Noin tunnin päästä olin valmis lähtöön. Hostalin yhteydessä oli jonkinlainen baari/ravintola ja haaveilin aamukahvista. Laskeuduin portaat ala-aulaan. Vastaanotto oli täysin autio. En nähnyt minkäänlaista kutsunappia, vaikka hostalin vastaanoton olisi pitänyt olla auki 24/7. Harmittelin, etten ollut maksanut huonetta saapuessani. Kun olin miettinyt aikani, mitä ihmettä tekisin, käärin rahat huoneen avaimen ympäri ja sujautin ne vastaanottotiskille puoliksi yhden paperin alle. Sitten käytin vielä oman käden oikeutta ja kurotin tiskiltä leimasimen. Sain kuin sainkin ensimmäisen leimani passiin Leónista.
Camino San Salvador:lla on aivan oma pyhiinvaelluspassinsa. Olisi ollut mukava saada sellainen, mutta olisin joutunut odottamaan pitkälle aamupäivään ennen, kuin olisin voinut hankkia sen. Kun päiväksi oli ennustettu +29 C, tuntui paremmalta vaihtoehdolta kerätä leimat jo kesäkuussa käytössäni olleeseen passiin.
Tuntui vähän hassulta kävellä vastakkaiseen suuntaan kuin kaikki muut. Hostalini oli vain parin sadan metrin päässä Plaza de San Marcos:lta. Silti ehdin ohittaa varmaan yli 20 vaeltajaa. Aukiolla pysähdyin ottaakseni kuvan patsaasta, jossa pyhiinvaeltaja lepää ristin juurella. Jouduin odottamaan kuvausvuoroa, koska kolme amerikkalaista naista kuvasivat toisiaan patsaan juurella. Yksi naisista tarjoutui ottamaan kuvan minusta, joten istuuduin pyhiinvaeltajan viereen. Patsaan edessä on myös maahan upotettu laatta, jossa näkyy kuinka kaksi camioa lähtevät eri suuntiin aukiolta. Sitten suuntasin aukion kulmaa kohti. Löysin kivipaaden, jonka luona on katukiviin maalatut nuolet, jotka osoittavat Oviedoon ja Santiagoon. Siitä alkoi tämä caminoni.
Olin kuvitellut, etten tapaisi muita vaeltajia kuin korkeintaan majapaikoissa. Niinpä olin melkein järkyttynyt, kun näin neljä vaeltajaa baarissa. Oli pariskunta, jotka joivat kahvinsa nopeasti ulkona ja jatkoivat matkaa. He olivat Latviasta ja olivat suunnitelleet kävelevänsä reitin neljässä päivässä. Sisälle baariin jäivät Helen Kanadasta ja Dominic Italiasta. Helen pyysi minut heidän pöytäänsä. Tilasin cortadon ja pan con tomaten. Baarin omistaja sanoi jotain, mitä en ymmärtänyt liittyen leipääni. Myöntelin kuitenkin. Kun hän tuli hetken kuluttua tuomaan paahdetut leipäni ja kaksi kokonaista tomaattia minulle, hän sanoi Dominic:n jo maksaneen minunkin tilaukseni.
Kun olimme valmiita jatkamaan matkaa, pyysin baarin omistajaa vielä täyttämään vesipulloni. Hän kertoi samalla, että lähellä olisi avoinna oleva kauppa. Dominic ja minä menimme kauppaan. Helen jatkoi matkaa. Ostin evästä vain täksi päiväksi, koska perillä Roblassa olisi kauppa.
Kävelimme Dominic:n kanssa samaa matkaa jonkin aikaa. Hän hidasti vauhtiaan ja oletin hänen haluavan kulkea omassa rauhassaan, joten jatkoin yksin eteenpäin. Mäet alkoivat melkein heti Grabajal de la Leguan jälkeen. Ensin reitti kulki hiekkatietä pitkin, mutta muuttui myöhemmin poluksi. Sain palkinnon heti ensimmäisen kukkulan kiipeämisestä. Olen nimittäin ensimmäisestä caminostani lähtien ajatellut, että joskus vielä lähden vaellukselle syyskuun lopulla ja pääsen syömään karhunvatukoita. Ensimmäinen kourallinen maistui niiiiiin hyvältä!
Koska oli lauantai, reitillä oli jonkin verran myös paikallisia reippailijoita. Vastaani tuli myös isohko ryhmä. He tekivät oman pienen pyhiinvaelluksensa Cabanillas:n kylästä Grabajal de la Leguaan. Ryhmässä oli kaiken ikäisiä, vauvasta vaariin. Sain paljon hyvän matkan toivotuksia. Kohtasin ryhmän melko jyrkän ylämäen kohdalla. Kun pääsin ylös heidän ohitseen, oli pakko laskea reppu maahan hetkeksi ja hengähtää.
Päivä alkoi muuttua kuumaksi. Kaiken lisäksi ympärilläni alkoi pörrätä jotain pieniä ötököitä. Käytännössä piti koko ajan huitoa sauvalla kasvojen edessä, jotta ötökät eivät olisi menneet silmiin tai nenään. Niinpä reitin varrelle asetetut tuolit ja penkit eivät houkutelleet lepäämään. Kun pysähdyin yhdelle levähdyspaikalle kirjoittamaan nimeni "libro de firmas - peregrinos" kirjaan, tuntui että ainakin 100 ötökkää teki hyökkäyksen kimppuuni.
Jatkoin matkaa seuraavaan kylään Cascantesiin. Se oli reilun 4 km päässä. Siellä oli vihdoin jälleen baari, jossa sain kaikki tarpeeni tyydytettyä. Helen oli juuri lähdössä baarista kun saavuin. Olisi varmaan ollut järkevää syödä jotain kunnollista, mutta minä valitsin jäätelön. Kun istuin nauttimassa jäätelöstä ja kylmästä juomasta, näin ensin kaksi vanhempaa espanjalaista vaeltajaa, jotka lähtivät baarista. Sitten baariin saapui vielä kaksi muuta espanjalaista vaeltajaa. Olin aivan hämmentynyt. Mikä hiljainen reitti tämä muka on. Olin jo tavannut ensimmäisen etapin aikana saman verran vaeltajia, kuin tapasimme tyttäreni kanssa kesäkuussa koko Camino de Madrid:lla.
Cascantes:sta La Roblaan on enää vajaa 5 km matkaa. Sinne on kaksi vaihtoehtoista reittiä. Minä valitsin reitin, joka lähtee kylästä maantietä seuraten. Toinen reitti olisi todennäköisesti ollut miellyttävämpi, mutta oli saanut kyllikseni ötököiden seurasta. Loppumatkan varrella oli Eremita de Celada, jossa olisi ollut mukava vierailla, mutta se oli tietysti kiinni. Muilta osin näkymissä ei ollut kehumista; hiilikasoja ja savuttavia voimaloita.
La Roblaan saavutaan ylittämällä maantie kävelysiltaa pitkin. Albergue on kaupungin toisessa päässä. Keskusta vaikutti kovin hiljaiselta, kun lounasaika oli päättynyt, mutta kaupat olivat vielä kiinni. Apteekin valokyltissä näkyvä lämpötilalukema kertoi, ettei kuumuus ollut vain kuviteltua. Kun saavuin alberguelle, toinen Cascantes:ssa näkemäni vanhempi espanjalainen toivotti minut tervetulleeksi. Albergue oli siisti ja hyvin varusteltu. Ainoa negatiivinen asia oli makuusalin ahtaus. Salissa on kahdeksan kerrossänkyä vastakkaisilla seinustoilla ja keskimmäiset sängyt ovat kiinnit toisissaan. Sänkyjen väliin jää ehkä metrin väli. Siinä vaiheessa kun saavuin olivat kaikki alapedit jo varattuja. Siis joutuisin kapuamaan yläpetiin jo heti ensimmäisenä iltana. Apua! Myös Helen oli joutunut yläpetiin ja oli siitä yhtä kauhuissaan kuin minäkin.
Vanhalla rutiinilla hoidin majoittumisen, suihkussa käynnin ja pyykin pesun. Sitten ei ollutkaan oikein mitään tekemistä. Istuimme Helenin kassa keittiössä juttelemassa ja seuraamme liittyi toinen nainen, Julija. Julija oli Liettuasta ja hän kulki lyhyitä päivämatkoja. Hän oli yöpynyt edellisenä yönä Cabanillas:ssa ja oli ollut ensimmäisenä Roblassa jo puolilta päivin. Julija tarjosi meille itse kuivaamiaan omenalohkoja. Sovimme, että menisimme porukalla syömään illalla.
Helen olisi halunnut mennä messuun. Kävin hänen kanssaan etsimässä kaupungin kirkon. Messu oli ollut aamulla ja sunnuntaina se olisi ollut vasta 12:30. Helen elätteli toivetta, että hän pääsisi messuun jossain seuraavan päivän kylistä. Kävelimme vielä keskustassa ja etsimme suositellun ruokapaikan. Se näytti oikein mukavalta paikalta. Jostain syystä emme käyneet kaupassa. Se ei vain tullut mieleen siinä vaiheessa.
Sillä aikaa kun olimme kaupungilla Dominic oli saapunut perille. Seuraavaksi albergueen ilmeistyi saksalainen pariskunta. He kävivät kääntymässä makuusalissa ja palasivat ulos soittelemaan itselleen huonetta. Helen alkoi jo olla huolissaan, kuinka seuraavassa paikassa riittäisi sänkyjä kaikille, kun meitä oli niin monta liikkeellä. Kerroin, että minä oli varannut seuraavaksi yöksi huoneen. Kerroin, että se on kahden hengen huone ja hän voisi varmaan jakaa sen kanssani, jos tahtoisi. Sanoin, että olin varannut myös puolihoidon. Sovimme, että soitan majapaikkaan ja kysyn huoneen jakamisesta ja jos se onnistuu, niin varaan myös Helenille puolihoidon. Ja onnistuihan se.
Hetken luulimme jo hospitaleron vihdoin saapuneen. Saapunut mies oli kuitenkin Ender (Jose Antonio Cuñarro Exposito). Enderiä voisi varmaan kutsua Camino San Salvadorin isäksi. Hän on ollut merkitsemässä reittiä ja tehnyt reitistä valokuvilla varustetun oppaan. Opas löytyy pdf muodossa sekä espanjan että englannin kielisenä. Ender kävi juttelemassa kaikkien kanssa. Hän jakoi meille Camino Olvidadon esitteen sekä hakaneulalla kiinnitettävät keltaiset nuolet. Ender on ollut merkitsemässä myös Camino Olvidadon reittiä. Hän kyseli meiltä myös josko olimme nähneet amerikkalaista äitiä ja poikaa. Kukaan meistä ei ollut nähnyt heitä.
Kun Ender lähti, saapui hospitalero. Kirjautumisen ja passin leimaamisen jälkeen hän jakoi meille kertakäyttölakanat ja tyynyliinat. Kiipesin sänkyyni laittamaan ne paikoilleen. Onnistuin jotenkin laskeutumaan sängystä alas ja mielessäni vannoin, että kiipeän sinne enää vain kerran. Juuri kun hospitalero oli lähtenyt, albergueen saapui tosi isokokoinen mies. Hän oli San Salvadorilla jo toista kertaa. Hän oli varustautunut bivyllä ja makuualustalla. Kun hospitalero palasi, saapui paikalle vielä Enderin kaipaama äiti ja poika. Hei eivät tosin olleet amerikkalaisia, vaan äiti oli alunperin hollantilainen ja oli asunut jo 20 vuotta Irlannissa. Nyt makuusalissa oli enää kaksi vapaata paikkaa!
Ennen kuin lähdimme syömään saapui vielä neljän hengen ryhmä espanjalaisia, kaksi naista ja kaksi miestä. Toinen naisista ja toinen miehistä oli sokea. Naiset siirtyivät hostaliin yöksi ja miehet jäivät albergueen. Lyhyen matematiikan mukaisilla tiedoilla meitä oli ainakin 20 vaeltajaa La Roblassa ja lisäksi latvialainen pariskunta, joka käveli pidemmälle. Vaeltajien iso määrä pisti miettimään majoituskapasiteetin riittävyyttä seuraavina päivinä. Päätimme Helenin kanssa koittaa varata majoituksen myös maanantaille. Pajares:n kylässä on alberguen lisäksi yksi pensionaatti, jossa toimii myös kylän ainoa baari sekä posada, josta vuokrataan huoneita, kun koko talo ei ole vuokrattuna. Soitin pensionaattiin ja sieltä sanottiin heidän olevan lomalla. Posadasta saimme kuitenkin varattua huoneen. Ruokailun päätimme ratkaista myöhemmin.
Kävimme, Helen, Julija, Dominic ja minä, syömässä peregrino menun Restaurante La Bogaderassa. Menu maksoi 10€ ja sillä sai alku- ja pääruoan sekä juoman. Isäntä kertoi menun vaihtoehdot, joista valitsin ne jotka ymmärsin. Alkuruoaksi sain purkkiparsaa ja jotain kastiketta. Pääruokana oli leivitettyä kalaa sekä vihreääsalaattia. En tiedä olisiko menuun kuulunut myös jälkiruoka, mutta kello oli lähes kymmenen ja olimme liian väsyneitä odottamaan. Siispä kävelimme tiskille maksamaan.
Alberguessa oli vielä täysi tohina käynnissä kun palasimme. Kun iltatoimien jälkeen kömmin yläpetiini, joku oli jo nukahtanut ja kuorsasi täysillä. Kuorsaaja sai seuraa. Olen oppinut nukahtamaan, vaikka ympärillä kuorsataan ja tosi väsyneenä tiedän itsekin kuorsaavani. Nyt kuitenkin tuntui, että kaikki kuorsasivat eri tahdissa. No, jossain vaiheessa olin kuitenkin nukahtunut.
Päivän vaellus numeroina juoksukelloni mukaan: kesto 7h 15 min, matka 27,97 km, nousua yhteensä 790m, laskua yhteensä 685m, korkein kohta 1003m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti