Kun kahdeksan aikaan laskeuduin alakertaan, oli aamupala valmiina pöydällä. Oli iso kannullinen kahvia ja kuumaa maitoa, runsaasti leipää paahdettuna, voita, tuorejuustoa sekä marmeladia. Reilussa viikossa tottuu jo kummasti tähän omasta normaalista aamupalasta poikkeavaan aamiaiseen. Tosin jos tilaan aamupalan baarissa, otan tostadat tomaatilla ja oliiviöljyllä.
Talon emäntä kertoi alberguen puolella majoittuneen naisen lähteneen jo aikaisin. Minäkin hain reppuni, toivottelin kaikkea hyvää jatkoon ja lähdin. Kun pääsin pihalle, talon emäntä tuli vielä toisesta ovesta tuoden minulle alumiinifolioon käärittyä pakettia. Minä kiitin yllätyksestä, jonka ajattelin olevat syömättä jääneet paahtoleivät, laskin repun selästä ja pakkasin paketin mukaan. Rouva oli jäänyt pihalle vilkuttamaan, kun käännyin vielä katsomaan taakseni.
Yöllä oli satanut ja sääennuste lupaili sadetta lähes koko päiväksi. Nyt ei kuitenkaan satanut. Oli kuitenkin tosi viileää. Minulla oli pitkähihainen merino t-paita, ohut fleecepusero ja kuoritakki päällä. Ehkä osittain koska vaatteet olivat vielä aamulla kosteita, minua paleli. Koitin kävellä mahdollisimman reippaasti maantien reunassa kulkevaa reittiä.
Onneksi reitti kääntyi melko pian soratielle. Vaikka en nähnyt missään sadepilviä, näin edessäni sateenkaaren. Värit eivät olleet kovin kirkkaat ja ensin epäilin kuvittelevani koko kaaren.
Ennen Santa Mariñan kylää saavutin naisen, joka yöpyi kanssani samassa paikassa. Hänellä oli tavaransa kärryissä, joita hän sillä hetkellä työnsi. Hänellä oli myös vyö kärryjen vetämistä varten. Kun kohdalle osui puisto, hän ilmoitti menevänsä sinne syömään aamupalaa. Minä puolestani pysähdyin Santa Mariñan kylässä kahville.
Reitti jatkui kauniin maalaismaiseman läpi. Ohitseni sujahti kolme pyöräilijää toivottaen iloisesti hyvää matkaa. Kun vähän ajan päästä käännyin mutkasta, näin pyöräilijöiden työntävän ajokkejaan jyrkkää rinnettä ylös. Siinä oli siis minun tämän päivän koitokseni, ylös ja alas Monte Aron rinnettä. Kaipasin todella paljon kävelysauvojani, kun etenin vauvan askelin välillä siksakia ylöspäin.
Ylempää alkoi kuulua laulua. Luulin, että pyöräilijät lauloivat, mutta rinteeseen rakennetulla näköalatasanteella olikin 5 saksalaista, jotka olivat piirissä ja lauloivat. Kun näin, että tasanteella oli mahdollisuus istua, päätin pysähtyä siihen. Saksalaiset poistuivat, kun laulu päättyi. Minä puolestani kaivoin repusta aamulla saamani eväspaketin. Sieltä löytyi pala juustopiirakkaa, joka juuri sinä hetkenä maistui taivaalliselta. Lähetin ilmojen halki kiitokset emännälleni.
Onnekseni nousu ei jatkunut huipulle asti. Lagon kylään laskeutumisessa oli tarpeeksi tekemistä. Poikkesin kylän alberguen baariin. Terassin kalusteet olivat aivan märkiä, joten siellä oli varmaan satanut, kun meillä kukkulan toisella puolen paistoi aurinko. Tilasin tuttuun tapaan aquariuksen sekä juustobocadillon. Sain hervottoman kokoiset juustoleivän palat. Pakkasin toisen palan suosiolla heti servettiin. Toisessakin oli syömistä enemmän kuin tarpeeksi.
Loppumatka majapaikkaani oli tylsää käveltävää. Pilvet roikkuivat tummina ja ainoa jännitettävä asia oli, alkaako sataa ennen kuin olen perillä. Majapaikkani terassilla istui eiliseltä tuttu espanjalainen nainen. Kysyin häneltä, miten hän oli selvinnyt kukkulan ylityksestä kärrynsä kanssa. Hänellä ei kuulemma ollut mitään ongelmia. Minä en usko, että olisin itse selvinnyt vastaavasta koitoksesta.
Siirryin sisään, eikä mennyt kuin pari minuuttia, kun ulkona istujat seurasivat. Oli alkanut sataa. Albergue aukesi kahdelta ja jouduin odottamaan vartin. Moni lounasti, mutta minulla ei ollut nälkä bocadilloni jälkeen.
Sain huoneeni. Jälleen yksi kylmä ja kostea huone. Ensimmäisenä suljin ikkunan. Sitten kuumaan suihkuun. Onneksi suihkuista on sentään aina tullut kuumaa vettä, kun on aikansa juoksuttanut vettä. Sitten niin paljon vaatetta päälle kuin vähäisistä vaatevarastostani riitti ja peiton alle.
Netti ei toiminut huoneessa wifillä eikä omalla datayhteydellä. Niinpä ainoa ajanviete oli katsoa telkkaria pienen läppärin kokoiselta ruudulta.
Illemmalla päätin mennä alberguen puolelle keittämään teetä ja syömään päivällä mukaan ottamani juustoleivän. Periaatteessa veden keittäminen olisi onnistunut juomalasissa mikroaaltouunissa, mutta vettä ei olisi saanut kuin palaamalla omaan kylpyhuoneeseen. Menin sen sijaan baarin puolelle ja pyysin pokkana kuumaa vettä. Olisin ollut valmis maksamaan siitä, mutta se ei maksanut mitään.
Palasin alberguen puolelle. Vastaanotossa ollut nainen saattoi kaksi nuorta tyttöä heidän majoitustiloihinsa. Kun hän palasi alakertaan, hän vilkaisi minua ja meni laittamaan jonkinlaisen kaasukaminan päälle. Mahdoin yhä näyttää viluiselta.
Kun olin syönyt, juonut teeni ja somettanut tarpeeksi, vetäydyin takaisin huoneeseeni. Illalla vielä mietin, miksi juttukaverien puute vaivaa minua tällä kertaa. Ehkä koronalla on siinäkin oma pieni osuutensa. Kun niin pitkään oli pienissä ympyröissä tavaten ainoastaan muutamaa ihmistä, sitä kai vain odotti palaavansa suuren caminoperheen keskelle ja kokevansa jälleen yhteyden monen maailman eri puolilta olevan vaeltajan kanssa.
Päivämatkan pituus kelloni mukaan oli 19,66 km. Nousua kertyi yhteensä 455 m ja laskeutumista 575 m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti