The night was as restless as I expected. Men's toilet was at the end of our corridor. I don't understand why they didn't close the door when they went in. So every time somebody visited toilets a bright light shone and that wasn't the worst. Flushing made a sound like in an aeroplane but it was at least 10 times louder. I had told to Simone that I would have preferred another place to sleep. She wanted to experience the albergue herself. So I asked her in the morning if it was worth wasting a good night sleep. She said just that now she had her own experience.
We started our walk right after six o'clock. It was still dark. There was an Italian woman who didn't know where to go. So she followed us. The trail was easy to walk and we arrived soon to a village with an open bar. We stopped there for the breakfast. In France I had said several times that I was looking forward to having cortado (espresso with some milk) in Spain. The first one was a disappointment, too much milk in it. When we were ready to continue the young German boys came in. This time they had been walking together. We didn't see them after that.
Kävellessämme minä muistelin ensimmäistä caminoani. Ihmettelin, kuinka reitti oli tuntunut silloin niin raskaalta. Kun nyt kävelimme nopeammin kuin suurin osa muista vaeltajista, silloin kaikki tuntuivat menevän ohitseni. Muistan vieläkin kanadalaisen tytön ilmeen neljäntenä vaelluspäivänä. Hän oli ensimmäinen kanssakulkija, jonka kanssa kävelin hetken yhdessä. Kuten mekin nyt, hän oli ylittänyt Pyreneet edellisenä päivänä ja oli hyvässä kunnossa. Juttelimme ehkä 10 minuuttia ja sitten hän vaihtoi omaan rytmiinsä ja katosi pian näkyvistä. Näin hänet seuraavan kerran neljäntenä päivänä, kun hän saapui albergueen. En tiedä olenko koskaan muulloin nähnyt yhtä epäuskoista ilmettä. Hänen oli ilmeisesti todella vaikeaa ymmärtää, kuinka olin siellä ennen häntä.
Olin selittänyt Simonelle, että reitti kulki pitkiä pätkiä kapeita ja kivisiä polkuja. Niillä saisi varoa pyöräilijöitä, jotka eivät soita kelloa. Ehkä ensimmäisen vaelluspäivän raskaus on saanut muistikuvat reitistä vähän tai sitten reittiä on kunnostettu huomattavasti. Vaikka tunnistin joitakin paikkoja matkan varrelta, ei poluistani ollut jälkeäkään. Nyt saimme kulkea leveähköllä hiekkatiellä tai jopa kivettyä reittiä pitkin. En myöskään nähnyt enää samoja hienoja maisemia kuin ensimmäisellä kerralla. Päätin, että kotona minun täytyy kaivaa ensimmäisen vaelluksen valokuvat esille, jotta näen, mikä on totuus.
Pidimme useita taukoja, sillä meillä oli runsaasti aikaa. Aina kun istuimme tauolla, ohitsemme meni nuori mies. Olin nähnyt hänet jo edellisenä päivänä. Huomioini kiinnittyi hänen Fjällräven reppunsa, jota ei ole tarkoitettu vaellukseen. Me ohitimme hänet, kun hän puolestaan pysähtyi tauolle. Kun hän yhdellä tauollaan istui polun vieressä ja tutki opasta, pyysin että saisin katsoa opasta. Meillä ei ollut muuta kuin SJPP:stä saamamme lista majapaikoista. Simone oli tottunut tarkastamaan kartasta sijaintimme, joten ilman karttaa kulkeminen vaivasi häntä. Hän sanoi useamman kerran, että nyt hän joutuu luottamaan, että minä osaan perille. Vaikka tiesinkin reitin olevan hyvin merkitty, kiusoittelin häntä sanomalla, ettei minuun voi luottaa, kun muistan aivan erilaisen reitin.
Olihan reitillä sentään myös haastavampaa maastoa. Zubiriin, jossa yövyin ensimmäisellä caminolla, johtaa monin paikoin kivinen ja jyrkkä polku. Muistan, että reiteni olivat kuin tulessa, kun laskeuduin polkua kesällä 2014. Nyt pystyin kulkemaan polkua aivan normaalia vauhtia. Vaikka omasta mielestäni lihakseni eivät enää palautuneet samalla tavalla kuin keväällä, olin selvästi hyvässä kävelykunnossa.
Vähän ennen Zubirin siltaa tavoitimme jälleen kerran saman nuoren miehen. Tällä kertaa hän aloitti keskustelun kanssamme. Hän pohti jäisikö Zubiriin vai jatkaisiko matkaa. Hän päätti jatkaa matkaa kanssamme, kun kerroin, että ainakin aiemmin Zubirissa oli vain pieni ruokakauppa. Hänellä oli tarve päästä täydentämään ruokavarastojaan. Hän kertoi olevansa Unkarista. Kun kysyin hänen repustaan, hän sanoi tehneensä virheen, kun oli ottanut veljensä repun. Koska repussa ei ollut kunnon lantiovyötä, sen kantaminen rasitti hartioita ja selkää. Kävelimme yhdessä Larrasoanaan. Siellä nuori mies suuntasi kunnalliseen albergueen, kun me valitsimme kylän laidalla olevan yksityisen alberguen. Minä kaivoin repustani tennispallon ja neuvoin unkarilaista, kuinka hän voi sillä hieroa selkänsä. Hän lupasi kokeilla palloa.
Alberguessa meidät otti vastaan omistajapariskunnan rouva. Hän väitti, ettei puhu englantia. Näin ollen piti selvitä espanjalla. Kielen vaihtaminen ranskasta espanjaan oli yhtä vaikeaa kuin keväällä saksasta ranskaan. Rouva tuntui olevan tyytyväinen, kun puhuimme espanjaa. Kun hän lähti näyttämään meille huonettamme, hän puhuikin yhtäkkiä ihan hyvää englantia. Kun huomautin asiasta hänelle, hän vain nauroi.
Majoituimme kuuden hengen huoneeseen. Siellä oli jo ranskalainen nainen. Myöhemmin huone täyttyi, kun sinne tuli kaksi nuorta ranskalaista naista sekä hollantilainen nainen. Jäimme Simonen kanssa huoneeseen lepäämään, kun muut menivät viereiseen kaupan ja baarin yhdistelmään oluelle. Baarissa oli ollut jo italialainen vaeltaja, joka oli ilahtunut seurasta. Naiset palasivat juuri ennen iltaruokaa ja olivat melkoisen hilpeällä tuulella. Italialainen oli kuulemma tarjonnut neljä pulloa viiniä.
Ruokasaliin oli katettu kaksi pöytää. Hollantilainen nainen järjesteli, kuka istuu mihinkin. Minun kanssani samassa pöydässä istui englantilainen Sarah sekä viisi ranskalaista. Simone istui baarissa olleiden kanssa toisessa pöydässä. Toisen pöydän suunnasta kuului vähän väliä melkoinen naururemakka. Simone näytti vähän kärsivältä ja albergueen omistajat loivat paheksuvia katseita heitä kohden. Minä juttelin enimmäkseen Sarah:n kanssa. Keskustelu polveili Caminosta Brexitiin. Sarah kysyi, voisiko hän kävellä kanssamme seuraavana päivänä. Sanoin, että hän on tervetullut, jos pysyy tahdissamme. Sovimme, että lähdemme aamulla 6:30.
Kun kömmin nukkumaan, olin tehnyt lopullisen päätökseni. Lähtisin kotiin Pamplonasta. Olin ajatellut, että saattaisin sittenkin haluta jatkaa kävelyä, kun näen uusien vaeltajien innostuksen. Nyt tunne oli kuitenkin päinvastainen. En kuulunut tähän joukkoon.
Kiitos näistä kirjoituksista. Mahtava matka.
VastaaPoistapaskeriville
Kiitos itsellesi, kun jaksoit seurata matkaani!
Poista