Vaikka en pitänyt mitään kiirettä aamulla, olin jälleen lähtövalmis jo kahdeksalta. Menin aamupalalle samaan paikkaan, jossa olin edellisenä päivänä lounaalla. Lähtiessäni ostin vielä aquariuksen mukaan.
Mäkeä piti laskeutua vielä vähän alemmas ja sitten olin takaisin reitillä. Päivän ensimmäiset 9 km olivat enimmäkseen ylämäkeä. Aina välillä tuli pieni alamäki tai pätkä tasaista mutta sitten oli taas nousua. Suunta tuntui olevan kohti tuulimyllyjä.
Alkumatkasta meren aaltojen pauhu kuului jälleen reitille. Kun aloin lähestyä tuulimyllyjä, koitin kuunnella niiden aiheuttamaa ääntä. Uskon kirjoittaneeni tämän saman ennenkin. En ymmärrä, miksi ihmiset vastustavat tuulivoiman rakentamista lähiympäristöönsä. Eihän ne mitään kaunottaria ole, mutta kuuntelisin kyllä mieluummin tuulimyllyjen tasaista huminaa kuin esimerkiksi lentomelua.
Muita Muxiaan päin kulkijoita ei näkynyt. Finisterreen päin vaeltajia oli selvästi vähemmän kuin edellisenä päivänä. Suurimman osan heistä kohtasin, kun olin jo aloittanut laskeutumisen kohti Muxiaa. He puolestaan saivat ponnistella paikoin jyrkkäänkin ylämäkeen. Ehkä tästä johtuen en kohdannut kovin monia hymyileviä kasvoja.
Meren pauhu alkoi jälleen kuulua, kun aloin lähestyä Muxiaa. Viimeiset kilometrit piti jälleen kulkea maantien laitaa, mutta meri näkyi lähes koko ajan. Meri tuoksui ja tuntui, kuin iho olisi hiljalleen peittynyt suolaan. Lokit kirkuivat. Niitä oli tosi paljon.
Sain majapaikastani tiedustelun, mihin aikaan saapuisin. Kun ilmoitin olevani jo lähellä, he lupasivat laittaa viestin, kun huoneistoni olisi valmis.
Päätin käydä samantien katsomassa kappelia, jonka luo reitti päättyy. Tai siis minä kuvittelin, että kyseessä on kappeli kalliolla, kun oikeasti siellä onkin kirkko. Minulle oli muutenkin syntynyt aivan väärä mielikuva Muxiasta. Olin kuvitellut sen Finisterrea pienemmäksi paikaksi. Oikeasti Muxia on pieni kaupunki ja isompi kuin Finisterre. Tunnelma on vain jotenkin leppoisampi.
Harhauduin välillä hieman reitiltä, kun lähdin seuraamaan rantaviivaa. Niemen kärkeen piti tietysti kulkea ylämäkeen. Kalliot nousivat asutuksen yläpuolelle. Näin kallion päällä ristin ja jonkun istuvan ristin juurella. En kuitenkaan lähtenyt etsimään polkua kalliolle.
Kirkolle pääsee molemmilta puolilta niemeä caminoa pitkin. Minun reittini vastakkaiselta puolelta tulevat ne, jotka kävelevät Santiagosta suoraan Muxiaan.
Minulle tämän vaelluksen päätepisteeseen saapuminen oli aavistuksen hämmentävä. Olin juuri toipunut siitä, että Muxia ei olekaan pieni kylä. Nyt tuijotin kirkkoa ja koitin sisäistää, että olen nähnyt sen, enkä mitään pientä kappelia, lukuisissa kuvissa.
Pian huomioni kiinnittyi taas mereen ja kallioihin. Ehkä se, että nyt olin niin paljon lähempänä merta kuin Finisterren majakan kallioilla, sai meren voiman tuntumaan niin suurelta. Samoin kallioissa ja kivien muodoissa oli omanlaisensa viehätys.
Kun olin aikani tuijotellut merta ja käynyt kurkistamassa kirkkoon ristikoiden takaa, päätin lähteä etsimään, missä majapaikkani on. Matka tyssäsi alkuunsa kun näin parkkipaikan vieressä churro-kärryn. Ostin välipalaksi vaniljakreemillä täytetyn ja päistään suklaakuorrutetun churron. Se maistui herkulliselta. Tajusin, etten ollut aamupalan jälkeen syönyt mitään, hörppinyt vain vettä.
Kävelin rantakatua pitkin. Näin viitan turistitoimistoon ja yritin löytää sen. En löytänyt ja palasin rantakadulle. Olisin tahtonut selvittää seuraavan päivän bussiyhteyden la Coruñaan ja pysäkin sijainnin.
Pysäkki löytyikin vähän edempää rantakadulta. Pysäkillä oli myös aikataulut Finisterreen, Santiagoon ja la Coruñaan. Sydämeni saattoi jättää lyönnin tai pari välistä, kun näin ettei la Coruñaan ollut yhtään vuoroa lauantaisin. Ensimmäinen ajatus oli, etten enää pystyisi peruuttamaan kahden yön hotellivaraustani. Sitten jo mietin, että pääsisinkö Santiagon kautta.
Puhelin kilahti viestin merkiksi. Huoneistoni oli valmis. Vastasin, että olen aivan lähellä. Omistaja tuli tervehtimään. Maltoin hädin tuskin hoitaa sisäänkirjoittautumisen, kun jo kaadoin hänen päällensä huoleni seuraavan päivän bussiyhteydestä. Omistaja soitti turisti-infoon ja lauantaina oli kuin olikin vuoro heti aamulla 9.20. Olin todella helpottunut.
Omistaja esitteli minulle huoneiston. Se oli vastikään remontoitu. Eräs Espanjassa pitkiä aikoja viettävä facebook-kaveri oli varoittanut minua Muxian kraanavedestä, kun hän oli nähnyt, että olen menossa sinne. Muxiassa oli nimittäin yli 40 sairastunutta ja syyksi epäiltiin vettä. Varmistin asian vielä omistajalta ja hän näytti kauhistuneelta, kun hän vastasi, ettei sitä saa juoda. Mietin miksei asiasta ollut mitään varoitusta huoneistossa. Minä ainakin olen tottunut juomaan kraanavettä Pohjois-Espanjassa.
Minulla oli nälkä, enkä malttanut edes käydä suihkussa. Ajattelin samalla reissulla käydä myös kaupassa. Menin pieneen ravintolaan, joka mainosti menu el díaa. Siellä oli vain paikallisia asiakkaina. Nuori tyttö tuli palvelemaan minua. En ymmärtänyt juuri mitään hänen puheestaan. Ilmeisesti pääruokaan oli kaksi vaihtoehtoa: kalaa ja chipirones. Minä toistin rohkeasti "chipirones".
Alkupalaksi sain mereneläväsalaatin. Se oli maukas, vaikka en tunnistanut kaikkea, mitä suuhuni pistin. Pääruoaksi tuli yhdenlaisia mustekaloja grillattuna. Jouduin kysymään, voiko ne syödä kokonaan. Vastaus oli, että voi.
Vatsa täynnä menin vielä kauppaan. Oli vaikea keksiä, mitä ostaa iltapalaksi. Aamua varten otin jogurttia ja vadelmia. Kassalle minun jälkeeni tuli mies, jota odotti nainen kaupan oven luona. Kun astuin ulos kaupasta, nainen kysyi heti mistä päin olen. Kysyin mistä hän on ja hän vastasi olevansa Ohiosta ja että mies on Belgiasta ja että he tapasivat caminolla ja rakastuivat. Sitten juttelimme vielä hetken caminosta ja Muxiasta.
Lopun vaellukseni viimeisestä päivästä otin rennosti. Kotipuolesta tuli viestiä, että miltä nyt tuntuu. Mutta vielä ei ollut aika reflektoida vaellusta. Nyt roikuin jossain välitilassa - en ollut enää pyhiinvaeltaja, mutta en oikein vielä turistikaan. Irroitin simpukankuoren repustani.
Viimeisen päivämatkan pituus jäi suuntaa antavaksi, sillä muistin lopettaa harjoituksen kellosta, vasta kun kävelin kirkolta keskustaan. Pysäytin kellon harjoituksen 16,05 km kohdalla. Nousua oli 535 m ja laskua 540 m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti