Jonkun ajan päästä tuttu italialainen mies tuli tupakalle ulko-oven rakoon. Hän vinkkasi minut luokseen ja osoitti kädellään edessä näkyvään mäkeen. Siellä jolkotti kettu.
Baari aukesi seitsemältä. Join cortadon ja lähdin liikkeelle. Olin varautunut kylmään aamuun. Reitti lähti nousemaan heti kylästä. Jouduin pysähtymään kesken nousun ja vähentämään yhden vaatekerroksen. Toisessa kylän majapaikassa olleet saksalainen nuorimies ja etelä-afrikkalainen nuori nainen saavuttivat minut, kun olin nostamassa reppua selkään. Kuljimme jonkin matkaa yhdessä vertaillen edellisen päivän kokemuksia. Sitten hidastin kulkuani, sillä nuoret etenivät vauhdikkaasti.
Seuraavassa kylässä pysähdyin aamupalalle. Maitokahvi ja paahdettu leipä juuston kanssa maistuva hyvältä. Baari oli alberguen yhteydessä. Siellä oli omaa aamiaistaan lopettelemassa espanjalainen pariskunta, jonka kanssa olin jutellut ennen Salasia. He kyselivät Hospitalesin reitistä ja näytin heille ottamiani kuvia.
Aamiaiselta lähtiessäni sain pukea ponchon päälle, kun satoi ihan kunnolla. Jälleen piti lähteä kipuamaan ylämäkeen. Sade muuttui lumeksi, mutta maa oli sen verran lämmin, että maa pysyi mustana. Teele oli ehtinyt edelleni. Saavutin hänet ennen kuin pääsimme mäen päälle.
Oli kiva kun sain hänestä taas kävelyseuraa. Kävelytahtimme on hyvin samanlainen. Edessä oli laskeutuminen n. 800 m alempana olevalle padolle. Vaikka lasku ei ollut mitenkään jyrkkä, edellisen päivän laskeutumiset polttelivat vielä reisiä.
Vähän ennen patoa oli näköalatasanne. Siitä sai hyvän käsityksen padon suuruudesta. Kuten useammassa muussakin paikassa, mihin on rakennettu iso pato, oli myös Grandas de Salimen kaupunki suurimmalta osaltaan rakennettu uuteen paikkaan korkeammalle. Jonkun verran padon yläpuolella näkyi hylättyjä rakennuksia.
Vähän yksinäisenä padon lähellä oli hotelli. Pysähdyimme sinne kahville. Näköalapaikalla seuraamme liittyi kaksi nuorta miestä. Olimme Teelen kanssa olettaneet heidän olevan espanjalaisia. Nyt selvisi, että toinen oli puolalainen ja toinen venäläinen. He työskentelivät Barcelonassa ja olivat päättäneet kävellä Promitivon 10 päivässä. Heillä oli vielä kahden päivämatkan verran kirittävää.
Kahvin jälkeen jatkoimme matkaa Grandes de Salimeen. Lähes koko ajan jouduttiin kulkemaan ylämäkeen. Satoi jälleen. Kun pääsimme kaupunkiin, suuntasimme jälleen baariin. Minä söin perunamunakkaan ja Teele otti sämpylän.
Minun oli alunperin tarkoitus jäädä Grandasiin. Kaupunki näytti kuitenkin sen verran masentavalta, että päätin seurata Teeleä seuraavaan kylään, Castroon. Päätin että menisin siellä hotelliin yöksi.
En laittanut baarista lähtiessä ponchoa päälle. Sade kuitenkin yltyi niin kovaksi, että minun oli pakko pysähtyä pukemaan se. Tuuli niin paljon, että kastuin läpimäräksi ponchosta huolimatta. Vesi valui märistä housun lahkeista vaelluskenkien sisään. Minua harmitti, etten sittenkin jäänyt Grandasiin. Kun matkaa oli jäljellä enää kilometrin verran, pilviverho repesi ja aurinko tuli esiin. Mieli oli sen verran mustana, että ajattelin auringon tulleen kuin ilkkumaan meille.
Teele meni etsimään nuoriso hostellin sisäänkäyntiä ja minä jatkoin kohti hotellia. Hotelli oli kyllä ennemminkin talo, jossa oli huoneita (5 kpl) tarjolla. Ovessa oli puhelinnumero, johon saattoi soittaa. Soittoon vastannut rouva lupasi tulla hetken kuluttua.
Sain sovittua, että huoneen lisäksi söisin illallisen sekä aamupalan. Huoneeni oli oikein viehättävä ja kylpyhuone iso. Pyysin märkiä kenkäni varten sanomalehteä. Rouva lähti näyttämään minulle ulkorakennuksesta tilaa, jossa oli talon lämmityslaitteet. Hän neuvoi minut laittamaan kengät kuivumaan sinne.
Kävin ensin suihkussa ja sitten vein kengät kuivumaan. Olin juuri menossa takaisin sisään, kun kadulta pihalle johtava ovi aukesi. Sieltä saapuivat Teele, saksalainen Martin ja etelä-afrikkalainen nainen, jonka nimen kirjoitustapaa en lähde arvaamaan. Hostelli oli ollut täynnä.
Majapaikan emäntä puhui vain espanjaa. Minun toimiessa tulkkina sovittiin, että nuoret majoittuvat kolmen hengen huoneeseen ja että hekin tulevat illalliselle.
Illallisen asti lähinnä huilasin ja päivittelin kovaa sadetta. Kun tulin alakertaan vähän ennen illallisaikaa, siellä olikin enemmän väkeä. Bodenayasta tutut tsekkiläinen äiti ja tytär istuivat pöydän ääressä syömässä omia eväitään. Tytär oli saanut viimeisen paikan hotellista ja äiti oli majoittunut kanssamme hotelliin.
Illallinen oli mahtava! Ensin saimme kurpitsakeittoa sekä asturialaista linssikeittoa, jossa on myös chorizoa. Sitten tuli salaattia, paistettua lohta sekä riisiä tomaattikastikkeella. Jälkiruoaksi saimme leivonnaisia. Pyysin vielä kupillisen teetä, sillä minua vilutti jälleen.
Illallisen jälkeen olinkin taas valmis vetäytymään omaan huoneeseeni. Lämmitys oli laitettu jossain vaiheessa iltaa päälle ja huone oli mukavan lämmin. Oli ruhtinaallista asettua nukkumaan leveään parisänkyyn.
Tilastot: matka n. 26 km (kello sekosi ja väitti minun kulkeneen 42km) korkein kohta 1050m, nousua yhteensä 1035m, laskua 1280m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti