30.9.2018 Mietteitä Camino San Salvadorista

Ennen vaellukselle lähtöä minulla oli omat epäilykseni reittivalinnan suhteen. Olinko valinnut liian vaikean reitin? Mitä jos jotain sattuisi, eikä reitillä olekaan muita kulkijoita? Voinko luottaa sääennusteisiin pakatessani vai pitääkö sittenkin varautua pahimpaan?

Olen ennenkin huomannut, että mahdollinen epävarmuuteni katoaa samantien, kun aloitan vaelluksen. Tälläkin kertaa minut valtasi voimakas luottamus siitä, että kaikki menee hyvin, kun seisoin San Marcosin aukion kulmalla olevan nuolen takana.

Tuntui luonnolliselta, että saattaisin kulkea useita päiviä kohtaamatta muita vaeltajia. Niinpä tunnelmani olivat tosi ristiriitaiset ensimmäisenä päivänä, kun tajusin kuinka monta meitä oli lähtenyt liikkeelle samana päivänä. Minua harmitti ajatus kilpajuoksusta vähistä petipaikoista albergueissa. Pystyin kuitenkin välttämään kilpajuoksun ja kiireen tunnun varaamalla majoituksen yksityisiltä tahoilta.

Kuten monesti ennenkin toiset vaeltajat tekevät caminosta erityisen. Koska San Salvadoria kuvataan hyvin haastavaksi, olivat lähes kaikki vaeltajat kokeneita kulkijoita. Heidän tarinoitaan oli antoisaa kuunnella sekä vertailla kokemuksia silloin, kun olimme kulkeneet samoilla reiteillä. Se huono puoli niissä kaikissa tarinoissa oli, että minulla on nyt pitkä lista reittejä, jotka haluaisin ehdottamasti kävellä.

Kun puhutaan camino-perheestä, sanoisin että tällä kertaa olimme kaikki yhdessä yksi suuri perhe. Perheestä löytyi kuitenkin myös niitä läheisempiä "sisaruksia". Minulle ne olivat Helen, Lisa, Peter ja Dominic. Helenin kanssa löysimme välittömästi yhteisen sävelen. Suhtaudumme pitkälti samalla tavoin elämään ja arvomme kohtasivat. Lisa ja Peter olivat sydämellisiä ja toiset huomioivia, mutta silti jatkuvasti pieni pilke silmäkulmassa. Dominic oli hieman kaksitahoinen persoona. Hän oli hyvin rauhallinen ja varsinainen tukipilari meille. Toisinaan hänen ammattisotilaan roolinsa nousi esiin ja se vaivasi minua vähän. Olen kuitenkin kiitollinen kaikkien heidän tapaamisesta ja yhteisen matkan jakamisesta.

Mitä sanoisin reitin raskaudesta? Se oli toki raskas ja minusta tein oikean valinnan, kun jaoin matkan kuudelle päivälle. Kun kävelin vain tuon kuusi päivää, on vaikea arvioida, mikä vaikutus reitin vaativuudella olisi esim. Primitivon kävelyyn heti perään. Kuulen varmasti Heleniltä, kuinka hän selviää Primitivolla ja alkaako alkumatkan rasitukset painaa. Haluan kuitenkin korostaa, että minä en ole mikään huippukuntoinen urheilijatyyppi, vaan ennenminkin olen kotosalla mukavuudenhaluinen ja vastaan helposti sohvan kutsuun. Eli ilman suurempia polvivaivoja reitti on ehdottomasti kenen tahansa käveltävissä. Lisäksi aina voi tehdä niin kuin liettualainen Julija ja kävellä vielä lyhyempiä päivämatkoja kuin minä.

Jos reittiä sanotaankin raskaaksi sitä kutsutaan myös yhdeksi kauneimmista caminoista. Olin nyt ensimmäistä kertaa liikkeellä syksyllä. Enää ei tietenkään ollut samanlaista kukkaloistoa, mitä voi nähdä kesäkuussa. Kuitenkin reitti oli suurimmaksi osaksi aivan mielettömän kaunis. En edes osaa kuvailla kaikkia niitä vihreän eri sävyjä, kallioiden ja kivien rosoisuutta, päivän mittaan auringon valon myötä muuttuvia näkymiä, alhaalla roikkuvien pilvien luomaa sadunomaisuutta tai iättömiltä näyttäviä kivisistä taloista muodostuvia pikkukyliä. Niin paljon kuin otinkin kuvia matkan varrella, niistäkään ei välity se kaikki kauneus, mitä sain nähdä.

Näin jälkikäteen olen ihan tyytyväinen myös mukaan ottamiini varusteisiin. Pärjäsin hyvin yksillä housuilla, kun niissä oli katkolahkeet. Myös 2 t-paitaa oli riittävästi. Toinen oli päällä kävellessä ja toisen puin aina suihkun jälkeen. Molemmat olivat merinovillaa. Kävellessä käyttämäni t-paidan pesin kertaalleen, kun meillä oli Pajares:ssa pesukone käytettävissä. Ilman pesukonetta olisin vain tyytynyt tuulettamaan sen päivittäin. Irtohihat havaitsin toimiviksi ja ne lähtevät varmasti jatkossakin mukaani. Reppua pakatessani pallottelin, ottaisinko makuupussin ja tuulta pitävän juoksutakin vai silklinerin ja kevytuntuvatakin. Vaikka yhtenä yönä kaipasin makuupussia, olen onnellinen että päädyin silklineriin ja toppikseen. Ilman toppatakkia olisin kylmettynyt sateisena ja sumuisena päivänä vuorilla. Tällä caminolla minusta myös varrelliset vaelluskengät ja sauvat olivat tarpeelliset. Osa porukasta kyllä kulki matalissa vaelluskengissä ja kaikki heistä kärsivät rakoista. En tietenkään tiedä vaikka he olisivat saaneet rakkoja varrellisissakin kengissä. Oli kuitenkin tärkeää saada nyöritettyä kenkien nauhat niin, että jalat selvisivät ilman ylimääräistä liukumista kenkien sisällä jyrkissä laskuissa ja nousuissa. Käytin lähes kaikkia mukaan ottamiani varusteita. Tällä kertaa en kuitenkaan tarvinnut laastareita, nilkkatukea, punkkipihtejä enkä ompelurasiaani. Sateisena päivänä toivoin, että minulla olisi ollut hanskat mukana. Helsinki-Vantaalta lähtiessäni sauvat olivat repussa sisällä. Package drop:n vaaka näytti tuolloin repun painoksi 5,2 kg. Repun keveys teki ehdottomasti vaelluksestani helpomman.

Kaiken kaikkiaan haluan suositella Camino San Salvadoria, joko tällaiseksi lyhyeksi piristyksesi, jonka se toi syksyyni, tai ennen Primitivolle siirtymistä.