30.9.2021 Camino Inglés Betanzos - Hospital de Bruma

Heräsin aikaisin ja päätin lähteä liikkeelle pimeässä, koska edessä oli reitin korkeimmalle kukkulalle nouseminen ja oli luvattu aurinkoista säätä.

Päiväni lähti käyntiin kahvilla ja churrolla. Heti kun Betanzosin keskusta jäi taakse, kulku suuntautui kukkulan rinnettä ylös. 

Päästyäni kukkulan laelle, tie kulki metsän läpi. Enää ei ollut katuvaloja valaisemassa sumuista aamua. Näin vain pienen matkaa eteeni ja sivuillani näkyi tummina nousevia puun hahmoja. Mielikuvituksesi lähti aivan omille retkilleen, kun puiden lomasta kuului rasahduksia tai viereeni putosi kastanjan piikkinen cupula. Tuntui helpottavalta päästä metsästä aukealle. Päivänvalokin lisääntyi hiljalleen.

Tien vierellä oli lukuisia hienoja ja isoja hämähäkin seittejä. Jäin ihailemaan niiden kauneutta. Ottamani valokuva ei tee täyttä oikeutta hämähäkin työlle.

Sain kävellä näkemättä muita vaeltajia. Toinen perulaisista miehistä oli edellisenä päivänä sanonut, ettei tämän päivän reitillä olisi yhtään avointa baaria. Niinpä yllätyin, kun näin baarin, joka oli auki. Siellä oli jo aamupalaansa lopettelemassa vanhempi espanjalainen pariskunta, johon olin kiinnittänyt huomiota jo edellisenä päivänä. Kun söin omaa aamupalaani, paikalle pelmahti kahdeksan muuta vaeltajaa.

Jatkoin matkaa ja saavutin hiljalleen espanjalaista pariskuntaa. Reitti kulki nyt maantien laitaa, eikä reittiopasteita ollut näkyvillä. Pariskunnan rouva pysähteli vähän väliä kysymään vastaantulijoilta tai pihoillaan olevilta, ovatko he varmasti oikealla reitillä.

Kun saavutin heidät, rouva alkoi puhua vuolaasti minulle. Ymmärsin sen verran, että hän oli edelleen huolissaan reitistä. Hänen olonsa helpottui selvästi, kun lopulta tien toisella puolella näkyi opastepylväs.

Huomasin käveleväni heidän kanssaan samaa tahtia. Heitä ei näyttänyt häiritsevän puutteellinen espanjantaitoni. Aina välillä puhelias rouva totesi, että nyt et tainnut ymmärtää. Sitten hän koitti keksiä, miten sanoisi saman toisin.

Jossain vaiheessa, kun aloin jo kaivata omaa rauhaa, ilmoitin pitäväni tauon. Rouvapa ilmoitti heidänkin tarvitsevan tauon ja huuteli edellämme kulkevan miehensä takaisin. Minusta oli mainiota, kun rouva kutsui miestänsä huutaen tälle "Rubio!" - vapaasti käännettynä "Blondi!".

Niinpä päädyimme kulkemaan koko päivän yhdessä. Kun saavutimme reitin korkeimman kohdan, näkyi kaukana rannikolla kaupunki. Kysyin pariskunnalta, josko se oli la Coruña. Arvaukseni osui oikeaan ja sain heti kuulla pitkän sepustuksen Herkuleen tornista, joka on maailman vanhin toiminnassa oleva majakka.

Kolmisen kilometriä ennen Hospital de Brumaa oli vielä yksi avoin baari, Casa Avelina. Terassin kaikki paikat olivat varattuja. Menimme sisälle ja kiinnitin huomiota pöytien alla oleviin tuoleja matalampiin jakkaroihin. Kun olimme saaneet kylmät juomamme, baarin pitäjä saapui luoksemme ja veti jokaiselle jakkaran sekä käski nostaa jalat sille. Enpä ole moista palvelua vielä ennen  kohdannut vaelluksillani.

Vähän baarin jälkeen tiemme pariskunnan kanssa erosivat. Minulla oli huone varattuna Mesón do Ventosta ja pariskunta toivoi saavansa paikat Bruman jommastakummasta alberguesta.

Jouduin kävelemään vilkasliikenteisen maantien reunassa noin 1,5 km. Pensionaattini löytyi helposti ja sain huoneeni. Se oli iso ja valoisa. Käytäni suihkussa kaivoin repusta päiväksi varaamiani eväitä. Lopulta totesin olevani niin väsynyt, etten illallakaan jaksanut lähteä etsimään ruokapaikkaa, vaan turvauduin jälleen eväisiin.

Kelloni mukaan päivämatka oli 23,75 km ja nousua kertyi yhteensä 965 m. Alamäkiä oli vähemmän, 505 m.