2.10.2021 Camino Inglés Sigüeiro - Santiago de Compostela

Nukuin tosi hyvin ja olisin ollut valmis lähtemään liikkeelle jo seitsemältä. Koitin toimia hiljaa, kun menin keittiöön syömään jogurttini. Sitten päätin mennä katsomaan olisiko viereinen baari auki, jotta saisin kahvia.

Kun tulin lähtövalmiina huoneestani englantilainen isä oli laittamassa itselleen murukahvia. Toivotimme hyvät päivät ja hänen poikansakin liittyi toivotuksiin. Koitin sulkea huoneiston oven hiljaa, jotta oven viereisessä huoneessa oleva mies ei heräisi. Onnistuin mielestäni hyvin. Porraskäytävä oli pimeä, mutta huomasin oven vieressä painikkeen, jossa oli pieni sinenvalo. Painoin siitä ja ovikello pirahti soimaan oikein kovaa. Se siitä äänettömästi poistumisesta! Pahoittelin kovasti, kun englantilainen isä tuli avaamaan oven. No, nyt näin, missä valokatkaisin oli.

Sain kahvini ja olin valmis astumaan sateeseen. Oli edelleen pimeää, mutta onneksi tällä kertaa riitti katuvaloja reitin varrella. Satoi suurimman osan aikaa ja tuuli reippaasti. Tuulesta oli se ilo, että kun sade hetkeksi taukosi, tuuli puhalsi sadeviittani kuivaksi. Muita ei matkalla näkynyt.

Kun kohdalle osui hotelli, teki jälleen mieli kahvia. Söin kunnon aamupalan ja ensimmäistä kertaa tällä reissulla nautin tuorepuristettua appelsiinimehua. Kun minä olin jo pukemassa sadevarusteita takaisin päälle, saapuivat Teresa ja Emmanuel paikalle. Vaihdoimme muutaman sanan ja lähdin jatkamaan matkaa.

Kun pääsin Santiagon laitamille tuuli ja sade vain yltyivät. Sade tuli melkein vaakasuoraan ja edestä päin. Kun on tarpeeksi märkä ja kylmissään ja tietää, että määränpää ei ole enää kovin kaukana, sitä painaa eteenpäin kuin juna.

Niin minäkin etenin kiinnittämättä enää huomiota ympäristööni muuten kuin seuraavaa reittiopastetta etsien. Kun katedraalin tornit tulivat ensimmäisen kerran näkyviin, otin niistä kuvan sateesta huolimatta.

Kävelin suoraan pyhiinvaeltajien toimistolle hakemaan jonotusnumeroa compostelaa varten. Jotta sai jonotusnumeron, piti ensin kadulla skannata qr-koodi ja rekisteröityä. Sitten kun oli osoittaa rekisteröityneensä, saattoi jonottaa jonotusnumeroa. Sain numeron 444. Odotustilassa oli kaksi isoa näyttöä, joille ilmestyi kymmenen numeron välein vaihtuva numero. Sitten kun oma numero oli näytöllä olevaa pienempi, sai siirtyä jonottamaan.

Kun sain oman numeroni, näytöllä oli numero 246. Olin lukenut jostain, että jono etenee noin sadan vauhdilla tunnissa. Kello oli 11.15 ja laskeskelin ettei minun kannattaisi yrittää lähteä pyhiinvaeltajien messuun. Ensin olisi pitänyt viedä reppu säilöön ja sitten olisi ollut riski etten olisikaan mahtunut sisälle. Ja joka tapauksessa olisin joutunut lähtemään kesken messun hakemaan compostelaa.

Jonotusnumerolapusta voi skannata qr-koodin ja sitten se vie nettisivulle, joka näyttää jonotusvuorossa olevan numeron. Tämä mahdollistaa odotustilasta poistumisen. 

Odoteltuani ehkä kolme varttia saapuivat Teresa ja Emmanuel. Heidän jonotusnumeronsa olivat jo pitkälti yli 700. He jäivät kanssani odottamaan, sillä he olivat lähdössä suoraan kotiin, kun olisivat saaneet compostelansa. Myös englantilaiset ja perulaiset saapuivat paikalle. Vaihdoin molempien kanssa muutaman sanan.

Lopulta oli minun vuoroni siirtyä jonoon. Toivottelimme Teresan ja Emmanuelin kanssa hyvät tulevaisuudet ja siirryin yläkertaan. Vieläkin jonotukseen oli kehitetty kaksi vaihetta. Käytävän etuosaan pääsi kerrallaan viisi henkilöä ja muut odottivat käytävän takaosassa. Etuosasta pääsi sitten lopulta tiskille, kun oma numero ilmestyi näytölle. Itse compostelan saaminen kesti vain hetken.

Kun palasin kadulle, satoi edelleen kovaa. Suuntasin Praza de Obradoirolle ja katedraalia vastapäätä olevan rakennuksen holvikaarien suojaan. Sieltä otin kuvan katedraalista ja ajatteli, että onneksi en saapunut nyt ensimmäistä kertaa Santiagoon. Niin paljon sade litisti ainakin minun tunnelmiani.

Seuraava kohde oli postin tavarasäilytys. Sinne sain reppuni säilöön ja oli mahdollista vierailla katedraalissa.  Lähdin kiertämään katedraalia, jotta voisin mennä sisään näin pyhänä vuonna auki olevasta Porta Santosta. Jostain syystä pyhästä ovesta pääsi ainoastaan kiertämään alhaalla olevien Santiagon pyhäinjäännösten kautta jälleen ulos katedraalissa. Harmitti enemmän kuin hieman kiertää kaatosateessa toiselle ovelle.

Kun edellisen kerran olin Santiagossa 2019 keväällä, oli katedraali sisältä remontissa. Nyt sai ihailla restauroinnin lopputulosta. Värit olivat kauniit ja puhtaat. Hiljaisuutta oli turha etsiä lukuisten turistiryhmien keskeltä. Istuin kuitenkin jonkun aikaa penkillä miettien omaani ja muiden pyhiinvaeltajien tekemää matkaa.

Koska oli sopivasti lounasaika, päätin vielä syödä ennen, kuin jättäisin Santiagon taakseni. Alkuperäinen suunnitelma oli aloittaa Finisterren camino ja kävellä ensimmäiset 7 km majapaikkaani Roxosiin. Jatkuvan sateen ja viluisen olon vuoksi päädyin turvautumaan taksiin. Kun hain reppuni säilytyksestä, kysyin mihin kannattaisi suunnata etsimään taksia. Onnistuinkin saamaan taksin lennosta.

Hotellihuoneessa otin pitkän kuuman suihkun, levittelin vaatteeni kuivumaan ja kömmin peiton alle lämmittelemään. Eipä tehnyt enää mieli lähteä huoneesta mihinkään koko iltana.

Kelloni mukaan tämä viimeinen päivämatka oli 16,74 km. Nousua kertyi 500m ja laskua 460 m.