Reitti lähti lähes vastapäätä majapaikkaamme. Kadulla ei tarvinnut kulkea kuin hetken. Sitten siirryimme kapealle polulle. Polku vei meidät jälleen kerran melko jyrkästi alas. Etenimme tosi hitaasti ja siitä huolimatta minun oli riisuttava takkini heti, kun pääsimme tasaiselle kohdalle.
Polku lähti saman tien nousemaan. Kuljimme oliviipuiden siimeksessä. Tuon tuosta piti kumartua, jotta mahtui kulkemaan oksien alta. Eteneminen oli edelleen hidasta. Ensimmäisen tunnin aikana jätimme taaksemme vain kaksi kilometriä polkua. Opastetaulussa luki, että päivän 19,2 km taipaleeseen menisi 6 h. Ajattelin, että meiltä menisi varmaan 8h.
Emme kuitenkaan kiirehtineet, vaan tänään nautimme kävelimisestä, pilvettömästä taivaasta ja upeista maisemista. Olin aivan erilaisella asenteella liikkellä verrattuna eiliseen. Eilen lähdin liikkeelle melkein vähätellen 14,5 km matkaa. Nyt olin henkisesti valmistautunut moniin nousuihin ja laskuihin. Ei voi oikein muuta, kuin myöntää, että "asenne ratkaisee aina" pitää paikkansa.
Saimme päivän päämäärän näkyviimme näköalapaikalta, kun meillä oli matkaa jäljellä n. 12 km. Siellä kaupunki oli kallioisen vuoren kainalossa. Tyttäreni huokaisi melko syvään, kun kerroin meidän suuntaavan huomenna vuoren toiselle puolelle.
Olen caminoilla kulkiessani tottunut viikonloppuisin näkemään paljon pyöräilijöitä. Täälläkin pyörillä ajo näytti olevan suosittu sunnuntaihupi. Täkäläisillä oli vain allaan motocrosspyörät. Niinpä ihana hiljaisuus rikkoutui useaan kertaan kovaan pärinään. Meluisuuden lisäksi näistä pyöräilijöistä oli sellainen haitta, että he möyhensivät sateen pehmentämät savipohjaiset tiet. Niinpä me saimme vähän väliä kulkea korokepohjaisissa kengissä. Savi myös painoi yllättävän paljon. Jossain vaiheessa pohdin ääneen, montahan kuutiota savea mahdamme päivän aikana siirtää kenkiemme pohjissa paikasta toiseen.
Vasta loppumatkasta jouduimme kävelemään asfaltilla. Lähestyimme Villanuevaa maantien reunaa pitkin. Nyt oli onneksi paremmin tilaa siirtyä pientareelle, kun autoja tuli vastaan. Yhdessä kohdassa oli tulossa kolme autoa vastaamme. Niistä ensimmäinen hidasti vauhtiaan huomattavasti, kun kuljettaja havaitsi meidät. Sehän ei tietysti sopinut seuraavana ajavalle, vaan kuljettaja teki näyttävän ohituksen. Ensimmäisessä autossa oleva pariskunta ei ollut moksiskaan. He jatkoivat hitaasti ohitsemme ja molemmat vilkuttivat meille leveästi hymyillen.
Kun saavuimme perille kaupunkiin, alkoi alberguen etsintä. Onnistuimme löytämään oikean kadun, mutta kävelimme alberguen ohi. Vastaan tuli vanhempi rouva, jolta kysyin apua. En ymmärtänyt hänen puheestaan muuta kuin, että hän kysyi, onko meillä avaimet. Sitten hän koputti useammalle ovelle kadun varrella. Yhdestä ovesta tuli toinen vanhempi rouva. Häntäkin oli tosi vaikea ymmärtää. Tajusin, että yhdessä postilaatikossa olisi ollut avaimet. Postilaatikko oli lukittu. Rouva kävi kotonaan hakemassa omat avaimensa. No eiväthän ne tietenkään sopineet. Lopulta toinen naisista meni rynkyttämään albergueen lukittua porttia ja joku vihaisen näköinen nainen tuli ja päästi meidät sisään. Hän sanoi, että avaimet saa mistä tahansa baarista ja häipyi.
Alberguessa oli jo yksi peti varattuna. Me valloitimme pari muuta. Jätin tyttäreni purkamaan tavaroita ja lähdin hakemaan avaimia. Ensimmäisessä baarissa ei avaimia ollut, mutta sieltä osattiin neuvoa baariin, josta sain avaimet.
Suihkussa käynnin jälkeen lähdimme katsomaan löytäisimmekö jonkun kioskin, joka olisi auki. Kiertelimme ympäri kaupunkia ja löysimme kadunkulman, josta reittimme lähtee huomenna. Avointa kioskia emme löytäneet. Kävimme baarissa ostamassa vettä huomiseksi.
Kun myöhemmin lähdimme etsimään ruokapaikkaa, löysimme avoimen leipomon. Sieltä ostimme vähän evästä huomiseksi. Löysimme Bar Oasis:n, jonne menimme syömään tapaksia. Neljä reilun kokoista tapasta, olut ja pullo vettä maksoivat mitättömät 6€.
Palasimme albergueen. Joimme vielä kupilliset teetä ja tyttäreni kömpi makuupussiinsa ja nukahti saman tien. Kolmatta vaeltajaa ei ole vielä näkynyt. Äsken täällä pyörähti joukko paikallisia, jotka kyselivät kovasti tätä kolmatta. Jos ymmärsin oikein he myös säätivät ulkonakin ajastinta. Nyt taitaa olla minunkin aika kömpiä makuupussiin ja sammuttaa valot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti