällä, uni tuli nopeasti.
Päivän askeleet yhteensä: 43 611, joka Polar Flow:n mukaan on 31 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti