Heti kaupungista ulos päästyämme siirryimme kapealle polulle, joka laskeutui jokilaakson. Matkalla kuljimme luostarin raunioiden ohi. Rauniot olivat aidatulla alueella. Voisi sanoa, että onneksi. Polku nimittäin kulki aivan aidan viertä ja sade oli vienyt polusta suurimman osan mukanaan. Jouduimme välillä kulkemaan sivuttain pitäen aidasta kiinni. Polkua oli jäljellä noin 10 cm leveydeltä.
Heti kun saavutimme joen ja ylitimme sen, alkoi nousu. Ensin polkua pitkin. Sitten saavutimme kylän, jonka läpi kuljettiin edelleen ylämäkeen.
Ylämäkeä riittikin koko aamupäiväksi. Kun reitti alkoi vihdoin laskeutua, huomasimme piknik-paikan. Vaikka edellisestä tauosta ei ollut pitkä aika, käytimme tilaisuuden hyväksemme. Paikka oli samalla näköalapaikka. Opastekyltissä kerrottiin, että näimme Malagan, Sevillan ja Cordoban provinsseihin. Ennen matkan jatkamista herkuttelimme suklaaleivonnaisilla.
Tankkaus oli paikallaan, sillä reitti laskeutui jyrkästi ja reidet olivat kovilla. Pidimme taukoa taas Cuevas Bajas:ssa. Meidän reppumme olivat tosi painavat, koska olimme ostaneet ruokatarpeet illaksi ja tyttäreni lisäksi juotavaa.
Onnistuimme hukkaamaan reittimerkit kaupungissa. Ostimme vahingossa oikean kadun kohdalle. Kyseistä katua pitkin pääsimme pois kaupungista. Katu päättyi parkkipaikan tapaiseen. Siellä istuskeli muutama nuorimies, jotka taisivat tehdä tyttäreni päivästä paremman, kun huutelivat kaunista tyttöä.
Löysimme päivän toisen etapin opastaulun. Encinas Realesiin oli matkaa vain reilu 5 km. Ensin saimme kulkea tasamaalla, mutta viimeiset 3 km olivat lähes pelkkää nousua. Tällä pätkällä siirryimme Cordoban provinssiin.
Vaikka loppuosuus oli tosi raskas, koitin motivoida tytärtä etenemään reippaasti. Halusin päästä mahdollisimman aikaisin perille, jotta voisin pestä pyykkiä. Saavuimme lopulta jo hieman ennen klo 15 kaupunkiin ja nuolet opastivat meidät perille albergueen. Se sijaitsi kirkkopuistossa. Ovella ei tälläkään kertaa ollut mitään toimintaohjeita. Minulla oli kuitenkin paikallispoliisin numero ja soitin siihen. Ei vastausta. Yritin aina muutaman hetken päästä uudestaan, mutta kukaan ei vastannut. Kirkkopuiston vieressä oli kierrätyspiste. Kun näin miehen vievän pahveja kierrätykseen, päätin mennä kysymään apua. Minulla on vaikeuksia ymmärtää täkäläistä murretta, mutta tajusin hänen käyvän kotonaan ja palaavan. Hetken kuluttua hän tulikin takaisin ja sanoi, että numerosta, joka minulla oli, vastattaisiin viiden jälkeen. No, se siitä pyykinpesusta!
Eihän meillä mitään hätää ollut. Aurinko lämmitti, oli penkkejä, joilla istua ja kännykät, joilla viihdyttää itseämme. Minäkin kirjoitin osan jouluaaton tekstistä.
Muutamaa minuuttia yli viiden kännykkäni soi. Vuoroon oli tullut ystävällinen naispoliisi, Loli. Hän lupasi tulla tuomaan avaimen. Kun odotimme häntä, puistoon saapui äiti pienen tytön kanssa. Hän tuli kysymään tarvitsemmeko apua. Minua jaksaa joka kerta sykähdyttävä paikallisten ihmisten ystävällisyys.
Loli saapui, esitteli meille albergueen ja pyysi mukaansa kaupungintalolle. Saimme leimat passeihin ja henkilökorttimme kopioitiin. Minun piti vielä täyttää lomake, jolla kuittasin avaimen. Sitten Loli ajoi meidät takaisin alberguelle. Melkoista palvelua! Matkalla huomasin, että ravintolan edessä oli ihmisiä. Kysyin Lolilta, eikö ravintolat ja baarit olekaan kiinni. Hän vahvisti niiden olevan auki. Ihan vaan hippasen harmitti kaikki se ylimääräinen paino repussa, jotta saisimme jotain syödäksemme.
Asetuimme taloksi albergueen. Valitsimme huoneen, jossa oli kahdet kerrossängyt. Huone oli kylmä, mutta siellä oli toimiva lämmitin. Kun pidimme huoneen oven kiinni, saimme sinne ihan hyvän lämmön.
Illan pimetessä kävimme vielä kävelyllä keskustassa. Saimme ihailla jouluvaloja ja ostimme samalla baarista vettä. Sitten olikin aika palata ruoan laittoon.
Keittiötä alberguessa ei ollut, mutta mikroaaltouuni löytyi. Selvisimme sillä hienosti. Meillä oli pussillinen mikrossa lämmitettävää riisiä sekä säilykepurkissa naudanlihaa kastikkeessa. Yksi tomaattikin oli jäänyt edelliseltä illalta. Kun astiatkin olivat omasta takaa mukana, niin saimme ihan kelpo aterian. Samalla tiesin reppuni kevenevän mukavasti.
Kun olimme syöneet ja minä olin tiskannut, ryhdyimmekin iltatoimiin. Tytär kävi hakemassa toisesta huoneesta toisen peitteen lisälämmikkeeksi. Minä vielä järjestelin tavaroitani, kun hänen suunnastaan kuului jo tasainen tuhina.
Kömmin itsekin makuupussiin ja kirjoitin jouluaaton tekstin loppuun. Laitoin kännykän lataukseen ja käänsin kylkeä. Ulkoa kuuluvat äänet eivät estäneet unen tuloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti