Translate

torstai 5. joulukuuta 2019

Jälleen lähtökuopissa

Seurasin tänä syksynä tiiviisti ArKiCamino blogia, sillä sen kirjoittajat kulkivat toista kertaa Camino Mozarabella, lähtöpaikkana Malaga. Olin nimittäin itse päättänyt valita sen seuraavaksi reitikseni. En tosin tällä kertaa ehdi kävellä kuin Cordobaan asti.

Vaikka olen jo kulkenut useamman Caminon, olen jälleen uuden edessä. Tämä on ensimmäinen vaellukseni talvella. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun olen jouluna ulkomailla. Tuntuu erikoiselta, kun en tee mitään jouluvalmisteluita. Sen sijaan koitan arvailla, millaista säätä minulla on edessä ja mitä kaikkea pitää ottaa mukaan.

Sen verran olen tehnyt ennakkovarmisteluja, että kysyin Malagan paikalliselta caminoyhdistykseltä joulun ajan aukioloista. Minulle vastattiin, että alberguet olisivat normaalisti auki. Joulupäivänä baarit ja ravintolat ovat kiinni, joten joudun ostamaan ja kantamaan tavallista enemmän ruokaa kerralla. Kovin juhlallisesta joulupäivän ateriasta on turha haaveilla tänä vuonna. Lukemani perusteella alberguet ovat vaatimattomasti varusteltuja ja hyvä jos niistä löytyy edes mikroaaltouuni.

Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, onko joulun aikaan muita kulkijoita liikkeellä. Minun ei kuitenkaan viettää joulua yksin. Tyttäreni lähtee jälleen mukaan. Meillä on aamulento Malagaan ja tarkoitus on lähteä kävelemään välittömästi, kun pääsemme keskustaan. Jos kaikki menee hyvin otamme uuden vuoden vastaan Cordobassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti