Lähdin kohti lentokenttää lähes kolme tuntia ennen lennon lähtöä, mutta aika vain hupeni johonkin.
Matkustin kentälle julkisilla, tsekkasin reppuni ruumaan, jonotin turvatarkastuksen läpi, tankkasin itseni pikaruoalla, täytin vesipulloni naistenhuoneessa, kävelin lähtöportille toiseen päähän terminaalia ja sitten olikin jo aika astua koneeseen.
Kone oli aivan täynnä. Onneksi sain käytäväpaikan. Viereeni istuutui nuori pari. Mies oli espanjalainen, mutta naisen kansalaisuutta en osannut arvata. Lento sujui mukavasti kirjaa lukien sekä kännykällä nettiä selaten. Minulle oli uusi kokemus, että lennolla oli wifi käytettävissä.
Madridin päässä minulla oli reilusti aikaa ennen junan lähtöä. Kun odottelin reppuani saapuvaksi, näin hihnalla pyörivän isomman repun, johon oli kiinnitetty kävelysauvat. En tiedä mikä sai minut ajattelemaan, että repun omistaja on varmaan myös aloittamassa Caminonsa Leónista. Joka tapauksessa, kun oma reppuni saapui ja havaitsin naisen, joka otti sen sen toisen repun, päätin mennä juttelemaan hänelle. Hän oli kuin olikin jatkamassa matkaa Leóniin ja sieltä sitten edelleen ransakalaista reittiä kohti Santiagoa. En kuitenkaan saanut hänestä seuraa junan odotteluun, koska hän jatkoi matkaa bussilla suoraan lentokentältä. Menimme kuitenkin samaa matkaa teriminaali T4.
Kun suuntasin kohti lähiliikenteen junaa ja lippuautomaatteja, minulla oli mielessä kesäkuinen sähläys lippujen kanssa palatessamme tyttäreni kanssa Sahagunista Madridiin. Niinpä yhytin lippuautomaatin luota Renfen henkilökuntaan kuuluvan henkilön, annoin hänelle Leónin junalippuni ja sanoin, että haluan Chamartinin asemalle. Yritin seurata, mitä hän teki automaatilla, mutta hän oli niin nopea, ettei minulle vieläkään selvinnyt, kuinka tulee toimia. Joka tapauksessa sain ilmaisen lippuni ja vielä ohjeen, mille laiturille minun tuli mennä.
Chamartinin asemalla jalottelin hieman. Asetuin yhden baarin tiskin ääreen ja tilasin: un pincho tortilla ja una caña. Munakas maistui hyvältä. Ostin vielä mukaani bocadillon matkaevääksi. Asetuin baarin lähellä olevalle penkille lukemaan ja odottelemaan, että junan lähtölaituri selviäisi. Sattumalta olin asettunut oikealle laiturille vievien portaiden viereen.
Laiturilla piti reppu laittaa vielä kertaalleen läpivalaisuun. Sitten vain etsimään oikeaa vaunua ja istumapaikkaani. Olin tyytyväinen, kun sain matkustaa kasvot menosuuntaan. Junassa ei ollut wifiä, mutta sen sijaan istuinten välissä oli pistorasia, joten sain kännykkäni ladattua. Matka kesti kaksi tuntia ja välillä juna kulki yli 300 km/h. En jaksanut enää lukea kirjaani. Olin kuvitellut, että saisin sen luettua matkan aikana ja voisin jättää kirjan hostaliini. Lopulta kirja kuitenkin jäi reppuuni.
Leónissa oli rakennustöitä aseman ympärillä. Olin etukäteen katsonut reitin, kuinka pääsen hostalilleni ja lähdin varmoin askelin etenemään mielestäni oikeaan suuntaan. Edelläni kulki muutama muu matkustaja. Ensimmäinen epäilyksen tuokio tuli, kun saavuimme kiertoliittymään. Minusta kiertoliittymän olisi pitänyt tulla vasta myöhemmin vastaan. Lisäksi kaikki muut lähtivät siinä kohtaa aivan eri suuntaan, mihin minä olin suuntaamassa. Jatkoin kuitenkin eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun minusta olisi pitänyt tulla kiertoliittymä vastaan, katu päättyikin t-risteykseen. Kun olin aikani pähkäillyt, totesin, että minun on turvauduttava googlemapsin navigaattoriin, jos aion löytää perille saman vuorokauden puolella. En osaa sanoa, tultiinko rakennustöiden vuoksi aselmalta ulos jostain muusta kuin pääovesta vai miksi olin harhautunut väärään suuntaan. No, lopulta hostal löytyi. Ystävällinen nainen antoi minulle huoneen avaimen ja sanoi, että voin maksaa aamulla.
Päätin, etten laita herätystä, vaan nukun niin pitkään kuin nukuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti