Toin reppuni alakertaan ja rupesin aamiaisen laittoon. Talon emäntä oli illalla selittänyt, että hän lataa kahvinkeittimen valmiiksi. Maito pitäisi lämmittää mikrossa ja valmiiksi leikattu leipä paahtaa. Selvisin vieraassa keittiössä kommelluksitta.
Kun olin vielä syömässä aamupalaa, isäntä saapui alakertaan ja meni keittiöön. Syötyäni kävin kysymässä häneltä taksin numeroa siltä varalta, että sateessa kävely olisi minulle ylivoimaista. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, mihin kuvittelin pyytäväni taksin tulemaan.
Jos olisi ollut kuivaa, reitti olisi ollut oikein miellyttävä kävellä. Nyt ei kävelystä tahtonut tulla mitään. Kun löysi paikan mihin astua, jalka liukui sivulle tai taakse ja usein vesilätäkköön. Kengät olivat märät alle aikayksikön. Oli helpotus siirtyä kävelemään asfaltille tien reunaa pitkin. Näin edessäni kaksi vaeltajaa, miehen ja naisen. Saavutin heitä vähitellen. Kun reitti poikkesi jälleen pois tieltä, olin aivan heidän perässään. Nainen pysähtyi hetken päästä ja minä jatkoin miehen kanssa matkaa melko reippaasti ylös johtavaa polkua.
Sade muuttui vähitellen ensin rännäksi ja sitten lumeksi.
Mies oli ranskalainen ja hän oli innoissaan lumesta. Itselläni oli päällimmäisenä tunteena, että tätäkin piti vielä saada. Vaikka hikoilin sadevarustukseni alla, palelin samalla. Märät sormikkaat eivät paljon lämmittäneet, mutta en halunnut riisuakaan niitä.
Lunta satoi 5-10 cm. En tiedä johtuiko lumesta vai siitä, että juttelin ranskalaisen kanssa, mutta emme huomanneet ollenkaan Asturiaksen ja Galician rajaa. Tajusin ohittaneemme rajan, kun ensimmäinen opastepylväs tuli kohdalle. Simpukan säteet osoittivat nyt menosuuntaan.
Kun saavuimme El Acebon baarin kohdalle huikkasin ranskalaiselle miehelle ja saksalaiselle (selvisi minulle vasta seuraavana päivänä) naiselle buen caminot. He katsoivat minua hieman ihmeissään. He eivät olleet huomanneet baaria. Menimme kaikki sisään. Baari oli pieni ja käytännössä jo täysi ennen meitä saapuneista viidestä portugalilaisesta vaeltajasta. Heitä ei lumi ja kylmä sää näyttänyt haittaavan. Olut maistui, vaikka oli vasta aamupäivä. Yksi heistä myös tanssi iloksemme. Se oli mukava piristys aamuun.
Rupesin vaihtamaan kuivia sukkia jalkaan. Hieman äreän oloinen baarin omistaja hätisti minut eteisen puolelle sadeviittojen ja märkien reppujen sekaan.
Kun olin saanut märät kengät takaisin jalkaan, alkoi ovesta tulla tuttua porukkaa sisään. Tervehdysten jälkeen lähdin jatkamaan matkaa. Tuuli oli yltynyt ja sade tuli jälkeen vetenä. Kävelin niin nopeaa vauhtia kuin pystyin.
En pysähtynyt loppumatkalla kuin ottamaan pari valokuvaa sekä vetämään henkeä Fonsagradaan kiivetessä. Se oli varmaan koko reissun jyrkin mäki.
Kaupungissa olin jo lähtemässä väärään suuntaan, kun vanhempi rouva huusi minulle kysyen, mihin olen menossa. Kun sitten käännyin oikeaan suuntaan, olinkin jo majapaikan edessä. Otin jälleen oman huoneen, sillä kaipasin omaa rauhaa ja lepoa. Olin tyytyväinen, kun huomasin että huoneen patteri lämpeni nopeasti.
Suihkun jälkeen nukuin pari tuntia. Olo oli parempi, joten siirryin albergueen puolelle pesemään pyykkiä ja syömään eväitäni. Illansuussa käväisin kaupassa ostamassa syötävää. En voinut vastustaa mansikoita. Niitä sai puoli kiloa alle eurolla.
Sänky kutsui minua kummasti ja aika kului chattaillessa. Julkaisin lumisia kuvia fb:ssa ja sain paljon kommentteja.
Tilastot: matka 19.97 km, korkein kohta 1124 m, nousua yhteensä 805 m ja laskua 550 m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti