Translate

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Kohti Oviedoa ja Camino Primitivoa

On kiirastorstai kello 23.07 paikallista aikaa ja bussi lähti juuri Madridin lentokentältä kohti Oviedoa. Päivä on ollut pitkä, kun nousin ylös jo viideltä. Ehdin olla aamupäivän töissä ennen kuin suuntasin lentokentälle. Lensin Brysselin kautta ja molemmat lennot olivat myöhässä. Eipä sitten tarvinnut odottaa bussin lähtöä niin kauan.
Olen ensimmäisestä caminokokemuksestani lähtien halunnut kävellä Camino Primitivon. Tähän asti on aina ollut joku (teko?)syy valita jokin toinen reitti. Toivottavasti en ole ladannut liikaa odotuksia tälle vaellukselle.

Kun palasin syyskuun vaelluksen jälkeen Oviedosta Madridin lentokentälle yöbussilla, tuumasin että se sai luvan olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Minulla meni pari päivää kotimatkasta toipumiseen. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Never say never! Bussi saapuu Oviedoon vähän viiden jälkeen aamulla. Olen päättänyt kävellä Gradoon. Saa nähdä, miten minun käy. Kuin lisämausteeksi sääennuste lupaa sadetta.

Huominen näyttää, kuinka raskaalta reppu tuntuu. Lentokentän vaaka näytti 8,2 kg. Siinä oli sauvat ja reilusti evästä mukana.

1 kommentti: