Lubeck - Klein Wesenberg - Nutschau

21.3.2017

I had only 15 km to walk and check-in time was 5 PM. So I could spend the morning in Lubeck. I visited st Jakobi church and got my stamp. I also heard that they had been waiting for me to the pilgrim's "hostel". Odd as I never got an answer to my enquiry. On my way to Klein Wesenberg I got lost twice. I missed the supermarket and there was no shop neither restaurant in the village. Luckily the preast had filled the fridge and I didn't have to starve.

Aamupäivä oli aurinkoinen, mutta tuuli kylmästi. Sain opaskirjan luvatusti ja ennen varsinaisen kävelyn aloittamista tutkin tarkkaan, miten reitti kulkee. Löysin ensimmäiset simpukkaopasteet ja olin tyytyväinen. Ilo loppui lyhyeen, koska tietöiden takia tie oli poikki. Palasin etsimään kiertotietä ja päädyin kyselemään reittiä kanavan rantaan. Kävelytien alussa oli kyltti, jossa kerrottiin, että reitin varrelle on istutettu omenapuita. Omenat on tarkoitettu reittiä kulkevien syötäväksi.

Moislingissa eksyin taas reitiltä, mutta lopulta löysin opasteita. Reitti vei metsään. Polku oli sateen jäljiltä tosi mutainen. Sai kulkea kieli keskellä suuta, jotta pysyi pystyssä. Kaiken kukkuraksi alkoi sataa. Sade lakkasi juuri ennen kuin saavuin majapaikkaan.

Ohjeen mukaan minun piti soittaa pastorille, jotta hän päästäisi minut sisään. Kaivoin tabletin esille repusta. Olin laittanut siihen ostamani prepaid-simin. Valitsin numeron ja alkoi kuulua nauhotettua puhetta. En ymmärtänyt mitään. Sitten tuli joku nainen linjalle. Hän ei puhunut kuin saksaa. Sen verran ymmärsin, että liittymän rekisteröinti ei ollut onnistunut. Onneksi pastori tuli paikalle ja pääsin sisään.

Hän yritti auttaa minua tekemään rekisteröinnin netissä. Emme onnistuneet. Hän lupasi lähettää englantia puhuvan tyttärensä luokseni. Myyjä kaupassa oli huijannut minua, kun sanoi kaiken olevan kunnossa. Liittymä edellytti Saksassa olevan osoitteen. Toivottavasti ystäväni ei suutu kun perjantaina kerron käyttäneeni hänen osoitettaan.

Ilta meni leppoisasti pyykkiä pesten ja lueskellen.

22.3.2017

It was a beautiful morning and I was able to follow the way. But not for long. There was only 5,5 km to the next town but somehow I could spend two hours for finding where to go. After the town the trail went through forests and fields. If the path weren't so muddy the walk would have been great. I am happy that I had lunch today. When I finally reached my hotel I found out that the nearest restaurant is 6 km from the hotel. So I'm going to eat nuts tonight.

En tiedä, mitä oikein odotin, mutta en ainakaan ihan näin paljon kommelluksia ja haasteita heti alkuun. Se on ainakin jo selvää, että osaan kohta tosi sujuvasti kysyä tietä saksaksi. En selviäisi millään ilman opaskirjaa ja silti kävelin tänäänkin viiden kilometrin verran harhaan. Reittiopasteet on usein sijoitettu niin, että ensin pitää osata mennä oikeaan suuntaan ja vasta sitten näkee merkin.

Näin tänään ensimmäisen haikaran, perhosen ja käärmeen. Reitti kulki tänään useamman luonnonsuojelualueen läpi. Yhdellä polulla näin jäljet, joiden epäilen kuuluneen villisialle. Vähän jännitti, kohtaisimmeko.

Loppumatkasta reitti kulki kosteikon (saks. Moor) poikki. Jonkun verran näkyi vesilintuja. Jotta päiväni oli täydellinen, niin tie, jota kuljin, oli jäänyt veden alle noin parinkymmenen metrin matkalta. Olin varmaan melko huvittava näky, kun reppu selässä, kävelysauvoihin tukien ja opaskirjaa pidellen riisuin kenkäni ja sukkani sekä käärin lahkeet polviin. Onneksi vettä ei ollut kuin nilkkoihin. Mutta jääkylmää se oli! Kompressiosukkia ei ollutkaan helppo pukea takaisin. Niinpä rakkojen uhallakin putsasin isoimmat hiekat jaloista ja panin pelkät kengät jalkaan. Vähän matkan päästä löytyi kivi, jolle saatoin istahtaa pukemaan sukat.

Seuraavaksi on pähkinäillallisen vuoro ☺

Mutkat suoriksi matkalla Lubeckiin

First day in Germany and my rain gear was put in a test. It was raining all morning. After I got out of the port I didn't find the trail I was supposed to take. Usually when you get lost you walk extra but I made a shortcut. I was quite happy about that because of the rain. Lubeck is a beautiful town. The rain stopped for an hour in the afteroon and I could walk around.

Heräsin jo viideltä ja jouduin odottelemaan aamupalaa. Kävin laivan kannella katselemassa, kun aamu valkeni hiljalleen. Satama-alueen vieressä oli laaja niitty. Siltä lähti muuttolintuja matkaan viitenä eri rintamana. Oli kuin ne olisivat odottaneet, että edelliset ehtivät tarpeeksi pitkälle ennen kuin lähtivät lentoon.

Aamupalan jälkeen autotta matkustaneet kuljetettiin terminaaliin. Kuljettaja kertoi, että bussit (tai kuskit) olivat tänään lakossa. Se huolestutti vähän, sillä reitillä on tunneli, jonka läpi on bussikuljetus kävelijöille ja pyöräilijöille. Ajattelin että tarvittaessa vaikka liftaan.

No, enemmän päänvaivaa aiheutti reitti, jota en siis löytänyt. Lähdin seuraamaan Lyypekkiin vievää pyörätietä. Kun olin kävellyt vajaan tunnin näin ensimmäisen Hanseatenweg opasteen. Pysyin jonkun matkaa reitillä, koska näin vielä toisenkin. Pyörätie kulki varmaan paljon tylsempää reittiä kuin vaellusreitti. Enpä olisi kuitenkaan paljoa maisemia ihaillut, kun kuljin sateen takia huppu silmillä.



Löysin kuitenkin tunnelille ja bussipysäkille. Siinä oli jo nainen pyörän kanssa joten jäin luottavaisena odottamaan. Bussi tulikin pian. Nainen tuli jututtamaan minua. Jouduin pinnistelemään oikein kunnolla, vaikka bussimatka ei kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa.

Tunnelin jälkeenkään en löytänyt oikeaa reittiä, mutta perille sentään. Yritin mennä st Jakobi kirkkoon hakemaan leiman passiini, mutta kirkko oli suljettu. En myöskään löytänyt pyhiinvaeltajien kahvilaa, jota "mainostavat" sivuillaan. Sain kuitenkin leiman Maria kirkosta, jossa istuin pitkän tovin.

Hostelliin pääsi kirjautumaan vasta kahdelta. Niinpä päätin mennä reppuineni lounaalle. Flammkuchen maistui hyvälle.

Lopulta sain huoneeni ja pääsin tutkimaan, kuinka pahasti tavarat olisivat kastuneet. Kuivapusseihin panostaminen kannatti. Vaikka repun sadesuoja kastui läpi ja reppukin osittain, tavarat säilyivät kuivina.

Kun sade taukosi, lähdin uudelleen ulos. Kävin ostamassa prepaid-sim:n ja kiertelin ihailemassa kaupunkia. Kävin kirjakaupassa kysymässä opasta Via Baltica osuudelle. Sitä ei ollut, mutta lupasivat että saavat sen huomenna 10:30 mennessä. Se sopii minulle hyvin, sillä huomenna on vajaa 20 km käveltävää ja majapaikkaan pääsee vasta klo 17.

Löysin muuten ensimmäisen camino-simpukankin. Aika tyylitelty se on. Luulen että se pyhiinvaeltajien majoitustilan oven yläpuolella.

Kotimaa nyt taakse jää

I knew that 29 km is too much for the first day. But what can you do when you have decided to walk and you have a ship to catch. I was lucky to have the sauna and the whirlpool all for myself. That plus a nap and I'm alive again.

Olipa rankka eka päivä! Onnistuin nukkumaan viime yönä ehkä kolme tuntia, joten en ollut ihan parhaimmilani aamulla. Tyttäreni lähti kävelemään kanssani kohti Vuosaaren satamaa. Lähdimme liikkeelle seitsemältä.

Etenimme hyvää vauhtia. Sää oli sopivan viileä. Olin laskenut, että ehdimme ajoissa satamaan, kun kävelemme n. 4,5 km/h. Kun pysähdyimme Kuusijärvellä tauolle, olimme edellä aikataulua.

Hakunilassa meidän oli tarkoitus jatkaa ulkoilureittiä kehä III ylittävälle sillalle. Tie oli kuitenkin aivan jäässä ja lähdimme kiertämään toista kautta. Sekin tie oli monin paikoin jäinen ja vauhtimme hiipui.

Mellunmäessä kävin kaupassa ostamassa evästä. Lisäpaino repussa ei tehnyt loppumatkaa ainakaan helpommaksi. Kuljimme viimeiset kilometrit aika hiljaisina. Onneksi sade ei sentään yltynyt tihkua kummemmaksi.

Satamassa jäähyväiset jäivät lyhyiksi, kun kuljetus laivalle tuli nopeasti. Kyllä siinä kuitenkin ehti muutaman kyyneleen tirauttaa.

Olin ostanut pelkän naispaikan laivaan. Onni oli myötä ja sain koko hytin itselleni. Piti ottaa kuva ennen kuin levitin kaikki tavarani sohvalle.

Olin todella suihkua vailla. Kun naisten saunavuoro alkoi jo kolmelta, suuntasin sinne. Muita saunojia ei näkynyt. Kun istuin löylyissä, meinasin saada seuraa henkilökuntaan kuuluvasta miehestä. Hän oli tosin täysissä pukeissa ja perääntyi nopeasti, kun hihkasin saunan olevan varattu. Porealtaan vesi olisi voinut olla lämpimämpää. Hierovat suihkut tekivät kuitenkin hyvää.

Saunan päälle maistui siideri. Olen tosi huono juomaan kävellessä, jollei ole kuuma. Minulla oli selvästi nestehukkaa. Tankkasinkin alkuillasta varmaan pari litraa vettä. Vesi ja lyhyet unet tekivät ihmeitä! Huomenna voi paikat kyllä olla jumissa venyttelystä huolimatta.

Enää yksi yö

Huomenna aamulla on lopulta aika lähteä matkaan. Tälle päivälle on riittänyt tekemistä yllin kyllin. Nyt kuitenkin reppu ja sauvat odottavat pakattuna eteisessä. Reppu on niin pullea, etten enää uskaltanut punnita sitä.

Pyhiinvaeltajan passissakin on jo ensimmäinen leima. Kävin oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa ja sain passiin sinetin leiman. Sain myös hyvän matkan toivotukset.

Olen kiitollinen kaikista ihanista ja kannustavista matkatoivotuksista, joita olen saanut parin viimeisen viikon aikana. Sitten kun vaelluksella tulee se todella vaikea päivä, jolloin en voi ymmärtää, miksi ylipäätään olen lähtenyt kävelemään Euroopan halki, tulen lukemaan viestejä uudelleen.

Huomenna on aikainen herätys; olettaen että saan jännitykseltäni nukuttua. Lähden mielessäni Andre Giden sanat "Ihminen ei voi löytää uusia valtameriä, ellei hän uskalla kadottaa rantaa näkyvistään".

Loppukiri valmisteluissa

Aamulla kun heräsin, ensimmäinen ajatukseni oli, että viikon kuluttua herään laivassa. Lähtö on todellakin jo ihan nurkan takana. Olen kuluneen viikon aikana ehtinyt saada paljon hyvän matkan toivotuksia. En osannut ajatella syksyn alussa, kun rupesin kirjoittamaan tätä blogia, että aika kuluu näin nopeasti. Tuntuu - tunnetta ei voi kuvata yhdellä sanalla. Yhtä aikaa olen aivan innoissani ja kauhuissani, en malttaisi odottaa enää lähtöä ja ikävöin jo läheisiä,...

Kirjoitin aiemmin, että majoitusten löytyminen ei ole ollut ihan niin helppoa, mitä kuvittelin. Ensin tarkoitus oli todellakin varata vain viikon majoitukset. Sitten päätinkin tehdä varaukset maaliskuun loppuun asti. Kun pääsin vauhtiin, ajattelin hoitaa pääsiäisenkin pois alta. Lopputulos on, että minulla on tällä hetkellä kahden yön majoitus varattuna Kölnistä 21.-23.4.

Välistä kuitenkin puuttuu majoitus viideltä yöltä. Maaliskuu on sentään jo kokonaan kasassa ja olen päättänyt lähettää kyselyt vielä ennen lähtöäni seuraavana listallani oleviin majapaikkoihin puuttuvien 5 yön osalta. Olen ihmetellyt, miksi en saa vastausta joka paikasta tai miksi vastauksen saaminen kestää niin kauan. Yhden paikan kanssa luovutin ja päätin kävellä 10 km pidemmälle ko. päivänä. Kun olin saanut vahvistuksen varaukselleni uudesta paikasta, tuli alkuperäisestäkin paikasta ilmoitus, että heillä on minulle huone tarjolla. Vastaus tuli yli viikon päästä lähettämästäni kyselystä. No, ilmoitin sitten heille saaneeni jo toisen majapaikan.

Reppuni odottaa jo lähes valmiiksi pakattuna. Vain sellaiset tavarat, joita tarvitsen loppuun saakka kotona, ovat enää pakaamatta. Aamulla pussitin myös kenkien mukana minulle Ranskaan lähetettävät vaatteet ja tarvikkeet valmiiksi. Vielä pitää kirjoittaa laatikkoon osoite sekä täyttää pakettikortti. En halua pakata kenkiäni etukäteen muovipusseihin, joten lopullinen paketin kokoaminen jää läheisilleni. Vaelluskengät ajattelin tänään kuitenkin puhdistaa ja rasvata odottamaan toimitusta.

Viimeiselle viikolle jää vielä riittävästi tekemistä, jotta kaikki on kunnossa täällä kotona pitkää poissaoloa silmällä pitäen. Esimerkiksi talvivaatteet pitää pestä, jotta ne odottavat puhtaina syksyllä. Niin, ja pakastin (siis yksi kolmesta) täytyy saada tyhjäksi ja sulattaa. Johonkin raja on kuitenkin vedettävä. Kevätauringon sormen heristelystä huolimatta ikkunoiden pesu saa sentään jäädä odottamaan kotiinpaluutani.

Viimeinen harjoituskävely

Kun kelit ovat olleet niin kovin vaihtelevia, on pidemmät kävelylenkit jääneet tosi vähiin. Istuttuani eilen tunti tolkulla läppärin ääressä etsimässä vapaita kohtuuhintaisia majoituspaikkoja päätin tänään nauttia ulkoilmasta.

Nousin aamulla klo 6 ja lämpömittari näytti -11 C. Lämpötila kuitenkin nousi huimaa vauhtia ja kun yhdeksän maissa lähdin liikkeelle, pakkasta oli enää kuusi astetta. Kahden viikon päässä häämöttävää starttia silmällä pitäen, minulla oli reppu pakattuna täyteen kuormaan. Laitoin lisäksi vaelluskengät jalkaan, jotta saisin varmasti tarpeeksi rasitusta. Sports Tracker päälle ja menoksi.

Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että oli laitettava aurinkolasit silmille. Oli vielä melko vähän muita kulkijoita liikkeellä, joten sain nauttia linnunlaulusta omassa rauhassa. Reppu painoi 8,7 kg. Vaikka se ei tuntunut mitenkään pahalta selässä, sain jo kolmen kilometrin jälkeen availla takkini tuuletusaukkoja. Minulla oli sauvat mukana, mutta enimmäkseen ne heiluivat nipussa toisessa kädessäni. Niistä puuttuivat asfalttitassut ja kävelytiet olivat jo niin paljaita, että oli epämiellyttävää nakuttaa metallikärjillä asfalttiin.

Pidin vartin tauon Tuusulan uimahallin kahviossa. Siihen mennessä matkaa oli kertynyt reilut yhdeksän kilometriä ja aikaa oli kulunut vajaa kaksi tuntia. Söin kahvin kanssa todella maukkaan paahtopaistipatongin. Uimahalli oli aamusta varattu kokonaan lasten uimakouluille. Altailla oli useampia eri-ikäisten lasten ryhmiä. Kahvio alkoi täyttyä lapsia hakemaan tulleista aikuisista.

Olen huomannut, että 15-20 min tauot ovat minulle sopivia. Siinä ehtii syömään jotain ja palautumaan, mutta paikat eivät ehdi vielä jäykistyä. Nytkin kävely tuntui sujuvan hyvin tauon jälkeen ja reppukin asettui hienosti paikalleen.

Kuljin omissa ajatuksissani. Ne karkasivat vähän väliä listaamaan hoidettavia asioita, vaikka kuinka yritin keskittyä ympärilläni kuuluviin ääniin. Toisella silmällä seurasin pienen koiran kanssa lenkille lähteneen naisen kulkua. Hän pyrki kulkemaan reippaasti, mutta koira halusi vähän väliä pysähtyä haistelemaan jotain. Etenimme jonkin matkaa niin, että ensin he ohittivat minut ja muutan kymmenen metrin jälkeen minä ohitin taas heidät jne. Kuinkas ollakaan, kun olin ohittamassa heitä ehkä viidennen kerran, nainen kääntyi puhumaan minulle. Siinähän oli tuttu ihminen! Seuraavat pari kilometriä kuljimme yhdessä, minulle turhan kovaa vauhtia. (Katsoin kotona Sport Trackerista, että olimme kävelleet 5,7 km/h)

Kun tiemme erosivat, poikkesin urheilukauppaan ostamaan tassut sauvoihini. Kävelin jo kohti kotia ja huomasin koko ajan valitsevani lyhyemmän reittivaihtoehdon. Kävellyt kilometrit tuntuivat reisissä ja mielessä kävi epäilys, kuinka selviän ensimmäisestä varsinaisesta kävelypäivästäni. Silloin pitäisi jaksaa kolmanneksen pidempi matka. No, onhan minulla sitten laivalla aikaa toipua rasituksista. Nyt täytyy vielä malttaa tehdä kunnon venyttelyt, jotta aamulla pääsen liikkeelle.

Reitti: SdC - Finisterre

Santiagosta tarkoitukseni on jatkaa maailman laidalle asti Atlantin rannalle. Finisterre (tai Fisterra) on noin 87 km päässä Santiagosta. Jos matka tuntuu loppuvan kesken, sitä voi pidentää n. 30 km kiertämällä Muxian kautta.

Tämä viimeinen osuus on jaettu kolmeen etappiin. Ensimmäisenä päivänä kävellään 21 km ja seuraavina päivinä kumpanakin yli 30 km. Jos on aikaa käytettävissä matkan voi jakaa myös viidelle päivälle. Myös Muxia - Finisterre välillä pystyy yöpymään.

Ensimmäisen caminoni päätteeksi kävin Finisterressa bussilla. Minulla olisi ollut tarpeeksi aikaa kävelläkin sinne, mutta jalkani oli niin huonossa kunnossa, etten halunnut edes yrittää. Siltä retkeltä jäi kuitenkin sellainen kutina, että ainakin kerran sinne on vielä tultava jalan.

Vaikka vietin kylässä vain muutaman tunnin, niin päivästä jäi erityinen muisto. Kävin kylän kaupassa ostamassa evästä ja sitten kävelin viimeiset kilometrit majakalle. Menomatkalla minulla oli vielä rakkaat reissussa puhki kuluneet vaelluskenkäni jalassa. Oli tuhottoman kuuma päivä, eikä maantien reunaa ollut kaikkein miellyttävin kulkea. Majakkaa ei vielä edes näkynyt, kun tuuli kantoi säkkipillin soiton korviini. Siinä oli jotain maagista.

Majakan ympäristössä oli vähän turistimeininkiä. Kun kulki majakan ohi, pystyi kallioilta taas löytämään oman rauhansa. Siellä sitten riisuin viimeisen kerran hyvin palvelleet vaelluskenkäni. Vielä nykyisinkin jotkut vaeltajat polttavat vanhan tavan mukaan vaelluksen päätteeksi vaatteensa kallioilla. Minä en moisesta innostunut. Kenkäni päätyivät kallioilta palatessani roskikseen.

Istuin kallioilla pitkän tovin syöden eväitäni ja katsellen merta. Muistan että minua harmitti hieman, etten jäänyt yöksi Finisterreen. Siinä tapauksessa olisin päässyt ihailemaan auringonlaskua. Onpa jotain, mitä odottaa tämän reissun päätteeksi! Sain kuitenkin kokea oman erityishetken. Kolme delfiiniä viipyi tovin näköetäisyydellä esittäen hienoja hyppyjä.

Sanotaan, että tavoitteen saavuttaa, kun sen pystyy näkemään toteutuneena. Jos minun vaellukseni päättyminen maailman loppuun on siitä kiinni, niin se toteutuu. Se auringonlasku on näkemisen arvoinen!