Vaikka Helen ja Dominic pukivat takin päälleen, minä lähdin liikkeelle jälleen t-paitasillasina. Ilma oli kuitenkin niin kylmä, että jouduin jonkun matkan päästä pysähtymään ja kaivamaan irtohihat repusta. Kun sain ne paikoilleen, niin heti oli mukavampi edetä.
Vähän La Roblan ulkopuolella on restauroitu akvedukti. Siinä on ainakin nykyään vain yksi kerros, mutta valaistuna se näytti silti vaikuttavalta.
Reitti kulki alkumatkan tietä ja jokea seuraillen parin pienen kylän läpi. Odotusarvo oli, että saisimme aamukahvit jo vajaan 5 km kävelyn jälkeen. Eremita del Buen Sucesoa vastapäätä on ravintola. Normaalisti se aukeaa jo klo 7, mutta nyt he lomailivat. Niinpä saimme luvan jaksaa vielä 4,5 km. Ohitimme ihan viehättävältä näyttävän, rinteeseen rakennetun Nocedon kylän. Kylää lähestyessämme näimme maalattuja "pormestarille" osoitettuja kysymyksiä "Mitä tapahtui Nocedolle?". Saimme verryttää jalkojamme kunnon ylämäessä. Kun pääsimme ylös, pidimme tauon, vaikka La Pola de Gordon mahdollisine avoimine baareineen siinsikin jo alhaalla. Olin sen verran nälkäinen, että kaivoin palan edellispäiväistä leipää veden kaveriksi. Jälkiruoaksi löytyi taas karhunvatukoita.
Laskeuduimme kaupunkiin ja meidän piti ensin alittaa junarata ja sen jälkeen ylittää joki. Reitti näytti menevän joenrantaa eikä sisään kaupunkiin. Kun vastaan tuli mies, pysäytin hänet ja kysyin, olisiko joku baari jo auki. Hän saattoi meidät avoimelle baarille. Söimme kunnon aamupalan. Ennen kuin jatkoimme matkaa, baariin saapui mies, joka oli nukkunut kerrossänkyni alapedissä. Kuulin myöhemmin, että hän oli hollantilainen. Kuten liettualainen Julija myös hollantilainen kulki lyhyitä etappeja, emmekä nähneet häntä enää.
Vieläkin ihmettelen, kuinka olin niin huolimaton kaupassa käynnin suhteen. On paljon mahdollista, että La Pola de Gordon:ssa oleva kauppa olisi ollut sunnuntaina kiinni. Joka tapauksessa se oli viimeinen mahdollisuus käydä kaupassa pariin seuraavaan päivään.
Päivän reitti oli nousujohteinen. La Pola de Gordon:sta Buizaan nousu oli vielä hyvin maltillista, vain 105m vajaan kuuden kilometrin matkalla. Reitti kulki lähes koko matkan maantien reunaa. Onneksi autoja oli vain vähän liikkeellä. Tämän pätkän alkupäässä oli todella viehättävän näköinen puutarha rakennuksineen. Kun huomasimme portin yläpuolella lukevan Buen camino les desea Beberino, menimme kurkistelemaan portilta sisään. Ilmeisesti kyseessä oli paikallisen caminoyhdistyksen tila. Se suorastaan kutsui luokseen, mutta portti oli lukossa. Portin vieressä oli kyltti, jossa luki vapaasti suomennettuna "Avaamme kun saavumme ja suljemme kun lähdemme".
Me etenimme kaikessa rauhassa, mutta monella muulla oli ilmeisesti huoli pedin saamisesta. Sen verran reippaasti meidän ohitsemme mentiin. Huolehdimme vähän Dominic:n puolesta, mutta kun hän itse näytti luottavaiselta, emme puhuneet asiasta enempää. Buizassa on reitin seuraava albergue. Pysähdyimme sen terassille lepäämään hetkeksi ennen päivän varsinaisen nousuosuuden aloitusta. Liettualainen Julija saapui paikalle. Hänen päivän urakkansa oli tehty ja vielä oli aamupäivä. Me jätimme Julijalle hyvästit ja jatkoimme kylän läpi kohti edessä nousevaa rinnettä.
Nousu oli hikinen. Polku nousi välillä tosi jyrkästi. Dominic jäi tai jättäytyi jälkeemme. Oli ihanaa päästä tasaiselle nurmelle, johon puut loivat varjoa. Siitä oli vielä hieno näköala alas Buizaan. Saksalainen pariskunta, joka edellisenä päivänä kävi kääntymässä alberguessa, oli pysähtynyt siihen lounastauolle. Tällä kertaa esittäydyimme. He olivat Lisa ja Peter. Dominic saapui myös paikalle. Hänellä soi puhelin melkein heti. Jätimme hänen puhumaan ja saksalaiset syömään, kun jatkoimme Helenin kanssa kiipeämistä.
Nousua riitti ja välillä polku kulki sellaisissa paikoissa, että korkean paikan kammoni nosti päätään. Kun pidimme seuraavaa juomataukoa, meidät ohitti espanjalainen mies, joka kannusti sanomalla, että olemme jo melkein huipulla. Tämän päivän korkein kohta oli Alto Forcadas de San Anton 1462m.
Laskeutuminen ei käynyt juuri helpommin kuin nousu. Pidimme lounastauon niityllä, jonka jälkeen polku lähti kiertämään seuraavaa vuorta ympäri. Oli aika hieno tunne, kun leipää mutustaessa näkee vuoren rinnettä laukkaavia hevosia. Näytti että tamma olisi ollut raskaana. Sillä oli mukanaan kaksi nuorempaa hevosta. Näimme lisää hevosia rinteellä puiden suojassa.
Jatkoimme matkaa. Näimme alhaalla laaksossa kylän, mutta tiesimme, että se ei ollut meidän määränpäämme. Vuorenrinteellä kulkeva polku oli kapea. Oloni helpottui sitä mukaa kuin laskeuduimme. Lopulta saavuimme hiekkatielle. Hiekkatietä tuntui riittävän. Saavuimme kylään ja rupesimme etsimään majapaikkaamme. Kun näytti siltä, että reitti lähtee jo ulos kylästä, istuimme sopivasti kohdalle osuneelle penkille ja kaivoimme opastekstimme esiin. Ensin näen etukäteen vaivaa ja kokoan itselleni oppaan ja sitten en kuitenkaan vaivaudu lukemaan opastani niin, että tietäisin mitä on odotettavissa. No oppaastahan kävi ilmi, ettemme olleet vielä Poladurassa, vaan sinne olisi vielä vajaa kilometri matkaa. Voisimme seurata reittiä tai kävellä tietä pitkin. Valitsimme reitin. Kävelimme useamman sata metriä ja alkoi näyttää siltä, ettei reitti ihan heti kyllä vie meitä kylään. Palasimme takaisin penkin luo ja lähdimme tällä kertaa tietä pitkin eteenpäin. Kylä löytyi ja majapaikkaakaan emme joutuneet kummemmin etsimään. Ehdimme ihmetellä pari minuuttia, onko talossa ketään kotona, kun paikalle saapui emäntä. Hän osoitti meille huoneen. Sovimme, että illallinen on tarjolla puoli kahdeksalta.
Sillä aikaa kun minä olin suihkussa, Helen kävi ostamassa meille kylmää juotavaa alakerran baarista. Kun sain pyykit narulle kuivumaan, oli aika rentoutua. Helen jäi puutarhaan kirjoittamaan päiväkirjaansa ja minä lösähdin sängylle pitkäkseni. Nostin jalat ylös seinää vasten. Kun Helen palasi sisään ja rupesi käymään läpi messutekstiä, lähdin puolestani minä ulos. Kävelin kylän ympäristössä ja kävin tutkimassa, mistä reitti jatkuisi seuraavana päivän. Ruohottunut polku lähti nousemaan heti kylän ulkopuolella. Emme kyllä lähtisi sinne ihan pimeällä.
Meitä oli illallisella seitsemän. Dominic oli käynyt alberguessa ja siellä olisi ollut vielä yksi paikka vapaana. Hän ei kuitenkaan ollut pitänyt alberguesta, joten hänkin oli ottanut huoneen. Saksalaispariskunta oli majoittunut meidän toiselle puolellemme ja toisella puolellamme olivat kaksi vanhempaa espanjalaista miestä, Jesus ja Emilio. Illallinen oli maukas ja seura oli hyvää. Saimme ensin cecina de León. Se on vastaavanlaista kuin jamon serrano/iberico mutta naudan lihasta. Cecina voi olla myös hevosta, vuohta tai jänistä. Seuraavaksi oli tarjolla crema de calabacín eli kesäkurpitsakeittoa. Pääruoaksi oli possun ribsejä ja salaattia. Jälkiruoaksi oli sekä hedelmiä että pikkuherkkuja. Kun puolihoito maksoi 18 €, niin voi sanoa saaneensa rahalle vastinetta (juomat kuuluivat luonnollisesti mukaan).
Unta ei tarvinnut paljon odotella.
Päivän vaellus numeroina: kesto 7h 21 min, matka 23,9 km, nousua yht. 890m, laskua yht. 635m, korkein kohta 1457m (numeroissa pientä epätarkkuutta, sillä unohdin aina välillä käynnistää tallennuksen uudelleen tauon jälkeen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti