Kun muista huoneista alkoi kuulua aamutoimien ääniä, aloin itsekin valmistautua lähtöön. Aurinko ei ollut vielä noussut, kun lähdin nousemaan mäkeä ylös. Heti ensimmäisessä kadunkulmassa minut pysäytti vanhempi mies. Hän halusi kertoa minulle, miten reitti menee kaupungista ulos.
Jyrkkää katua kavutessani jouduin pari kertaa vetäytymään talojen portaille, kun kapeaa katua laskeutui autoja. Aina välillä oli pakko pysähtyä vetämään henkeä ja katselemaan kaupungin valoja.
En ollut vielä ehtinyt kaupungista ulos, kun ohitseni pyyhälsi reippaasti tervehtinyt nainen. En heti tajunnut, että hänkin oli caminolla, koska hän kantoi vain pientä pussukkaa, joka mahtui hänen kuotitakkinsa alle.
Seuraavaksi ohitseni meni nuorehko mies, jolla oli samanlainen reppu kuin minulla, hänen tosin kokoa isompi. Kohta hän jäi odottamaan minua ja pyysi, että ottaisin hänestä kuvan.
Tihkusade ja sadekuurot vuorottelivat. Sadeviittani alkoi jo päästää vettä läpi tai sitten kosteutta vain kertyi sisäpinnallekin, kun vihdoin pääsin kahvilaan aamupalalle. Sisällä ei ollut kuin yksi pirttipöytä penkkeineen ja minun jälkeeni tulleet vaeltajat saivat tyytyä istumaan ulkona katosten alla. Tarjolla oli voileipiä, joilla oli tomaattia, serranon kinkkua sekä juustoa. Kahvilan pitäjä lorautti vielä reilusti oliiviöljyä leipien päälle. Kyllä leivät maistuivatkin kuuman kahvin kanssa herkullisilta.
Kahvilasta oli vain muutaman kilometrin matka Miñon kaupunkiin. Sade oli lakannut aamupalani aikana ja päätin pysähtyä uudelleen kuivattelemaan sadevarusteita. Nyt jäin istumaan ulos baarin katetulle terassille. Tilasin aquariuksen. Baarin pitäjä toi juomani. Hetken päästä hän tuli selkäni takaa ja toi lautasellisen "Piel de sapo" melonia. Seuraavalla kerralla ohikulkiessaan hän jätti pöydälle Caminon esitteen ja myöhemmin vielä Miñon kaupungin esitteen.
Kun saatoin pakata sadeviittani ja kuoritakkini, jatkoin matkaa aurinkoisessa säässä. Miño on rantakaupunki ja ymmärtääkseni siellä käy paljon lomalaisia. Meri pilkahti aina välillä talojen lomasta.
Saavutin kaksi vaeltajamiestä ja tervehdimme. Näin myös nuoren espanjalaisen pojan, joka jäi odottamaan vanhempaa pariskuntaa. Miñon jälkeen riitti jälleen mäkiä kiivettäväksi. Yhden jyrkästi nousevan mäen juurella ensin näkemäni miehet saavuttivat minut. Yllätyksekseni he puhuivat hyvää englantia ja nousu sujui lähes huomaamatta jutellessamme. Minusta tuntui että minulla oli puheripuli, kun olin kulkenut hiljaisuudessa. Miehet olivat Perusta ja ystävykset olivat tunteneet toisensa 5-vuotiaasta lähtien.
Kun lähestyimme Betanzosia nuori espanjalainen poika viittoi meille perässään tuleville, että viereisestä kirkosta saisi leiman pyhiinvaeltajan passiin. Kirkko oli omistettu da Nosa Señora do Camiñolle. Kirkosta oli jyrkkä alamäki joenrantaan ja Betanzosin keskusta oli joen toisella puolella.
Minulla meni jonkin aikaa paikantaa, missä majapaikkani sijaitsi. Tiesin että pensionaatti olisi talon toisessa kerroksessa. Kun olin löytänyt oikean talon, näin rapun ovessa lapun, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä churreriaan. Yritin juuri löytää sitä google mapsin avulla, kun minua kohden tuli nainen leveästi hymyillen. Hän oli pensionaatin omistaja. Me emme menneetkään kyseiseen taloon, vaan toiseen samassa korttelissa. Sain huoneeni ja pääsin suihkuun.
Lepäilin aikani ja illansuussa lähdin kauppaan sekä tutustumaan vanhaan kaupunkiin. Perulaisten miesten kanssa oli tullut puheeksi, että Betanzosissa on erityistä perunamunakasta. Sitä piti siis maistaa. Söin paikallista Bico-jäätelöä kirkon portailla ilta-auringossa istuen, kun odottelin ravintoloiden aukeamista. Onnistuin löytämään ravintolan, joka avasi ovensa jo kahdeksalta. Söin perunamunakasta sekä mustekalaa "pulpo da feira". Molemmat olivat maukkaita.
Majapaikkaan palatessani tarkistin vielä, mistä jatkaisin aamulla matkaa. Järjestelin vielä tavaroitani aamua varten ja sitten käperryin peiton alle odottamaan unen tuloa.
Kelloni mukaan päivämatkan pituus oli 22,3 km ja päivän aikana kertyi sekä nousuja että laskuja 940 m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti